Oletteko yrittäneet opetella sosiaalisia standardeja?

[Anamaria]

Mää aina vähän niinku ulkopuolisena yritän tajuta ja opetella, niinku kunnon asperger, että miten sitä nyt sosiaalisessa yhteisössä pitäisi olla, että olisi mukavaa seuraa, ei taakaksi toisille ja samalla ehkä saisi ystäviä itsekin ja ties vaikka hyötyisi jotenkin ihmissuhteista. Pohjimmiltaan ei niin kiinnosta enkä välitä, mut sit jotenki mielenkiinnosta ja ehkä velvollisuudesta yritän tajuta ei-aspergereiden, sosiaalisten ihmisten elämästä ja keskusteluista jotain... tuntuu, että olen ihan pihalla. Niin itselle vieras elämänalue. Mää oon tottunu siihen, että asiat on kiinnostavia sellaisinaan ja niistä voi puhua suoraan. Sit tuolla sosiaalisten ihmisten maailmassa saattaakin tulla täystyrmäys. Jostain itselleni käsittämättömästä syystä johtuen sanomani asia olikin jotain, mitä ei olisi saanut sanoa. Yritän koko ajan opetella, mitkä ovat hyviä puheenaiheita. Esim. valitus. Suomalaiset kai valittaa aika paljon. Puheenaiheena se on aika sallittu ja hyväksytty (siis että valittaa vaikkapa saamastaan kohtelusta jossain virastossa tai instanssissa). Sitten kuitenkin toisaalta sanotaan, että valittajia ei jaksa kuunnella. Myöskin itsekehu ja omilla hyvin menneillä jutuilla leveily ei ole hyvä välttämättä. Ihan tosi vaikeeta tajuta jotain normaalien, sosiaalisten ihmisten keskustelukulttuurista!

[Afuze]

Miula on tuo sama ongelma, eli ihmiset ymmärtää väärin mitä sanon. Sen takia varmaan kirjoitan niin pirun paljon kun sanon kirjallisessa muodossa kellekään mitään (netissä). Ja silti menee mönkään...

Itse olen todennut, että kun pitää naamansa kiinni suurimman osan ajasta niin elämä on ihan mukavaa muiden seurassa. En silti tykkää siitä jos joudun pelkästään kuuntelemaan muiden juttuja, muttakun ei kenenkään kanssa voi oikeen puhua mitään mielenkiintoista koska usein olen itse ainoa joka tietää aiheestani jotain.
Ja miulahan ei siis ole mitään ongelmaa sosiaalisissa tilanteissa muuten, en vaan tykkää niistä, ja ne myös stressaa. Tuntuu ihan tarpeettomalta mennä ihmisten ilmoille. Pystyn juttelemaan niillekin ketä en ollenkaan tunne, mutta en tietenkään heti ensiksi kysy mitään syvällisiä enkä mitään muutakaan, yleensä puhun vaan kun niille jotain asiaa on tms. Vaikka töissä. (Ymmärsikö kukaan tätä?)

Sosiaalisiin standardeihin kuuluu miusta lähinä hyväkäytöksisyys, kohteliaisuus ja sensellaset perusjutut, mitä ei kenenkään pitäisi joutua erikseen opettelemaan (niiden pitäisi tulla luontaisesti mukaan laumakäyttäytymiseen kun ihminen kasvaa pennusta aikuiseksi). Ei ne ole ylitsepääsemättömiä introille eikä neurologisesti poikkeavillekaan (olen itse molempia). Miusta sanoja ei tarvitse aina käyttää vaan vaikka pelkkä pieni ele riittää, jos pitää kiittää tai moikata. Pitääkö ihmisten olla jotenkin kauhean huomattavia ollakseen sosiaalisesti hyviä?

Mutta siis oikeasti, mieluummin itse keskustelisin kunnolla introverttien kanssa kuin seuraisin jostain sivusta ekstroverttien smalltalkkia.

[Skitsoidi]

En näe tarpeelliseksi opetella sosiaalisia standardeja kohdallani , olenhan erakkoluonne ja en todella halua osallistua mihinkään pippaloihin.

[Tihku]

En ole varsinaisesti koskaan yrittänyt opetella sosiaalisia standardeja. Ehkä joskus nuorempana tosin mietin, mitä voisi sanoa, koska sain palautetta, että puheenaiheeni eivät olleet kiinnostavia. Sittemmin olen huomannut, että on ihmisiä ja tilanteita, joissa on suht helppo kommunikoida. Esimerkiksi jos on yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai tilanne itsessään tarjoaa yhteisen keskustelun aiheen. Ihmisten välinen kemia merkkaa paljon ja toisaalta se, tunteeko olonsa tilanteessa luontevaksi vai ei. Mitään baari/cocktailtilaisuus-smalltalkia en osaa eikä se ole minulle luontevaa. Vuokraan kesäisin kasvimaapalstaa kaupungilta ja siellä kommunikointi naapuripalstalaisten kanssa tuntuu sitä vastoin luontevalta. Luontevalla tarkoitan tässä sitä, että on helppo keksiä mitä sanoa, vaikka tosiasiassa sosiaalisuus olisikin osin feikkiä; ajattelen keskustelun olevan turhaa lätinää, mutta samaan aikaan kuitenkin nautin siitä. Kunhan sitä on sopivassa määrin.

Keskustellessa kyllä luotaan aika paljon sitä, mitä ja miten toiselle ihmiselle voi puhua. Ehkä liikaakin. Tämä tulee yleensä luonnostaan, sillä pyrin välttämään konflikteja. Helpompaa on, jos voi puhua suoraan tarvitsematta asetella sanojaan.

Kuten Afuze totesikin, minustakin perus sosiaalisiin standardeihin kuuluvat lähinnä peruskohteliaisuus, ystävällisyys sekä se, että kuuntelee toista ja on tilanteessa läsnä. Turhat säännöt tekevät maailmasta vain tylsemmän.

[Varjotar]

Olen todennut, että ei siitä opettelusta tuu mitää, aina on väärinpäin.
Siispä olen antanut olla ja pärjännyt sitten paremmin.

[omicron]

Jännittävää, kuinka itselle ne sosiaaliset standardit eivät ole ongelma. Ihan vaan puhtaasti se, etten halua olla liikaaihmisten kanssa tekemisissä. Olen silti mielestäni sosiaalisesti hyvinkin älykäs ja korrekti.

[Mello]

No tottakai tämmöisiä perusjuttuja, kuten kohteliaisuus ja toisen ihmisen kunnioitus on tullut opeteltua pienestä pitäen, mutta ne ovat mielestäni aidosti hyviä arvoja. Mutta en mitenkään muuten ole käyttäytymisetikettejä juurikaan koittanut opetella.

Länsimaisessa pinnallisessa kulttuurissa pidetään jostain syystä paheksuttavana oudossa seurassa jutella syvällisistä aiheista (itseni mielestä normaaleista), kuten elämän tarkoituksesta ja onko kuoleman jälkeen elämää, uskonnoista, filosofioista ja jopa politiikasta juttelukin usein koetaan oudossa seurassa liian syvälliseksi. Itse koitan usein viedä aihetta syvällisempiin aiheisiin, mutta harvaa ihmistä kiinnostaa. Tuntuu, että ainoat sallitut aiheet ovat lapset, uralla eteneminen ja hottikset sekä big brother.

Itse kuitenkin pystyn aidosti juttelemaan vain aiheista, jotka itseäni kiinnostaa. Sen takia varmaan en vietäkään juuri koskaan muiden kuin parhaiden kavereiden kanssa, joidenka kanssa ei tietenkään tarvitse miettiä, että mitkä ovat "kiellettyjä" aiheita.

Mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä vähemmän sosiaalisilla standardeilla on itselle väliä, koska uskaltaa olla oma itsensä. Nuorempana tottakai koulussa ja kaikkialla yritettiin väkisin sosiaalisia standardeja tunkea kaaliin. Itsellä on onneksi nuoresta pitäen kyseenalaistava asenne ollut ikäänkuin myötäsyntyisesti, niin on osannut suhtautua varauksella kaikkiin normeihin.

[Anamaria]

Mulle se on vaan ollu äärimmäisen mielenkiintosta ja avartavaa tai ainakin avaavaa vihdoin tajut jotain sosiaalisten ihmisten ajatusmaailmasta. Se on tosiaan ollu multa TÄYSIN pimennossa, koska en ennen työelämään siirtymistä ole jaksanut siitä kiinnostua. Nyt, kun silmäni ovat avautuneet, tuntuu, kuinka moni ennen selittämättömäksi jäänyt asia on saanut selityksen. Ihan hirveän moni mysteeri on saanut selityksen siitä, että tietynlaiset sosiaaliset ihmiset miettivät koko ajan asemaansa kaveripiirissä ja sitä mikä sen kannalta on hyödyllistä. Ennen en tajunnut tätä ollenkaan. Vaikka kai se voi joltakulta introltakin onnistua...

[Anamaria]

Tai niinku vaikka se, että joskus yhessä työpaikassa ihmettelin, miten koko ajan onnistunkin tekemään kaiken niin väärin, ja miksi minun ideani lähes automaattisesti ovat muiden mielestä niin huonoja. No, saattoivathan ne ehkä ollakin, mutta "normaali-ihmisten" maailmaan musta vähän niinku kuuluu semmonen ei-kiinnostavien ihmisten dissaaminen. Heidän kanssaan eri mieltä oleminen. Tai että jotenki syrjässä olevien ihmisten ideoista ei niin innostuta kuin suosituimpien ja kuulimpien, vaikka ideat itsessään olisivatkin ihan hyviä. Eli kyse ei välttämättä ollutkaan onnettomasta, loputtomasta sattumasta, että aina mulla menee vikaan, miksi en ikinä osaa, vaan ehkä kaikki johtuikin siitä että en ollut cool, olin saanut omaksuttua aseman ihmisenä, jonka päälle on helppo astua.

Ykskin tyyppi oli sellanen, et jos oltiin samassa porukassa, niin jos kerroin naurattavaksi tarkoitetun jutun, niin jos semmonen pomon asemassa oleva ihminen nauroi jutulleni, niin nauroi tuo tyyppikin, ja jos pomo ei nauranut, ei nauranut tämä toinenkaan. Eli hänen asennoitumisensa minuun näytti olevan riippuvainen erään toisen ihmisen asenteesta. Tämä on vasta jälkikäteen paljastunut itselleni... vaikka... oli se joskus ihan mukavakin. Mut musta on todella hyödyllistä ja vapauttavaa ymmärtää tätä kuviota. Ei ole enää kurjan kohtalon orja vaan tajuaa syyt ja seuraukset.

[Afuze]

Ihmislaji on sellainen kuin laumaeläin yleensä on: normaali ihminen (eli yleensä ekstro) katsoo mitä lauma tekee ja toimii sen mukaan koska erilaisuus aiheuttaisi haittaa laumalle ja sitä myötä yksilölle (ja toistepäin). Niille se on elinehto että he tulevat noteeratuiksi ja nimenomaan toisten tykkäämällä tavalla, ilman laumaa he eivät pysty kai elämään ollenkaan. Intro pystyy, koska se on sille terveellistä, ja nuo tavalliset laumaihmiset pitävät sitä vissiin uhkana tälle laumaelämälleen koska poikkeava yksilö voi olla laumalle vaaraksi tai jotain.

Eli Anamaria olet oikeassa, ihmisen käytös voi seurata sitä mitä ylempiarvoinen (pomo tms.) tekee. Sitä on vissiin tutkittu jotenkin, että ihminen yleensä sitä itse tajuamatta pyrkii menemään lauman mukana vaikka olisikin jostain asiasta eri mieltä kuin lauma. Itse oletan että tämä on ihan normaalia laumakäyttäytymistä sellaisille laumaeläimille kuin ihminen on. Poikkeavia pelätään. :) Kiva olla itse poikkeava, tavallaan... Ymmärrän tämän asian paremmin kun en ole itse niitä lauman mukana menijöitä, siis.

Mutta se ei silti oikeuta ketään hyökkäämään sen poikkeavan kimppuun, todellakaan. Kyl nykyihmisen pitäs sen verran sivistynyt olla että antaa toisten olla vaikka ei oliskaan muiden kanssa samanlainen. (Sanoisin sitä domestikoitumiseksi... Mutta en jatka enempää, koska menee liian hauskaksi ja joidenkin mielestä ei varmaan kannata verrata ihmistä toisiin eläimiin ja siihen mitä se tekee niille toisille eläimille kun alkaa elää niiden kanssa samaa matkaa. Mutta niin se on, luonnossa laumaeläimet herkemmin tuhoaa laumalle riskaabelit jäsenet ja kesyissä laumoissa ne taas yleensä otetaan huomioon.)