Intorvertti vastoinkäymisissä

[niksuu93]

Mulla oli aikaisemmin samanlaisia tuntemuksia negatiivisesta palautteesta. Siitä ei vaan mitenkään pystynyt pääsemään yli ja usein märehdin saamaani palautetta viikkotolkulla.

Nyt mä pyrin ajattelemaan, että kaikki palaute on hyvästä. Positiivinen palaute on hyvä asia, koska se saa tuntemaan, että on onnistunut jossain. Ja negatiivinen palaute on hyvä asia, koska silloin on mahdollisuus kehittää itseään. Mutta muutos ajatteluuni ei ole tullut silmänräpäyksessä ja vaatii edelleenkin harjoittelua päivittäin, koska vanhoihin tottumuksiin on niin helppo palata.

Juu, ja negatiivisen palautteen lisäksi murehdin myös viikkokausia mm. jos "mokaan" tai teen itseni "noloksi" jossain. Ymmärrän vaikka jonkin hyvin pienen asian väärin tai kangertelen sanoissani väärällä hetkellä. Tai sitten toimin jossain tilanteessa tai paikassa vaikka vain minimaalisesti väärin. Mietin siis ihan liikaa, millaisen käsityksen muut minusta saa. Ja kun sitä miettii jo ennakkoon, mokaa vielä varmemmin.

Tiedän että nämä ovat ihan olemattomia asioita, joilla ei loppupeleissä ole mitään merkitystä. Mutta silti aivot oikein hakeutuvat tähän ajatusmalliin vaikka kuinka yrittäisi taistella vastaan ja yrittää asennoitua asioihin positiivisemmassa valossa ja oikeassa mittakaavassa. Huonon itsetunnon puoleltahan nuo selvästi tulee ja siitä johtuen helposti myös kyseenalaistan positiivisen palautteen mielessäni, tyyliin "no pitääköhän tuo nyt paikkansa, voiko olla että minä todella tein kerrankin jotain oikein". Paremmaksi se on kyllä viime vuosien aikana jo kehittynyt, mutta edelleen vain vaikka sen yhden huonon palautteen sadasta ansiosta saatan valua takaisin siihen tuttuun itsesääliin, ajattelemalla että "niinhän se on, olisihan se pitänyt arvata että ei musta on mihinkään". Yksi huono kokemus siis ikäänkuin kumoaa kohdallani kymmenkertaisen määrän hyviä vastaavia. Varsinkin kun useimmat ihmiset eivät osaa vielä esittää kantaansa asiallisessa valossa, niin kuin itse tekee. Siksi se tuntuu monesti niin raskaalta.

No, eihän asia parane kuin vain harjoittelemalla ja altistamalla itsensä vain enemmän näille tekijöille.

[inda]

Juu, ja negatiivisen palautteen lisäksi murehdin myös viikkokausia mm. jos "mokaan" tai teen itseni "noloksi" jossain.

The Science of Awkwardness

Toi video kannattaa katsoa, jos et vielä ole katsonut sitä. Hyvää asiaa. Ja erityisesti videon loppupuolella

[niksuu93]

Juu, ja negatiivisen palautteen lisäksi murehdin myös viikkokausia mm. jos "mokaan" tai teen itseni "noloksi" jossain.

The Science of Awkwardness

Toi video kannattaa katsoa, jos et vielä ole katsonut sitä. Hyvää asiaa. Ja erityisesti videon loppupuolella

Kovin tutulta kuulosti, olisi voinut luulla että minustako tämä koko video on tehty.

Tosi hyvää ja järkeenkäypää asiaa täynnä. Muutama hyvä vinkkikin tuossa mainittiin. Yritetään pitää mielessä, mutta mä vähän veikkaan että kun taas seuraavan kerran "mokaan", en näitä oppeja muista vaan jatkan samaa vatpomista.

[niksuu93]

Tuntuuko muuten teistä muista introverteistä koskaan siltä, että muut ihmiset valittavat usein todella pienistä asioista ja aivan liian helposti?

Itselläni on ollut mielestäni kuitenkin aika rankka elämä jo tähän ikään mennessä, joten sitä osaa laittaa asiat tavallaan tärkeysjärjestykseen jo aika hyvin. On jo nähnyt ja kokenut niin paljon kaikkea ikävää, että pienet jutut ei tunnu enää oikein missään. Siksi minusta tuntuukin usein, että muut (ei välttämättä pelkästään ekstrovertit) valittavat loppujen lopuksi aika mitättömistä asioista ja tekevät niistä hirveän halon. Sitten taas kun itsellä ei ole tapana kertoa huoliaan muille, monet luulevat että minulla on aina asiat tosi hyvin. "Miten sinä jaksat aina olla noin positiivinen, iloinen, vahva jne." on jo tuttu kysymys, mitä jaksavat minulta aina tivata.

Milloin ihmiset oppivat, että se äänekkäin ei välttämättä ole se eniten kärsivä?

Tuntuuko kenestäkään tutulta?

[Passepartout]

Ihmiset tykkää ruikuttaa. Ja jos niille yrittää tarjota ratkaisuehdotusta ongelmaan, josta ne ruikuttaa, ne loukkaantuu koska tarkoitus ei ole ratkaista ongelmaa vaan ruikuttaa. Naiset vallankin on ihan hirveitä valittajia. Jos pari naista tapaa, ei yleensä menee pitkääkään aikaa kuin on haukuttu eksät ja nyksät, pomot, mukulat ja ruoan hinta.

Ilmeisesti se on vain toisten ihmisten tapa kommunikoida. Itse en jaksa kuunnella tuollaista tavan vuoksi valittamista ollenkaan.

[Q45]

...

Välillä juu tuntuu. Tosin omalla kohdalla olen huomannut, että saatan toisinaan valittaa asioista ihan vaan valittamisen ilosta. En siis siksi, että asia ns. vituttaisi, vaan koska se valittaminen on jotenkin mukavaa. Tai ehkä kritisointi olisi parempi sanavalinta. Harvoin kuitenkaan valitan asioista tosissaan, vaan yleensä mulla on siinä pieni pilke silmäkulmassa. Mikä ei tietty aina ehkä välity muille. Mutta ne jotka minut tuntee tietää, että jos valitan tai sanon kärttyisään sävyyn jotain, niin harvoin sitä tarvitsee ottaa täysin tosissaan.
Itsekin pitkästä masennuksesta selvinneenä osaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, ja yleensä ne asiat mistä valitan on sieltä listan ei-niin-tärkeää päädystä ja se valittaminen on tavallaan viihdettä. Mutta silloin, kun puhun niistä tärkeämmistä asioista, niin otan paljon vakavamman ja analyyttisemmän sävyn.
En kuitenkaan valittamisessani mene noin pitkälle, kuin mitä Passepartout vaikka kuvailit, vaan sitä tulee tehtyä aika harvakseltaan osana muuta keskustelua ikään kuin vitsaillen. Ongelmanratkomistilanteet onkin sitten asia erikseen ja tietenkin ihan tosissaan otettava juttu.

[niksuu93]

hmiset tykkää ruikuttaa. Ja jos niille yrittää tarjota ratkaisuehdotusta ongelmaan, josta ne ruikuttaa, ne loukkaantuu koska tarkoitus ei ole ratkaista ongelmaa vaan ruikuttaa.

Se on varmaan just näin. Nimittäin minä olen monesti tarjonnut mahdollisuutta ihan siis laajemmin keskustella ko. ongelmista, mutta kun aiheesta yrittää saada aikaiseksi kunnollista keskustelua - toinen osapuoli välittömästi vaihtaa aihetta. Heti kun olisi pitänyt siirtyä varsinaisesta valituksesta rakentavaan ongelmanratkaisuun, annetaan asian olla ja siirretään keskustelu vaikka naapurin hellyyttävänään koiranpentuun. Minä olen useasti yrittänyt pitää keskustelun siinä valituksen aiheessa että oikeasti pyrittäis ratkaisemaan, mutta ei. Ehkä muutaman lauseen toinen jaksaa aiheesta avautua ja heti tilanteen sen mahdollistettua palataan small-talkiin.

Valittaa on kyllä kaikesta kiva, mutta mitään asioille ei jakseta tehdä. Todella rasittavaa. On sitä mahtavaa olla ihminen, joka käsittelee ongelmansa oman päänsä sisällä eikä rasita niillä toistuvasti muita.

[Passepartout]

"Parasta" on ihmiset jotka valittaa muiden ongelmista. Tyyliin sisareni saattaa kertoa mulle, millaisia riitoja sen kaverilla, jota en ole koskaan tavannut, on ex-miehensä kanssa lasten elatusmaksuista. Musta on todella omituista jakaa tavallaan huonoa mieltä sillä, että vellotaan toisten ongelmissa. Vähän sama juttu kaikki nämä isommat onnettomuudet maailmalla; ihmiset haluaa jeesustella ja kauhistella. Sitten kun yrittää itseään säästää tuollaiselta tarpeettomalta draamalta, olet kylmä ja paha ihminen. Vaikka en käsitä miten kenenkään onnettomuuden uhrin mieltä lämmittäisi se, että joku ventovieras itkee verikyyneliä sen vuoksi.

Niin, ja sitten jos läheisesi haluaa valittaa jonkun sellaisen tuttunsa ongelmista, jonka myös sinä tunnet, on aivan mahdotonta sanoa, että "hei mua ei ihan oikeasti kiinnosta." Koska tottakai sinua täytyy kiinnostaa paljonko ylitöitä setäsi tekee ja miten se polttaa itsensä loppuun! Täytyy jeesustella ja päivitellä, koska tunnet sen ja sinun täytyy välittää. Jos et välitä, olet huono ja itsekäs ihminen.

Koomista tässä on se, että jeesustelija ei yleensä itse lainkaan huomaa syyllistyvänsä juoruiluun, mitä käsittääkseni yleensä pidetään sangen huonona käytöksenä. Ja jos et osallistu juoruiluun -no, tein varmaan jo asian selväksi, olet itsekäs, kylmä ja huono ihminen koska et välitä. No en välitäkään.

[inda]

Vähän sama juttu kaikki nämä isommat onnettomuudet maailmalla; ihmiset haluaa jeesustella ja kauhistella. Sitten kun yrittää itseään säästää tuollaiselta tarpeettomalta draamalta, olet kylmä ja paha ihminen. Vaikka en käsitä miten kenenkään onnettomuuden uhrin mieltä lämmittäisi se, että joku ventovieras itkee verikyyneliä sen vuoksi.

Muutama vuosi sitten mun oli pakko lopettaa uutisten katselu kun kaikenmaailman pommi-iskut, tsunamit ja irtianomiset ym. alkoivat ahdistaa niin paljon, että mun oma elämä kävi kohtuullisen vaikeaksi. Nyt sentään pystyn taas katsomaan uutisia, mutta minkäänlaista sympatiaa en uhreja kohtaan tunne, ei vaan pysty. Ja kyllä, olen kylmä enkä välitä.

[Passepartout]

Mä rajoitan uutisten katsomista edelleenkin aika tavalla. Ja jossain vaiheessa kun olin pahemmin masentunut en kerta kaikkiaan kestänyt niitä.

Loppujen lopuksi se ei auta ketään että pysyy tarkasti kärryillä kaikesta ikävästä mitä maailmassa tapahtuu. Eikä se ole mikään kansalaisvelvollisuus, toisin kuin monet tuntuu kuvittelevan.