Työelämä ahdistaa

[Kelopuu]

Olipa mahtavaa löytää tämä palsta !
Olen niin selkeästi introvertti kuin olla voi, tähän tulokseen pääsin kun olen vuosia miettinyt miksi en sopeudu mihinkään laumaan.
Nuoruudessa oli tietysti normaali määrä kaveriseuraa mutta laumoissa en ole koskaan viihtynyt. Nuoruuden työpaikka oli sukulaisen firmassa, asiakaspalvelutyössä. Ihan hirveää minulle, olla esillä ja koittaa olla palvelualtis ja ystävällinen. Koitin myöhemmin karaista itseäni laulu-, esiintymis- ja näytelmäharrastusten kautta. No menihän se kun sai vetää roolia jossa oma itseni jäi roolihahmon alle turvaan. Asiakaspalvelutyöhön se ei antanut apua, päätin vaihtaa alaa.
Nyt ollaan sitten kouluterveydenhuollossa, 600 oppialsta pyörii ympärillä, kymeniä opettajia. Jatkuva meteli ja kaaos. Odotan joka viikko perjantaita ja vapaita. Sunnuntaisin voin pahoin ja pelkään, hirveä kynnys lähteä taas maanantaina töihin. Joskus ahdistus on ollut niin kauhea että itken työmatkalla.Vapaa-ajalla en halua oikein käydä missään, en vain jaksa puhua enkä kuunnella.
Nyt olen siinä tilanteessa että koitan kovasti miettiä mitä muuta työtä voisin etsiä, ei oikein ole mitään mihin vaihtaa, ei ole koulutusta eikä kokemusta.
Kun on introvertiksi kasvanut, ei näköjään pysty muuksikaan muuttumaan vaikka olen yrittänyt.

Minkälaisissa ammateissa te muut kohtalontoverit olette ja miten pärjäätte?

[cant]

Olen pienessä firmassa(alle 10 hlöä) ja työ on itsenäistä toimistotyötä. Omaa huonetta ei ole, mutta samassa tilassa on 2 hlöä jotka ovat hiljaisia(introverttejä) ja lisäksi käytän vastamelukuulokkeita. Työpaikalla saan olla rauhassa. Suunnilleen pari kertaa kuukaudessa on palaveri asiakkaiden kanssa, nuo päivät ovat raskaimpia luonnollisesti. Ruoka- ja kahvitauot voin olla yksin. Voisi sanoa että olen unelma-ammatissani.

Harrastan myös esiintymistä ja siellä todellakin olen mikrofonin takana roolissani. Mutta noiden esiintymisten jälkeen on pakko saada ladata pari päivää. Joskus esiintymisiä on kahtena päivänä peräkkäin ja ne ovat raskaita päiviä. Monesti olen ollut luovuttamassa tätä harrastustani, mutta se antaa enemmän kuin ottaa.

[Andras]

Joskus ahdistus on ollut niin kauhea että itken työmatkalla.

Aikamoista

Vapaa-ajalla en halua oikein käydä missään, en vain jaksa puhua enkä kuunnella.

Sama pätee minuun, mutta eri syystä.

Minkälaisissa ammateissa te muut kohtalontoverit olette ja miten pärjäätte?

Voi olla että monet eivät vastaa tähän, koska täällä on muita ketjuja joissa kysytään samaa asiaa. Joten eivät välttämättä kehtaa mainostaa samaa asiaa uudestaan. Mutta itse olen projektipäällikkö, pärjään kai suht. hyvin, koska sain vähän aikaa sitten jopa palkankorotuksen. Vaikka en pysty sosiaalisesti mitenkään optimisuoritukseen töissä, minulla ei kuitenkaan mitään vaikeuksia puhua asiaa, tehdä päätöksiä ja keksiä uusia ideoita. Sosiaaliset ongelmani sitten taas pilaavat mahdollisuuteni tärkeämpiin asioihin kuin työtehtävien hoitamiseen.

[Andras]

lisäksi käytän vastamelukuulokkeita.

Mulla on kanssa tollaiset töissä, annettu ihan töiden puolesta. Tosin niitä piti erikseen pyytää. Noi mitkä mulla on, on oikeasti niin tehokkaat, että jos kuuntelen musiikkia ne päässä, en kuule lainkaan vieressä puhuvan ihmisen ääntä.

[Petra]

Hoitoalalla minä(kin) mutta säädellyt sitten tuota ihmiskontaktien määrää ja yleensä myös äänimaailmaa siten että aluksi olin palvelutalossa mutta siellä liikaa hälinää ja kovaäänisiä kollegoita ja asukkaitakin.

Kun selvisi että mikä minua risoo oikeasti eli introverttiys minussa (heh) niin toisaalta pakonkin edessä joutuessani vaihtamaan työpaikkaa sijaisuuksien vähenemisen vuoksi hakeuduin kotihoitoon koska oletin että siinä ollaan osan aikaa omassa autossa ja osan aikaa asiakkaan luona ja pieni osa toimistolla. Pahin paikka on ollut juuri toimisto. Toiseksi pahin asiakkaan luona jos siellä on radio tai tv päällä tai joutuu Voltalla imuroimaan.

Eli parannusta on tullut paljon ja viihdynkin paremmin. Uusi työ vai vielä kuormittaa pitkään, mutta ihan ymmärrettäväähän se on. Tosin jos en olisi introvertti en ehkä vaatisi itseltäni niin paljon. Riittäisi että palkka vain juoksee. Siltä joskus noiden eksojen työnteko vaikuttaa. Höh.

Kerinnyt olla koulunkäynnin avustajanakin, mutta koulu tosiaan on yksi helvetillinen ympäristö ja päiväkoti toinen.

Eikö terveydenhoitajien pätevyys riitä kiertoon? Ei muuta kuin muita paikkoja kokeilemaan. Kuormittaahan asiakasjutut aina muttei niin paljon kuin joku härdelli koulussa, osastolla tms.

Joku tuossa kertoi saavansa syödä yksin. Vihertää naamani kateudesta. Yritän nyt keritä jossain vaiheessa päivää syödä eväät ihan autossani ettei tarvitse mennä suurtalouskeittiöön syömään. Hektinen kilinä ja kolina sekä jatkuva tauoton puhe läsnäolevien kanssa ei vain kuulu lepohetkiini.

[Karikkorapu]

On mielestäni ammatinvalinta- ja opintojen ohjaustoiminnan suuri puute, ettei enempää kiinnitetä huomiota ihmisen luonteeseen. Yksinään viihtyviä ihmisiä koulutetaan laumatöihin ja tiimimyyriksi. Se ei pelkästään huononna viihtyvyyttä, vaan myös laskee työtehoa.

[EJ50]

Tänään tv:ssä inhimillinen tekijä - introventin maailma.. Tajusin että mun kaltaisia on muitakin, ei mennyt kuin 50 v. Ihanaa löytää tämä sivusto.
Oikeesti, duunipäivät voi olla täyttä tuskaa. Olen isossa firmassa siivoojana ja meillä on omat duunialueet, se on mun pelastus... 7h 21 min, sitten kotiin !! Kaikki tiimiurakat / uusien työntekijöiden perehdytys ahdistaa jo etukäteen. Jos en olis siivooja niin ehkä postinkantaja, saa olla omassa rauhassa.

[Petra]

No, minunkin elämäni olisi ollut tosi paljon helpompaa jos olisin tuntenut itseni paremmin. Viisikymmentä vuotta piti minunkin kärsiä joskin tuskin sitä kauheasti ensimmäisenä elinvuotenaan kärsi tai mistä sen tietää. Ehkä kärsikin.

Suututtaa vain ettei paikkoja introverteille ole räätälöity alalle kuin alalle sillä takuuvarmasti meistä hyötyisi ala kuin ala.

Kunhan edes koko käsite tunnustettaisiin saati ettei jää trendiksi vain jonkin härkiksen kaltaiseksi huumaksi.