Miltä tuntuu kun akut tyhjenevät kokonaan?

[Varjotar]

Tulee kykenemättömyys ajatella, tajuta, jaksaa jne yhtään mitään, enää ollenkaan.
Eikä siihe mikää muu auta ku olla tarpeeks yksin ja vapaa kaikesta kuormittavasta.

[Afuze]

Miula kaks päivää riittää nostamaan sellaisen ylivireystilan jonka aikana en jaksa olla. Ei se ehkä näy ulospäin, mutta samaten se kaksi päivää ei myöskään riitä lataamaan tarpeeksi sellaista olotilaa että kehtaisi mennä jonnekin kodin ulkopuolelle. Viikossa tulen hulluksi ja "ylirehelliseksi" eli olen suorasanainen ja tuntuu että en jaksa olla kenenkään seurassa; vapaaehtoisesti en noin pitkiä aikoja kuin viikko kenenkään kanssa todellakaan ole, mutta jonkun aikaa sitten oli vaan pakko (koko viikko 24/7). Onneksi se on ohi ja nykyisin voi vaan tulla töistä ja jämähtää omaan huoneeseen, siis yleensä... Tai ei ainakaan ole pakko sietää ihmisten naamoja.

Veikkaisin, että akut täyttyy täysin vasta todella pitkällä ajalla, kun stressiasetus menee pois päältä ja aivot tajuavat että voin oikeasti olla miten olenkin kotona. Tämä kestänee kahdesta viikosta kuukauteen tai pariin. Miula on siis työviikoilla (ja ennen työtä kouluviikoilla, tai oikeastaan -kuukausina) sellanen erillinen olotila mikä takaa että olen töissä sellainen kuin koen että täytyy olla.

[anuski]

Itselleni tulee sellainen ylitsepääsemätön väsymys ja turtumus. Mikään ei tunnu miltään, itku on herkässä. Ajoittain saatan olla kiukkuinen, pääasiassa olen kuitenkin vain tasaisen alakuloinen.

[kumpio]

Kun akut tyhjenee, olen ärtynyt ja vihainen itselle, etten ole osannut rajata omaa aikaa ja energiaa omien lähtökohtien mukaan. Myös toisia kohtaan on negatiivisia tunteita, vaikkei muut mitään väärää olisi tehneetkään.

Pahin tilanne on, jos altistuu seuralle vielä kun on huomannut, että nyt on jo oma sietokyky ylitetty, minkä jälkeen mieli leijailee turtana ja vastaanottokyvyttömänä. Toisten ihmisten läsnäolo, sanat, pelkkä hengitys saattaa tuntua silloin väkivaltaiselta ja alistavalta, mistä tulee joko defenssinen tai masentunut olo.

Joskus turtuudessa tulee "en ole enää täällä"-tunne, kehon ulkopuolella olemisen tuntemuksia, katsoo tilannetta kärpäsenä katossa kuin ei olisi itse omassa kehossa ja paikalla, epätodellisen tuntua.

[Mello]

Kyllähän siitä tulee hiukan sellainen ärtynyt olo, kun paristot pääsevät loppumaan. Itse esimerkiksi työpäivän jälkeen ei jaksaisi mitään ylimääräistä toimintaa ihmisten ilmoilla vaan haluaa vaan olla.

Itseäni ottaa se päähän, mikäli työpäivän jälkeen joutuu jossain kissanristiäisissä kiertelemään eikä saa vaan olla omissa oloissaan. Kuitenkin töissä ihmisten kanssa koko päivän tekemisissä, niin se kuluttaa akkuja jo aivan riittämiin.

[baabel]

Tällä hetkellä olo on aika "akut loppu" ja vuosi vasta aluillaan...

En tiedä mistä se johtuu, nauran muttei mikään oikein huvita, tylsistyn nopeasti, olen herkästi ärtyisä,
haluan sosiaalisuutta, mutten jaksa mennä tai olla missään kovin kauaa, pää on ihan sumussa ja puurossa, tekstiä en saa tähän aikaiseksi ja jos saan niin tämäkin tuntuu typerältä, ulkoilu tympii, ei vähiten pakkasen ja lumen takia. Piristyn kuitenkin aina hetkeksi..ja kohta taas vituttaa Olo on epämukava jne...omatkin mielipiteet ärsyttävät minua itseäni

Mietin liikaa kaikkea, spekuloin, suunnittelen "tyhjää", arvostelen asioita tai ihmisiä...

Kaikkein pahinta toki on jos joku läheinen pyytää piristymään, sehän on masentuneellekin kai pahinta mitä voi sanoa (en kai ole masentunut sentään). Toisaalta itse sanon itselleni pääni sisällä että ota itseäsi niskasta kiinni ja nyt ylös ja ulos

Edit. Tuo aemmin mainittu offlinessa olo tuntuu ihan kuvaavalta..

[Äkäpussi]

Itellä on akut päässy kuolemaan muutaman kerran ammattikoulun ensimmäisen ja toisen vuoden aikana niin pahasti, että kouluun menenminen aiheutti niin kovaa henkistä väsymystä, että aloin lintsaamaan ja melkein lensin pihalle ja masentuakkin meinasin.
Olin yhteen menoon viikonkin poissa koulusta mitä ihmeellisiä syitä kertoen. Onneks tajusin ottaa itteeni niskavilloista kiinni, että valmistuin (hieman myöhässä tosin) kokiksi viime syksynä.

Toistaseksi on akut pysyny ladattuina

[Joni11223392]

Jos olen niin sanotusti aivan loppu niin yleensä saatan vaan maata sängyllä vailla ajatusta.
Silloin kun tulen paikasta missä joudun olemaan "sosiaalinen" Esimerkiksi koulusta. Niin jotenki pakko vaan rauhoittua omassa rauhassa pari tuntia. Ehkä jopa nukkua. Tällä hetkellä on juuri semmonen tilanne. Itselläni se tyhjeneminen johtaa pahimmillaan siihen etten näe elämässäni tarkoitusta. Kaikki tuntuu jotenkin turhalta. En innostu mistään mikään ei kiinnosta jne....

Siihen tilanteeseen onneksi itelläni auttaa kunnon yö unet.
Kiva huomata että aika monella muulla on samaa vikaa.

Menenkin tästä nukkumaan.

[Wendla]

Miulla akkujen tyhjeneminen ilmenee pääosin kiukkuna. Tosin sen verran hillitsen itseäni automaattisesti, että en koskaan tuntemattomille tai hyvänpäiväntutuille kiukkua. Läheisemmille sen sijaan tulee joskus tiuskittua, mitä olen viime vuosina koittanut oppia hillitsemään. Ja onhan tuo itsehillintä kyllä kehittynytkin, vaikka sisäisesti kiehuisi sitten miten paljon tahansa.

Kaikista herkemmin akkuni tyhjenevät isommissa poruoissa. Ihmislaumat ovat todellisia energiasyöppöjä. Isoissa porukoissa sosiaalinen ähky ilmenee pääosin tietynlaisena vetäytymisenä ja puhumattomuutena. Tosin enpä mie muutenkaan ole kovin kova puhumaan isoissa porukoissa, mutta kuormittuneena olen varsinainen tuppisuu.

[Introakro.]

Huoltomiehenä toimiessa oon aina todella kuitti kaikista niistä turhanpäiväsistä kuulumisienvaihdoista eri asiakkaitten kanssa. Sitten kun tulen kotiin, siellä odottaa avopuoliso joka haluaisi koko loppupäivän keskustella kaikesta mahdollisesta, kaverien meikkaamisesta naapurin Jouniin joka taas teki sitä ja tätä. Itse haluaisin vaan työpäivän jälkeen vaikka edes pariksi tunniksi upota kirjaan tai vaikka 9gagiin mihin voin hävitä itekseni. Mutta ei. Sitten alkaa jossain vaiheessa väsymys kasaantua. Avopuolison jatkuva höpötys alkaa pännimään. Ajatukset ei enää pysy kasassa. Vähänkin vaikeamman tehtävän pohtiminen kirjaimellisesti sattuu päähän. Sitten ärisenkin kohta jo kaikesta turhasta, suutun ja kitisen. Yritän vetäytyä johonkin vetämään happea kun ahdistaa. Avovaimo seuraa perässä ja kyselee mikä nyt vaivaa. Kerron että haluaisin olla vaan hetken rauhassa. Ei kelpaa selitykseksi. "Kyllä mää nään että joku vaivaa." Sitten räjähtää pää ja tulee riita... Ja taas herään seuraavana aamuna entistä väsyneempänä. Vedän työhousut jalkaan, laitan hymynaamarin päähän ja pakotan itseni keskustaan töihin kahdeksaksi tunniksi ihmisten keskelle vaihtamaan taas ne samat kuulumiset...