Menenkö kavereille yöksi vai en?

[FairlyLocal]

Mulla olisi tällainen ongelma, johon en varmaan löydä apua mistään muualta kuin täältä. Mun ongelma saattaa vaikuttaa aika vähäiseltä ja pieneltä, mut... ongelmahan sekin on.

Mä oon 15-vuotias tyttö. Mä olen enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Mun kaverit on varmaankin jotain siltä väliltä, ainakin niin mä ajattelen, en sitten tiedä miten asia oikeasti on.

Mutta niin... Se ongelma. Mä en yhtään tiedä, mitä tehdä, kun mun kolme samalla luokalla olevaa kaveria kutsuu mut luokseen yöksi. Kun he ehdottavat, että "hei, mennään jollekin kaikki yhdessä yöksi viikonloppuna!" ja kääntää katseensa sitten muhun. Mä olen kertonut viestillä, etten aina jaksa lähteä ja ettei se johdu lainkaan heistä. Mun ei oo tarvinnut selitellä syitä sen enempää, kaverit on vaan vastannut "joo, okei, ei se haittaa". Muutaman kerran oon jättänyt menemättä jonnekin kaupungille heidän kanssaan, mutta oon joka ikinen kerta mennyt yöksi. Koska jos en mene mukaan, loputkaan kaverit ei lähde mihinkään, koska heistä se ei ole hauskaa, kun en ole mukana.

Nyt kaverit sai taas idean lähteä viikonloppuna yhdelle heistä yöksi. He ottivat kuulokkeet korvistani ja kertoivat ideansa. Yleensä oon aina vastannut, että mietin asiaa ja sitten parin päivän ajan yrittänyt päättää, kunnes oon lopulta lähtenyt mukaan. Nyt sanoin heti, että ei. Sanoin, etten jaksisi lähteä yhtään mihinkään ja että haluaisin viettää viikonlopun kotona. Yksin. Tungin kuulokkeet takaisin korviin, mutta kaverit otti ne jälleen pois ja nosti mut ylös lattialta ja jatkoi jankuttamista. Mä jatkoin myös. Ja sanoin koko ajan samaa: että en jaksa lähteä mihinkään viikonloppuna. Kaverit luovutti, mutta toisteli silti toisilleen ja mulle "ei se sit oo yhtään hauskaa", "ihan tyhmää", "Sun on pakko tulla" yms. Lopulta yksi kavereista muisti, että pian tulee kokeita ja ettei hänkään pääse. Yksi kavereista tokaisi, että se taisi olla mun pelastus.

Mut mä oon miettinyt. Enkä mä yhtään tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Vaikka en juuri koskaan jaksaisi lähteä kavereille yöksi ja kun sitten lopulta oonkin lähtenyt, mulla on ollut todella kivaa ja hauskaa. Vaikka toisaalta yöllä mä muutun ärsyyntyneeks ja haluaisin vain nukkua, kotona oon sitten ihan puhki. Joskus saan kamalan päänsäryn, sitä tulaa aina jos riehun vähänkin liian paljon ja jouduin lääkäriinkin sen asian takia, ei kuitenkaan saatu muistaakseni selville mistä se johtuu. Mut kuitenkin... mulla on joka kerralla ollut todella hauskaa.
Siltikin on aina se, etten jaksa lähteä. Viikonloput on aina ollu mulle ainoa päivät viikosta jolloin mä oikeasti saan olla rauhassa, eikä tarvitse stressata kouluhommia tai miettiä joka ilta seuraavan päivän pukeutumiset ja lukujärjestys sen päivän kohdalta, jotta varmana löydän oikeat luokat... Mä tarvitsen ne viikonloput rauhallisina. Silloin mä latailen mun akut täyteen, jotta mä oon valmiina seuraavaan raskaaseen ja kiireiseen viikkoon.
Mut jos en mene, mulle tulee tosi huono omatunto. Tuntuu aina siltä kuin en olisikaan niin hyvä kaveri tai että mun kaverit olis pettynyt muhun. Tai jotain vielä pahempaa: että mä olisinkin pilannut niiden suunnitelmat. Sillä, kuten mä jo sanoin, joskus mun kaverit luopuu suunnitelmistaan, koska mä en pääse mukaan. Koska silloin se ei kuulemma ole niin hauskaa, jos joku meidän neljän porukasta puuttuu.

Mä tarvitsen neuvoja ja apua. Uskon, että jotkut teistä varmaankin on ehkä kokenut saman/samantapaista ja osaa auttaa mua. Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä seuraavalla kerralla, kun kaverit pyytää yöksi?

[Försti]

.

[Tähtitonttu]

Tuttu ongelma. Mun kaverit tosin tottui melko nopeasti siihen että usein sanoin ei. Ja myönnän että useampiakin valkoisia valheita tuli kyllä lueteltua etenkin yläkouluaikoina, kun kaverit oli koko ajan menossa. En vaan jaksanut pysyä perässä. Minulle ratkaisu oli tasapainottelu. Menin silloin kun vähänkään innosti mennä, mutta muulloin nautin omasta rauhasta, ja vaikka kaverit ois silloin kuinka soitellu perään niin pysyin vaan kovana. Tai kuten sanoin pieni valkoinen valhe silloin tällöin oli erittäin paljon tarpeen Hankalaa toki on jos vielä lisäksi muutkaan ei siiten halua mennä, mutta itse kyllä jäin silloinkin vaan hyvällä omatunnolla kotiin, muuten ei vaan olis kestäny... Eikä ne kaverit onneks mihinkään kaikonnu

PS. Ja pakko vielä sanoa FairlyLocal, että musiikkimaku näyttää ainakin olevan kunnossa

[Passepartout]

Tiedän kanssa tuon kuvion. Ensinnäkin sanoisin, että missään nimessä sinun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka kuinka kaverisi sanoisivat, että "ei ole yhtään hauskaa kun et tule". Eivät he varmasti sinua tarkoita syyllistää vaan yrittävät vaan osoittaa että seurasi on toivottua ja tärkeää.

Kysymyksestäsi sitten. Kysymystäsi voisi ehkä yksinkertaistaa näin: HALUAT mennä kavereidesi kanssa (vaikka et olisi varma että haluat, mutta tiedät kuitenkin että olisi kivaa, niin tulkitaan se haluamiseksi) mutta onko sinulla VOIMIA?

Siitä tässä introverttiudessa on minusta enemmänkin kysymys, ei niinkään haluamisesta vaan jaksamisesta. On tosi tärkeää ymmärtää se. Jos tarvitset välttämättä viikonlopun latautumisen jaksaaksesi seuraavan viikon, et voi mennä yökylään vaikka kuinka haluaisit. Tai kannattaa olla todella varma että haluat, jos koko seuraava viikko menee siitä "pilalle".

Vaikka introversio ei ole sairaus, minusta tuon oman sosiaalisen jaksamisen suhteen voi hyvin soveltaa "lusikkateoriaa". Linkki on alhaalla, mutta voin selittää sen pääpiirteissään suomeksi. Lusikkateorian kehittäjä on kroonisesti sairas nainen, jolta kaveri kysyi kerran millaista on olla sairas. No, daami yritti selittää, mutta kaveri ei vain tajunnut. He olivat tapahtumahetkellä ravintolassa, joten hän keksi napata ison kasan lusikoita pöydistä. Sitten hän antoi lusikat kaverilleen ja sanoi, että yksi lusikka edustaa yhtä yksikköä energiaa. Koska sairaalla on vain rajallinen määrä lusikoita käytössään, toisin kuin terveillä, joilla on aina lähes rajaton lusikkareservi. (vrt. introvertti jolla on vain rajallinen määrä sosiaalisen kanssakäymisen lusikoita ja jolta sosiaalinen kanssakäyminen aina vie niitä vs. ekstrovertti jolle lusikoita tulee vain lisää sosiaalisesta kanssakäymisestä.)

No, sairas daami pyysi sitten kaveriaan kuvailemaan päivänsä kulkua ja panemaan aina yhden lusikan pois kun hänen mielestään on kulunut yksi energiayksikkö. No, kaveri sanoi, että selvä, lähden töihin ja pani yhden lusikan pois. Sairas daami sitten sanoi hänelle, että ei, ei se niin mene. Sun täytyy ensin nousta sängystä, pukea, syödä ja kävellä bussipysäkille ja siinä meni jo neljä lusikkaa. Näin he kävivät päivän läpi ja illan tullen jäljellä oli vain yksi lusikka, joten kaveri joutui päättämään käykö suihkussa vai laittaako ruokaa.

Sekä sairaan että introvertin on mahdollista jossain määrin "lainata" lusikoita tulevilta päiviltä, jos oikein todella haluaa tehdä jotain. Mutta silloin siitä myös maksaa. Joten kannattaa tosiaan tarkkaan miettiä, onko se sen arvoista. Usein toki onkin.

Jos tämä käy mielestäsi yhtään järkeen, voisit ehkä selittää tai luetuttaa lusikkateorian kavereillasikin. Ehkä he keksisivät jotain asioita, joissa heillä itsellään on vain rajallinen määrä lusikoita.

Edelleen korostan että introversio ei ole mikään sairaus tai vika, mutta minusta tuo lusikkateoria, vaikka onkin alunperin kroonisesti sairaille tarkoittu, kuvaa vaan niin todella hyvin sitä millaista on kun lusikoita on vain rajallinen määrä ja niitä ei tule lisää.

http://www.butyoudontlooksick.com/artic ... on-theory/

[niksuu93]

Hyvin tutulta tosiaan kuulostaa tännekin. Minä en itseasiassa ole ollut vieläkään kertaakaan kavereilla yökylässä, vaikka ikää siis jo "mahtavat" 22v. Ei ole edes koskaan pyydetty, vaikka kaverini kyllä muita kavereitaan monesti pyysi. Vähän ulkopuolinen olo joo, mutta toisaalta en ehkä olisi lähtenytkään.

Passepartout kirjoitteli sulle tosi pitkää viestiä. Musta tuossa tuli juuri se introverttiuden oleellisin asia erittäin hyvin esille, varsinkin tuon esimerkin kautta. Mullakin olis monesti kyllä haluja mennä ja olla muiden ihmisten kanssa, mutta monesti on vain pakko kieltäytyä, koska ei yksinkertaisesti jaksa. On tosi tärkeää siis tuntea rajansa, että mitä voi tehdä ja miten usein jotta energiatasot pysyvät riittävän korkealla että selviää esimerkiksi viikosta. Mulle tuollaisia jaksemisen kannalta raskaita hetkiä olivat mm. jo ala-asteaikoina viikonloput isän luona. Olin jo viikosta niin puhki, että ajatus siitä etten saa vain olla omissa oloissa kotonani lepäillen oli jotenkin vain niin epämukava. Monesti totesinkin äidilleni, että "nyt on viikonloppu pilalla". Vasta nyt oikein ymmärrän, mitä silloin tarkoitin.

Tärkeää on olla tuntematta huonoa omaatuntoa luonteellesi ominaisesta käytöksestä. Kuten jo edellä todettiin, tuskin kaverisi pahaa tarkoittavat kun toteavat että "ei ole hauskaa jos et tule" tai "ei voida olla ilman sua". Hehän vain ilmaisevat että pitävät niin kovasti seurastasi. Introvertti vain tuppaa kuluttamaan energiaansa jokatapauksessa, oli seura kuinka miellyttävää tahansa. Yksinolohetket ovat siis eräänlainen pakollinen osa heidän elämää, jotta jaksaa taas kohdata niitä sosiaalisia tilanteita.

Tiedän kyllä tunteen, että haluaisit varmasti kovasti mennä. Minäkin olen kuitenkin lopulta aina ollut tyytyväinen että olen lähtenyt, koska on kummiskin ollut ihan kivaa. Ongelma vain on tässä, että sitä kivaakaan ei voi aina pitää sen oman hyvinvointinsa kustannuksella. Sinun kannattaa siis miettiä, onko siellä yökylässä tarpeeksi kivaa että kestät sen jos olet mahdollisesti viikolla normaalia uupuneempi?

En usko että ainakaan viikoittaiseksi tavaksi kannattaa ottaa. Muussa tapauksessa akkujen latausajat saattavat jäädä niin vähäisiksi kun kokoajan on niin paljon ohjelmaa, että siinä voikin sitten väsyä ihan kunnolla. Mä olen ainakin itse usein huomannut, että jos mulla on esimerkiksi parikin viikkoa putkeen päivittäin hirmu paljon kaikkea tekemistä ja menemistä, saatan tarvita paljon normaalia pidemmän palautumisajan jotta jaksan taas kuten ennen.

Sinuna yrittäisin parhaani mukaan selittää tunteitasi kavereillesi. Ja kuten jo aiemmin sulle kirjoteltiin, voisi olla fiksua jakaa viikonloppuja esim. toiset kavereille ja toiset sitten taas vaan itselle. Kunhan vain muistat, että teet päätökset itse - etkä kavereidesi painostuksesta. Olen aika varma, että he ymmärtävät kyllä kunhan selität heille tämän kaiken rauhassa.