Introvertti parisuhteessa

[intromortti100]

Niin tuttua.
Ihanaa saada diaknoosi.
Kuulin tästä vissiin Akuutissa alkuviikolla ja maistellut nyt muutaman päivän.
Olen matkallani oppinut että ihmisillä pitää olla samanlainen maailman katsomus.Vastakohdat ei täydennä toisiaan.
Kyky keskittyä asioihin ja ihmisiin pitäisi ja luulisi olevan kovaa valuuttaa suhdemarkkinoilla.Uskollisuus kumppania kohtaan on vaan helppoa ilman draamaa ja mustasukkaisuutta.Ja ehdotonta.
Koen huonoa omaatuntoa siitä miten pidän läheisiin yhteyttä.Jotenkin ei vaan lähde.Silti parisuhteessa paripeitto ja hyvät yöt tärkeitä matkankin takaa.
Oman itsen ymmärrärrys tasoittaa harmaan sävyjä.Taitaa introt olla suvaitsevampia kuin eksot.

[anuski]

Mä itse laitoin tinderin ilmoitukseen suoraan että olen introvertti. Suomi24:lla tais olla sama myös aikoinaan. En osaa tosin vaikutusta sanoa, plussakoko vähentää niitä yhteydenottoja muutenkin rajusti. Koin sen niin että rehellisyys on ainoa tapa saada niitä aitoja kontakteja. Ja mitä tuohon negatiiviseen mielikuvaan tulee, onkos sillä niin väliä mitä ekstrovertit ajattelee, toisia samanhenkisiähän siellä pääasiassa haetaan

[Geith]

Itse sanoisin olevani "sosiaalisia kausia harrastava" introvertti. Eli monet varmaan nimittäisi ambivertiksi, mikä ei niin kaukainen ilmaisu itsestäni ole.

Voisin kuvitella seurustelevani ekstrovertin kanssa, mutta vain, mikäli hän ei minua vaatisi mukaan meininkiin, jos en sillä tuulella ole. Mulle ei siis teettäisi mitenkään ongelmaa eikä etenkään ahdistusta, jos toinen olisi kokoaika menossa, sosialisoimassa, harrastamassa, touhuamassa (esim kotitöitä), what ever. Kunhan hän siis vain ymmärtää, että kotityöt teen silloin, kun saan touhupuuskan (muutaman pvän välein. siihen asti kaikki työt venaavat tekijäänsä mun kämpässä), sosialisoimaan lähden, mikäli kiinnostaa (kausittaista) tai ihmisseurassa en välttämättä juttele vaan "uppoudun ajatuksiini" tai keskityn johonkin juttuun putkimaisesti - silloin on turha yrittää ottaa kontaktia tai kysyä mtn, vastausta ei saa, kun en yksinkertaisesti huomaa. Mua ei siis ahdista millään tapaa toisten ihmisten seura koskaan, vaikka sitä jatkuvasti olisikin, sillä osaan "olla yksin seurassakin". Se toki vaikuttaa sitten siltä, kuin eläisin ihan omassa maailmassani ja tunnekylmältä, ylimieliseltä meiningiltä, koska en muihin ota kontaktia laisinkaan. Vain minut tuntevat ymmärtävät, mitä tuo käyttäytyminen tarkoittaa eivätkä he enää loukkaannu siitä. Ekstrovertin tulisi siis ymmärtää, miksi lähden yksin reissuun koirineni (useimmiten vaeltamaan vklopuksi), enkä halua sinne seuraa (vaikka kestäisinkin seuran, osaanhan olla seurasta välittämättäm kuten kerroin).

Nykyisin kestän myös paljon,paljon paremmin sosialisointia, vaikka mulla erakkokausi olisikin menossa. Se johtuu siitä, että olen oppinut hakeutumaan sellaisten ihmisten seuraan, joitten energiat on hyvät ja positiiviset, siten siis kestän myös enemmän "negatiivisia" ihmisiä, kun en anna heidän syödä energiaa itsestäni. "Positiiviset" ihmiset taas eivät kuluta energiaani eivätkä välttämättä sitä lisääkään (minun energiavarantoni on lähtöisin itsestäni ja kokemuksista sekä eläimistä), mutta ylläpitävät hyvää mieltäni.

Suhteissa etenen kuitenkin rauhassa. Mikäs kiire se valmiissa maailmassa on? Koko elämä aikaa. Toiselta ainoat vaadittavat asiat ovat, että hän hyväksyy ja ainakin yrittää ymmärtää mua sekä itseään ja kayttäytymistäni (ei loukkaannu, vaikka etäiseltä vaikutankin omissa ajatuksissani, kämppä ei aina ole tiptop, sosiaalisenkauden aikana todellakin teen sitä itseään ja enemmänkin -hän saisi mielellään olla mukana, mutta ei pakko- töiden suhteen mulla on aina montarautaa tulessa vaikka niitä rautoja pidän välillä jäissä, aamut eivät ole mua varten ja että kaikesta huolimatta vaikken tunteitani useimmitenkaan näytä niin olen semi tulielementtinen tempperamenttinen itsenäinen luova mutta toisinaan jäärä ja rauhallisen tyynestä ulosannista huolimatta kaipaan välillä läheisyyttä ja lämpöä). Niin ja eläimistäni en luovu, eli kaikki me - koko lauma - tulee samassa paketissa.

Se, mitä ekstrovertti voi introvertista saada, on rauhallisuus ja oma (sisäinen) rauha. Minusta on sanottu, että mun seurassa uskaltaa olla oma itsensä ja pälisemättäkin (kyseessä oli semi ekstrovertti ihminen, joka pelkäsi yksinäisyyttä). Hän oppi seurassani olemaan hiljaa ja keskittymään omaan juttuunsa ja myöhemmin hän oppi arvostamaan omaa rauhaa, vaikka ei sitä läheskään niin paljon tarvitse kuin introvertit ylensä. Joskus introvertin olemus saa tilanteet/ihmiset rauhoittumaan (mun seurassa muut eläimet rauhoittuvat ja rentoutuvat) ja ylensä ekstrovertit saa introverteista kuuntelijan, ymmärtäjän ja toisinaan myös järjen äänen (ei nyt sentään ihan joka impulsiiviseen humputukseen höynähdä ja keskittyminen asiaan kuin asiaan todennäköisesti paranee).

Ja se mitä introvertti voi ekstrovertilta saada.. Tämä onkin vaikeampi selittää.. Luulen, että tämä koskettaa monia introja. Me pidämme omasta olosta niin paljon, että jos ei joskus muumaailma muistuttaisi olemassa olostaan, niin hukkuisimme sinne omaan kuplaamme. Ja toisaalta emme osaisi ehkä niin hyvin nauttia siitä omasta olemisesta ja rauhasta, jos ei olisi kokemusta muustakin. Eli vähän kuin ei tuntisi iloa, jos ei tiedä, mitä suru on. Toisinaan myös etenkin energisen ekstrovertin vöyhöttäminen saa itseni innostumaan, vaikka muuten saattaisin vain jäädä tuijottelemaan seinää (mikä sekin on ihan mukavaa, mutta jokainen kaipaa vaihtelua tietenkin).

Tässäpä hiukan minun näkemyksiä, mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia!

Voin ainakin omalta kohdaltani kertoa, etten voisi koskaan kuvitellakaan seurustelevani ekstroverttien kanssa. Minä en kerrassaan vain jaksa siinä heidän menossaan mukana. Jokapäivä pitäisi olla menossa jossain, kokoajan tapahtua kaikkee "jännää" (introvertin elämähän on ekstroista useimmiten tylsää) ja muutenkin olla yltiösosiaalinen jatkuvasti. Oikeastaan elämäni aikana on ollut vain yksi (vanhempi) nainen minusta alustavasti kiinnostunut, mutta vaikka moni kokematon nuori mies olisi liitämällä hypännyt hänen syliinsä - laitoin pelin ajoissa poikki. Näin jo suoraan miten paljon erilaisemmasta persoonasta on kyse kuin minä, jatkuvasti viihteellä ja menossa, netissäkin kun juteltiin niin oli heti alkuun niin hyökkäävää kaliperia että suunnilleen viikon päästä kohtaamisesta ois pitänyt olla yhteen muuttamassa. Suorastaan ahdistuin tällaisesta vauhdista, kun itse olen tottunut tutustumaan toiseen rauhassa. Ei meillä muutenkaan leikannut ns. "älyllisesti", jota myös odotan naiselta. Hän muutenkin taisi "ihastua" minuun enemmänkin siksi, koska olen luonnostani tällainen hyvä kuuntelija ja lohduttaja. Muutenkin tuntui, että hänelle itse parisuhde meinasi itsessään enemmän kuin se kumppani...

Tavallaan olen tietysti moniin ihastunut esim. yläasteaikana ns. näöllisesti, mutta kuitenkin aina tiennyt ettemme sopisi erilaisten luonteiden vuoksi toisillemme. Ei sillä että minusta kukaan heistä olisi kiinnostunut ollutkaan. Joskus pidin yhteyttä myös muutamaan netissä tutustumaani tyttöön, joista osasta pidin kovastikin mutta tyypillisesti jäin heidän kaikkien friendzonelle. "Oot tosi ihana, mutta jotenkin vaan ei..." Petyin joskus aika kovastikin, sillä jotkut heistä olivat oikeasti aika kaltaisiani.

Mitä tulee parisuhteeseen (jos todella sellaisen joskus saan), niin omalla kohdallani ei ainakaan onnistuisi yhteiselo kuin ainoastaan toisen introvertin kanssa. Itseasiassa ennen introverttiuden löytämistä olin jo mielessäni tavallaan "luovuttanut" koko asian suhteen, koska luulin vain olevani säälittävä luuseri joka ei jaksa tyttöjen mukana eikä "viihdyttää" heitä mitenkään, saati että joku oikeasti edes koskaan kiinnostuisi minusta. Saman katon alla asuminen tulee olemaan varmasti haastavaa, elleivät molemmat ole sellaisia persoonia jotka eivät kaipaa jatkuvia ulkoisia ärsykkeitä tai ymmärrä toisen oman tilan tarvetta. Yhdessä vietettävä aika on minullekin tietysti aivan ihanaa, mutta sitäkin olisi kivaa viettää ilman että välttämättä tarvitsee kokoajan ottaa toiseen erityistä kontaktia.

Usein sanotaan että vastakohdat täydentävät toisiaan. Tässä tapauksessa ei. En muutenkaan oikein ymmärrä esimerkiksi INTPinsonin kommenttia "Itse luulen että "oikeanlainen" ekstrovertti saa ujosta introvertista esille tämän parhaat piirteet". En minä ainakaan ole erityisemmin ujo, vaikka vahvasti introvertti olenkin. Ekstrovertti ei saa minusta irti kun korkeintaan raivarit, kun häiritsee jatkuvasti minun ajatuksiani. Jatkuva pulina, menossa oleminen imee minut ihan kuiviin ja minun seurani samalla tylsistyttää ekstron täydellisesti. Ja mitä ekstro sitten saa minusta? Pidemmän päälle tuskin mitään, koska en voi yksinkertaisesti tarjota hänelle mitään.

[Geith]

Tämä siis mun kirjoittama viesti, en muistanut kirjautua.

Itse sanoisin olevani "sosiaalisia kausia harrastava" introvertti. Eli monet varmaan nimittäisi ambivertiksi, mikä ei niin kaukainen ilmaisu itsestäni ole.

Voisin kuvitella seurustelevani ekstrovertin kanssa, mutta vain, mikäli hän ei minua vaatisi mukaan meininkiin, jos en sillä tuulella ole. Mulle ei siis teettäisi mitenkään ongelmaa eikä etenkään ahdistusta, jos toinen olisi kokoaika menossa, sosialisoimassa, harrastamassa, touhuamassa (esim kotitöitä), what ever. Kunhan hän siis vain ymmärtää, että kotityöt teen silloin, kun saan touhupuuskan (muutaman pvän välein. siihen asti kaikki työt venaavat tekijäänsä mun kämpässä), sosialisoimaan lähden, mikäli kiinnostaa (kausittaista) tai ihmisseurassa en välttämättä juttele vaan "uppoudun ajatuksiini" tai keskityn johonkin juttuun putkimaisesti - silloin on turha yrittää ottaa kontaktia tai kysyä mtn, vastausta ei saa, kun en yksinkertaisesti huomaa. Mua ei siis ahdista millään tapaa toisten ihmisten seura koskaan, vaikka sitä jatkuvasti olisikin, sillä osaan "olla yksin seurassakin". Se toki vaikuttaa sitten siltä, kuin eläisin ihan omassa maailmassani ja tunnekylmältä, ylimieliseltä meiningiltä, koska en muihin ota kontaktia laisinkaan. Vain minut tuntevat ymmärtävät, mitä tuo käyttäytyminen tarkoittaa eivätkä he enää loukkaannu siitä. Ekstrovertin tulisi siis ymmärtää, miksi lähden yksin reissuun koirineni (useimmiten vaeltamaan vklopuksi), enkä halua sinne seuraa (vaikka kestäisinkin seuran, osaanhan olla seurasta välittämättäm kuten kerroin).

Nykyisin kestän myös paljon,paljon paremmin sosialisointia, vaikka mulla erakkokausi olisikin menossa. Se johtuu siitä, että olen oppinut hakeutumaan sellaisten ihmisten seuraan, joitten energiat on hyvät ja positiiviset, siten siis kestän myös enemmän "negatiivisia" ihmisiä, kun en anna heidän syödä energiaa itsestäni. "Positiiviset" ihmiset taas eivät kuluta energiaani eivätkä välttämättä sitä lisääkään (minun energiavarantoni on lähtöisin itsestäni ja kokemuksista sekä eläimistä), mutta ylläpitävät hyvää mieltäni.

Suhteissa etenen kuitenkin rauhassa. Mikäs kiire se valmiissa maailmassa on? Koko elämä aikaa. Toiselta ainoat vaadittavat asiat ovat, että hän hyväksyy ja ainakin yrittää ymmärtää mua sekä itseään ja kayttäytymistäni (ei loukkaannu, vaikka etäiseltä vaikutankin omissa ajatuksissani, kämppä ei aina ole tiptop, sosiaalisenkauden aikana todellakin teen sitä itseään ja enemmänkin -hän saisi mielellään olla mukana, mutta ei pakko- töiden suhteen mulla on aina montarautaa tulessa vaikka niitä rautoja pidän välillä jäissä, aamut eivät ole mua varten ja että kaikesta huolimatta vaikken tunteitani useimmitenkaan näytä niin olen semi tulielementtinen tempperamenttinen itsenäinen luova mutta toisinaan jäärä ja rauhallisen tyynestä ulosannista huolimatta kaipaan välillä läheisyyttä ja lämpöä). Niin ja eläimistäni en luovu, eli kaikki me - koko lauma - tulee samassa paketissa.

Se, mitä ekstrovertti voi introvertista saada, on rauhallisuus ja oma (sisäinen) rauha. Minusta on sanottu, että mun seurassa uskaltaa olla oma itsensä ja pälisemättäkin (kyseessä oli semi ekstrovertti ihminen, joka pelkäsi yksinäisyyttä). Hän oppi seurassani olemaan hiljaa ja keskittymään omaan juttuunsa ja myöhemmin hän oppi arvostamaan omaa rauhaa, vaikka ei sitä läheskään niin paljon tarvitse kuin introvertit ylensä. Joskus introvertin olemus saa tilanteet/ihmiset rauhoittumaan (mun seurassa muut eläimet rauhoittuvat ja rentoutuvat) ja ylensä ekstrovertit saa introverteista kuuntelijan, ymmärtäjän ja toisinaan myös järjen äänen (ei nyt sentään ihan joka impulsiiviseen humputukseen höynähdä ja keskittyminen asiaan kuin asiaan todennäköisesti paranee).

Ja se mitä introvertti voi ekstrovertilta saada.. Tämä onkin vaikeampi selittää.. Luulen, että tämä koskettaa monia introja. Me pidämme omasta olosta niin paljon, että jos ei joskus muumaailma muistuttaisi olemassa olostaan, niin hukkuisimme sinne omaan kuplaamme. Ja toisaalta emme osaisi ehkä niin hyvin nauttia siitä omasta olemisesta ja rauhasta, jos ei olisi kokemusta muustakin. Eli vähän kuin ei tuntisi iloa, jos ei tiedä, mitä suru on. Toisinaan myös etenkin energisen ekstrovertin vöyhöttäminen saa itseni innostumaan, vaikka muuten saattaisin vain jäädä tuijottelemaan seinää (mikä sekin on ihan mukavaa, mutta jokainen kaipaa vaihtelua tietenkin).

Tässäpä hiukan minun näkemyksiä, mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia!

Voin ainakin omalta kohdaltani kertoa, etten voisi koskaan kuvitellakaan seurustelevani ekstroverttien kanssa. Minä en kerrassaan vain jaksa siinä heidän menossaan mukana. Jokapäivä pitäisi olla menossa jossain, kokoajan tapahtua kaikkee "jännää" (introvertin elämähän on ekstroista useimmiten tylsää) ja muutenkin olla yltiösosiaalinen jatkuvasti. Oikeastaan elämäni aikana on ollut vain yksi (vanhempi) nainen minusta alustavasti kiinnostunut, mutta vaikka moni kokematon nuori mies olisi liitämällä hypännyt hänen syliinsä - laitoin pelin ajoissa poikki. Näin jo suoraan miten paljon erilaisemmasta persoonasta on kyse kuin minä, jatkuvasti viihteellä ja menossa, netissäkin kun juteltiin niin oli heti alkuun niin hyökkäävää kaliperia että suunnilleen viikon päästä kohtaamisesta ois pitänyt olla yhteen muuttamassa. Suorastaan ahdistuin tällaisesta vauhdista, kun itse olen tottunut tutustumaan toiseen rauhassa. Ei meillä muutenkaan leikannut ns. "älyllisesti", jota myös odotan naiselta. Hän muutenkin taisi "ihastua" minuun enemmänkin siksi, koska olen luonnostani tällainen hyvä kuuntelija ja lohduttaja. Muutenkin tuntui, että hänelle itse parisuhde meinasi itsessään enemmän kuin se kumppani...

Tavallaan olen tietysti moniin ihastunut esim. yläasteaikana ns. näöllisesti, mutta kuitenkin aina tiennyt ettemme sopisi erilaisten luonteiden vuoksi toisillemme. Ei sillä että minusta kukaan heistä olisi kiinnostunut ollutkaan. Joskus pidin yhteyttä myös muutamaan netissä tutustumaani tyttöön, joista osasta pidin kovastikin mutta tyypillisesti jäin heidän kaikkien friendzonelle. "Oot tosi ihana, mutta jotenkin vaan ei..." Petyin joskus aika kovastikin, sillä jotkut heistä olivat oikeasti aika kaltaisiani.

Mitä tulee parisuhteeseen (jos todella sellaisen joskus saan), niin omalla kohdallani ei ainakaan onnistuisi yhteiselo kuin ainoastaan toisen introvertin kanssa. Itseasiassa ennen introverttiuden löytämistä olin jo mielessäni tavallaan "luovuttanut" koko asian suhteen, koska luulin vain olevani säälittävä luuseri joka ei jaksa tyttöjen mukana eikä "viihdyttää" heitä mitenkään, saati että joku oikeasti edes koskaan kiinnostuisi minusta. Saman katon alla asuminen tulee olemaan varmasti haastavaa, elleivät molemmat ole sellaisia persoonia jotka eivät kaipaa jatkuvia ulkoisia ärsykkeitä tai ymmärrä toisen oman tilan tarvetta. Yhdessä vietettävä aika on minullekin tietysti aivan ihanaa, mutta sitäkin olisi kivaa viettää ilman että välttämättä tarvitsee kokoajan ottaa toiseen erityistä kontaktia.

Usein sanotaan että vastakohdat täydentävät toisiaan. Tässä tapauksessa ei. En muutenkaan oikein ymmärrä esimerkiksi INTPinsonin kommenttia "Itse luulen että "oikeanlainen" ekstrovertti saa ujosta introvertista esille tämän parhaat piirteet". En minä ainakaan ole erityisemmin ujo, vaikka vahvasti introvertti olenkin. Ekstrovertti ei saa minusta irti kun korkeintaan raivarit, kun häiritsee jatkuvasti minun ajatuksiani. Jatkuva pulina, menossa oleminen imee minut ihan kuiviin ja minun seurani samalla tylsistyttää ekstron täydellisesti. Ja mitä ekstro sitten saa minusta? Pidemmän päälle tuskin mitään, koska en voi yksinkertaisesti tarjota hänelle mitään.

[niksuu93]

Se, mitä ekstrovertti voi introvertista saada, on rauhallisuus ja oma (sisäinen) rauha. Minusta on sanottu, että mun seurassa uskaltaa olla oma itsensä ja pälisemättäkin (kyseessä oli semi ekstrovertti ihminen, joka pelkäsi yksinäisyyttä). Hän oppi seurassani olemaan hiljaa ja keskittymään omaan juttuunsa ja myöhemmin hän oppi arvostamaan omaa rauhaa, vaikka ei sitä läheskään niin paljon tarvitse kuin introvertit ylensä. Joskus introvertin olemus saa tilanteet/ihmiset rauhoittumaan (mun seurassa muut eläimet rauhoittuvat ja rentoutuvat) ja ylensä ekstrovertit saa introverteista kuuntelijan, ymmärtäjän ja toisinaan myös järjen äänen (ei nyt sentään ihan joka impulsiiviseen humputukseen höynähdä ja keskittyminen asiaan kuin asiaan todennäköisesti paranee).

Ja se mitä introvertti voi ekstrovertilta saada.. Tämä onkin vaikeampi selittää.. Luulen, että tämä koskettaa monia introja. Me pidämme omasta olosta niin paljon, että jos ei joskus muumaailma muistuttaisi olemassa olostaan, niin hukkuisimme sinne omaan kuplaamme. Ja toisaalta emme osaisi ehkä niin hyvin nauttia siitä omasta olemisesta ja rauhasta, jos ei olisi kokemusta muustakin. Eli vähän kuin ei tuntisi iloa, jos ei tiedä, mitä suru on. Toisinaan myös etenkin energisen ekstrovertin vöyhöttäminen saa itseni innostumaan, vaikka muuten saattaisin vain jäädä tuijottelemaan seinää (mikä sekin on ihan mukavaa, mutta jokainen kaipaa vaihtelua tietenkin).

Loistavia ajatuksia, jotka varmasti hyvin moni voi allekirjoittaa.

Voisin kuvitella seurustelevani ekstrovertin kanssa, mutta vain, mikäli hän ei minua vaatisi mukaan meininkiin, jos en sillä tuulella ole. Mulle ei siis teettäisi mitenkään ongelmaa eikä etenkään ahdistusta, jos toinen olisi kokoaika menossa, sosialisoimassa, harrastamassa, touhuamassa (esim kotitöitä), what ever.

Minä taas olen sen verran itsekäs, että en hyväksyisi tällaista käytöstä ollenkaan - ainakaan pidemmän päälle. Mitä seurustelua se sellainen on, että minä olen tavallaan toiselle se "status-palkinto" kotona kun hän voi viilettää vain menossa, antamatta minulle lainkaan kaipaamaani huomiota? Mulle tulis tällaisessa kanssakäymisessä hyvin helposti sellainen mieleen, että toinen ikään kuin "merkitsee" minut omakseen, mutta muuten jatkaa samaa rataa kuin ennenkin. Minä vaadin toiselta myös yhteistä aikaa ja huomiota, muutenhan minun olisi ihan sama istua yksin kotona kuten ennenkin.

En osaa oikein paremmin selittää. Mutta lähinnä hain sitä, että en tällaisessa minä kotona ja hän menossa -kuviossa saisi lainkaan tarvitsemaani huomiota ja rakkautta, mitä yhteiselolta odotan. Siksi minun tapauksessani koen, että ainoastaan introvertti-introvertti -pari voisi toimia.

[Passepartout]

En osaa oikein paremmin selittää. Mutta lähinnä hain sitä, että en tällaisessa minä kotona ja hän menossa -kuviossa saisi lainkaan tarvitsemaani huomiota ja rakkautta, mitä yhteiselolta odotan. Siksi minun tapauksessani koen, että ainoastaan introvertti-introvertti -pari voisi toimia.

Tuo tulee olemaan luultavasti vain suhteen alkuvaiheen ongelma. Muistan kun miehen kanssa muutettiin yhteen, minusta tuntui että voitaisiin vain olla koko ajan yhdessä kotona ja välillä tympi kun mies meni harrastuksiinsa. Osittain se oli varmaan epävarmuuttakin, voi siis olla että en aina noin muuten olisi läheisyyttä kaivannut mutta halusin että toinen on siinä vakuuttamassa että rakastaa edelleen.

Nykyään kannustan miestäni harrastamaan niin paljon kuin sielu sietää. Joskus kun satutaan olemaan koko viikonloppu keskenämme kotona, tulee kyllä sellainen olo että kaipaan sitä yksinoloa. Jossain mökillä sama ei ole ongelma koska siellä tehdään yleensä omia hommiamme.

Pointti on siis se, että introvertti-introvertti -parin ongelmana voisi olla se, että jos kumpikin on koko ajan kotona, kumpikaan ei saa olla tarpeeksi itsekseen. Ainakin minä kaipaan ihan täydellistä yksinoloa välillä. Joskus on ihanaa jos mies menee jonnekin ja ottaa koiran mukaansa ja saan olla aamusta asti koko päivän ihan yksin.

Suurin ongelma on se, että jos toinen on koko ajan kotona ja toinen menossa, käy helposti niin että se kotona oleva päätyy tekemään kaikki kotityöt mikä voi alkaa vituttaa aika tavalla jos molemmat ovat työelämässä. Sitä kannattaa ehdottomasti varoa. Vaikka olisikin aina kotona, se ei tarkoita että olisi ilmainen piika.

[niksuu93]

Tuo tulee olemaan luultavasti vain suhteen alkuvaiheen ongelma.

Voi olla, mutta jotenkin epäilen että voisinko kenenkään ekstrovertin kanssa saavuttaa niin syvää henkistä yhteyttä että suhde toimisi. Lähinnä kun itse kaipaa kuitenkin siltä rakkaalta runsaasti rakkautta ja läheisyyttä, niin tuntuu että jäisikö touhu osaltani liian kylmäksi jos yhdessä vietetty aika on niin vähäistä. Tietysti alkuhuuman jälkeen tuskin toisen kanssa jatkuvasti tarvitsee olla, mutta mulla vaan tulisi tällaisessa toinen menossa, minä kotona -asettelussa helposti sellainen tunne, että toinen vain ikäänkuin käyttää minua. Ja että minä olen olemassa vain häntä varten, kun hänelle olen vain osa kokonaisuutta.

En sitten tiedä.

Joskus kun satutaan olemaan koko viikonloppu keskenämme kotona, tulee kyllä sellainen olo että kaipaan sitä yksinoloa. Jossain mökillä sama ei ole ongelma koska siellä tehdään yleensä omia hommiamme.

Pointti on siis se, että introvertti-introvertti -parin ongelmana voisi olla se, että jos kumpikin on koko ajan kotona, kumpikaan ei saa olla tarpeeksi itsekseen. Ainakin minä kaipaan ihan täydellistä yksinoloa välillä. Joskus on ihanaa jos mies menee jonnekin ja ottaa koiran mukaansa ja saan olla aamusta asti koko päivän ihan yksin.

Voihan kotonakin tehdä omia juttujaan välttämättä kommunikoimatta toisen kanssa ollenkaan, erityisesti jos tilaa riittää. Enhän minäkään siis tarkoita tässä introvertti-introvertti -suhteessa sitä, että toisen seurassa tarvitsee kokoajan kyhnöttää. Vaan että tavallaan oltaisiin lähellä, vaikka ei jatkuvasti sosialisoitaisikaan. Kyllähän myös monella introvertilla on harrastuksia, joiden parissa viihtyy hyvin - eikä kaikki niistä ole aina välttämättä kotona.

Mulla riippuu pitkälti ihmisestä, imeekö hän energiaa pelkästään ollessaan läsnä. Tavoite olisi juuri löytää sellainen henkilö, jonka kanssa tätä ei tapahdu. Että voi olla toisen kanssa vaikka yhtäjaksoisesti samassa tilassa ja säilyttää energiatasonsa. Toki moni introista minä mukaan lukien haluaa joskus täydellistä yksin olemista, mutta enhän minäkään kotona ole 24/7, joten eiköhän tämä onnistu.

Suurin ongelma on se, että jos toinen on koko ajan kotona ja toinen menossa, käy helposti niin että se kotona oleva päätyy tekemään kaikki kotityöt mikä voi alkaa vituttaa aika tavalla jos molemmat ovat työelämässä. Sitä kannattaa ehdottomasti varoa. Vaikka olisikin aina kotona, se ei tarkoita että olisi ilmainen piika.

Tätä touhua harrastetaan täällä ihan tuttavapiirissäkin. "Kun me kaikki ollaan niin kiireisiä ja meneviä ja kun sulla ei ole koskaan mitää tekemistä, niin viitsisitkö tehdä mun puolesta tämän ja tämän. Ja sitten jos riittää aikaa vielä tähän, niin ois hyvä." Joo, en voi. Se että olen kotona, ei tarkoita etteikö minulla olisi tähdellisempääkin tekemistä kun tehdä toisille jatkuvasti palveluksia.

[Viiivi]

Meillä oli eksän kanssa 17 vuotta just tollasta, että se mennä huiteli omissa menoissaan ja mä olin aina yksin kotona, tai siis yksin lasten kanssa...Koska "sä haluat olla kotona". Mä ainakin kyllästyin siihen, ja tunsin itseni hyväksikäytetyksi. Mietin miksi olen suhteessa jos olen kuitenkin aina yksin ja hoidan kodin ja lapset yksin.

En enää lähtisi siihen. Se oli jatkuvaa henkien taistoa ja hyvin, hyvin kuluttavaa.

[niksuu93]

Meillä oli eksän kanssa 17 vuotta just tollasta, että se mennä huiteli omissa menoissaan ja mä olin aina yksin kotona, tai siis yksin lasten kanssa...Koska "sä haluat olla kotona". Mä ainakin kyllästyin siihen, ja tunsin itseni hyväksikäytetyksi. Mietin miksi olen suhteessa jos olen kuitenkin aina yksin ja hoidan kodin ja lapset yksin.

En enää lähtisi siihen. Se oli jatkuvaa henkien taistoa ja hyvin, hyvin kuluttavaa.

Juuri tätä hain, minkä Viiivi meille osasikin kertoa. Myös minä tuntisin itseni tavallaan" hyväksikäytetyksi" tällaisessa suhteessa, että toinen huitelee aina jossain muualla ja minä nökötän yksin kotona. Se ei ole mikään puolustus, että kun minä haluan olla kotona että asia olisi ok. Ei se mene silleen, että se toinen osapuoli käy vaan silloin kotona kun sitä huvittaa ja on seurassani vain silloin kun hänellä aikaa riittää. En ole mikään itsestäänselvyys, palkinto joka odottaa häntä kotona bilettämisen jälkeen. Mulle itselleni kun seurustelukumppani olisi tärkeintä koko maailmassa, en aio ruveta suhteeseen jossa itse taas olisin "vain osa pakettia". En todellakaan.

Mulle tällainen suhde ei siis merkitsisi yhtään mitään, koska olisin jokatapauksessa aina yksin - etenkin henkisesti.

[Geith]

Minä taas olen sen verran itsekäs, että en hyväksyisi tällaista käytöstä ollenkaan - ainakaan pidemmän päälle. Mitä seurustelua se sellainen on, että minä olen tavallaan toiselle se "status-palkinto" kotona kun hän voi viilettää vain menossa, antamatta minulle lainkaan kaipaamaani huomiota? Mulle tulis tällaisessa kanssakäymisessä hyvin helposti sellainen mieleen, että toinen ikään kuin "merkitsee" minut omakseen, mutta muuten jatkaa samaa rataa kuin ennenkin. Minä vaadin toiselta myös yhteistä aikaa ja huomiota, muutenhan minun olisi ihan sama istua yksin kotona kuten ennenkin.

En osaa oikein paremmin selittää. Mutta lähinnä hain sitä, että en tällaisessa minä kotona ja hän menossa -kuviossa saisi lainkaan tarvitsemaani huomiota ja rakkautta, mitä yhteiselolta odotan. Siksi minun tapauksessani koen, että ainoastaan introvertti-introvertti -pari voisi toimia.

Minä en pitäisi itseäni "status-palkintona", jos toinen halutessaan seilaa pitkin maailmaa ja rientoja ja mä halutessani seilaan mielen rantoja himas. Kumpikin saa tehdä juuri sitä, mistä diggaa. Kyllä mäkin sitä yhteistäaikaa vaatisin tietenkin ja huomiota. Sitä yhteistä aikaa olisi katso sitten, kun itse on saanut tarpeeksi "ladata akkuja"/olla yksin/harrastaa ja kun toinen on riennellyt tarpeeksi myöskin. Ja miksei intro-ekso-parilla voisi olla yhteinenkin harrastus?;) Siinähän sitä aikaa viettäisi juuri kuin kummallekin sopii - huomiota unohtamatta. Itse siis näen, että tämä on mahdollista. Intro-Intro-parissa saattaa helposti käydä niin, että molemmat nyhjäävät vain toisella puolen taloa/kaupunkia..