Rekisteröidy    Kirjaudu sisään    Keskustelualue    Käyttäjät   Etsi    UKK

Etusivu » Yleiskeskustelu » Ihmissuhteet




  • Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 147 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1 ... 11, 12, 13, 14, 15
    Kirjoittaja Viesti
     Viesti Lähetetty: 30.12.2016 15:34 
    Poissa

    Liittynyt: 18.08.2016 07:46
    Viestit: 70
    Myötätuntoni sinulle, Fairedtale. Kaikilla mittapuilla sinulla on asiat niin hyvin kuin olla voi. Ja sitten oletkin introvertti....

    Joskus tuntuu ettei meille vaan mikään riitä. Pitäisi saada päättää milloin ei jaksa ja milloin olisi energiapiikki seuraelämään, joskin sekin piikki loppuu lyhyeen.

    Minulle ei riittäisi tuollainen tunnin oma aika mihinkään. Siihen keksisin niin paljon odotuksia etten kykenisi ikinä niitä saavuttamaan. Aika pitäisi olla toistuvaa ja aluksi pitkäaikaisempaakin, jotta se auttaisi. Mutta mitenkäs sitä järjestää tilanteessasi, ei juuri mitenkään.

    Ja ymmärrän täysin tuon pakenemisen tv-sarjoihin. Aivoja nollaan töiden jälkeen samalla tavalla kuin parin kuukauden työttömän aikani myös. Netflix on salarakkaani ja dvd-boxit sitten kun kaikki kriiterini täyttävät murhamysteerit on ratkaistu.

    Muistan joskus lukeneeni että ihminen ei ymmärrä olevansa onnellinen ellei tietoisesti sitä ajattele toistuvasti. Mieti että olen onnellinen ainakin juuri nyt.

    Voisikohan sitä käyttää yksinolemiseenkin. Näyttää itselleen että olen yksin nyt vaikka vain roskia viemässä jätekatokseen. Voi unohtaa hakea postin ja laittaa auton lämmitykseen, lumenluonnin ja hiekoituksen ja kaiken ja palata sitten korjailemaan homma kerrallaan sopivissa väleissä ja nauttia - jos ei nyt lumenluonnista niin siitä kun hengästyneenä ihailee kolattua pihaa.

    Yksi keino voisi olla herääminen ennen perhettä, valvominen toisten jo nukuttua. Muistan että tein niin vielä perhe-elämää viettäessäni. En halunnut herätä mieheni kanssa samaan aikaan vaan nousin ylös että sain kaikessa rauhassa ilman vuoropuheita juoda kahvini. Mielellään vielä lähdin heti peräään koirien kanssa metsälenkillekin.

    Ristikot ja sudokut ja lukeminen... näennäinen lukeminen, musiikinkuuntelu korvanapeilla... siis voisi olla kuuntelevinaan.

    Tarkoitukseni ei ole siis vedättää perhettä vaan ideoin tapoja joilla olla näennäisesti läsnä mutta takuuvarmasti poissa.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 08.01.2017 16:50 
    Poissa

    Liittynyt: 30.12.2016 13:38
    Viestit: 2
    Kiitokset myötätunnosta Petra :) Meillä yleensä mies valvoo illat sekä arkena että viikonloppuisin joten tuo pidempään valvominen ei valitettavasti auta. Työaamuisin taas lähinnä keskityn siihen että saan juotua kahvit ja laitettua itseni ihmisen näköiseksi ja sitten alkaakin lasten herättely pukeminen yms. häslinki joten aamut ei tuo sellaista rauhaa itselleni mitä tarvitsen.

    Olen läpikäynyt myös masennnuksen joka viimeisen puolentoista vuoden aikana on kolkutellut taas ovea. Ei niin pahana kuin aikaisemmin mutta niin että se vie vielä lisää niitä voimia mitkä jo pelkästään introverttina olevalla on helposti hukassa. Mietiskelinkin nyt viikonloppua että varmasti osasyy tuonkin masennuksen puhkeamiseen on ollut siinä että en ole saanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ladata akkujani niin paljon kuin olisin tarvinnut. En ole saanut sitä tärkeää omaa aikaa kun olisin halunnut. Toisaalta en silloin ole tiennyt olevani introvertti enkä ole osannut vaatia sitä omaa aikaa jaksamista varten.

    Tämä on toisaalta oikein ihana asia että nyt tiedän kuka oikeasti olen ja mitä tarvitsen. Perhe-elämän keskellä tämä vaan vaatii nyt uusia toimintatapoja jotta pärjään jatkossakin :)

    Olen tosiaan nyt pyhittänyt itselleni vähintään sen tunnin päivässä ja töissä olen käyttänyt kuulokkeita ja kuunnellut musiikkia puhelimesta niinä päivinä kun olen rasittunut. Pitää vaan koittaa kehitellä vielä jotain muuta tämän lisäksi jotta pärjään.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 09.01.2017 07:18 
    Poissa

    Liittynyt: 18.08.2016 07:46
    Viestit: 70
    Kyllä yksin asuessakin näyttää tämä elämä olevan yhtä tasapainoilua. Mutta pelastushan tämä on kohdallani. Uusi työ verottaa voimia, pakkaset ja temppuilevat autot. Kaiketi luonteeseeni liittyvää ettei tarvita perhe-elämää niin sitten muut haasteet ylimitoitetaan. Joskin kun eivät ole ihmisiä niin ei ole syyllinen olo jos unohtaa murehtia käynnistyykö se auto aamuisin vai ei.

    Kyllähän sitä olemme jo sillä lailla niskan päällä kun tiedämme mistä kenkä puristaa. Eli mikä meitä vaivaa. Sekin on jo paljon, vaikkei riitäkään kovin paljoon.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 09.01.2017 23:08 
    Poissa

    Liittynyt: 09.01.2017 22:25
    Viestit: 7
    Löysin foorumin ja koko käsitteen introvertti tuossa pari kuukautta sitten, hetki sen jälkeen kun erosin pari vuotta kestäneestä suhteesta. Olen lueskellut foorumia ja ajattelin nyt jakaa oman (tosin ainoan) kokemukseni parisuhteesta, pystyn sen verran paljon samaistumaan muihin täällä.

    Itse olen 21, mies, introvertti, tyttöystävä oli voimakas ekstrovertti. Tutustuttiin tietysti hänen aloitteestaan, eihän minusta ole tutustumaan vieraisiin ihmisiin. Hän halusi viettää paljon aikaa yhdessä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että tarvitsen enemmän omaa aikaa, yksinoloa. Yritin sitten järkkäillä itselleni aikaa omissa harrastuksissa ja töissä. Ei sekään pidemmän päälle auttanut. Hän ei yleensä tykännyt, kun menin tekemään omia juttuja ja podin sitten huonoa omaatuntoa siitäkin, enkä osannut rentoutua. Jossain vaiheessa tilanne meni siihen, että olin tosi ahdistunut. Etsin silloin googlesta tietoa ja olisin voinut diagnosoida itselleni masennuksen ja skitsoidin persoonan, kaikki kriteerit täyttyivät. Oma keho alkoi reagoida tilanteeseen jo niin rajusti, että jotain oli tehtävä.

    Yritin sitten selittää, että tarvitsen vaan omaa aikaa, en tiedä miksi, mutta tarvitsen. Hän ei ymmärtänyt miksi jonkun täytyy saada olla yksin. Todettiin sitten lopulta, että molemmille parempi jos erotaan. Olihan se valtava helpotuksen ja vapauden tunne itselleni. Siihen päälle kun löysin vielä kohtalotovereita täältä, tajusin, että en olekaan niin epänormaali. Että ihminen saa viihtyä yksinkin. Erosta on aikaa nyt noin kolmisen kuukautta, olo on jo aika normaali. Jonkin aikaa on ollut vielä mielialan vaihtelua ym. (voi tosin liittyä muuhunkin), mutta alkaa tuntua jo siltä, että elämä on palautunut normaaliksi.

    Täällä monet tuntuvat olevan samassa tilanteessa, kun minä olin. Ymmärrän toki, että voi olla paljon vaikeampaa irrottautua pitkästä suhteesta, jossa on mahdollisesti lapsia, mutta itselläni se oli ainoa keino päästä pois siitä ahdistuksesta. Sellainen keinotekoinen järjestetty aika, tunti tai kaksi ei ainakaan omalla kohdallani toimi. Se vaatii ikään kuin sen tunteen tai tiedon, että aina on mahdollisuus omaan aikaan. Aikataulutettu elämä vaan lisää stressiä.
    En kuitenkaan kadu mitään. Olen onnellinen, että nyt minulla on kokemusta parisuhteesta, eikä myöhemmin tarvitse harmitella miksi en löydä ketään. Tai herätä tähän ahdistukseen keskeltä lapsiperheen arkea. Jatkossa osaan olla paljon varovaisempi.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 07.05.2017 16:29 
    Poissa
    Avatar

    Liittynyt: 14.01.2017 21:39
    Viestit: 13
    Paikkakunta: Tampere
    Tonic kirjoitti:
    Niinpä, olen täs aloittamas uutta parisuhdetta näin introna. Ei olla montaa kertaa tapailtu, mut vaikuttaa ekstrovertilta. Puheliaampi, ja yhtmittaa jotain ohjelmaa sen viikoissa. Ei oo tullut mieleen soittaa, kun ei tiedä onko taas joku meno hänellä meneillään. Välillä tuntee olevansa tavallaan ala-arvoinen, kun hän nopeasti keksii kaikki menot.
    No anyway, eihän täs montaa kertaa oo tapailtu viel, et en tunne vielä.

    Onko tuttua?


    Itselläni on saman kaltainen tilanne tällä hetkellä. Olen tapaillut ekstroverttia tyttöä tammikuun lopusta asti. Näin keväällä toinen tuntuu olevan jatkuvasti viikonloppuisin menossa ja itsestäni tuntuu pahalta viestitellä toisen kanssa, kun toinen vastailee välillä miten sattuu. Tuntuu juuri siltä, että häiritsen ja olen taakaksi, kun toisella on muuta menoa. Tunnen myös alemmuutta, koska itse vietän lähes poikkeuksetta kaikki päiväni omissa oloissani kotona. Olen tässä pohtinut, kannattaako vain yrittää käsitellä näitä tunteita ja jatkaa niistä huolimatta vai etsiä joku enemmän itseni kaltainen nainen. Selkeästi introvertteihin naisiin en kuitenkaan ole oikein koskaan tuntenut vetoa, joten yhtälö ei ole aivan helppo.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 10.05.2017 05:22 
    Poissa
    Avatar

    Liittynyt: 01.05.2016 14:11
    Viestit: 87
    Paikkakunta: Turku
    Parisuhde simulaatio: https://www.youtube.com/watch?v=qqVt132Nmu4

    ;)


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 11.10.2017 15:05 
     
    Itse olen sellainen vähän hassu introvertti, että kyllin läheisten ihmisten seuraa jaksan käytännössä lähes loputtomasti eli heiltä en tarvitse hirvittävästi sitä omaa aikaa. Sen sijaan kaikki vähänkin vieraammat ovat niitä, joiden kanssa joutuu olemaan tuntosarvet enemmän pystyssä ja keskittymään siihen omaan olemiseensa ja ulosantiin eli nämä suhteet kuluttavat.

    Itse olen kasvanut isossa perheessä eli olen koko ikäni esimerkiksi jakanut huoneeni ja melua on ollut lähes aina. Olenkin oppinut tavallaan ottamaan sen oman tilan siinä kaaoksen keskellä vetäytymällä itseeni: tekemiseeni tai sisäiseen maailmaani. Muut voivat olla ongelmitta läsnä samassa tilassa, mutta minä en vain ole sillä hetkellä heidän käytettävissään vaan poissa.

    Tämä on helpottanut kyllä monessa mutkassa. Väkijoukoissa ja muualla voin tehdä saman, jolloin en enää oikeastaan rekisteröi ympäristöäni. Tällöin se ei myöskään tunnu ahdistavalta. Kyllin tutut ystävät, perheenjäsenet sekä sukulaiset voivat viettää tuntikausia samassa tilassa jakaen hetken ja arjen ilman että meidän tarvitsee välttämättä puhua mitään tai puuttua toistemme tekemisiin -toinen kokkailee ja toinen nukkuu sohvalla kummankaan häiriintymättä toisesta.

    Itse lajittelenkin sosiaalisen piirini ihmisiä usein sen mukaan, miten hyvin siedän heidän läsnäoloaan ja paljonko koen, että heidän kanssaan oleminen vaatii töitä. Parhaimpia ystäviä ja läheisiä ovat juurikin ne, joiden arkeen voi kävellä osallistumaan ja olemaan läsnä omana itsenään ilman että minulta oikeastaan vaaditaan yhtään mitään. Se on jotenkin hyvin lämmintä ja rakastavaa.

    Puoliskoni kuuluu kalustoon samalla tavalla eli vietämme hyvin paljon aikaa yhdessä ja samassa tilassa, mutta emme välttämättä ole kaiken aikaa aktiivisessa kanssakäymisessä tai konktatissa. Tällöin kaikki ovat koko lailla tyytyväisiä: minä saan säilyttää yksinoloni sekä oman maailmani ja puolisoni näkee minua paljon. Olemme kyllä myös paljon vuorovaikutuksessa, meillä tärkeitä ovat keskustelut ja kosketus. Itse olenkin puolisoni kanssa hyvinkin sosiaalinen, huumorintajuinen ja keskusteluun kallellaan. Se ei vaan tunnu kuluttavalta, kun tunnen toisen niin läpikotaisin ettei mitään tarvetta teeskentelylle tai muulle ole. Saan olla tällainen vähän erikoinen ja omiin ajatuksiini vaipuva. Tunnenkin olevani hyvin onnellisessa suhteessa tällä hetkellä.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
      
    Vastaa lainaamalla  
    Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
     
    Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 147 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1 ... 11, 12, 13, 14, 15

    Etusivu » Yleiskeskustelu » Ihmissuhteet


  • Paikallaolijat

    Rekisteröityneet käyttäjät:
    Ei rekisteröityneitä käyttäjiä

     
     

     
    Voit kirjoittaa uusia viestejä
    Voit vastata viestiketjuihin
    Et voi muokata omia viestejäsi
    Et voi poistaa omia viestejäsi
    Voit lähettää liitetiedostoja.

    Etsi tätä:
    Hyppää:  
    cron
    Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com