Kaverit juhlii, itse ollaan (omasta tahdosta)kotona,,,

[Vieras]

Millaista toteamuksia olette kuulleet omasta "sosiaalinen passiviisuus" käytöksestänne?
Kieltäydyttekö kutsuista paljonkin? Esim. tänä iltana varmasti moni kaveriporukka viettävät illanistujaisia niin kotona kuin jossain ravintolassa/baarissa. Olisitteko (kieltäytyjät)halunneet kuiteskin mukaan?

[Drover]

Kotona itsekkin parhaillaan, en edes olisi halunnut lähteä minnekään. Koen tilanteet kuten bileet tms. yleensä hyvin väsyttävinä vaikka hauskaa ehkä voisikin olla. Suurin osa tutuista on ns. bileiässä eli baari olisi ainoa vaihtoehto. Itse en tunne oloani mukavaksi sellaisessa paikassa: liikaa ihmisiä, musiikki liian kovalla ja ihmisten käytös usein myös alkoholin määrän lisääntyessä liian tuttavallista ja päällekäyvää.

Kieltäydyn hyvin usein kutsuista, varsinkin jos ne tulevat alle kolmen päivän varoituksella, saman päivän aikana tulleita on meikäläisen mahdotonta edes käsitellä. Läheiset ja ystävät ovat tämän piirteen alkaneet ymmärtää, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen on hankalaa. Toisaalta jos kutsu ja itse tilanne olisi toisenlainen, esim. rauhallinen ja pieni paikka, alkoholin virtaus hallinnassa ja seura asiallista, niihin rientoihin lähtisin ihan mielelläni.

Nuoresta iästäni johtuen olen saanut ulkopuolisilta jos minkälaista kommenttia. Suosikki näillä kysyjillä on usein se, että miten nuori ihminen voi olla näin kylmä, välinpitämätön ja eristäytynyt. Ei kuulemma ole normaalia käytöstä olla elämättä railakasta "opiskelijaelämää". Saan usein kuulla myös kuinka kiittämätön ja ilkeä olen, vaikka yritän kieltäytyä mahdollisimman ystävällisesti ja toisinaan ehdotan jotain tapaamista myöhemäpään ajankohtaan rauhallisempaan paikkaan.

Nykyään ei meikäläistä näihin hulinoihin edes kutsuta ja tarkoituksena on usein ollut loukata meikäläistä, mutta olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Hiljaa mielessäni kiitän ihmisiä siitä, etteivät kutsu minnekään.

[Mawerick]

Ei näin kolmekutosena niitä kutsuja enää jatkuvasti satele, joten välillä tulee jopa lähdettyäkin jonnekin. Kyllä niistä silti aina silloin tällöin joutuu kieltäytymään, esim. työviikon jälkeen ei vain perjantai-iltana pysty enää katselemaan/kuuntelemaan ihmisiä tai ainakaan kovin montaa. Humalaisista nyt puhumattakaan.

[anuski]

Mä olen siitä onnellinen, että kutsuja tulee aika harvoin. Lähipiirini on myös sellainen, että harvemmin he mitään järjestää. Alkaa perheellistyä kaikki ympärillä. Itse olen kuitenkin vasta 22. Kieltäydyn aika usein, vedoten tosin tekosyihin. Löysin koko termin introvertti vasta alle tunti sitten, tämä tulee helpottamaan niin paljon mun elämää. Aion julistaa asian koko maailmalle Mä toivon, että paras ystävänikin ymmärtää minua jatkossa paremmin. Hän se pääasiassa minua paikkoihin kutsuu.

Sitten tosiaan jos kutsu on pieneen, "intiimiin" iltamaan tms., jonne tulee ihmisiä jotka tunnen hyvin, lähden oikein mielelläni. Baarissakin käyn joskus ihan mielelläni (tarkoittaen kerran vuodessa), mutta kyllä aika uupunut olen seuraavana päivänä. Vaikka olisi kuinka hauskaa. Tyypillistä tämäkin kai meille

[Vieras]

Koen paljon antoisammaksi tavata kavereita kahdenkesken tai yksi kaveripariskunta kerrallaan. Olen kieltäytynyt kutsuista bileisiin, joissa on paljon puolituttuja ihmisiä. Syntymäpäiväsankariakin tykkään muistaa muulla tavoin. Olenkin huomannut että oikeasti vietän juhlien ulkopuolella paljon enemmän aikaa isäntäväen kanssa kuin nämä bileihmiset, vaikka ruokaa yhdessä laittaen tai leffaa katsoen. Se sopii minulle. Kaikki eivät kieltäytymistä ymmärrä ja onkin hullua, kuinka olen jo teini-ikäisestä kuullut kommentteja: "Sinunkin pitäisi joskus käydä jossain." Ja erityisesti sukulaisilta! Totuus on se, että minulla on harvoja mutta tosi tärkeitä ystäviä, joiden kanssa kyllä vietän aikaa - en vain koe tarpeelliseksi mainostaa sitä.

[Vieras]

Itse en käytännössä käy missään juhlatilaisuudessa, joka ei itselleni ole mikään ongelma. Ongelmaksi se on kuitenkin koitunut nykyisessä työpaikassa, jossa on kutsuttu muutamiin osaston juhliin, joihin en eri syihin vedoten ole mennyt. Tämä on myös pitkälti vaikuttanut siihen, että suurin osa työpaikkani ihmisistä ei noteraa minua enää muutoin, kuin poissaolevana. Seurauksena tästä on se, että työssä viihtyminen kärsii aika lailla ja työterveyslääkärinkin apuun on joutunut turvautumaan, vaikka eipä se tästä asiasta tunnu mitään ymmärtävän

[INTPinson]

Kovin tutun kuuloista myös itselleni nuo edellisissä viesteissä mainitut asiat. Itse olen kolmen ja puolen vuoden yliopisto-opiskelujeni aikana ollut opiskelijariennoissa mukana tasan yhden kerran. Ei vain kiinnosta ryyppääminen eikä varsinkan olla (melko) selvänä humalaisten parissa. Opiskelijakaverit ovat varmaan ainakin aluksi ihmetelleet juhlimattomuuttani, mutta uskoisin, että pitävät mua ihan hyvänä tyyppinä.

[Vieras]

Kääk! Fb:ssa tuli kutsu vanha tutun synttäreille. Koska täyttää 40v niin kutsuttuja on niinkuin 40.
Onhan se hieno ja lämmin osoitus siitä, että vanha tuttu vielä muistaa minut.
Ongelmanani on sos.tilanteiden pelkoni ja vähäpuheinen luonteeni. Pelkästään se, että pitäisi klikkaa sitä "aion osallistua" tuottaa sellaista sydämen tykytystä jo.
Tilanne tällä hetkellä on vielä mennäkö vai kerronko, että mulla on just sinä päivänä "tapaaminen erään mummun kanssa". Vapaa-ajallani toimin siis mummulle kaveri-vapaaehtoistyössä.

[Mawerick]

Mä odotan kauhulla omia nelikymppisiä. Onneksi tässä on vielä reilut kolme vuotta aikaa...

[Vieras]

Story of my life. Olen alle 25-vuotias, enkä ole koskaan viihtynyt baarissa tai bileissä. Opiskelijana erilaisuuteni korostuu erityisen paljon.. Opiskelijakulttuuri kun nyt tuppaa olemaan sitä juomista ja bilettämistä.. Siksi tunnen itseni erityisen ulkopuoliseksi. Viihdyn sata kertaa paremmin kotona mieheni kanssa tai muutaman hyvän ystävän kanssa jossain.