Oletko varattu?

[arthur]

Poikamies 30+. Olisi mukava sanoa että varattu, kun itsestä voisi tuntua siltä, mutta ei sitoumuksia kaukaisen keskustelututtavuuden kanssa, niin voi yrittää pitää silmänsä auki josko lähempää maailmasta löytyisi joku ihanuus, vaikka erilainen. Ei suhteita muutenkaan.

Miesvaltaisella alalla töissä omissa oloissamme. Peruskoulun jälkeen opiskelijana 10½ vuotta, joista 7½ vuotta samalla luokalla/ryhmässä vain 1 tyttö/nainen, joissain yleisaineissa joskus joku muu ryhmä lisänä. 3 vuotta jolloin kurssista riippuen 0-2 tyttöä/naista saattoi olla paikalla, ehkä joskus joku poikkeus, joista suurimpana opettajaopiskelijoiden kanssa sekaryhmissä pidetty Kirjallisen ja suullisen viestinnän -kurssi. Siinäpä tilaisuuksia tavata vastakkaisen sukupuolen edustajia, että voisi ajan kanssa muodostaa kuvan toisesta ja tutustua.

[Prome]

Voi kunpa olisinkin voinut sanoa että varattu, mutta ei. Itselle on ollut lähinnä hyvin vaikeaa löytää "se oikea". Ei vain ole sisäänrakennettuna sitä rakkautta ensisilmäyksellä tunnetta. Pitää tuntea henkilö edes jotenkin ennen kuin voin ihastua. Erittäin vaikeaa. Kaveripiirissäkään ei tämmöisiä suuria muutoksia tapahdu että näin kävisi. Mutta vastapainona sitten taas ihastus kestää pitkään, jos semmoinen tapahtuu. Täytän piakkoin 24v.

Lisäkaneettina vielä etten ole koskaan etsimällä etsinyt henkilöä. Enkä välttämättä aio etsiäkään. Olen tietyllä tavalla tyytyväinen omaan tilanteeseeni, sekä yksinolo sopii paremmin omaan elämän menoon. Jos kuitenkin nyt tapahtuu jotain dramaattista niin olen ollut valmis menemään mukaan.

[IC85]

Nainen ja vapaa (30v).

Olen ollut parisuhteessa aikuisiästä asti ja nyt tuli tämmöinen pitkäaikainen "breikki" eli olen ollut sinkkuna noin puoli vuotta. Itsellä ei ole vaikeuksia tutustua mieheen, mutta vaikeuksia tuottaa tutustua samaan sukupuoleen: ystäväksi tai kaveriksi. Tämä puoli on työn alla..

[Janhon]

Nainen ja vapaa.

Ei tosiaan mullakaan ole koskaan ollut mitään. Ei siis oikeasti yhtikäs mitään. Vaikka olenkin sua jonkin verran nuorempi, 22v, niin lähinnä tässä "pelottaa" se että vain vuodet vierii ja pian huomaan olevanikin jo kolmekymppinen ja asiat edelleen samassa jamassa. Tässä on nytkin periaatteessa mennyt viimeset neljä vuotta asian tiimoilta ihan paikallaan, vaikka olenkin tällä välin tosiaan kasvanut henkisesti. Ei se ettei ole koskaan seurustellut edes ole vielä se pahin, eniten on sattunut se ettei kukaan ole oikeastaan koskaan edes osoittanut kiinnostusta.

Näissäkin asioissa on tavallaan vain se "vaara", että jos aloitus menee liian pitkälle, voi olla vaikeaa päästä edes alkuun. Jos siis ei ole itsellä mitään kokemusta ja muilla samanikäisillä sitä yleensä on jo yllin kyllin. Tämä asettelu on monille haastavaa, koska eihän kukaan halua ruveta enää 35-vuotiasta miestä kouluttamaan asian tiimoilta.

Parikymppisestä asti pelotti jäädä vanhaksipiiaksi ja tänä vuonna tulee 30 mittariin ja yhä vaikeampi tilanteelle on tehdä mitään. Ainoat kiinnostuneet tuntuvat olevan naimisissa olevia miehiä, jotka haluavat 'toisen naisen'. Se itse asiassa vain tuntuu halventavalta, kun itse haluaisi käpertyä iltaisin jonkun viereen. Tällä hetkellä olisi yksi oikein mukava mies tiedossa joka on ilmaissut kiinnostuksensa, mutta ensin hänen pitäisi saada erokuvionsa selväksi. Tilanne arvelluttaa ja hieman pelottaa, koska minulla on ollut miestä kohtaan tunteita jo seitsemän vuotta sitten (myös useampi vuosi takana, ettemme ole nähneet toisiamme laisinkaan). Onko hän kiinnostunut enää, kun saa talon myytyä vai ehtiikö hän löytää jonkun nätimmän ja sujuvasanaisemman naisen rinnalleen? Pilaanko kaiken, koska viimeksi tavatessamme huomasin puhuvani mitä sylki suuhun toi ja katsoin kaikkialle muualle kuin häneen, koska alkoi ujostuttaa? Olen ensitapaamisestamme asti kuvitellut hänen olevan extrovertti, mutta nyt on alkanut epäilyttää, että kallistuuko sittenkin introvertiksi.

Jännä asia muuten tuo ruumiinkieli. Huomaan, että kun kiinnostun jostakin enemmän kuin kaveri mielellä, minun on todella hankala katsoa miestä silmiin. Se on kyllä hankalaa normaali keskuteluissakin, mutta yleensä yritän pitää katseeni kuitenkin kasvoissa. Nyt tulee enemmänkin katsottua kiviä ja kaikkea muuta (hyvä etten käännä selkää keskustelukumppanille) ja epäilen muiden ajattelevan, että olen jotenkin töykeä.

[Pelle Grino]

Vapaa mies olen - ja sellaisena pysyn!

[Intro-ambivertti83]

Naisilla se on helpompaa parin etsinnässä. Teitä ei haita, jos olette itse introvertti. Minun kohdallani se on luonut joitakin haasteita. Mies ja sinkku olen.

[Bella-]

En kyllä sanois että naisille on helpompaa. Ihan yhtä haasteellista voi olla Naiset ehkä helpommin antaa sen kuvan että on ns. helpompaa, mutta todellisuus voi olla hyvinkin toinen.
(nainen ja sinkku)

[Varjotar]

Mitenniin naisilla yhtää sen helpompaa?

[Vieras]

Sanoisin että naisilla on siinä mielessä helpompaa, ettei heidän yleisesti odoteta lähestyvän kiinostuksenkohdettaan, kuten miesten, ja mikäli nainen lähestyy miestä, vapaa mies (ja osa varatuistakin ) on todenäköisesti valmis tutustumaan mikäli nainen on ulkonäöllisesti vähänkään hänen "tyyppiään". Extrovertti mies kuitenkin lähestyy myös introvertteja naisia (mikäli ulkonäkö ei tuota lisähaasteita), mutta introvertti mies (vaikkei olisi erityisempiä ulkonäöllisiä haasteita) tuskin saa kenenkään huomiota pakottautumatta itselleen raskaanpaan extroverttimäiseen kanssakäymiseen.
Näillä perustein sanoisin että potentiaaliseen kumppaniin alkututustuminen on naiselle helpompaa, mutta samat haasteet siitä eteenpäin.

Olen vapaa introvertti mies ja jonkin mielenhäiriön takia kai haluaisin kumppanin.

[Belle]

Tuo yllä on totta minustakin. Itselleni on raskaahkoa tutustua uusin ihmisiin, ja olen arka menemään uusien ihmisten luo (ilman mitään varsinaista asiaa). Onneksi pari on kuitenkin löytynyt helposti, sillä miehiä on pörrännyt ympärillä introverttiydestä huolimatta. Ainakin itselleni introverttinä sopii parisuhde erittäin hyvin, koska nautin juuri siitä tutun ihmisen kanssa olemisesta. Harva introverttikaan lienee niin erakko, etteikö kaipaisi esimerkiksi perhettä, tai edes kumppania. Toki tällaisiakin on. Pääasia, että tuntee itsensä, ja yrittää järjestää elämänsä sen mukaan.