Kaverit juhlii, itse ollaan (omasta tahdosta)kotona,,,

[niksuu93]

Tämähän se on ollut koko elämäni kuvio, nuoruudesta aikuisuuteen. Jo yläaste-ajoista lähtien olisi pitänyt olla menevää sorttia, käyttää päihteitä ja juhlia armottomasti - mitä en kuitenkaan koskaan tuntenut omaksi jutukseni. Samasta syystä jäin tavallaan ammattikoulussakin ryhmän ulkopuolelle, kun ei minua saanut lähtemään minnekään vaikka joskus pyydettiinkin. Mua ärsyttää että aine ne tapaamispaikat pyörii äänekkäiden baarien, yökerhojen ja muiden aktiviteettien ympärillä, joiden tarkoitus on vain "antaa lupa päihtyä". Kyllä minäkin olisin joskus voinut lauantaina lähteä vaikka keilaamaan tai pelaamaan biljardia, mutta ei ketään tuntunut kiinnostavan.

Mutta hyvin tää lauantai-ilta menee näinkin, kotona tuntemuksiaan foorumille kirjotellessa, musiikkia kuunnellessa ja Youtubea selaillen. Ei valittamista.

[Dilemma]

Nostan vähän tätä vanhempaa aihetta, koska tähän kiteytyy kaikki ymmärtämättömyyteni. Nimittäin sukujuhlat, aina ja ikuisesti. Minä en ymmärrä, minkä takia on epäkunnioittavaa jättää osallistumatta synttäreille, häihin, hautajaisiin jne.? Etenkin, jos kyseessä on puoliso, niin miksi ihmiset edellyttävät myös toisen osapuolen olevan paikalla aina ja kaikkialla? Itselleni ei ole todellakaan mikään ongelma, jos puolisoni ei haluaisi osallistua minun sukuni puoleisiin oletettuihin juhliin, kun itsekin käyn vain niissä ihan kaikkein lähimpien pirskeissä. Eikö se ole aivan yhtä epäkunnioittavaa juhlakalulta hämmästellä, miksei puoliso tullut paikalle vastentahtoisesti, kun on kerran kutsuttu? Onko näin, että introvertti joutuu aina taipumaan toisten tahtoon? En järjestä itse mitään juhlia, sillä kaikista parasta on juhlia miehen kanssa kahdestaan tai perhepiirissä. Voin silti aivan hyvin mennä anopin luo kahville muuten vain, sillä tykkään hänestä, mutta jättää osallistumatta esim. anopin siskon synttäreille. Tämä aihe kyllä raastaa hermoja ihan tosissaan, etenkin kun kohta on varmaan tiedossa eräät hautajaiset, enkä ole koskaan edes tavannut tätä piakkoin kuolevaa henkilöä. En ollut oman mummonikaan hautajaisissa välimatkan takia, mutta en usko että mummoa kauheasti se asia häiritsi. Olenko tosiaan vaan niin sosiaalisesti torspo, etten vaan tajua, miksi aikuinen ihminen pitää pakottaa jonnekin? Olen kyllä yrittänyt: olen ollut exän siskon yo-juhlissa, tupareissa, oman kaverini häissä ja kaikissa vilkuilin kelloa varmaan minuutin välein. En nauttinut, ei ollut hauskaa. Ei vaan ole meikeläisen juttu.

[ellen]

Monta kertaa oon saanut kuulla, että tämän ikäisen (25v.) pitäisi lähteä ulos pitämään hauskaa, kun olen kertonut, että en aio tehdä mitään ihmeellistä viikonloppuna. Ei voi olla kuulemma hauskaa viettää viikonloppua yksikseen kotona.

Kyllä baareissa käyminen voi olla joskus ihan kivaakin oikeassa porukassa. Välillä on mukava laittautua ja lähteä kaverin/kavereiden kanssa ulos, mutta sellainen sopiva määrä on kuitenkin vain muutama baari-ilta vuodessa. Tietyt kaverit ovat lopettaneet kokonaan kyselemisen, että lähdenkö baariin, koska suostun lähtemään niin harvoin.

Vietin äskettäin synttäreitä ja pari kaveria painosti, että mun pitäisi järjestää juhlat sen kunniaksi. Joidenkin ihmisten on vaan vaikea tajuta, että ei kaikki välttämättä halua juhlia ollenkaan. Tuli silti tavallaan hieman syyllinen olo, kun en mitään järkännyt.

[niksuu93]

Monta kertaa oon saanut kuulla, että tämän ikäisen (25v.) pitäisi lähteä ulos pitämään hauskaa, kun olen kertonut, että en aio tehdä mitään ihmeellistä viikonloppuna. Ei voi olla kuulemma hauskaa viettää viikonloppua yksikseen kotona.

Tämä! Yritäpä selittää jollekin sitä että miksi et lähde minun kanssani jonnekin, jos sulla ei kerran ole mitään ihmeellistä tekemistä ja olet vain kotona. Moni ei vaan ymmärrä sitä, että minulle myös se vain kotona oleminen on sitä tekemistä - ja vieläpä hyvin tärkeää sellaista. Pitäs varmaan alkaa merkitsemään kalenteriin kaikki ne päivät varatuiksi, kun tarvitsen omaa aikaa ollakseni rauhassa kotona.

Vietin äskettäin synttäreitä ja pari kaveria painosti, että mun pitäisi järjestää juhlat sen kunniaksi. Joidenkin ihmisten on vaan vaikea tajuta, että ei kaikki välttämättä halua juhlia ollenkaan. Tuli silti tavallaan hieman syyllinen olo, kun en mitään järkännyt.

Varsinkin nuorena voi olla vaikeaa selittää ja kieltäytyä erilaisista kutsuista, koska oletetaan että nuori haluaa viettää menevää elämää ja jos ei haluakaan, luullaan että jokin on vialla. Joillekin juhlat, synttärit ja muut kissanristiäiset on hiiirmu tärkeitä. Minulle ne oikeastaan lakkasivat merkitsemästä mitään viimeistään teininä, oikeastaan jo sitä ennenkin.

Mutta syyllistäähän ihmiset kyllä osaa tällaisesta passiivisesta käytöksestä. Se on tullut huomattua.

[helpottunut]

Hei kaikki.
Olen helpottunut, kun sain nimikkeen itselleni ja tiedän, että en ole ainoa ongelmani kanssa. Erityisesti tänä juhannuksena on ollut vaikeaa. On ollut tunne, että minussa on jokin vialla, kun en nauti vilinästä ympärillä. Samalla on tuntunut, että kaikilla muilla on yhdessä jotain kivaa mökillä. Yläasteella kävin koulun diskossa kerran vuodessä enkä pitänyt. Lukioaikana en käynyt missään. Yliopistoaikana rientoja kertyi yhteensä kolme. Ekstrovertit pitävät niin suurta melua itsestään, että olen aina tuntenut olevani erilainen ja viallinen. Ravintolat ja baarit ovat minulle kauhistus. Lavatansseissa olen tanssinut paljonkin. Työpaikan illanviettoihin en osallistu. Työpaikalla tunnen olevani ulkopuolinen. Sukujuhlista en pidä enkä siitä, että juhlassa teeskennellään, että kaikki on hienosti, vaikka olisi asioita, jotka pitäisi jutella avoimesti ja sopia.
Tämän sivuston ansiosta alkaa oman elämäni eheytys.
Hyvää juhannusta kaikille. Olette ihan parhaita!

[j_v_]

Onneksi oli paikka Juhannuksena mihin mennä, siis muualle kuin omien vanhempien luo. Vaikka siellä saa joka kerta hyvää ruokaa ja näkee joskus myös sukulaisiakin, niin ei tällä iällä enää jaksaisi samaa ajanviettoa mitä suurimman osan elämästä viettänyt juhlapyhinä tai kotona yksin, sitä riittää muutenkin ihan tarpeeksi. Poikkeuksena Joulu, vaikka paras hohto onkin jo kadonnut lapsuusvuosista, on se kuitenkin vielä paras pyhä perheen parissa.

Vaikka en nyt päässytkään keskusteluihin mukaan kaikkien kanssa, mikä on ihan ymmärrettävää, oli se kuitenkin mukavin viikonloppu pitkiin aikoihin, poislukien juhannuspäivän pienimuotoiset tanssit. Sellainen lamaannuttava epävarmuus, ehkäpä pienimuotoinen ahdistus ja melkein tyhjästä noussut yksinäisyyden tunne, eikä ole ensimmäinen kerta taikka tilanne. Halusin olla jossain muualla, joten touhusin jotain pientä tai istuskelin nuotiolla. Miten tuostakin pääsisi eroon, sillä on aika iso merkitys oman viihtyvyydenkin kannalta?

[niksuu93]

Onneksi oli paikka Juhannuksena mihin mennä, siis muualle kuin omien vanhempien luo. Vaikka siellä saa joka kerta hyvää ruokaa ja näkee joskus myös sukulaisiakin, niin ei tällä iällä enää jaksaisi samaa ajanviettoa mitä suurimman osan elämästä viettänyt juhlapyhinä tai kotona yksin, sitä riittää muutenkin ihan tarpeeksi. Poikkeuksena Joulu, vaikka paras hohto onkin jo kadonnut lapsuusvuosista, on se kuitenkin vielä paras pyhä perheen parissa.

Itse olin juhannuksena pari päivää sukulaisten luona käymässä. Samaan tapaan on myös täällä tullut juhlapyhiä aina lapsuudesta asti vietettyä. Eihän siinä tietysti tosiaan mitään vikaa ole, mutta sitä on jotenkin vaan alkanut arvostamaan omaa aikaa niin paljon että on suorastaan ärsyttävää kun kaikki aina kuvittelevat että heti pyhinä tullaan käymään. Haluaisi vaan olla, ja mieluiten omissa oloissaan - ihan tarpeeksi rankkaa jo viikko katella porukkaa töissä.

Mutta sen verran siinä taas käynnin yhteydessä pääsi näkemään "ekstroverttien elämää", että voipi ihan rehellisesti sanoa ettei tule ikävä. Otsikon toteamukseen voisi tässä vaiheessa lisätä, että jos ekstrovertin mielestä introvertin elämä on tylsää, niin minusta taas ekstrovertin elämä on yksi kaaos, jossa en todellakaan haluaisi olla mukana.

Mielipide toki vain, mutta itse kun arvostaa yksinkertaista, tarkasti hallittua ja "turvallista" elämää, niin jatkuva kiire, melu ja hälinä ympärillä aiheuttavat vain ahdistusta.

[Tähtitonttu]

Olin Juhannuksena suurehkon sukulaisporukan kanssa, kuten jokaisena muunakin Juhannuksena, meitä on siis vaihtelevasti jotain 15-25 ihmistä ja sitten vielä 3-6 koiraa siinä pyörimässä. Vilskettä siis riittää. Sinänsä ahdistavaa etenkin kun ollaan maalla ja ei mitenkään pääse pois, vaan on aivan riippuvainen muiden kyydeistä. Mutta nämä sukulaiset (ja niiden koirat) on kuitenkin mulle todella tärkeitä, ja vaikka joskus tuntuu ettei kukaan niistä ymmärrä mua (siis omaa ehkä vähän introverttia äitiä lukuunottamatta kaikki vaikuttavat olevan enemmän tai vähemmän ekstroverttejä) niin mulla on kuitenkin aina tosi hauskaa. Ja sinänsä rentoa kun kaikki ovat erittäin tuttuja ja tunnen kuuluvani joukkoon, vaikka joskus, erityisesti väsyneenä, tuntuukin ettei kukaan tajua mistään mitään ja ovat niin pinnallisia, materialistisia ja ylisosiaalisia (mitä siis eivät mitenkään erityisemmin ole). Eniten ärsyttää ehkä se että joskus juuri silloin kun on vihdoin omassa rauhassa istuskelemassa nurkkanojatuolissa, niin jollekin pälkähtää päähän ruveta keksimään jotain tekemistä kun on on niin tylsää. Eli se pienikin oma rauha jää saamatta. Pari päivää tota hulinaa jaksaa mutta sitten kyllä tarttee päästä jo kotiin omaan rauhaan. Ja enpä sitten jaksa nähdä ketään tai ylipäätään tehdä mitään ainakaan viikkoon.

[niksuu93]

^ Otit Tähtitonttu muuten kaksi itselleni hyvin tärkeää seikkaa esille.

Sinänsä ahdistavaa etenkin kun ollaan maalla ja ei mitenkään pääse pois, vaan on aivan riippuvainen muiden kyydeistä.

Mulla on todella korkea arvostus vapautta ja itsemääräämisoikeutta kohtaan. Asioita joita monet pitävät ihan itsestäänselvyyteenä, mutta mulle me meinaavat varmasti paljon keskimääräistä enemmän. Etenkin juuri tällöin kun on jossain maalla tai syrjemmässä vaikkapa (yö)kylässä, on todella ahdistavaa kun pois pääsy on käytännössä kokonaan muiden ihmisten varassa. No tietysti siis päätieltä kyllä bussit kulkee, mutta kuitenkin. Tunnen tavallaan olevani kuin jokin vanki, jos mun liikkumista yritetään tällä tavoin rajoittaa. Ihmiset tietysti vaan yleensä nauraa mun ajatukselle, mutta mä puhun ihan tosissaan. Mun on yksinkertaisesti päästävä silloin hyvin pian pois, kun olen uupunut, väsynyt ja ihan ärtynyt ihmisten seurasta. Mä en halua että mua kahlitaan tälleen.

Eniten ärsyttää ehkä se että joskus juuri silloin kun on vihdoin omassa rauhassa istuskelemassa nurkkanojatuolissa, niin jollekin pälkähtää päähän ruveta keksimään jotain tekemistä kun on on niin tylsää. Eli se pienikin oma rauha jää saamatta.

Siis tämä. Mikä siinä on, että jos ihminen sanoo vaikkapa puhelimessa olevansa kotona tai kysyttäessä viikonloppusuunnitelmia ettei ole mitään - miksi tämän oletetaan automaattisesti merkitsevän sitä, että tällä on nyt tylsää ja sille pitää kehittää tekemistä? Miksi ihmisellä ei saisi olla tällaisia tyhjiä hetkiä, jolloin saisi vaan olla omissa rauhassaan vaan joka ikinen hereilläolo minuutti pitäisi täyttää jollain turhanpäiväisellä tekemisellä?

On todella rasittavaa alkaa keksimään tekosyitä kun vain haluaisi olla kotona, eikä toiselle riitä perusteluksi se että haluaa olla yksin eikä jaksa juuri nyt nähdä. Kaikki pyhät ja vapaat on ihan pahimpia tämän suhteen, arkena sentään saa vedota aina "työkiireisiin".

Kolmas juttu, mistä tässä ei nyt ollut puhetta mutta joka kuitenkin tavallaan liityy aiheeseen on se, että suurin osa ihmisistä ei tunnu antavan mulle sitä omaa tilaa mitä kaipaisin. Siis ollaan jo alkumetreillä liian tuttavallisia, tungetaan liian lähelle liian pian ja ei muutenkaan kunnioiteta yhtään toisen yksityisyyttä. Siis paljon minäkin olen oppinut tällä saralla sietämään, mutta se on jo liikaa että kylässä ollessa suihkuun ja vessaankin tungetaan silloin kun siellä itse on. "Mää vaan nopeesti tän otan/tuon tästä". No joo, mutta eikö asia olisi sen verran voinut odottaa että minä olisin sentään asiani voinut hoitaa??

Joko tällaiset ihmiset ovat jotenkin tyhmiä tai heillä ei yksinkertaisesti ole mitään kunnioitusta toisen yksityisyyttä kohtaan. Todennäköisesti taas ihmettelisivät "voimakasta reaktiotani". Taas yksi syy olla kotona, missä ei kukaan ainakaan pysty tunkemaan seuraan ellei itse kutsu.

--------------------

Olen muutenkin alkanut tulla siihen lopputulokseen, että ei näitä ihmisiä kiinnosta nämä mun selitykset introverttiudesta. Heillä on oma käsityksensä millaista "terveen" ja "normaalin" elämän tulisi olla, ja koska en heistä vietä kumpaakaa - olen siis jotenkin vajaa. Pääasia että itse tietää mikä on hyvinvoinnilleen hyväksi, toisten ihmisten mietteet on ihan toissijaisia siihen verrattuna. Muistakaa, että ootte kaikki huippuja!

Mut hei, nyt ei ole pyhiä pitkään aikaan tiedossa. Ei ennen pyhäinpäivää marraskuussa.

[kattja]

Alotin tässä just AMK:n ja jotenkin ahdistaa koko opiskeluelämä. Ammattikoulussa olin yksin ja yläasteella kiusattiin. Ei mulla ole kuin pari kaveria, mutta toki sitä välillä kaipaisi sitä ettei olis niin yksin. Toisaalta mua kiinnosta bilettäminen jossa on paljon ihmisiä. Viihdyn helposti kotona koiran kanssa. Koko luokkani näyttää käyvän ulkona melkein joka päivä. enkä ole tutustunut keneenkään kun vaihtanut muutaman sanan. En vaan viitsisi väkisin kiinnostua ja mennäkkun ei vaan kiinnosta. Tää yksinäisyydem tunne liitettynä introverttiyteen ei ole hirveän hyvä yhdistelmä. Ja olem 21, mutta aloittavien bileet joissa on hirveesti ihmisiä ja en tunne ketään, ahdistaa. Pitäiskö vaan koittaa löytää kavereita
jostain muualta?