Seksi (tai sen puute)

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 26.03.2015 22:43

niksuu93 kirjoitti:Vaikka mullakin ikää tosiaan vasta 22, niin jotenkin se vaan tuntuu että elämän parhaat vuodet valuu hukkaan
Sori, mun on pakko tarttua tähän. Itse olen 37 ja elämän paras aika on mun mielestäni vasta nyt alkamassa. Iän ja elämänkokemuksen myötä tulee tietynlainen itseluottamus, auktoriteetti, oman itsensä tunteminen ja arvossa pitäminen. Ei tarvitse pyydellä enää anteeksi mitään, vaan olla kuka on aivan avoimesti.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 27.03.2015 17:29

Mawerick kirjoitti:
niksuu93 kirjoitti:Vaikka mullakin ikää tosiaan vasta 22, niin jotenkin se vaan tuntuu että elämän parhaat vuodet valuu hukkaan
Sori, mun on pakko tarttua tähän. Itse olen 37 ja elämän paras aika on mun mielestäni vasta nyt alkamassa. Iän ja elämänkokemuksen myötä tulee tietynlainen itseluottamus, auktoriteetti, oman itsensä tunteminen ja arvossa pitäminen. Ei tarvitse pyydellä enää anteeksi mitään, vaan olla kuka on aivan avoimesti.
Varmasti näin. Sitä vain kuitenkin näin nuorena itse tuntee, että elämä on loppujen lopuksi varsin lyhyt, joten olisi kiva jos suurinta osaa siitä ei tarvitsisi odotella haluamiaan asioita. Myönnän kyllä itsekin että melkoisesti on aikuistumisen myötä itseluottamusta ja oman itsensä tuntemista tullut lisää, jos vaikka vertaa oman arvon tuntoon teini-iässä.

anuski
Viestit: 87
Liittynyt: 12.01.2014 02:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja anuski » 29.03.2015 21:14

Sama se oli minullekin kun reilu vuosi sitten löysin koko termin. Ymmärsin mistä tässä onkin kyse, enkä olekaan vaan joku luuseri joka ei sovi muiden muovaamaan muottiin. Oma käsitys itsestä muuttui ihan täysin.
Ruoho ei ole vihreämpää naapurin aidan takana. Se on niin vihreää omalla pihallasi, kuin annat sen olla.

Passepartout

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 30.03.2015 13:49

niksuu93 kirjoitti: Ihanaa kuulla, että sua on onnistanut näin hyvin. Vaikka mullakin ikää tosiaan vasta 22, niin jotenkin se vaan tuntuu että elämän parhaat vuodet valuu hukkaan kun ei voi sitä vähäistä, mutta itselleni merkitsevää sosiaalista aikaa viettää kaltaisensa ihmisen seurassa. Tavallaan voin myöntää olevani jopa hieman kade tutuilleni, joilla kaikilla tuntuu olevan seuraa. Mutta sitten puolestaan taas en, sillä en jokatapauksessa olisi kiinnostunut ihmisistä joiden kanssa he pyörivät.
Tämä on musta aika mielenkiintoinen näkökulma kun vertaan itseeni. Muistan että tuossa iässä oli tavallaan kamalaa kuin "kaikilla oli joku", mutta en oikeasti pohjimmiltani osannut kuvitella seurustelevani jonkun kanssa. Mulla oli hyvin nuoresta asti ällitys, että pariudun kun olen 27. Siis aina kun kerroin itselleni tarinoita (tyyliin salainen agentti Passepartout vaarallisissa tehtävissä) olin niissä aina 27 jos törmäsin johonkin ihastuttavaan herrasmieheen. En tiedä miksi.

No, tosielämässä meni sitten kaksi vuotta vikaan ja isäntä löyyi 25 -vuotiaana. Anyway pointtini on se, että vaikka olin tavallaan yksinäinen, tunsin itseni friikiksi ja kaipasin parisuhteellisuutta, ilmeisesti jotenkin itsekin tajusin että en ole vielä kypsä vakavaan parisuhteeseen kun en lähtenyt mitään yrittelemäänkään. Näin jälkeenpäin se oli suuri onni, vasta tuossa noin 25-vuotiaana aloin olla kutakuinkin täysissä järjissäni ja kypsä parisuhteeseen.

Yritän siis sanoa sitä, Niksuu, että saatat myöhemmin huomata että oli vaan taivaallinen onni että olit tuossa iässä yksin ja opit kuka olet, yksin, ilman ketään johon peilata koko ajan.

Ekstroilla on siinä mielessä helpompaa että he voivat vaan seukkailla ja deittalla, mutta jos haluaa tai kykenee vain oikeasti syvällisiin suhteisiin on jossain tapauksissa ihan hyvä kypsyä vähän ensin. Ainakin minun kohdallani asia oli niin, jos olisin tavannut mieheni vaikka 21-vuotiaana en luultavasti olisi osannut arvostaa sitä ollenkaan koska kumpikaan meistä ei olisi ollut tarpeeksi kypsä. Niin, voi olla että sen sun elämänkumppanisikin täytyy kasvaa ensin, oletko ajatellut sitä? ;) Jos näin kohtalonuskovaisiksi ruvetaan...

Vielä iästä: olen tavallaan samaa mieltä kuin Maverick siinä, että elämä vaan paranee mitä enemmän ikää tulee. Minähän olen 36. Tosin näin naisihmisenä on kovin valitettavaa huomata miten sitä alkaa ränsistyä naamastaan. Lisäksi minua vaivaa nykyään välillä sellainen ajatus, että en TAHDO tulla vanhaksi, kun en ole koskaan ollut oikein kunnolla nuori. Ts. en nauttinut nuoruudestani "kunnolla", koska -no, olin introvertti itseni ja kaikkii YOLO-jutut jäi loistamaan poissaolollaan. Olen siis jättänyt tekemättä asioita joita en olisi halunnutkaan tehdä enkä haluaisi tehdä nytkään mutta silti jotenkin kaduttaa. Tai jotain. Kai se on vain jonkinlaista ikäkriisiä ja nostalgiaa, koska en missään nimessä haluaisi enää olla nuori. Se oli kamalaa. Kai siis jotenkin suren sitä, että se "ihana nuoruus" ei kyllä ollut minun kohdallani järin ihanaa.

Toinen juttu on sitten se, että en todellakaan tunnne olevani tämän ikäinen. Tässä pitäisi olla kypsä aikuinen ja kaikkea, minulla voisi ihan hyvin olla teini-ikäinen lapsi ja sitä rataa. Ei mulla ole yhtään niin vastuullinen olo. Kaikki kaverit on perheellisiä ja porvarillisia ja keskiluokkaisia ja minä ja mies ollaan ihan että mitä kaikille on tapahtunut? Mutta nyt menee jo niin rankasti ohi aiheen että parasta lopettaa. Ehkä ylläpito voi jakaa tästä jonkun ikäkriisiketjun jos tarvetta ilmenee?

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 31.03.2015 22:29

Passepartout kirjoitti:Tämä on musta aika mielenkiintoinen näkökulma kun vertaan itseeni. Muistan että tuossa iässä oli tavallaan kamalaa kuin "kaikilla oli joku", mutta en oikeasti pohjimmiltani osannut kuvitella seurustelevani jonkun kanssa.
Siis kamalaa se on ollut minustakin. "Ihana kuulla" siinä mielessä että jos joku toinenkin jo seurustelun suhteen epäluuloinen introvertti on löytänyt seuralaisen, niin ehkä minullakin se on vielä mahdollista. Todellisuudessa olen ollut asiasta jo pitkään tavallaan katkera muille ikäisilleni, joilla on ollut tyttöystävät jo yläaste ajoilta lähtien eikä minuun ole vielä tähän päivään mennessäkään juuri koskaan kukaan edes vilkaissut. Katkera koska kukaan ei ollut kiinnostunut siitä kiltistä, huomaavaisesta pojasta, siinä missä tytöt oikein parveilivat niiden äänekkäiden kiusaajien ympärillä. Katkera koska ainoat "kaverinikin" (joita pidin myös ainakin jossain määrin sosiaalisesti rajoittuneina) ovat löytäneet daaminsa - mutta minä se vain en ikinä. Alkaahan se siis jo pikkuhiljaa masentamaan, kun itse yrittää olla kaikin puolin hyvä ihminen ja kuitenkin jää aina yksin.

Mutta samalla olen kuitenkin tiedostanut sen, etten oikeastaan ole ollut edes valmis mihinkään seurusteluun. Mutta siitä huolimatta, olisi ollut kiva edes saada sitä huomiota ja tietää että edes joku pitää minua kiinnostavana.
Passepartout kirjoitti:Yritän siis sanoa sitä, Niksuu, että saatat myöhemmin huomata että oli vaan taivaallinen onni että olit tuossa iässä yksin ja opit kuka olet, yksin, ilman ketään johon peilata koko ajan.
Ehdottomasti. Vielä vuosi sitten kun en ollut vielä introverttiudestani tietoinen olin oikeasti vahvasti sitä mieltä, että ei tästä minun elämästä tule mitään koska en vain jaksa "normaali ihmisten" menossa mukana. Pidin oikeasti itseäni säälittävä tylsänä luuserina, joka ei voi koskaan herättää kenessäkään mitään kiinnostusta, edes ystäväpohjalta. Mutta nyt olen oivaltanut, että olen vain haukkunut väärää puuta. Olen yrittänyt kalastella huomiota ekstroverteilta, joiden seurassa en loppupeleissä edes viihtyisi.

Siksi on ollut ihanaa löytää tämä introverttius ja alkaa ymmärtämään itseään paremmin. Nyt kun tietää mistä kaikki on kyse, osaa suhtautua asiaan paljon paremmin. Ja ennenkaikkea, tietää vahvuutensa ja heikkoutensa ja osaa jatkossa myös etsiä omanlaistaan seuraa. Sillä tiedän, että sitä varmasti on. :)
Passepartout kirjoitti:Toinen juttu on sitten se, että en todellakaan tunnne olevani tämän ikäinen. Tässä pitäisi olla kypsä aikuinen ja kaikkea, minulla voisi ihan hyvin olla teini-ikäinen lapsi ja sitä rataa. Ei mulla ole yhtään niin vastuullinen olo. Kaikki kaverit on perheellisiä ja porvarillisia ja keskiluokkaisia ja minä ja mies ollaan ihan että mitä kaikille on tapahtunut?
Mulla on itselläni siitä mielenkiintoinen ajatuskuvio, että olen ollut nuoresta lähtien ikäisekseni varsin kypsä mutta en jotenkin siitä huolimatta vain miellä itseäni jo 22-vuotiaaksi. Jotenkin tuntuu, että olen edelleen se sama poika kuin vaikka 5 vuotta sitten. Mutta ehkä se just johtuu siitä, että kun on ollut jo varhaisteinistä ikäisekseen varsin kypsä, niin muutos ei vain ole aikuistumisen kynnykselläkään niin suuri. Toisilla kun se ero voi olla vaikka parinkympin hujakoilla melkoinen, kun jätetään teinisekoilu taakse ja oivalletaan elämää vähän laajemmin.

Mutta siis nuo "mitä mulle on tapahtunut" -tunteet on kyllä ollut tuttuja, kun on seurannut muiden ihmisten sekoilua, biletystä ja muuta sivusta, kotona istuessa. Nyt ymmärrän vihdoin näitäkin paremmin.

anuski
Viestit: 87
Liittynyt: 12.01.2014 02:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja anuski » 06.04.2015 22:29

Täytyy muuten itsekin lisätä, että olen toisaalta onnellinen että löysin kumppanin vasta nyt. Kaksi vuotta sitten en olisi ollut todellakaan valmis avautumaan ja jakamaan mun syvimpiä tunteita ja ajatuksia. Enkä välttämättä kyllä vuosi sittenkään olisi ollut valmis. Että vaikka halusin kovasti seurustelukumppanin ja olin pettynyt kun sellaista ei löytynyt, se oli toisaalta todella hyvä asia. Nyt olen enemmän sinut itseni kanssa, tunnen itseni ja rajani paljon paremmin. Pystyn avautumaan ja puhumaan vaikka vaikeaa se on edelleen ja sulkeudun vieläkin joskus. Sikäli olen onnellisessa asemassa että poikaystäväni ymmärtää näitä asioita kun on itse samanlainen.
Ruoho ei ole vihreämpää naapurin aidan takana. Se on niin vihreää omalla pihallasi, kuin annat sen olla.

space
Viestit: 6
Liittynyt: 07.04.2015 21:24
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja space » 07.04.2015 22:26

Itsehän tein niin, että maksoin seksistä muutama vkl sitten. Tulin baarista humaltuneena, mutta ihan hyvissä fiiliksissä pois ja tätä tultiin minulle tarjoamaan. Eihän tuo juuri tuntunut miltään, mutta jotenkin se vain piti saada päiväjärjestyksestä pois. Apina pois selästä. Viime kerrasta oli ollut useita vuosia. Nuorempana vientiä olisi ollut vaikka kuinka, oma ujous/uskallus oli vain usein esteenä. Olin myös aina se herrasmies joka ei välttämättä edes kertonut kenellekkään jos flaksi kävikin. Tosin tuosta nyt en ainakaan kerro kenellekkään, että kävin maksullisissa naisissa.

Passepartout

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 08.04.2015 16:42

Ihan uteliaisuudesta: paljonko maksoit?

Mun mielestäni tuo on ihan ymmärrettävää. Miehillä on seksissä ihan eri tavalla suorituspaineita kuin naisilla.

space
Viestit: 6
Liittynyt: 07.04.2015 21:24
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja space » 08.04.2015 20:10

Passepartout kirjoitti:Ihan uteliaisuudesta: paljonko maksoit?

Mun mielestäni tuo on ihan ymmärrettävää. Miehillä on seksissä ihan eri tavalla suorituspaineita kuin naisilla.
100e tuo maksoi. Saitana ja (ainakin sillä hetkellä) supliikkina herrasmiehenä tinkasin sadasta viidestäkympistä. ;)

Musta tuntuu, että noista seksi hommistakin on jäänyt jonkin sortin "trauma". Olen sen verran pieneltä paikkakunnalta kotoisin, missä kaikki tiesivät ja juorusivat, että kuka oli ollut kenenkin kanssa, missä ja milloin. En jotenkin ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka jaksavat olla kiinnostuneita ja juoruta muiden ihmisten asioista. Ainakin seksi on itselleni sellainen kahden ihmisen välinen intiimi ja herkkä asia mikä ei vaan kuulu muille.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 08.04.2015 22:04

space kirjoitti:En jotenkin ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka jaksavat olla kiinnostuneita ja juoruta muiden ihmisten asioista. Ainakin seksi on itselleni sellainen kahden ihmisen välinen intiimi ja herkkä asia mikä ei vaan kuulu muille.
Joo, tämä. Mä en tule koskaan käsittämään ihmisiä, jotka oikein rehvastelee sillä ketä on laittanut milloinkin ja miten. Nämä asiat ovat kahden ihmisen välisiä yksityisiä asioita, eivätkä minusta kuulu edes kavereille - ainakaan ellei siitä ole molemmin puolin sovittu, että onko sopivaa keskustella.

Tästä ketjusta on tullut täällä varsin suosittu puheenaihe, joten kysäisempäs tässä muilta tälläistä:

Miten te muut olette hyväksyneet seksuaalisuutenne itsessänne? Onko muillakin introverteilla mahdollisesti jotain ongelmia tässä?

Mulla on jotenkin etenkin nuorena ollut vaikeuksia hyväksyä tällaisena etenkin kilttinä ja huomaavaisena kaverina sitä, että voi haluta vastakkaista sukupuolta vähän muussakin kuin halailun merkeissä. Joskus tästä aiheesta oli melko voimakaskin ristiriita sisälläni, aivojeni sanoessa ei mutta kehon puhuessa sitten vähän toista. En tiedä tavallaan mistä tällainen "esto" oli aikoinaan sisälleni muodostunut, mutta veikkaan kasvatuksellani olevan jonkinasteinen merkitys tässä kaikessa.

Nykyään voin aihepiiristä vaikka ihan vitsailla vapaasti, mutta joskus en kestänyt edes ajatusta aiheesta. Jotenkin sisälleni oli muodostunut sellainen käsitys seksistä, että "se on väärin", "sitä ei saa ajatella" tai että "se on paha asia". Pidin sitä jotenkin jopa "vastenmielisenä", vaikka teininä asia pyörikin mielessä alituiseen ymmärrettävistä syistä.

Onko muilla kokemusta tällaisesta?

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa