Olen mies ja vapaa kuin taivaan kalkkuna.
(En itse keksinyt tuota "taivaan kalkkunaa". Joku on joskus jossain käyttänyt sitä ja tuli nyt vain mieleeni
)
Vieras kirjoitti:Pointtina kaikille on se että pitää ottaa härkää sarvista ja päättää että nyt tulee loppu ja tehdä asialle jotakin, jos ei ikinä uskalla yrittää niin ei voi myöskään onnistua.
Tuota kuulee monesti sanottavan, mutta jännä homma on se, että harvemmin kerrotaan, että
mitä pitäisi tehdä - siis ihan käytännössä
. Mutta vastaus ei taidakaan olla ihan niin yksinkertainen
. Pitäisi hankkia uusia harrastuksia - mutta kun ei oikein keksi että mitä. Kaikki ne vähät ideat, mitä mieleen tulee, eivät sitten kuitenkaan herätä tarpeeksi kiinnostusta. Ja harrastustahan ei pidä hankkia siksi että olisi parempi mahdollisuus löytää kumppani, vaan ihan vain sen harrastuksen takia. Voisi aloittaa käymään kuntosalilla, voisi kokeilla seinäkiipeilyä, voisi miettiä vapaaehtoistyöhön osallistumista jne.. mutta ei vaan saa itsestään oikein irti. Eli kyllä, oma vika
.
Minä harrastin neittideittailua noin seitsemän vuoden ajan. Okei, tämä nyt ei ole harrastus samalla tavalla kuin mitä perinteisesti harrastukset ovat. Mutta joo, seitsemän vuotta siinä meni - välillä lyhyitä taukoja pitäen toki. Veikkaan että tapasin noin 20 - 30 jätkää sinä aikana. Vaikea sanoa, kun lopetin laskemisen jo melko varhain.
Nettideittailusta voisin varmaan kirjoittaa romaaninkin verran tekstiä, mutta kirjakriitikoiden pelossa taidan nyt tyytyä vain muutaman lyhyen ajatuksen kirjoittamiseen. Mulle nettideittailusta tuli riippuvuus - siitä huolimatta että aika harvoin sieltä loppujen lopuksi ketään tuli tavattua - mutta olin riippuvainen keskusteluista, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. Siitä tuli tapa tappaa aikaa. Ja kuinka tylsää se olikaan, jos viikosta toiseen deittipalstalle kirjautuessaan huomaa että kukaan ei ole lähettänyt itselle viestiä. Itse lähettelin silloin tällöin muille viestejä yrittäen aloittaa keskustelua. Vain harva vastasi.
Noh, kyllähän niitä keskustelujakin syntyi. Ja tapaamisia. Suurin osa ei johtanut mihinkään. Ihan mukavaa ajan viettämistä. Ei mitään seksiä, ei olisi mun tapaistani tuntemattomien kanssa. Yleensä se ensimmäinen tapaaminen oli myös viimeinen kyseisen henkilön kanssa. Loppuaikoina en hirveästi edes jännittänyt treffeille menemistä, kun osasin jo odottaa että vietetään tässä vaan muutama tunti aikaa ja katsellaan, ja todennäköisesti todetaan kumpikin tahoillamme, että tämä yhteydenpito taitaa jäädä tähän.
Parin jätkän kanssa tuli tapailtua vähän pidempään. Ei siis pitkään, mutta kuitenkin. Seurusteluksi asti ei kumpikaan juttu edennyt. Omat tunteeni eivät olleet ihan täysillä pelissä, mistä aluksi ajattelin että antaa ajan näyttää kasvaako tunteeni, ja kun sitten ei kasvanut niin oli aika sanoa se ääneen. Ensimmäisellä kerralla tuli kyllä kantapään kautta opittua, miten tuota asiaa
ei tule sanoa. Mutta noh, virheistä oppii ja kyllä ne välitkin sitten taas paranivat.
Siitä on varmaan kaksi ja puoli vuotta kun aloin pikkuhiljaa irtautumaan nettideittailusta. Poistuin silloin eräältä deittisivustolta, joka on varmaan edelleen käyttäjämäärältään Suomen suurin deittipalsta homoille, ja sen jälkeen sitten tuli harvakseltaan vähän vilkuiltua paria muuta deittipalstaa. Yhden kännykkäsovelluksen kautta tuli vielä reilu vuosi sitten tavattua yks jätkä jonka kanssa ollaan nyt oltu kavereita viime kesästä saakka ja nähty välillä harvakseltaan. Siinä kun hänen kanssaan tuli viime keväänä ja kesänä ensin tapailtua, niin samalla tuli lopullisesti erkaannuttua niistä viimeisistäkin deittipalstoista ja -sovelluksista.
Ja kyllä nyt on oikeesti hyvä fiilis kun ei enää tarvitse niissä pyöriä. Ja toki siis mukavia ihmisiä niiden kautta voi kohdata, mutta kaikki eivät ole mukavia ja toisaalta siinä asettaa itsensä kokoajan arvioitavaksi ja sellaiseen tilanteeseen, että kelpaako minun seurani vai ei. Hyvin usein ei kelvannut. Se myrkytti mielen silloin tällöin. Minun virheeni oli se, että vietin deittipalstoilla liikaa aikaa. Olisi ehdottamasti pitänyt olla muutakin tekemistä vapaa-ajalla, ja katsella deittipalstaa vain ihan silloin tällöin, että onko tullut uusia viestejä tai sattuisko joku kiinnostava profiili pomppaamaan esiin. Mutta ei päivittäin.
Sitä sanotaan myös, että ei pidä asettaa rimaa liian korkealle. Se unelmamies tai unelmanainen on varmasti ihan erilainen kuin se oma rakas, jonka lopulta tulee löytämään. Minä nimittäin löysin kyllä yhden rakkaan elämääni deittipalstan kautta <3. En vain voinut kuvitella deittipalstalle liittyessäni, että rakas, jonka tulen sieltä löytämään, onkin miehen sijasta kissa <3 <3
. Mutta se on vähän eri tarina se
. Lyhyesti sanottuna, olin jutellut erään jätkän kanssa vuoden ajan ja hänelle tuli eteen tilanne, jossa hän joutui etsimään uuden kodin yhdelle kissoistaan.
Näin nettideittailun jälkeisenä aikana yritän vain olla onnellinen itsekseni, ja pikkuhiljaa alan siinä myös onnistua
. Välillä masentaa (lähinnä työasiat), mutta on niitä aurinkoisiakin päiviä
. Käsittääkseni parisuhteen löytää helpommin, jos on onnellinen itsekseenkin, ja jos se näkyy ulospäin
. Mut mä luotan siihen että se oikee jätkä tulee vastaan vaikka kadulla tai missä nyt sitten vain, mutta deittipalstoja en tarvitse siihen
.