Mä taas olen introverttina hyvinkin itsekäs, että tosiaan kuka tahansa ei kelpaa. Ihan siis lähinnä senkin takia, että vääränlainen ihminen imee minusta sitä energiaa vaan entisestään ja jos se on jo muutenkin huonolla mallilla, niin eihän siitä sitten ole mitään apua. En mitenkään erityisen yksin kuitenkaan ole, onhan mulla perhe. Mutta heidänkin seurassaan tuntuu valitettavan usein sitä energiaa vain kuluvan kun ovat sen verran erilaisia ihmisiä, enkä nyt tiedä tajuavatko minua oikein kunnolla edes loppupeleissä. Eli yhteyttä kyllä siltä kantilta pidetään, mutta nykyään aika usein saa sanoa soittoihinkin yksinkertaisesti, että "oliko sulla nyt jotain asiaakin" tai "ei jaksa kuunnella" tai sitten kun nähdään niin lähtemään varsin aikaisin kuitenkin seurasta pois, koska niin paljon sosiaalisempana ihmisinä he eivät täysin ymmärrä että minä en jaksa samanlaista kanssakäymistä kuin he - ainakaan niin usein kun he toivoisivat.Geith kirjoitti:Mulla oli eilen pitkästä aikaa sellainen olo, että olisin toivonut jonkun ihmisen seuraa. Oli sellainen olo, että melkein kuka tahansa olisi käynyt, mikä on hyvinkin outoa mulle.. Mutta se oli ohi menevä tunne. Onneksi tunnistin sen tunteena ja tajusin, että ei kannata heittäytyä sen vietäväksi tai koko kiva ihmissosialisoimaton ilta olisi ollut pilalla.
Seulani on tosiaan todella tarkka, enkä tee sitä mitenkään ajatellen että olisin jotenkin muita "parempi" jne., vaan siksi koska mun on vaan hyvin vaikea löytää ihmistä jonka seurassa aidosti jaksaisin olla. Ei se seura tosissaan silloin ihan oikeata ole, jos joutuu katumaan kyläänkin mennessään että "miksi mä tänne tulin, kun oisin voinut olla kotona? Mua väsyttää jo nyt!"
Kiitos. Kiva kuulla että joku ajattelee näin. Ja eihän mulla siis ole mikään tarkoitus täällä mitään säälipisteitä keräillä, lähinnä vain haluan jakaa ajatuksiani, tunteitani ja kokemuksia asian saralta, kun tuntuu että meitä on täällä aika monta samojen asioiden kanssa puntaroivia.Geith kirjoitti:Et kyllä varmaan tuntemattoman "lohtua" kaipaa, mutta sanonpa silti. Minusta sinä vaikutat kivalta ihmiseltä, mielenkiintoiselta ja monipuoliselta ajattelijalta. Ja siis tämän sanoo ihminen nimimerkkinsä takaa toiselle ihmiselle nimimerkin taakse.
Eipä tuo työhönvalmennusta ammatillisena kuntoutuksena ihmeellisempää ole. Mutta eipä tuostakaan aiempaa kokemusta ole, joten saa nähdä mitä tulee.Geith kirjoitti:Mutta toivon, että saat kuntoutukselta juuri sitä, mitä sinne lähdetkin hakemaan.
Niin, kyllä sitä itsekin ihmettelee. Kait sitä ihmisessä sitten jotakin on oltava, kun koulukin on vaihdellu useampaan otteeseen porukoita myöten ja kaikkialla on silmätikuksi aina vain jouduttu. Kerran ihan "huvituin" kun kaksi eri kiusaajaryhmääni kohtasivat (sattumalta?) melkein nenäni alla, tokaisten "siis inhootteko tekin tota?". Ihmiset vaan vaihtuu ja lopputulos on aina ollut sama. Kerrassaan outoa. Ilmeisesti nämä savolaiset ovat vain sitten tällaisia, että yhtään erilaista persoonaa ei ymmärretä - tai pikemminkin edes haluta ymmärtää.aura kirjoitti:Samaa mieltä Geithin kanssa, vaikea uskoa, ettei Niksun luonteella saisi ystäviä. Joo, ei pelkkien nettikirjoitusten perusteella mitään analyysia pitäis tehdä, mutta tuskin ihan pässiltä ihmiseltä tulisi noin hyviä ajatuksia.
No, mutta se minusta. Eihän tästä palstasta ollut tarkoitus tehdä Niksuun tukifoorumia.
Aura, et sinä minusta kuulosta mitenkään monimutkaiselta - tuossahan tuli monta minullekin tuttua ajatusta. Kaikenlaisten suhteiden pinnallisuus on tosiaan tänäpäivänä ihan yleismaallinen ongelma. Kaikilla on kyllä vallan mahdottomasti erilaisia tuttuja niin töistä, yksityiselämästä, kouluvuosilta kuin sukulaistenkin kautta, mutta juuri ketään kukaan ei tunnu tuntevan todella. Siksi varmaan monille tuleekin niin usein yllätyksenä eri asiat ja puolet ystävistään, koska he eivät ole itse kuin vain hieman raapaisseet pintaa. Pinnalliseksi jäävät ihmissuhteet eivät minusta kyllä sinällään ole pelkästään henkilön omaa syytä. Mä ainakin mielestäni saatan avautua yllättävänkin nopeasti jollekin itsestäni ja olemuksestani, jos tunnen että meillä synkkaa hyvin. Valitettavasti tuollaisia ihmisiä ei vaan juuri koskaan vastaan kävele. Useimpien kanssa koko homma jää vain korkeintaan tuttavuuden tasolle, koska yleensä huomaan hyvin nopeasti ihmisestä voisiko hänen kanssaan olla mahdollista syvempikin ystävyys. Usein analyysi vain on, että ei.
Mä olen kyllä edelleen ujo ja varsin hiljainen tuntemattomassa seurassa, mutta jos vain yhtään tuntuu siltä että "muurin voisi murtaa" jollakin sanomiselle, nykyään sen usein teenkin. Että sen suhteen olen kyllä kasvanut usein pahimmasta arkuudestani. Ja jos joku tulee ihan asiakseen juttelemaan mulle, en varmasti jätä tilaisuutta käyttämättä. Aivoni voivat vain vitsikkäästi todeta, että "oho, nyt on paha paikka. Mutta se tuli juttelee sulle, nyt et munaa tätä".
Monesti sanotaan, että on vaikea avautua omista asioistaan muille. No osittain tietysti totta, mutta jotkut ihmiset ovat kyllä poikkeus. Joistakin vain huokuu sellainen olemus, että niille on helppo puhua vaikka ei tuntisikaan sen kummemmin. Jotkut ovat kuvailleet myös minua tällaiseksi ihmiseksi ja helposti saankin sellaisen kuuntelijan-viran. Varsinkin jos on samanlaisessa tilanteessa tai on samanlaisia kokemuksia niin se helpottaa tällaisen luottositeen muodostumista. Kyllä minäkin yleensä aika nopeasti avaudun asioistani ja tulen kuorestani ulos vähän vieraammassakin seurassa, mikä taas toisaalta on suoranainen ihme kokemusteni jäljiltä. Oon vaan mielestäni aika hyvä ihmislukija, että näen nopeasti ihmisistä että ovatko he luottamukseni arvoisia jne.
Kyllä minäkin pääasiassa ihan tyytyväinen elämääni olen. Jotkin sen yksityiskohdat vain surettavat, kun tuntuu että ne asianhaarat ovat olleet ihan aina huonolla tolalla - kuten nuo ihmissuhteet. Onhan mullakin paljonkin hyvää elämässäni - katto pään päällä, perustarpeet, perhe, harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, tutkinto takana ja muutenkin hyviä arvoja ja tavoitteita elämässäni, mihin pyrin. Ongelmiakin on (mielestäni ihan tarpeeksikin), mutta jotenkin ne ovat tulleet jo niin osaksi minua että olisi tavallaan jopa vaikea kuvitella elävänsä ilman niitä. Silti, olisihan sitä hienoa jos niin kuin vaikka olisi terveempi. Mutta kaikkiin asioihin ei pysty välttämättä itse vaikuttamaan.aura kirjoitti:Anyway, sain aika hyvän kontrastin omiin "ongelmiini", kun näin tänään puiston penkillä pultsarin. Täällä missä asun, on satanut koko päivän, ja siinä se vaan istui pää nuokkuen sateessa muovipussi kädessään. Veikkaan, ettei sillä tyypillä ollut oikein ketään, kelle soittaa tai minne mennä, eikä internettiä jossa valittaa tilanteestaan, siinä saattoi olla ihminen, kuka on oikeesti ihan toivottoman yksin maailmassa. Ei siitä nyt mitenkään hyvä mieli tullut, mutta pisti todellakin miettimään, että kuinka huonosti ne omat asiat nyt loppupelissä onkaan. Mulla on kuitenkin rakastava perhe, melko hyvä potentiaali mihin vaan (paitsi matikkaan) ja vielä mahdollisuus tehdä valintoja, jotka ei vie mua sinne puistonpenkille. Vaikkei aina siltä tunnu, oon oikeesti aika onnekas.
On myös jotenkin niin kamalaa ajatella, miten erilaisissa elämäntilanteissa ja miten erilaisia kohtaloita ihmisillä on. Toisilla on ihan konkreettisia huolia, kuten mistä löytää tälle päivälle ruokaa kun taas toisille suurin murheenvyyhti on se, kun tuli ostettua kaupasta väärän vuosikerran shampanjaa. Epätasa-arvo ja kasvavat tuloerot ovat todellinen ongelma, johon pitäisi herätä lujemmin.
Tällä menolla nimittäin tätä maata ei millään mittarilla laskettuna voi hyvinvointivaltioksi sanoa.