Viesti
Kirjoittaja Vieras » 29.08.2013 11:17
Onko kukaan huomannut elämänsä aikana parisuhteissa tai parisuhteessaan, onko helpompi tulla toimeen toisen introvertin kanssa vai päteekö tässä tapauksessa sanonta vastakohdat täydentävät toisiaan? Viimeisen parisuhteen aikana olen todennut itse tarvitsevani sen äänitorven, jonkun joka hoitaa sosiaaliset asiat minun puolestani, mutta parisuhteen toinen osapuoli taas kärsii siitä, kun en ole tarpeeksi sosiaalinen ja olemme niin erilaiset. Tästä erilaisuudesta kärsii hän, ja minä hyödyn. Tällä hetkellä on sellainen olo, että jos tämäkin kaatuu, elämäni parisuhde, meidän erilaisuuteen, niin en ole kykenevä parisuhteisiin ollenkaan. Yhteisiä lapsia ei ole, hänellä on muualla asuva. Se että sanon rehellisesti etten tunne oloani omaksi itsekseni kun täällä on muita, saa hänet ymmärtämään että hänen poikansa ei saa käydä meillä.
Kun saan olla yksin kotona, minulla on aivan hiljaista ympärillä, ei televisiota, ei radiota. Tällä hetkellä kuuluu vain linnun laulua, ja lintuja onkin mukavampi katsella kuin televisiota. Kun parisuhteen toinen osapuoli on kotona, pahimmassa tapauksessa päällä on sekä radio että televisio. Niistä käyn sammuttamassa yleensä radion hänen huomaamattaan.
Suhde toimi pitkään hyvin, kun kummallakin oli välillä työn/koulun takia mahdollisuus olla ulkomailla. Hän on se ihminen, jonka kanssa jaan kaikki ilot ja surut, se ihminen jonka kanssa haluan olla. Nyt hän ei enää kestä... Kesän olemme eläneet samanlaista vuorokausirytmiä. Nyt hän sanoi tarvitsevansa tilaa ja lähti. Täysin päinvastainen luonteeltaan, kaipaa sosiaalisia tilanteita )omien sanojensa mukaan), tekee ja haluaa tehdä töitä ihmisten kanssa, puhuu paljon, ajattelee vähemmän, ei halua olla hiljaisuudessa, saa kärsimään.
Selailin äidin antamaa "teini"lehteä (olen 32 vuotias) ja löysin siitä artikkelin introverttiudesta. Tein tänään testin mikä oli tällä sivulla, ja vastasin ei ainoastaan kahteen kohtaan.