Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

[Viiivi]

Mulla on kolme lasta ja niidenkin seura uuvuttaa mut pitemmän päälle. Tuntuu että on niin tyhjiin imetty ettei jaksais kuin kaatua sänkyyn tai sohvalle ja nukkua pois Välillä on pakko sanoa kahdeksanvuotiaalle, että voisitko olla edes viisi minuuttia puhumatta mulle mitään, äiti on nyt vähän väsynyt... Eron jälkeen elämä on helpottunut paljon siltä osin, että lapset on joka toisen viikon isällään, joten sen oman viikkoni jaksan sinnitellä sillä voimin, että seuraavan viikon saan taas olla rauhassa omissa oloissani. Mietin joskus onko mun lapset kärsineet jotenkin siitä, että äiti välillä vetäytyy ja on todella rasittuneen oloinen..

Töissä käytän samaa vessakikkaa mitä näköjään moni muukin. Pakko päästä hetkeksi hiljaisuuteen jos hässäkkää on ollut tavallista enemmän. Joskus pitkään kahvitunneilla istuessa huomaan, etten jaksa enää seurata pöydässä käytävää keskustelua, en jaksa esittää että jutut olisi hauskoja, heh heh ja teennäinen hymy. Katseeni alkaa lasittua ja ajatus vaeltelee omilleen.

[niksuu93]

Mulla on kolme lasta ja niidenkin seura uuvuttaa mut pitemmän päälle. Tuntuu että on niin tyhjiin imetty ettei jaksais kuin kaatua sänkyyn tai sohvalle ja nukkua pois Välillä on pakko sanoa kahdeksanvuotiaalle, että voisitko olla edes viisi minuuttia puhumatta mulle mitään, äiti on nyt vähän väsynyt...

Introvertilla ei tosiaan katso sitä seuraa missä hän on, väsyykö hän vai ei. Jos on vain liian kauan yhtäjaksoisesti ihmisten kanssa tekemisissä, varsinkin ahkerasti sosialisoiden, se imee kaikki energiat hyvin äkkiä. Ainakin siis minulta. On tosi vaikeaa alkaa aina selittämään toiselle, että tämä ei oikeasti johdu sinusta - mä en vain jaksa katsella juuri nyt ketään. Haluan päästä vain yksi kotiin täyteen hiljaisuuteen pohtimaan asioita. Se on minun keinoni käsitellä ympäröivää maailmaa ja prosessoida tapahtumia. Jos tätä mietiskelyä ei minulle säännöllisesti sallita, väsyn, ärsyynnyn ja jopa ahdistun, kunnes pääsen taas lataamaan energiaa.

Silloin kun on oikeasti tämän "latauksen" tarpeessa, olen todella huonoa seuraa. Tiuskin kaikille minua häiritseville ihmisille, sillä aivoni ikäänkuin oikein hehkuvat punaisina kaikista ulkoisista ärsykkeistä. Ainut keino tasapainottaa tilanne on hakeutua täyteen yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen, jotta sietokyky saadaan palautumaan.

Näin siis minulla. Mutta yritäpä tätä taas muille selittää, että miksi en jaksa jauhaa puhelimessa tai että mikähän sille nyt taas oikein tuli. Monta väärinkäsitystä on näistäkin tilanteista saatu täällä aikaan, ja on pitänyt yritellä niitä jälkikäteen selittää. Mutta ei tosiaan kannata tuntea ainakaan huonoa omaatuntoa oman ajan ja tilan tarpeesta, sillä se on meille introille luonnollinen keino puolustautua liialliselta dopamiinihyökkäykseltä aivoissa. Introilla ja ekstroillahan on ihan eroa aivotoiminnassa, joten mitään "kuvittelua" tämä väsyminen ei pelkästään ole.

[INTPinson]

Maksimiaika minkä esimerkiksi sukulaisten luona voin uupumatta olla on noin pari tuntia.

Tästä olen kyllä toisessa ketjussa maininnut, mutta kaksi tuntia bänditreeneissä vie multa energiat täysin ja kotiin päästyäni sammun vain sänkyyn. Ja tämä siis neljän bändikaverin kanssa. Ja sukulaisvierailut ynnä muut ovat usein sellaisia, että jos en varta vasten ole sinne halunnut lähteä, niin en siellä kyllä kauaa viihdy, kun keskustelu alkaa aika äkkiä mennä turhanpäiväiseksi. Jos joskus menen johonkin suuremman ihmisjoukon keskelle niin siihen täytyy itselläni olla oikeasti hyvä syy (esim. jotkin urheilutapahtumat kiinnostavat). Olen nimittäin jo lakannut käymästä esim. vapputorilla ihan vain tavan vuoksi.

[niksuu93]

Tästä olen kyllä toisessa ketjussa maininnut, mutta kaksi tuntia bänditreeneissä vie multa energiat täysin ja kotiin päästyäni sammun vain sänkyyn. Ja tämä siis neljän bändikaverin kanssa. Ja sukulaisvierailut ynnä muut ovat usein sellaisia, että jos en varta vasten ole sinne halunnut lähteä, niin en siellä kyllä kauaa viihdy, kun keskustelu alkaa aika äkkiä mennä turhanpäiväiseksi. Jos joskus menen johonkin suuremman ihmisjoukon keskelle niin siihen täytyy itselläni olla oikeasti hyvä syy (esim. jotkin urheilutapahtumat kiinnostavat). Olen nimittäin jo lakannut käymästä esim. vapputorilla ihan vain tavan vuoksi.

Mullakin tulee sukulaisten luona käytyä lähinnä juuri velvollisuudentunteesta. Kun aina pyydetään, niin ei kehtaa loputtomiinkaan kieltäytyä. Mutta on hyvin vaikeaa jaksaa olla kylässä juuri sitä "kahvihetkeä" kauempaa, koska pääasiat tulee käsiteltyä hyvin äkkiä ja sitten kun puhe menee siihen turhanpäiväiseen rupatteluun, mulla meinaa nopeasti hermo mennä. Mun aivot ei vaan yksinkertaisesti jaksa sellaisen "kaavamaisen" tai "itsestäänselvyyksien" kanssa puntaroimiseen. Jos ekstrot välttelee tajuamattaan syvällisempiä keskusteluja, minä puolestaan välttelen small-talkkia.

Missään kaupungilla tai muissa tapahtumissa en juuri koskaan käy, koska se ihmismassa ja sen aiheuttama sosiaalisuus ei merkitse itsessään minulle mitään. Jos tosissaan joskus jonnekin vaivaudun lähtemään, saa olla itselleni todella, siis todella mielenkiintoisesta aiheesta kyse. Yleensä käyn hoitamassa vain asiani ja tulen kotiin. Piste. Tavan vuoksi en käy koskaan missään.

Mutta on kyllä mielenkiintoista huomata, miten erilaisia me ihmiset voimme olla. Joku saa oikean energiapläjäyksen siitä kun pääsee "ihmisten ilmoille" rupattelemaan tuttavien kanssa kuulumisia. Joku muu kuten minä, huokaisen syvään jos joudun pysähtymään keskustelemaan jonkun kanssa.

[inda]

Mä olen miettinyt paljon tätä uupumista ihmisjoukossa enkä ole lainkaan varma koenko sitä. Toisinaan on päiviä kun esim. töissä haluaa viettää kahvitauot omissa oloissaan, tai jos olen ollut kauan kaverini luona, saattaa kotiin lähteminen tuntua oikein erityisen hyvältä. Mutta onko tämä sitten uupumista? En tiedä.

Kaikenlaisia yleisötapahtumia pyrin välttämään, koska musta tuntuu, että ärsyynnyn suuremmassa ihmisjoukossa. Tai oikeastaan ihmisjoukon ei tarvitse olla edes suuri, jos ihmiset ovat mulle tuntemattomia. Esim. viime viikolla jouduin oleskelemaan koko työpäivän 5-7 ventovieraan ihmisen kanssa ja se toi kyllä huonoimmat puoleni esiin.

Ja sukulaisvierailut ynnä muut ovat usein sellaisia, että jos en varta vasten ole sinne halunnut lähteä, niin en siellä kyllä kauaa viihdy, kun keskustelu alkaa aika äkkiä mennä turhanpäiväiseksi.

Sukulaisvierailut on mulle aika vaikeita. En juuri muutenkaan pidä yhteyttä sukulaisiini, joten en näe mitään tarvetta lähteä myöskään sukulaisten kissanristiäisiin. Ja mahdollisen kumppanini sukupippaloihin lähteminen olisi vielä vaikeampaa. Miksi edes pitäisi tavata ihmisiä, joita ei juuri tunne ja joita näkee vain häissä tai hautajaisissa?

[härkä]

Jos puhutaan viihde-elämästä, niin eniten minua rasittaa ihmisjoukon seurassa se, kun ihmiset arvostelevat hiljaista luonnettani ja sitä, etten osaa käyttäytyä baarissa tai bileissä oikein. En myöskään tykkää siitä, että minua aletaan neuvoa näissä asioissa ilman, että edes pyydän sitä. Jatkuva neuvominen saa minulle sellaisen tunteen, kuin nykyelämässäni olisi kaikki päin helvettiä.

Mietin usein, miten tähän pitäisi suhtautua. Toisinaan tunnen syyllisyyttä siitä, että olen huono baari-ihminen ja "luuseri" ja haluaisin kehittää näitä taitoja. Ongelma on kuitenkin se, että "mieskunniani" ei kestä sitä loputonta neuvomista tai arvostelua, eli hermot menevät. Toisinaan tekisi mieli vain haistattaa kaikille ja jättää bilettäminen niille, ketkä sen osaavat.

[Dilemma]

ihmiset arvostelevat hiljaista luonnettani ja sitä, etten osaa käyttäytyä baarissa tai bileissä oikein

Mitenkä siellä sitten pitäisi käyttäytyä?

[härkä]

ihmiset arvostelevat hiljaista luonnettani ja sitä, etten osaa käyttäytyä baarissa tai bileissä oikein

Mitenkä siellä sitten pitäisi käyttäytyä?

En ole varma. Aina on joku kyselemässä, "no mikä nyt on", vaikka ei ole mikään. Kuulemma pitäisi olla myös vapautuneempi ja enemmän esillä. Varmaan pitää paikkansa, mutta silti tällainen palaute saa minut hämmennyksiin, koska en minä aktiivisesti pyri olemaan piilossa tai hiljainen, vaan pyrkimys on päinvastainen. Sanat "sinun pitäisi olla vapautuneempi" on tehokas keino saada minut aivan hämmennyksiin ja lukkoon koko loppuillaksi.

[Dilemma]

^Kyllä on ihmisillä pokkaa! Joillekin se ei vaan tunnu millään menevän jakeluun, että kaikkien ei yksinkertaisesti tarvitse olla koko ajan suuna päänä. Mutta niitä varmaan pelottaa se hiljaisuus, jos itse ovat tottuneet suoltamaan nollasisältöistä settiä suustaan jatkuvalla syötöllä. Onneksi kukaan ei ole tullut sanomaan minulle mitään tuollaista missään baarissa tai pippaloissa, vaikka olisin istunut sohvan nurkassa puhumatta mitään koko iltana. Heh, kerran olin yksissä tupareissa, joissa oli suurin osa vieraista itselleni ja osittain toisilleenkin tuntemattomia. Kyllä huomasin, kuinka kanssani yritettiin virittää small talkia tyyliin "no mitäs musiikkia se sinä kuuntelet", kun selkeästi heidän mielestään oli kummallista se, etten lähtenyt siihen kanalauman juttuun mukaan ja ollut into piukkana tutustumassa uusiin ihmisiin. No ei mitään, tylsät bileet oli kyllä muutenkin ja onneksi alkoi särkeä päätä, niin ei tarvinnut sen kummemmin sitten selittää, miksi en ole lähdössä baariin sen porukan kanssa. Jos itselleni tulisi joku kaveri sanomaan, että koitahan reipastua, niin saisi jatkossa kyllä viettää pirskeitään ihan keskenään. No nykyään en kyllä käykään enää missään, että eipä sen puoleen mitään. Ole vaan härkä oma itsesi jatkossakin, ei kenenkään tarvitse oman luonteensa vastaisesti olla yhtään enempää esillä jos ei halua.

[niksuu93]

Kyllä on ihmisillä pokkaa!

Eihän tuo härän kohtaama kohtelu ole vielä mitään. Minä olen saanut kuulla lyhyen 22-vuotisen elämäni aikana niiiin paljon pahaa omasta milloin sulkeutuneesta, erakoituneesta, sairaasta, epänormaalista, vääränlaisesta, hiljaisesta, varautuneesta, pidättyväisestä ja muutenkin epäonnistuneeni ihmisenä niin aikuisilta kuin ikäisiltänikin. Joskus on sanottu suoraan päin naamaa, koska se kuulemma "häiritsee oikein heitä niin paljon" tai sitten on puhuttu näyttävästi selän takana. Tätä käytöstä olen kohdannut niin kotona, koulussa (myös opettajilta!) kuin ns. "ammattilaistenkin" parissa. Kiusattu on koko lapsuus ja nuoruus, joskus rajustikin. Tavallaan kiusaamista esiintyy edelleen aikuisten ihmisten toimesta, lähinnä piikittelynä, säälimisenä ja tänä "luuserina" pitämisenä. "Sun pitää olla tällainen ja tällainen, et saa olla tällainen. Sun pitää tehdä tätä ja tätä ja sun pitää olla kiinnostunut tästä ja tästä". En kuulemma kuulu heidän joukkoon, niin ei voi mitään. En sillä että haluaisinkaan - ainakaan enää.

Ei siis mitenkään ihme, jos pientä katkeruutta ja jopa vihaa on ihmisiä, etenkin ekstrovertteja kohtaan, ilmassa.

Ihmiset osaa oikeesti olla ilkeitä. Lapselta ja teiniltä tällaista käytöstä nyt vielä voi odottaa, mutta ei aikuiselta. Koittakaa jaksaa kohtalontoverit! Teissä ei ole mitään vikaa. Onneksi minäkin olen nyt sen introverttina oivaltanut.