Vapaaehtoinen lapsettomuus

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Saunakukka
Viestit: 17
Liittynyt: 04.04.2015 10:34
Viesti:

Re: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Viesti Kirjoittaja Saunakukka » 03.03.2016 14:48

^Kommenttisi on aika aggressiiviseen sävyyn kirjoitettu ja se voidaan tulkita henkilöön kohdistuvana hyökkäyksenä. Kyllä, maailmassa on paljon näitä minä-minä -osaston tapauksia, joille se oman agendan levittäminen on pääasia keinoista riippumatta. Eivät kaikki lapsia haluavat ole kuitenkaan sellaisia. Omien lapsien haluaminen kumpuaa hyvin usein itsekkäistä motiiveista mutta niin kumpuaa vapaaehtoinen lapsettomuuskin. Itsellemme me kaikki täällä tätä elämää lopuksi elämme ja suurin osa meistä on silti aivan kelpo porukkaa. Lööppeihin ja historiankirjoihin päätyvät surullisen usein he, joilla se terve itsekkyys on luisunut jo sairaalloisen narsismin ja vallanhalun puolelle.

Olen siis itsekin vela, kuten jo taisin tässä ketjussa mainita eikä minusta siinä ole mitään pahaa, jos joku haluaa saada ja kasvattaa omia lapsia. Meitä veloja on kuitenkin yhä enemmän, mikä johtunee suureksi osaksi siitä, että nykyään ihmisillä on muitakin mahdollisuuksia sisältörikkaaseen elämään, kuin lasten hankkiminen. Se on yksi mahdollinen väylä mielekkääseen elämään mutta ei missään nimessä ainoa. Siksi oletus siitä, että kuusi miljoonaa ihmistä lisääntyisi siksi, että "minä ja mun oikeus", on aika lailla utopistista. Usein käy myös niin, että lapset hankkivat omia lapsia huomattavasti vähemmän kuin vanhempansa.

Mello
Viestit: 22
Liittynyt: 05.11.2015 11:57
Viesti:

Re: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Viesti Kirjoittaja Mello » 03.03.2016 16:20

Tuo on ihan totta, että lähes kaikki ratkaisut me teemme itsekkäistä syistä, enemmän tai vähemmän.

Maapallon liikakansoitus on itselle yksi syy muiden joukossa, että en halua lapsia. Usein argumentoidaan, että ei suomen osalta ole ongelma. Olen hiukan eri mieltä tuosta, koska täällä luonnonvarojen kulutus on henkilöä kohden kuitenkin kohtuullisen kuormittavaa, vaikka luojan kiitos ihan samanlaista kertakäyttökulttuuria ei ole kuin vaikkapa jenkeissä. Tosin krääsän jatkuvaan ostoon täälläkin suuri osa bisneksestä kuitenkin perustuu.

Välillä on mielenkiintoista pohtia, että mitä tekisin, mikäli olisi kova halu hankkia lapsia. Ehkä kuitenkin jättäisin tekemättä, koska koen tämän materialistisen ja kilpailuun perustuvan yhteiskunnan kuitenkin sen verran vastenmielisenä, että luultavasti jäisi lapset tekemättä tähän yhteiskuntaan.

Joni11223392
Viestit: 17
Liittynyt: 24.01.2016 02:49
Paikkakunta: Suomi
Viesti:

Re: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Viesti Kirjoittaja Joni11223392 » 19.04.2016 23:38

----
Viimeksi muokannut Joni11223392, 24.06.2017 19:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mies joka harrastaa jalkapalloa ja Opiskelee koodausta.

Vieras

Re: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Viesti Kirjoittaja Vieras » 16.05.2016 20:33

Mello kirjoitti:Jahas, tuli vähän aikaa sitten keskusteltua yhden "ilopillerin" kanssa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Sain kuulla melkein kaikki kliseet kyseiseltä henkilöltä:

"Kuka sinua hoitaa, kun olet vanha". Kuinkahan moni meistä pyyhkii oman vaarinsa perseen ja pesee itse
? Tuskin juuri kukaan, eiköhän hoitohenkilökunta sen tee. Muutenkaan kaikki perheelliset eivät todellakaan käy isovanhempiensa luona kovinkaan usein.

" Suomi tarvitsee veronmaksajia". Mielestäni syntymättömiä lapsia ei voi valjastaa valtion käyttöön, vaan lapsilla pitää olla arvo ihmisinä. 1930 ja 1940-luvuilla tota touhua harrastettiin ja jopa palkittiin mitaleilla eniten synnyttäneitä naisia. Tämä viiksekäs kaveri varhaishistoriassa teki niin :) .Sitäpaitsi työt tulevat muutenkin koko ajan vähenemään, koska teknologia vie työpaikkoja yhä kasvavalla vauhdilla.

"Voi kaduttaa myöhemmin". Voi kaduttaa myös, jos tekee lapsia. Mistä ihmeestä satavarmaksi voi etukäteen tietää, että mikä kaduttaa tulevaisuudessa.

"Miten voit olla noin itsekäs, jos vaikka puolisosi haluaisi lapsia". Tämä on niin legendaarinen lause, että ei tiedä nauraako vai itkeä. Pahimman laatuista itsekkyyttä on juuri oman halunsa tähden vaatia muilta sen täyttämistä.

"Lisääntyminen on luonnollista ihmiselle". Ei kaikille yksilöille se todellakaan ole aito ja luonnollinen ratkaisu.

"Sisäinen kellosi alkaa kohta soimaan". Tämä on argumenttien herkkupala. Mikä ihmeen kello. Ei vapaaehtoisesti lapsettomille yleensä mikään kello soi missään vaiheessa.

Onkos muilla palstalaisilla tullut vastaan näitä elämäntapaihmettelijöitä, jotka koppavasti arvostelevat elämäntapaa, joka ei riko muiden yksilönvapauksia millään tapaa? En minä itsekään perheellisten ihmisten valintoja ala arvostelemaan heitä kohdatessani. Mikähän siinä on, että juuri perheellisillä on taipumusta arvostella toisinaan vapaaehtoista lapsettomuutta? Voisiko siinä olla mukana jonkinlaista katkeruutta, jos on tajunnut tehneensä väärän valinnan sosiaalisen paineen alla? Sitten tavallaan puretaan sitä katkeruutta.
No, on todellakin.
Täällä 44 vuotias velanainen. Onhan näitä kaikenlaisia lastentekoon patistajia tullut vuosien varrella vastaan. Ja se on ollut aina yhtä raivostuttavaa kuunneltavaa. En ymmärrä miksi ylipäätään joku ihminen on huolissaan toisen vapaaehtoisesta lisääntymättömyydestä. Jos ei huvita niin ei huvita. Tuskinpa sen takia sukupuuttoon kuollaan. Muistan, kun suunnilleen kolmentoista vanhana sanoin vanhemmilleni, että en halua omia lapsia koskaan. Eihän ne tosissaan sitä silloin ottaneet tietenkään. Olen ollut ja olen vieläkin tosi tyytyväinen näin, ilman jälkikasvua. Minun vanhemmat ja läheiset eivät onneksi ole jankuttaneet, että lapsia pitäisi tehdä. Hermot varmaan olisi mennyt, jos olisivat koko ajan kyselleet. Asia on minulle ollut ihan selvä aina, ei ole tarvinnut miettiä. Nyt ei vähään aikaan ole missään kyselty, että 'koskas'... ikää on sen verran. Vaihdevuosia odotellessa :D
Minun mielestä lapsia ei pidä tehdä kenenkään toisen mieliksi, jos itsestä ei siltä tunnu. 'Häntä pystyyn' vaan nuoremmat velat ja tehkää niin kuin itsestänne oikealta tuntuu. Ei äidiksi tuleminen ole se suuri toive kaikille. Ei samanlainen elämäntapa sovi kaikille. Ja kyllä ne jatkuvat kyselyt ja patistamiset jälkikasvun tekoon aikanaan loppuu :)

Oli mielenkiintoista lukea näitä kirjoituksia. Monessa on samanlaista pohdintaa lapsista, kun itsellänikin on joskus ollut. Aika yllättynyt olin siitä. Eikä se ole todellakaan satavarmaa, että jälkikasvu sitten joskus huolehtii vanhoista ja sairaista vanhemmistaan.

Amy
Viestit: 4
Liittynyt: 15.05.2016 20:11
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Viesti Kirjoittaja Amy » 16.05.2016 20:50

^ minä siis kirjoitin tuon :)

Fox Mulder

Re: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Viesti Kirjoittaja Fox Mulder » 07.06.2016 16:06

Eikös lapsettomuus liene yksi suurimmista ympäristöteoista joita ihminen elämässään voi tehdä? Ja jos nyt sattuisi niin että lisääntymisiän jälkeen alkaisi tuntea kovaa poltetta äitiyteen/isyyteen niin maailma on pullollaan lapsia jotka odottavat sitä oikeaa kotia. En tunne siis vähäisintäkään syyllisyyttä siitä että en lasten tekoon ole ryhtynyt - päinvastoin olen vain helpottunut etten sille tielle ole hairahtunut :D

Snapple
Viestit: 1
Liittynyt: 02.01.2017 18:59
Viesti:

Re: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Viesti Kirjoittaja Snapple » 02.01.2017 19:34

Täällä myös 44-vuotias vapaaehtoisesti lapseton nainen. Tunnistan itseni kommenteista täysin. Lapsena luulin, että lapset kuuluvat aikuisena automaattisesti asiaan, halusin niitä tai en. Joskus 17-vuotiaana sitten tajusin, että päätös on yksin minun. Olen keskeyttänyt (ihan aikuisiällä) yhden raskauden ja tuntenut toimenpiteen jälkeen lähinnä suurta helpotusta.
Toki olen joutunut puolustelemaan valintaani, lähinnä suvulleni, joka on laaja ja monilapsinen... Pitkään se oli sitä, että joka ikinen suvun uusi tulokas runtattiin syliini, että voisin harjoitella. Sitten selitettiin, että kyllä sinä sitten sitä lasta rakastat kun se on oma.

Kun kävin säädylliseen ikään tultuani ja säädyllisen harkinta-ajan jälkeen nippaamassa piuhat poikki, pidin huolta siitä että asia tuli suvun tietoon. Minulla ei ole yhtään syytä haluta lasta, mutta tusinoittain syitä olla haluamatta niitä. Aika monta niistä jo täälläkin mainittu.

maaku
Viestit: 19
Liittynyt: 22.11.2016 19:16
Viesti:

Re: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Viesti Kirjoittaja maaku » 05.01.2017 20:40

Oon 26v ja vapaaehtoisesti lapseton. Ollaan miehen kanssa puhuttu asiasta ja samoilla linjoilla onneksi ollaan, ero siitä olisi muuten tullut. Ärsyttää kyllä kun erityisesti miehen puolelta sukulaiset kyselee jatkuvasti, että millonkas teillä... Ja aina ne samat litaniat että kyllä se mieli voi muuttua jne :roll: Nyt varsinkin tuota saa kuulla, kun miehen sisko sai lapsen ja se sisko oli aiemmin sitä mieltä, että ei hanki lapsia. Että kyllähän se minullakin nyt mieli muuttuu kun silläkin kerta muuttui!

Mulla ei oikeestaan oo edes mitään yleviä ekologisia perusteluita tälle velaudelle. En vaan halua lapsia, en ole oikeastaan ikinä halunnut. En ymmärrä miltä tuntuu haluta lapsia, asia on minulle suurinpiirtein yhtä absurdi kuin joku kertoisi haluavansa muuttaa kuuhun. Oon miettinyt mahdollisesti strelisisaatiota kun täytän 30.

Avatar
Andras
Viestit: 94
Liittynyt: 01.05.2016 14:11
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Viesti Kirjoittaja Andras » 13.05.2017 05:54

Tihku kirjoitti: Hoivaviettini tuntuu kohdistuneen lapsien sijasta kasveihin ja eläimiin. En oikein käsitä, miten monet naiset näkevät vauvat ultimaattisen söpöinä olentoina, joita pitää heti päästä paijaamaan. Mitä he siinä tilanteessa oikein kokevat?
Miksi ihmeessä itse näet ruuan jotenkin söpönä?

Avatar
Andras
Viestit: 94
Liittynyt: 01.05.2016 14:11
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Vapaaehtoinen lapsettomuus

Viesti Kirjoittaja Andras » 13.05.2017 06:05

Mello kirjoitti:Itselleni vapaaehtoinen lapsettomuus on ollut nuoresta yhtä luonnollista kuin hengittäminen.
Ei, se on yhtä luonnollista kuin hengittämättä jättäminen.
"Miten voit olla noin itsekäs, jos kumppanisi haluaisi lapsia". Itsekästähän on nimenomaan vaatia muita tekemään oman tahtonsa mukaan.
Ei, itsekästä on käytännössä hitaasti tappaa "kumppaninsa", ja kutsua tätä kumppaniksi.
Mello kirjoitti:Tämä maa tarvitsee lapsia" Maailma on tosin jo ylikansoittunut, se pitäisi ihmisille jo olla selvää.
Maailma ei ole ylikansoittunut sellaisista ihmisistä joista on ihmiskunnan tulevaisuudelle on hyötyä.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa