SilverSoul kirjoitti:Olen itse aikoinaan järjestänyt alkoholivapaita tapahtumia työ- ja opiskeluympäristöissä, mutta osallistujamäärä olivat kerta toisensa jälkeen olemattomia, vaikka alunperin ihmiset olivat innokkaasti tulossa tapaamaan muita. Myöhemmin esittivät syyksi sille, etteivät osallistuneet, että: "Ei siellä kuitenkaan olisi ollut kivaa" tai "Sinne olisi kuitenkin tullut tiettyjä tyyppejä, jotka pilaavat aina kaiken". Että tuo jokaisen suhtautuminen ns. introverteille kivoihin tapahtumiin on suunnitteluvaiheessa eri kuin siinä vaiheessa, kun oikeasti pitäisi haalata pyllynsä julkiselle paikalle.
Tuohan on tuttua käytöstä ihan ekstroverttienkin osalta, että ensin kyllä luvataan innokkaana tulla mutta kun se hetki koittaa, tuleekin kummasti "jotain muuta" menoa. Ihmiset saisivat oikeasti sanoa suoraan, jos he eivät edes aio olla tulossa - harva siitä varmaan loppupeleissä loukkaantuisi. Mutta ei, pitää aina vähintään esittää kiinnostunutta "katotaan, enköhän mä voi tulla" lausahduksilla, vaikka todellisuudessa mullakin on tullut vastaan tilanteita joissa ko. henkilöillä ei ole missään vaiheessa edes ollut aikomusta tulla paikalle. Tiedän tämän liiankin hyvin, koska hmm... olen usein ollut se yksi heistä!
SilverSoul kirjoitti:Itselläni ongelma on se sekä ystävyys- että seurustelusuhteita ajatellen, että kaltaisiani tunneherkkiä introverttimiehiä ei tunnu olevan. Tuntemani introverttimiehet ovat yleensä joko sitä sorttia, että omaavat hyvin kovat arvot ja tykkäävät valittaa elämän surkeudesta ja jumittua tietokoneen ääreen, tai sitten omaavat kovat arvot ja pitävät itseään älyllisesti muita ylempiarvoisina ja kulkevat nokkapystyssä työpaikan tai opiskelupaikan käytäviä. Näiltä lähtee aina niitä lentäviä lauseita, että: "Ihmiset, kasvakaa aikuisiksi" tai "Kertaapa kuule elämän realiteetit". En voi itse ymmärtää, että miten joku esimerkiksi kiusatuksi tullut tai apua kaivannut voi muuttua noin kovaksi ja olla toisille töykeä. Ei vain mene jakeluun.
Mulla taas ei ole koskaan tullut edes yhtään introverttinaista kohdalle, saati sitten että olisivat vielä muuten kaltaisiani olleet. Eipä kyllä ole pahemmin näkyny introverttia miehiäkään, siis kaverimielessä. Minä mielestäni pidän itseäni kyllä ihan suht empaattisena, herkkänäkin ihmisenä - ainakin näin mieheksi, mutta painotan aina kaikissa ratkaisuissa, päätöksissä ja valinnoissa järkeä. Lähden siis ajatuksesta että
ajatellaan aina järjellä, ei tunteella. En tiedä sitten onko huono juttu? Mullakin toisaalta on kyllä vahvoja arvoja ja mielipiteitä asioista (ei niinkään kovia?), mutta usein tuon ne ilmi vain oikeassa seurassa, jossa ne mahdollisesti jopa ymmärretään. Minä en taas juuri sitten valita, kelaan asioita, murheitakin kyllä paljon päässäni mutta en niitä mielelläni jaa muille. Miksikö? Koska harvaan ihmiseen on niin paljon aidosti luottaminen. En myöskään halua kaataa ongelmiani muiden niskaan, ellei toinen sitten oikeasti halua niihin osaa ottaa. Tietokoneen parissa tulee kyllä mullakin paljon aikaa vietettyä, lähinnä sen takia kun tekniikka ja teknologia kuten myös erilainen ohjelmointi kiinnostaa minua ja toisaalta, kun ei niitä kontakteja paljon live-elämässä sitten ole. Tietokoneet eivät kuitenkaan missään nimessä ole mikään mun koko elämä vaan on mulla paljon muitakin kiinnostuksen kohteita. En myöskään miellä itseäni mitenkään kovin nörtiksikään, vaikka paljon näistä jutuista tiedänkin. Tuntuu lähinnä siksikin tältä, koska sitä yhteistä säveltä ei muiden tietokoneista enemmän kiinnotuneidenkaan kanssa oikein opiskellessa alaa löytynyt. Koin heidän helposti sitten liian tähän maailmaan hurahtaneeksi...
Minä en pidä itseäni mitenkään muita ylempiarvoisena, enkä anna oikeastaan mitään arvoa ihmisten koulutus- tai työtaustalle. Muhun on siis ihan turha tulla tekemään vaikutusta millään maisterin papereilla tai ylioppilaan lakilla. Eivät merkitse mitään. Äly on taas sitten minulle hyvin tärkeä ominaisuus ihmisessä ja en voisikaan koskaan kuvitella seurustelevani kenenkään kanssa, jos älyllinen ja henkinen maailmamme ei kohtaa - aivan sama miltä toinen näyttäisi.
SilverSoul kirjoitti:Kohtaamani ekstroverttinaiset ovat olleet ihmisiä, joiden kanssa on tullut konfliktia viimeistään siinä vaiheessa, kun he ovat nähneet oikeudekseen haukkua toisia, itsestään eroavia ihmisiä. Siis valinneet porukasta jonkun, joka ei miellytä ihan vain sillä periaatteella, ettei kuulu heidän lähipiiriinsä ja ei tykkää samoista asioista kuin he. Siis tätä on nähnyt ihan työpaikoilla kuin opiskelupiireissä. Joka kerta kun olen puuttunut tähän, eli kysynyt, että mikä tekee heistä muita parempia ja näin ollen antaa oikeuden jonkin kiusaamiseen, niin minusta on tullut vihollinen numero yksi. Eli siis pitäisi pitää suunsa kiinni, jotta nämä tällaiset naiset saavat tehdä mitä lystää, muuten on heidän silmissään täysi kusipää, vaikka aiemmin on oltu muka niin kaveria.
Tämän on hyvin tuttu kuvio naisten keskuudessa, mitä minäkin olen sivusta näin miehenä seurannut. Joillekin erilaisuus on suorastaan kuin rikkaruoho, joka pitää hinnalla millä hyvänsä kitkeä pois näkyvistä. Monille naisille on myös ominaista juoruta ja haukkua lähes kaikki ei-niin-ihanat- ihmiset kuulumisten vaihdon yhteydessä. Oli ne sitten ex-miehiä, rasittavia sukulaisia tai päiväkodin työntekijöitä. En tiedä oikein mikä tämä tapa on, mutta ilmeisesti se on joillekin se heidän tapansa kommunikoida.
En sano että me miehet olisimme jotenkin täydellisiä, minussakin on omat vikani. Ja paljonhan tuo käytös riippuu itse persoonasta, mutta kärvistettynä näin. Harvemmin olen kuitenkaan kuullut miesten käyttäytyvän edes porukassa näin.
SilverSoul kirjoitti:Introverttinaisista taas on se kokemus, että suurinta osaa ei yksinkertaisesti kiinnosta tutustua muihin ihmisiin. Vaikka itse alkaisi keskustella asiasta, jonka tietää heitä kiinnostavan, esimerkiksi hevosrotujen jalostus muinaisessa Ranskassa tms., niin ei keskusteluista ole koskaan jäänyt käteen mitään. Eli jotkut ihmiset yksioikoisesti valitsevat mieluummin omat kuvitelmansa ja kirjojen sivut, kuin muiden ihmisten kanssa keskustelun ja oleskelun. Siinähän ei ole mitään väärää, mutta ei voi olettaa, että pari- tai ystävyyssuhde tippuisi valmiina syliin, jos itse ei sellaisen eteen mitään tee. Tällaiset ihmiset kyllä tuntuvat itse tiedostavan tilanteensa ja toiveensa ja pitäytyvätkin kokonaan poissa minkäänlaisista suhdekuvioista.
Tähän en osaa oikein sanoa juuta enkä jaata, koska en ole koskaan introvertti naisiin/tyttöihin törmännyt. Etenkin nuoremmalla iällä he taitavat pysytellä visusti omassa kolossaan ja vain omien aktiviteettiensa parissa - ja tietysti opiskeluun panostaen. Olen kuitenkin itse pitänyt introvertteina naisina lähinnä juuri näitä hiljaisempia, ehkä myös hieman ujompia tyttöjä jotka harrastavat mm. paljon kirjoja ja lukemista. Jotkut ehkä myös tykkäävät piirrellä, maalata - kenties ratsastaa? En tiedä sitten onko mielikuvani ihan väärä vai mikä.
Täytyy kyllä myöntää, että yllättävän vähän sitä näin intromiehenäkään pari- ja ystävyyssuhteen löytämisen eteen tekee. Lähinnä kait johtuu siitä, kun ei oikein tiedä miten edetä. Ja toisaalta, kun on käynnissä vähän sellainen elämänvaihe että työelämään pääseminen yms. on nyt aika prioriteetti nro 1.