ongelmat koulussa

[qumma]

Mitä ongelmia olette koulussa kokeneet intoverttiydenne takia? Itselläni ainakin huonommat numerot, koska en viittaa, teen vain tehtäviä ja läksyjä. Lisäksi loputon määrä ryhmätöitä, joista en opi mitään, koska aika menee sosiaalisuuteen. Olen hyvä matikassa, ja olisin saanut 10, jos olisin viitannut enemmän. Tunneilla aktiivinen tehtävien teko, hyvät koenumerot, läksyt aina tehty ja kiinnostus eivät olleet tarpeeksi. Olisi pitänyt olla viellä sosiaalinen ja "osallistua keskusteluun". Matikka ei ollut ainoa aine jossa on ollut tuota. Ärsyttää, että numerot määräytyvät miten paljon viittaat ja miten siisti vihko perustein. Onko muut kokeneet vastaavaa epäoikeudenmukaisuutta.

[niksuu93]

Mulla varmaan merkittävimmäksi ongelmaksi kouluaikoina muodostui kiusaaminen, joka johtui pitkälti erilaisesta introvertista luonteestani. Aluksi se oli pelkästään nimittelyä ja ulkopuolelle jättämistä, myöhemmin yleisenä naurun ja hyljeksemisen kohteena olemista ja myös fyysistä väkivaltaa. Kiusaamisen myötä motivaatio koulua kohtaan karisi, tuli paljon poissaoloja kun kouluun ei halunnut/uskaltanut enää mennä ja lopulta tätä myötä oma jaksaminen romahti. Jouduin mm. kertaamaan 9-luokan, koska olin kaiken tämän jälkeen henkisesti niin loppu. Numerot eivät kuitenkaan tästäkään huolimatta olleet enää entisensä (entisestä 8,5 oppilaasta tuli 6 oppilas).

Kiusaamisen lisäksi introverttiys näkyi mm. ihmettelynä niin muiden oppilaiden kuin opettajienkin keskuudessa (olisi kuulemma pitänyt olla rohkeammin esillä). Myöskään kavereita ei juuri koskaan ole ollut, koska olen aina tuntenut olevani liian erilainen kuin muut. Loppuvaiheessa olin yläasteella ihan yleinen vitsi aikuistenkin keskuudessa, tavallaan myös opettajat osallistuivat siis tähän kiusaamisen. Kiusaamisen jättämiä ahdistuneisuus-jälkiä ei koskaan huomioitu tai niihin otettu kantaa tilanteissa. Numerot olivat huonommat, koska en juuri halunnut/uskaltanut viitata tunneilla ellen ollut aivan varma että vastaan oikein. Se että teki hommansa ja hyvin ei enää riittänyt. Jännää sinänsä, koska eikös siinä ole lähinnä juuri kyse siitä että osaa nämä asiat? Kiitettäviin arvosanoihin vaaditaan enemmän. Ja yleensä se tarkoittaa juuri sitä jatkuvaa aktiivista osallistumista tunneilla ja ryhmissä, "olemista se luokan kaikki huomioon ottava sosiaalinen ja ylikohtelias priimus" (joka normaalisti joutuu auttamatta sitten silmätikuksi) ja muuta täysin itse opiskeluun liittymätöntä p*skaa. Mutta se on taas oiva esimerkki siitä, miten ulospäinsuuntautunut maailmamme on. Ilmaisutaitoa ja kaikkea muuta pakkososiaalisuutta sen kuin vain lisätään jo peruskoulussa ja jotkut vielä oikein asiakseen hakeutuvat tällaisiin perehtyneisiin oppilaitoksiin (kamalaa!).

Sen sijaan ammattikoulussa en tällaista syrjimistä juuri enää kokenut. Siellä sitten oikeasti merkitsi eniten se, miten hyvin itse nämä asiat osaat - ei se, oletko miten puhelias, vitsikäs tai sosiaalinen. Riippuu tietysti varmaan paljon myös alasta, mutta lähtökohtaisesti itse (tunti)aktiivisuudelle annettava painoarvo on huomattavasti pienempi kuin peruskoulussa. Tärkeämpää on se että teet työsi ja hyvin. Oikeastaan voin todeta viettäneeni parhaimmat vuoteni juuri toisen asteen opiskeluaikoina.

Suosittelen siis suhtautumaan jatko-opiskeluun positiivisemmin sillä nämä kuviot todennäköisesti helpottavat siellä. Ainakin siis ammattiopiston puolella, lukiohan voi taas olla ihan toista maata.

[Dak]

Mitä ongelmia olette koulussa kokeneet intoverttiydenne takia? Itselläni ainakin huonommat numerot, koska en viittaa, teen vain tehtäviä ja läksyjä. Lisäksi loputon määrä ryhmätöitä, joista en opi mitään, koska aika menee sosiaalisuuteen. Olen hyvä matikassa, ja olisin saanut 10, jos olisin viitannut enemmän. Tunneilla aktiivinen tehtävien teko, hyvät koenumerot, läksyt aina tehty ja kiinnostus eivät olleet tarpeeksi. Olisi pitänyt olla viellä sosiaalinen ja "osallistua keskusteluun". Matikka ei ollut ainoa aine jossa on ollut tuota. Ärsyttää, että numerot määräytyvät miten paljon viittaat ja miten siisti vihko perustein. Onko muut kokeneet vastaavaa epäoikeudenmukaisuutta.

Koulukiusaaminen oli isoin ongelma, mutta kyllä joissain aineissa näkyi numeroissa kun ei viitannut. Lukiossa matikassa, fyssassa ja kemiassa tuosta ei rokotettu, mutta kyllä kysyivät viittaamattakin kun tiesivät että osaan. Nuo oli mulle ne tärkeimmät aineet, muista en niin välittänyt. Kannattaa muistaa ettei niillä numeroilla ole juuri mitään väliä, vaikuttavat toki jatko-opintoihin pääsyyn, mutta eivät ylioppilaskirjoituksissa taikka pääsykokeissa. Jos osaamista ja motivaatiota on, pitäisi päästä haluamaansa jatko-opintoon vaikka jotkut numerot olisivat pykälää pienemmät. Itse jatko-opintojen sujumiseen vaikuttaa sitten mitä osaa. Muista ettei se numero vaikuta osaamiseen, vaan jollain tavoin yrittää kuvata sitä. Mitä pitemmälle etenee sitä enemmän itse osaaminen vaikuttaa, erityisesti matemaattisissa aineissa jos uuden oppiminen edellyttää vanhan sujuvan hallinnan. Ja kannattaa muistaa että jos esim. opiskelee yliopistotasoista fysiikkaa se porukka on vähän eri tyyppistä kun keskiverto peruskoululuokassa...

[aura]

Esitelmiä inhosin niin paljon, että niiden tekeminenkin oli hankalaa. Ryhmätyöt ja joukkuepelit eivät myöskään olleet yhtään mun juttu, inhoan sellaisia tilanteita, joissa on mahdollisuus sössiä koko porukan edestä. Ylipäätään kaikki projektimuotoiset jutut aiheutti stressiä sekä se, että oli monta ainetta meneillään yhtä aikaa ja tämän takia hirveästi muistettavaa. Mulla tosin saattaa olla ADHD, joten ongelma oli ehkä enemmän mussa kuin itse järjestelmässä, mutta olisi ollut paljon kivempaa käydä koulua niin, että yhden jakson ajan ois ollut se koko päivä + viikko tasan yhtä ainetta ja sen aineen läksyjä, ja ehkä pari kuvistuntia tai muuta iisiä aina jossain välissä. Musta oli jotenkin ahdistavaa hyppiä päivän aikana aineesta toiseen, just kun olit saanut matikkamoodin päälle, tuleekin äikkää, ja äikänjutut pyörii vielä päässä enkuntunnilla, ja sit se enkku menee ihan sekaisin ruotsin kanssa. Tavallaan, ei ehdi ihan käsitellä sitä tietoa siinä välissä. Ihmeen hyvillä numeroilla kuitenkin selvisin sekä peruskoulusta että lukiosta, oli tuuri kun sattui samalle luokalle aika kunnianhimoisia ja oikeesti opiskeluun panostavia tyyppejä, niin niiltä tuli vähän otettua vaikutteita ja luettua itsekin enemmän, kun koko luokan ilmapiiri oli tosi oppimismyönteinen.

[niksuu93]

Esitelmiä inhosin niin paljon, että niiden tekeminenkin oli hankalaa. Ryhmätyöt ja joukkuepelit eivät myöskään olleet yhtään mun juttu, inhoan sellaisia tilanteita, joissa on mahdollisuus sössiä koko porukan edestä.

No tämähän on tuttua kuin mikä. Mä tavallaan kyllä tykkäsin itse niitä esitelmiä tehdä, mutta sitten kun olisi pitänyt esittää... ei tule mitään! Joskus ajateltiin myös tällaista työnjakoa, että esim. 4:n ryhmässä kaksi tekee ja kaksi esittää. Ei menny opettajan silmissä läpi, vaan kaikkien piti osallistua kaikkeen.

Joukkuepeleistä, no esim. liikuntatunteja luonnollisesti vihasin. Mulla ei itse liikuntaa vastaan ollut mitään, mutta inhosin sitä kun piti tehdä ja pelata ryhmässä, jossa ei olisi halunnut osallistua. Asiaan vaikutti paljon myös se, että lähes kaikki olivat minua parempia eri lajeissa, joten tietysti minut valittiin joukkueisiinkin aina viimeisenä - varmaan tuttu tilanne monille?

Mä olen niin monta kertaa sanonut, että koulu on opiskelua varten. Siellä ei tarvitse opettaa mitään liikuntoja ja ilmaistutaitoja - he jotka niistä pitävät voivat hakeutua niiden pariin myös vapaa-ajallaan. Minä tulin tänne oppimaan, en sosialisoimaan tai pelaamaan palloa!

Mulla tosin saattaa olla ADHD, joten ongelma oli ehkä enemmän mussa kuin itse järjestelmässä, mutta olisi ollut paljon kivempaa käydä koulua niin, että yhden jakson ajan ois ollut se koko päivä + viikko tasan yhtä ainetta ja sen aineen läksyjä, ja ehkä pari kuvistuntia tai muuta iisiä aina jossain välissä. Musta oli jotenkin ahdistavaa hyppiä päivän aikana aineesta toiseen, just kun olit saanut matikkamoodin päälle, tuleekin äikkää, ja äikänjutut pyörii vielä päässä enkuntunnilla, ja sit se enkku menee ihan sekaisin ruotsin kanssa.

Kieltämättä tuon oppiaineen liian tiheän vaihtumisen koin itsekin ajoittain ongelmalliseksi. Sitä kun just kunnolla pääsi sisään siihen juttuun niin piti olla jo vaihtamassa aihetta. 45 minuutin tunnit eivät itseasiassa ole kovin pitkiä käsittelemään yhtä teemaa, varsinkin kun puolet ajasta menee pelkkään open pulinaan. Ja näitä taideaineita olisi tosiaan kannattanut sijoittaa lukkariin paremmin, ne 8 tunnin yläastepäivät jotka koostuivat pelkästä matikasta, kielistä ja historiasta olivat nimittäin aika puuduttavia!

Sinänsä aika paradoksista, jos introvertilla on ADHD. Sillä eikös tarkkaavaisuushäiriö juuri johdu liian alhaisesta dopamiiniaktiivisuudesta? Introillahan nämä tasot ovat jo hiljaisuudessa hyvin korkeita ja se väsyminen sosiaalisissa tilanteissa ja muissa ärsykkeissä saa ne nousemaan liian korkealle, josta sitten aiheutuu tämä väsymys. Introverttihan mielummin tekee kerrallaan yhden asian ja sitten siirtyy seuraavaan. Voi siis ihan johtua tuosta, jos kokee tällaisen nykyisen opiskelutahdin haastavaksi.

[aura]

Sinänsä aika paradoksista, jos introvertilla on ADHD. Sillä eikös tarkkaavaisuushäiriö juuri johdu liian alhaisesta dopamiiniaktiivisuudesta? Introillahan nämä tasot ovat jo hiljaisuudessa hyvin korkeita ja se väsyminen sosiaalisissa tilanteissa ja muissa ärsykkeissä saa ne nousemaan liian korkealle, josta sitten aiheutuu tämä väsymys. Introverttihan mielummin tekee kerrallaan yhden asian ja sitten siirtyy seuraavaan. Voi siis ihan johtua tuosta, jos kokee tällaisen nykyisen opiskelutahdin haastavaksi.

Googletin asian ja ilmeisesti tällaisiakin tapauksia todella on (t. lähteiden eliitti eli keskustelupalsta ja jonkun blogi ). Voi tietty olla, että mulla on tapahtunut joku väärinkäsitys adhd-epäilyjeni kanssa ja oikeesti oppimis-/keskittymisvaikeuksissa kyse on väärinkohdellusta (??) introversiosta, mutta kaikki ADHD:n "oireet" kyllä täsmää, toisaalta taas koulumenestys puhuu epäilyksiä vastaan (toisaalta sen koulu"menestyksen" voi selittää opettajien armollisuudella ja sellaisilla turhilla kursseilla, joista kympin saamiseen riitti pelkkä osallistuminen). Koen keskittymisen hiton vaikeaksi, tätä viestiäkin kirjoittaessa olen eksynyt kolmesti joidenkin ihan muiden juttujen ääreen. Toisaalta välillä tulee niitä tilanteita, että pystyy ihan flow-tilassa tekemään tasan yhtä juttua useamman minuutin tai jopa tunnin, ja jos jokin asia todellatodella kiinnostaa, saan päntättyä siitä itselleni hyvät numerot. ADHD:mainen käytös voi olla myös opittu tapa, kun ei ole pakotettu keskittymään mihinkään, ja kun nykyaikana nää kaikki älypuhelimet ja muut antaa kokoajan jotain nopeaa viihdykettä, niin sitä on kokoajan vähän sellaisessa levottomassa silmäilymoodissa.

Introversiosta kyllä vielä, huomasin yo-kokeisiin lukiessa, että oppimistehokkuuteni nousi, kun jättäydyin ruotsintunneilta, missä ei muuta tehtykään kuin luettu ääneen ja tehty paritehtäviä, ja opiskelin isoimman osan viikosta kotona omaan tahtiin ja omassa rauhassa. Alle kuukauden sisällä ruotsintaitoni nousi "en tajua tästä mitään"-tasolta "luen HBL:ää kuin Hesaria"-levelille. Muutenkin huomasi kouluaikoina, että siellä oli todella paljon sellaista turhaa istumista ja jauhamista ja jumittamista, kun omin neuvoin opiskellessa olisi tajunnut ne asiat puolta pienemmässä ajassa. Pelkkä koulussa käyminen oli jotenkin todella motivaatiota laskeva tekijä, vaikken ollut edes kiusattu. Vitutti vaan ne ihmispaljoudet, kauhea meteli ja hulina käytävillä sekä välillä luokassa, ja ylipäätään se, että piti kotoa lähteä ja raahautua paikan päälle toisten aikatauluihin ja sääntöihin, kun ne samat tehtävät ja asiat ois voinut tehdä ja omaksua ihan kotoa käsin. Ei hitto kuulostan laiskalta ja inisijältä mut ihan totta, pitäis olla enemmän jotain soveltavia opiskelumuotoja.

[Dak]

Esitelmiä inhosin niin paljon, että niiden tekeminenkin oli hankalaa. Ryhmätyöt ja joukkuepelit eivät myöskään olleet yhtään mun juttu, inhoan sellaisia tilanteita, joissa on mahdollisuus sössiä koko porukan edestä.

No tämähän on tuttua kuin mikä. Mä tavallaan kyllä tykkäsin itse niitä esitelmiä tehdä, mutta sitten kun olisi pitänyt esittää... ei tule mitään! Joskus ajateltiin myös tällaista työnjakoa, että esim. 4:n ryhmässä kaksi tekee ja kaksi esittää. Ei menny opettajan silmissä läpi, vaan kaikkien piti osallistua kaikkeen.

Kyllä minäkin inhosin esitelmiä yli kaiken. Jatko-opinnoissa väitöstilaisuus oli sellainen mörkö että sitä stressasi monta vuotta ja välillä teki mieli jättää homma sikseen. Kuitenkin kaikki nuo esitelmät ja vastaavat mitä elämän varrella on pakotettu tekemään valmistivat tuohon, ja lopulta koko väitöstilaisuus oli positiivinen kokemus ja siitä jäi varsin positiiviset muistot. Eli olen tavallaan ihan tyytyväinen että esitelmiä on täytynyt pitää. Olen kyllä ymmärtänyt että noiden esitelmien/ryhmätöiden osuus on lisääntynyt huomattavasti niistä ajoista kun minä koulunpenkillä olin. Ei käy kateeksi.

Joukkuepeleistä, no esim. liikuntatunteja luonnollisesti vihasin. Mulla ei itse liikuntaa vastaan ollut mitään, mutta inhosin sitä kun piti tehdä ja pelata ryhmässä, jossa ei olisi halunnut osallistua. Asiaan vaikutti paljon myös se, että lähes kaikki olivat minua parempia eri lajeissa, joten tietysti minut valittiin joukkueisiinkin aina viimeisenä - varmaan tuttu tilanne monille?

Joo, ylivarovaisuudella ja Aspergerin kömpelyydellä varmisti että oli aina se viimeinen joka valittiin.

Mä olen niin monta kertaa sanonut, että koulu on opiskelua varten. Siellä ei tarvitse opettaa mitään liikuntoja ja ilmaistutaitoja - he jotka niistä pitävät voivat hakeutua niiden pariin myös vapaa-ajallaan. Minä tulin tänne oppimaan, en sosialisoimaan tai pelaamaan palloa!

Vaikka noita inhosin, ymmärrän kyllä periaatteen miksi noita koulussa on. Toki se miten ne on siellä toteutettu on aika perseestä.

Mulla tosin saattaa olla ADHD, joten ongelma oli ehkä enemmän mussa kuin itse järjestelmässä, mutta olisi ollut paljon kivempaa käydä koulua niin, että yhden jakson ajan ois ollut se koko päivä + viikko tasan yhtä ainetta ja sen aineen läksyjä, ja ehkä pari kuvistuntia tai muuta iisiä aina jossain välissä. Musta oli jotenkin ahdistavaa hyppiä päivän aikana aineesta toiseen, just kun olit saanut matikkamoodin päälle, tuleekin äikkää, ja äikänjutut pyörii vielä päässä enkuntunnilla, ja sit se enkku menee ihan sekaisin ruotsin kanssa.

Ymmärrän pointin, mutta olisi kyllä aika helvetillistä lukea pelkkaa ruotsia 40h viikosta sadistisen alkoholisoituneen opettajan kanssa.

[niksuu93]

Koen keskittymisen hiton vaikeaksi, tätä viestiäkin kirjoittaessa olen eksynyt kolmesti joidenkin ihan muiden juttujen ääreen. Toisaalta välillä tulee niitä tilanteita, että pystyy ihan flow-tilassa tekemään tasan yhtä juttua useamman minuutin tai jopa tunnin, ja jos jokin asia todellatodella kiinnostaa, saan päntättyä siitä itselleni hyvät numerot. ADHD:mainen käytös voi olla myös opittu tapa, kun ei ole pakotettu keskittymään mihinkään, ja kun nykyaikana nää kaikki älypuhelimet ja muut antaa kokoajan jotain nopeaa viihdykettä, niin sitä on kokoajan vähän sellaisessa levottomassa silmäilymoodissa.

Hyvin tutulta kuulostaa. Mullakin tämä keskittymiskyky on hyvin vaiheittaista: välillä on semmonen flow päällä että voisi vaikka kirjoitella nasevasti läpi yön ja välillä taas mihinkään asiaan keskittymisestä ei tule mitään kun on niin levoton olo. Tosin voi johtua ihan mun ahdistuneisuus taipumuksestakin. Välillä ajatus on oikeasti niin kirkas, että tuntuu kuin mikään ei voisi pysäyttää virtaani. Mutta esimerkiksi nytkin kirjoittessani sanat on hyppinyt monta kertaa väärään järjestykseen ja on suorastaan hankaluuksia purkaa ajatuksiaan järkeviksi lauseiksi.

Myös mulla esim. tuo älypuhelimen alituinen kattominen ja rämpläys on tuttua. Ihan huomaan että teen sitä muita tällaisia juttuja enemmän silloin, kun olen vähemmän tarkkaavainen/levottomampi. Mutta sitten kun taas tulee tämä kutsumani kärpäsen havainnointikyky, huomaan lähes nuppineulan 100 mertrin päästä eikä mikään voi estää mua nauttimasta esimerkiksi musiikista täysipainoisesti.

Karkas vähän aiheesta, mutta niinhän se aina.

[Jasu]

Meillä oikeastaan on meneillään koeviikkot, eli joka päivä on joku koe. Tänään oli psykologian koe, ja eka osa oli "ryhmäkoe" jossa sai käyttää kirjaa ja piti keskustella. Yritin keskustella ja saada mielipideteitäni ja ajatuksiani julki, mutta joka kerta kun yritin puhua, en saanut koko asiaa sanottua tai en vain uskaltanut. Nuo ryhmäkokeet tuo hirveän ahdituksen ja lopulta turhauttaa. Käyn lukiota.

[Hipitsu]

Mitä ongelmia olette koulussa kokeneet intoverttiydenne takia? Itselläni ainakin huonommat numerot, koska en viittaa, teen vain tehtäviä ja läksyjä. Lisäksi loputon määrä ryhmätöitä, joista en opi mitään, koska aika menee sosiaalisuuteen. Olen hyvä matikassa, ja olisin saanut 10, jos olisin viitannut enemmän. Tunneilla aktiivinen tehtävien teko, hyvät koenumerot, läksyt aina tehty ja kiinnostus eivät olleet tarpeeksi. Olisi pitänyt olla viellä sosiaalinen ja "osallistua keskusteluun". Matikka ei ollut ainoa aine jossa on ollut tuota. Ärsyttää, että numerot määräytyvät miten paljon viittaat ja miten siisti vihko perustein. Onko muut kokeneet vastaavaa epäoikeudenmukaisuutta.

Itellä ei oo mitään kiusaamista tai semmosta koulussa. Olen vain hyvin hiljainen ja vetäytyvä ihminen, enkä tykkää hirveän isoista porukoista. Ja se on myös yksi ikävä juttu kun ei uskalla mennä porukkaan kun ajattelee että on vain tiellä..vaikka uskon että tämä yksikin porukka ottaisi minut hyvin vastaan, koska olen heidän kaikkien kolmen kaveri.
Sitten opettajat kertovat, että olen kyllä kiltti ja tunnollinen oppilas mutta pitäisi olla aktiivisempi tunnilla ja osallistua enemmän keskusteluihin. Se ei vain ole kaikille niin yksinkertaista. Ja oikeasti ärsyttää kun ei voi hyväksyä ihmisiä omana itsenään. Jos on introvertti niin on introvertti.
Luokkamme on kyllä tosi kiva ja tulen kaikkien kanssa toimeen, mutta siltikin pelottaa avata suuta luokassa jos sanookin jotain väärin. Vaikka ei kukaan sitä tuomitse.
Esitelmätkin ovat minulle rasittavia. Ei niinkään se tekeminen vaan se esittäminen. Kädet hikoaa, ääni tärisee ja jännittää ihan kamalasti jos ei sanokaan jotain oikein.
Ehkä yksi syy mikä luokassani on vetänyt minut hiljaiseksi on yksi oppilas joka on erittäin puhelias ja ottaa kantaa joka asiaan, eikä pelkää kertoa omia mielipiteitään. Niin pelottaa aina jos sanoo jotain väärin, että hän rupeaa sitten valittamaan kun tämmöistä hän aina tekee jos joku sanoo jotain mikä on hänen mielestään väärin.
Huoh. Kyllä se elämä on joskus vaikeaa..