Introverttiyden suhde ujouteen ja erityisherkkyyteen

[Theo]

Hei kaikille!

Upeaa että jollakulla on ollut intoa ja taitoa perustaa tällainen hieno foorumi introverteille. Kiitos!

Koen olevani selvästi introvertti (vm. -74). Kuuntelen, tarkkailen ja tuumin enemmän kuin puhun, osallistun ja syöksyn. Toisaalta en ole hiljainen, jos on hauskaa ja kiinnostavaa puhuttavaa. Pohdin paljon syntyjä syviä ja kirja pysyy kädessä. Viihdyn pienessä seurassa ja yksiksenikin. Minusta ei ole ahdistavaa tulla tyhjään asuntoon, jossa ei asu muita kuin minä. Energiatasoni laskee isossa joukossa, ja nousee kun olen yksin.

Minua on paljon mietityttänyt introverttiyden suhde ujouteen ja ns. erityisherkkyyteen, josta on tullut melkoinen muotitermi. Miten nämä termit suhteutuvat toisiinsa? Kuinka usein ne esiintyvät yhdessä ja samassa yksilössä?

Itse koen olevani niin introvertti, ujo kuin erityisherkkäkin. Ehkä avainkäsite tai kokoava käsite on juuri tuo erityisherkkyys. Tavallista suurempi herkkyys (ja kenties älykkyys) on syy sille, että ihminen kaipaa niitä asioita, joita introvertti kaipaa, tai sille, että toisten ihmisten kohtaaminen herättää keskivertoa suurempia väristyksiä.

Psykologi Elaine Aronilla on käsittääkseni taipumus pitää ujoutta ja introverttiyttä melkein erityisherkkyyden synonyymeina tai alalajeina. Se on ehkä liioittelua, koska lienee olemassa introverttejä, jotka eivät ole ujoja tai erityisherkkiä. Samoin lienee olemassa ujoja, jotka eivät ole introverttejä tai erityisherkkiä, ja erityisherkkiä, jotka eivät ole introverttejä tai ujoja. Ihmisyys muuntelee loputtomasti, ennalta arvaamattomalla tavalla. Juuri kun luulemme keksineemme ihmisyyden kaavan, joku - onneksi - rikkoo sen.

Onko teillä foorumin kävijöillä introverttiyden ohella kokemusta ujoudesta tai erityisherkkyydestä? Miten ymmärrätte näiden termien suhteet toisiinsa?

[niksuu93]

Kyllähän tuo kertomasti vahvasti introvertin käyttäytymiseltä vaikuttaa. Mukavaa että tulit joukkoomme.

Minä olen tavallaan näitä kaikkia kolmea: introvertti joka on erityisherkkä, mutta samalla tavallaan myös hieman ujo. Joskus nuorempana tosin olin paljon ujompikin, tavallaan ehkä jopa arka. Oli vaikeuksia mm. mennä koulussa kysymään opettajalta jotain, vaikka joku askarruttikin. Usein pysyin vain hiljaa. Nyt tällainen kanssakäyminen ei tuota mitään ongelmaa, mutta melko varautunut olen yhä etenkin tuntemattomammassa seurassa.

En sinänsä pitäisi introverttiutta ja ujoutta mitenkään synonyymeinä keskenään, sillä ujouttahan voi esiintyä temperamentistaan riippumatta. Itseasiassa ujous taitaa olla jopa yleisempää juuri ekstroverteilla kuin introverteilla. Ulkoisesti näkyviä yhteisiä piirteitähän näillä kahdella on runsaastikin, joten joskus saattaa olla jostakin ihmisestä jopa hankala päätellä, onko hän itseasiassa pääasiassa vain ujo vai pikemminkin sisäänpäinkääntynyt. Ehkä merkittävin erohan näiden kahden termin välillä on se, että siinä missä ujo välttelee ihmiskontaktia sen pelossa, että mitä hänestä ajatellaan tai että toimiiko hän oikein, introvertti ei vain koe jatkuvaa ihmisten kanssa olemista mitenkään erityisen tärkeänä. Toisen taustalla on siis enemmän itsetunto ja pieni pelkokin, kun taas toinen käyttäytyminen on osa ihmisen luonnollista persoonaa.

Erityisherkkyydellä ja introverttiudella näkisin olevan enemmän yhteistä, vaikka nekään eivät kuitenkaan tarkoita täysin samaa asiaa. Tuon yhtäläisyyden voi havaita esimerkiksi persoonallisuustestin ja erityisherkkyyttä mittaavan testin välillä. Hyvin paljon samoja kysymyksiä ja väittämiä. Näkisin niin että useimmissa tapauksissa kaikki erityisherkät ovat herkemmin introvertteja kuin introvertit automaattisesti erityisherkkiä. Uskon kuitenkin puhuvani monen puolesta, kun väitän että suurin osa täälläkin keskustelijoista on sekä introvertteja että erityisherkkiä sellaisia. Sen verran yhteistä näillä kahdella piirteellä kyllä mielestäni on.

[Overlord]

Määritelläänpä ensin nämä termit lyhyesti sekä annetaan pieni kuvaus niistä, niin se ehkä auttaa näkemään niiden erot paremmin:

Introversio - "Henkiset akut" latautuvat yksinolossa ja kuluvat ihmisten seurassa. Ehkä helpoin termi ymmärtää näistä. Pääosin synnynnäinen temperamentti. Introvertti tarvitsee omaa aikaa yksin pystyäkseen käsittelemään kaiken tapahtuneen ja rentoutuakseen. Voi silti hyvinkin nauttia ihmisten seurasta, kunhan vaan ei koko ajan. Noin 30% väestöstä.

Ujous - Jännittää sosiaalisissa tilanteissa. Taustalla on pelko siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Yleensä syynä huono itsetunto. Ei liity introversio-ekstroversio -käsitteeseen, vaikka yleisen harhaluulon mukaan introvertit olisivat ujoja.

Erityisherkkyys - Yliherkkyys voimakkaille aistimuksille kuten äänille tai hajuille. Hyvin vahvat tunnereaktiot. Syvällinen tiedonkäsittely. Hyvin nuori käsite, joka elää vielä. Uudet tutkimukset siisvoivat radikaalisti muuttaa tässä esitettyjä asioita. Uusimman tiedon mukaan erityisherkkyys voidaan jakaa vielä kahteen eri alaluokkaan: esteettinen herkkyys (nautinto musiikista tai taiteesta jne.) ja aistiepämukavuus (vahvat aistimukset aiheuttavat epämukavan olon). Taaskin introvertti tai ekstrovertti voi olla erityisherkkä. Ainoastaan hyvin pieni korrelaatio esiintyy introversiossa ja aistiepämukavuudessa. Noin 20% väestöstä.

Termit eivät ole toisensa poissulkevia mutta eivät myöskään suoraan yhdessä esiintyviä. Joku voi olla kaikkia kolmea ja hyvin monia yksikään termi ei kuvaa, kaikkia variaatioita yhdestä kolmeen varmaankin esiintyy.

Itsestäni en esimerkiksi tunnista kuin introversion. Vihaan myös kaikkea meteliä ja etenkin kovia ääniä, mutta se ei ole tarpeeksi tehdäkseni minusta erityisherkkää.

[aura]

Olen todella herkkä, mutten usko ihan erityisherkkä olevani. Saan kyllä hyvästä musasta kunnon eargasmit ja sitä vastoin jotain tiettyjä ääniä, kuten maiskuttelua ja muita suun limakalvon litinöitä en jostain syystä oikein kestä.

Käytökseltä mua ei arvais introvertiksi, koska introversio ilmenee enemmän sinä massiivisena tarpeena omalle ajalle. Olen hyvässä porukassa todella puhelias ja jos koen seuran turvalliseksi, tykkään huomiosta ja pelleksi heittäytymisestä. Aika usein kun sanoo olevansa introvertti, sitä ei ihan heti uskota. Teini-ikäisenä olin kyllä tosi ujo, jopa kassaneidin tervehtiminen sai mun posket ihan punaseks ja kun jouduin kerran 14-vuotiaana paritehtävään silloisen ihastukseni kanssa, mä oikeesti hikosin kauhusta.

[Passepartout]

Minä olen introvertti ja erityisherkkä mutta en yhtään ujo. Siis kyllä minustakin on ollut epämukavaa puhua puhelimessa tai vaikka joutua kirjastossa pyytämään neuvoa kirjastontädiltä. Mutta en koe sitä ujoutena vaan olen vaan niin introvertti että tuollainen kontaktin ottaminen on epämiellyttävää. En siis tunne oloani epävarmaksi, minusta on muuten vaan epämiellyttävää ottaa kontaktia ihmisiin "siksi kun on pakko".

Tuolle erityisherkkyydelle pitäisi kyllä keksiä parempi sana. Ainakin suomeksi tuo luo assosioaatioita ihmisestä joka alkaa porata nähdessään kuolleen oravan ja ne "aistilliset" herkkyydet jäävät sivuosaan. Minä olen ehkä emotionaalisestikin jossain määrin herkkä mutta se aistiyliherkkyys on kyllä paljon suurempaa. Saatan joskus joutua vaihtamaan vaatteet aamulla pariin kertaan kun kaikki vaatteet vaan tuntuu niin kauhealta, saan migreenin maalien, liuottimien ja kalan hajuista ja kirkkaista valoista jne.

[Theo]

Introverttiys ja ujous eivät tosiaan ole toistensa synonyymejä, vaikka ilmiömaailman tasolla niiden erottaminen voi olla ulkopuoliselle vaikeaa. Omalla kohdallani introverttiys ja ujous vain sattuvat esiintymään yhdessä. Molempien psykobiologiseksi taustasyyksi näen omalla kohdallani herkkyyden tai erityisherkkyyden. "Erityisherkän” tarkka määrittely on kylläkin vaikeaa – miten se nyt lopulta eroaa ”tavallisesta” herkästä. Itse sain kyllä paljon pisteitä Elaine Aronin testistä, aivan kuten näiden sivujen introverttitestistä. Overlordin ja passepartout'n mainitsemaa aistiepämukavuutta (erityisherkkyyden eräs tyyppi) en juuri koe, enemmänkin herkkyyteni on emotionaalista ja esteettistä.

Olen paljon pohtinut ujouden ja itsetunnon suhdetta, niiden välillä on varmasti yhteys. Näkisin yhteyden kuitenkin niin, että ujous ei ole niinkään seurausta huonosta itsetunnosta, vaan se aiheuttaa huonoa itsetuntoa. Syy on se, että ujous (vaikeassa muodossaan) estää tai vaikeuttaa ihmistä tekemästä asioita, joita hän haluaisi tehdä tai joita hänen tarvitsisi/pitäisi tehdä. Toistuva välttämiskäyttäytymiseen sortuminen ja oman elämänsä kulisseissa piileskely heikentää itsetuntoa. Heikentynyt itsetunto voi vahvistaa ujoutta, mutta huono itsetunto ei ollut ujouden alkuperäinen syy.

Mikäli temperamenttitutkijoita, kuten prof. Liisa Keltikangas-Järvistä on uskominen, ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre. Siitä ei voi päästä täydellisesti eroon kuten ei introverttiydestäkään, se on osa ihmisen annettua luontoa. Persoonallisuuttaan voi kuitenkin kehittää opettelemalla hallitsemaan ujouttaan, niin ettei se hallitse ihmistä. (Olen aivan maallikko psykologian alalla, mutta olen ymmärtänyt, että ”persoonallisuus” on laajempi käsite kuin ”temperamentti”, ja siihen sisältyy mm. se, miten käytännössä operoimme synnynnäisen temperamenttimme kanssa. Persoonallisuudessa on pelivaraa, temperamentissa ei niinkään.)

Ujouden synnynnäisyyttä puoltaa sekin, että se ilmenee ihmisessä jo hyvin varhain, ennen kuin hänellä voi sanoa olevan sen koommin hyvä kuin huonokaan itsetunto tai kykyä reflektoida onnistumisia ja epäonnistumisia.

passapartout kirjoitti:

Minä olen introvertti ja erityisherkkä mutta en yhtään ujo. Siis kyllä minustakin on ollut epämukavaa puhua puhelimessa tai vaikka joutua kirjastossa pyytämään neuvoa kirjastontädiltä. Mutta en koe sitä ujoutena vaan olen vaan niin introvertti että tuollainen kontaktin ottaminen on epämiellyttävää. En siis tunne oloani epävarmaksi, minusta on muuten vaan epämiellyttävää ottaa kontaktia ihmisiin "siksi kun on pakko".

Määrittelet toki itse itsesi, mutta minusta tuo kuvauksesi ja sanat ”epämukavaa” ja ”epämiellyttävää” kuulostavat jonkin asteiselta ujoudelta, koska ajattelen, että ”pelkkä” introvertti pystyy olemaan ihmisten kanssa luontevasti tekemisissä jos siihen on tarve. Hän ei ehkä jää lörpöttelemään kirjastontädin kanssa, kuten tyypillinen ekstrovertti, muttei toisaalta koe neuvonpyytämistä tai kontaktin ottamista erityisen vastenmielisenäkään.

Miten ujo ja introvertti eroavat toisistaan, jos molemmat kokevat aivan arkiset ja tarpeelliset sosiaaliset tilanteet epämiellyttäviksi? Ujous ei ole mielestäni niinkään epävarmuutta vaan enemmänkin sosiaaliseen tilanteeseen liittyvää ahdistuneisuutta. Se on enemmän primitiivinen, nimetön tunne kuin selkeitä ajatuksia omasta riittämättömyydestä. ”Pelkkä” introvertti ei välttämättä joudu sellaista kokemaan. Introversio ei invalidisoi ihmistä. Vai oletteko toista mieltä?

[Vieras]

Olen erityisherkkä introvertti. Erityisherkkyys kohdallani tarkoittaa sitä, että koen yleensä KAIKEN paljon ns. suurempana kuin monet muut: Olen herkkä äänille, hajuille, tunnoille ja tunteille sekä aistin ihmisten välisten suhteiden tilat ja tilanteet voimakkaasti- näen ja koen sellaista mitä suurin osa ihmisistä ei edes huomaa.

Elainen Aaronin kirja kertoo erityisherkkyydestä siten, että erityisherkän ihmisen hermosto on erilainen kuin esimerkiksi vähemmän tai "tavallisesti" herkän ihmisen hermosto ja tämän vuoksi ihminen reagoi asioihin(joita muut eivät välttämättä edes huomaa) eli on kyse fysiologisesta erilaisuudesta.

Kirja on hyvä, suosittelen niille, jotka haluavat tietää erityisherkkyydestä enemmän!

[Theo]

"Vieras", tuon Aronin kirjan lisäksi psykiatri ja psykoanalyytikko Juhani Mattilan Herkkyys ja sosiaaliset pelot (Kirjapaja 2014) on erinomaisen terävä ja asiantunteva opus. Useimmat herkät ihmiset löytänevät itsensä sen lehdiltä moneen kertaan.

[niksuu93]

Määrittelet toki itse itsesi, mutta minusta tuo kuvauksesi ja sanat ”epämukavaa” ja ”epämiellyttävää” kuulostavat jonkin asteiselta ujoudelta, koska ajattelen, että ”pelkkä” introvertti pystyy olemaan ihmisten kanssa luontevasti tekemisissä jos siihen on tarve. Hän ei ehkä jää lörpöttelemään kirjastontädin kanssa, kuten tyypillinen ekstrovertti, muttei toisaalta koe neuvonpyytämistä tai kontaktin ottamista erityisen vastenmielisenäkään.

Miten ujo ja introvertti eroavat toisistaan, jos molemmat kokevat aivan arkiset ja tarpeelliset sosiaaliset tilanteet epämiellyttäviksi? Ujous ei ole mielestäni niinkään epävarmuutta vaan enemmänkin sosiaaliseen tilanteeseen liittyvää ahdistuneisuutta. Se on enemmän primitiivinen, nimetön tunne kuin selkeitä ajatuksia omasta riittämättömyydestä. ”Pelkkä” introvertti ei välttämättä joudu sellaista kokemaan. Introversio ei invalidisoi ihmistä. Vai oletteko toista mieltä?

Tämä on muuten mielenkiintoinen pointti. Minä olen kanssa pitkään miettinyt, johtuuko minulla tämä kontaktin ottamisen "vastenmielisyys" itse introverttiudesta vai ihan puhtaasti ujoudesta. Olen tullut siihen tulokseen, että ujoudesta. Mulla ei toisaalta ole mitään erityistä tarvetta lörpötellä kenenkään kanssa jos ei ole pakko, mutta aina sitten kun on pakko - tilanne helposti jossain määrin ahdistaa minua. Toisaalta sitten kun alkukontakti on otettu, kommunikointi ja henkilön kanssa läsnäoleminen on kuitenkin varsin luontevaa. Eli merkittävin syy ujouteeni lienee juuri huono itsetunto ja itseluottamuksen puute.

Miten sitten ujo ja introvertti eroavat toisistaan, no, näkyvän käytöksen puolesta eivät välttämättä juuri mitenkään. Ero on sen taustalla olevissa syissä. Ujo arastelee ihmiskontaktia, koska hän pelkään miten hän siitä suoriutuu ja mitä muut hänestä ajattelevat. Introvertti puolestaan välttää sitä, koska se on hänelle pidemmän päälle raskasta ja uuvuttavaa - eikä koe sitä välttämättä millään tavallaan tarpeelliseksi.

Ulkoisesti introvertti ja ujo saattavat olla lähes erottamattomat ja joistakin voikin olla mahdotonta sanoa kumpia he ovat, ennen lähempää tutustumista. Introversio ei sinällään invalisoi ketään, mutta siinä mielin kyllä että ainakin itse koen nykyisen varsin hektisen yhteiskunnan itselleni haastavaksi. On vaikea löytää tasapaino pakollisten menojen ja toisaalta akkujen lataamisen osalta. Ekstroverteilla on siinä mielin paljon helpompaa, että he eivät tarvitse tällaista erillistä "akkujen latausta", koska he latautuvat siinä itse elämän temmellyksessä.

[Passepartout]

passapartout kirjoitti:

Minä olen introvertti ja erityisherkkä mutta en yhtään ujo. Siis kyllä minustakin on ollut epämukavaa puhua puhelimessa tai vaikka joutua kirjastossa pyytämään neuvoa kirjastontädiltä. Mutta en koe sitä ujoutena vaan olen vaan niin introvertti että tuollainen kontaktin ottaminen on epämiellyttävää. En siis tunne oloani epävarmaksi, minusta on muuten vaan epämiellyttävää ottaa kontaktia ihmisiin "siksi kun on pakko".

Määrittelet toki itse itsesi, mutta minusta tuo kuvauksesi ja sanat ”epämukavaa” ja ”epämiellyttävää” kuulostavat jonkin asteiselta ujoudelta, koska ajattelen, että ”pelkkä” introvertti pystyy olemaan ihmisten kanssa luontevasti tekemisissä jos siihen on tarve. Hän ei ehkä jää lörpöttelemään kirjastontädin kanssa, kuten tyypillinen ekstrovertti, muttei toisaalta koe neuvonpyytämistä tai kontaktin ottamista erityisen vastenmielisenäkään.

Miten ujo ja introvertti eroavat toisistaan, jos molemmat kokevat aivan arkiset ja tarpeelliset sosiaaliset tilanteet epämiellyttäviksi? Ujous ei ole mielestäni niinkään epävarmuutta vaan enemmänkin sosiaaliseen tilanteeseen liittyvää ahdistuneisuutta. Se on enemmän primitiivinen, nimetön tunne kuin selkeitä ajatuksia omasta riittämättömyydestä. ”Pelkkä” introvertti ei välttämättä joudu sellaista kokemaan. Introversio ei invalidisoi ihmistä. Vai oletteko toista mieltä?

Niin, minä miellän ujouden siten että haluaisi kyllä ottaa kontaktia mutta pelottaa liikaa. Minulla ei ole sellaista ongelmaa. Esim. tuo kirjastontätiesimerkki -no, puolet siitä liittyy siihen että minusta on ihan äärettömän vastenmielistä pyytää neuvoa yhtään mitenkään ja puolet on varmaan vaan toiminnanohjauksen ongelmia -ei-tavanomaisen asian tekemiseen kynnys on suuri, oli kyse sitten ihmiselle puhumisesta tai ikkunoiden pesusta. Ja minusta on vaan hirveän työlästä välillä saada ulos suustani kaikki ne huomenet ja kiitokset mitä vuorovaikutus edellyttää. Voi tietysti olla että nuorempana olin ujokin. Nykyään tuntuu lähinnä siltä että minulla ei ole tosiaan vaan energiaa avata suutani ja hymyillä kohteliaasti jne.

Mietin tuota miten erityisherkkyys eroaa muuten vaan herkkyydestä. Itse ajattelen että ero on sama kuin vaikkapa persoonallisuushäiriöissä. Psykiatrini selitti, että vaativa luonne muuttuu vaativaksi persoonallisuushäiriöksi siinä vaiheessa, kun ominaisuus alkaa olla niin korostunut että siitä alkaa olla haittaa. Näkisin että sama juttu erityisherkkyyden suhteen; herkkyys muuttuu erityisherkkyydeksi silloin kun se alkaa haitata elämää. Tästä syystä minusta on niin absurdia miten Aaron yrittää saada erityisherkkyyden vaikuttamaan jotenkin vahvuudelta kun se nykymaailmass on aivan ilmiselvästi kaikkea muuta. Ilmeisesti se on jotenkin amerikkalainen tapa että kaikki, vaikkapa amputoitu raaja, pitää vaan väkisin kääntää voimavaraksi ja hienoksi jutuksi eikä voida vaan myöntää että joskus ihminen vaan saa vähän huonommat kortit käteensä. Parempi onni seuraavassa elämässä.