Dak kirjoitti:Ja eihän se oikein missään niitä naisia tapaa kun kykkii koneella, vahvasti miesvaltaisessa dunnissa tai firman salilla. Ja sitten se on vielä ihan älyttömän kronkeli, haluis jonku introverttinaisen jonka joku extromies on kiusallaan varannut.
Tämä on se introverttiuden paradoksi. Jotta voisi ylipäänsä tavata ihmisiä, olisi poistuttava mukavuusalueelta ja mentävä jonnekin sosiaaliseen paikkaan, jota "viihteeksikin" kutsutaan. Alkoholilla on myös merkittävä osa tässä kulttuurimme tutustumisriennoissa, sillä monet ovat kertoneet kuinka esimerkiksi raittius voi rajoittaa seuransaantia hyvin merkittävästi - siis myös ekstroverttien kohdalla. Sitten jos ei vielä viihdy missään yöelämässä tai "viihteellä", ainakin itsestäni tuntuisi oudolta mennä sinne vain seuraa hakemaan, jos se ei kuitenkaan kuulu luonteeseeni. Tästähän myös mahdollinen kumppani voisi saada sinusta erilaisen käsityksen, että olet bilettäjä vaikka et sitä todellisuudessa olisikaan. Suhde tuskin kantaisi kauas, jos ei aio jaksaa samaa pyöritystä myös jatkossa. Vaikeaa!
Tuo kanssa vielä, kun usein sanotaan "ettei saa olla liian vaativa jos sitä seuraa ei ole muutenkaan", ei oikein taas kuulu introvertin ajatusmaailmaan. Minä ainakin olen mielummin yksin, kuin että ottasin kenet vaan, että kunhan vain olis joku. Hänen kanssaan on synkattava sekä henkisesti että fyysisesti, jotta hän voisi tyydyttää rakkauden ja hellyyden tarpeeni. Vaikka monet ovat mullekin muuta tässä vuosien saatossa väittäneet, olen pikkuhiljaa oppinut että minä en sellainen surkimus kuin mitä sanovat. Minun ei siis tarvitse tyytyä ensimmäiseen vastaantulevaan, sillä en ole muita yhtään huonompi - vain erilainen.
Mutta kuten sanoit, missä sitä naisia/tyttöjä tai uusia ihmisiä ylipäänsäkään oikein tapaisi kun sosiaaliset kontaktit ovat näin vähissä. Ei ole kavereita joiden kavereita vois harkita, eikä ole töissäkään josta voisi löytää uusia uuria. Kukaan ei tietenkään kotiinkaan tuo, mutta etsimällä etsimiseen en tavallaan myöskään usko. Paras ois ehkä joku kirjasto, että oltaisiin jonkun tytön kanssa samassa kirjassa yhtaikaa kiinni ja tuijoteltas toisiamme hämillään siinä seuraavat 10 minuuttia.
Ja tuo on kanssa vissiin aika yleistä, että vaikka oliskin introvertti-nainen on kuitenkin ekstrovertti -miehen kanssa. Tämän voisi vaikka selittää sillä, että usein ne introvertti-naiset ovat niin otettuja kun heidät huomioi joku, oli se vaikka sitten se "pelimies" että ovat ihan myytyjä. Harvemmin homma kulkee toisinpäin.
Mörkö kirjoitti:Itselläni on ainakin se ongelma, että jokainen yhteydenotto on niin hirveän tärkeä. Jotenkin tuntuu siltä, että jos laitan viestin, olen antanu osan itsestäni. Pitää niin hirveän tarkkaan miettiä kelle laittaa viestiä ja kelle ei. Sen yhden pienen yhteydenoton painoarvo on niiiin kova.
Etpä olisi
Mörkö voinut paremmin ajatuksiani sanoiksi pukea. Olen hyvin tarkka siitä keneen otan yhteyttä ja mitä kenellekin itsestäni annan, joten sen vuoksi mm. treffi-ilmoitusten lähettely ympäri nettiä tuntuisi jotenkin itsestäni hyvin oudolta. Jos minä otan sitten lopulta johonkuhun yhteyttä, hänen pitää olla minusta todella spesiaali. En ole tottunut sellaiseen "hakuammuntaan", että kiikarissa on tavallaan kymmeniä ihmisiä kerrallaan ja että toivotaan että joku "tärppää". Ihmisellä itsessään on minulle niin paljon arvoa, etten voi käsitellä heitä tälleen "ryhmänä".
Yksittäisellä kontaktilla on siis minulle todella suuri merkitys. Siksi petyn suuresti jos vastaus ei ole mieleinen, koska olen tavallaan juuri kuten sanoit antanut itsestäni osan toiselle - saamatta vastakaikua.
Passepartout kirjoitti:Luulen että introverttien pahin vika on nimenomaan se, että me tavataan niin paljon vähemmän ihmisiä. Jokaiselle varmasti löytyy joku, mutta se vaatii seulomista, ja tietysti prosessi sujuu nopeammin jos tapaa 100 ihmistä kuukaudessa kuin jos tapaa 100 ihmistä kymmenessä vuodessa. Ja kun sosiaaliset ympyrät on pienemmät, niitä kaverin kavereitakaan ei ole niin paljoa. Joten introvertin täytyy olla kärsivällinen tässä pariutumiskuviossa.
No tämähän se juuri. Joskus ihan naurattaa kuinka koomisesti sitä tuleekaan "valitettua" ettei koskaan löydä ystäviä ja seuralaista, vaikka todellisuudessa ei kunnolla ole edes mahdollisia ehdokkaita tavannut. Musta on vaan jotenkin hyvin vaikeaa hakeutua sellaisiin tilanteisiin joissa voisi ylipäänsä tutustua uusiin ihmisiin, jos se itse tutustuminen on pääasiassa. Että oikein etsimällä etsimään lähtisin. En vain osaa olla spontaani ja ole muutenkaan vahvoilla tällaisissa tilanteissa. Jos jotain kontakteja on minullekin vuosien varrella muodostunut, ne ovat tapahtuneet juuri sattumalta. Silloin kun vähiten odotat, jonkun muun asian tai tapahtuman yhteydessä. Ei siis hakemalla.
Tällaista soisi vain tapahtuvan useammin kuin kerran vuodessa tai kahdessa.
aura kirjoitti:Tuntuu usein, että näillä "mukavilla miehillä" on joku sellainen oletus, että naista kehumalla ja paapomalla voi velvottaa naisen vastapalveluksiin
Hmm... Ei kuulu kyllä minun logiikkaan. Pyrin olemaan kaikille aina kohtelias ja mukava, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Jos joku on minusta kiva, ihana tai kaunis, haluan tehdä sen hänelle selväksi. Ei siinä tarvitse olla mitään sen kummempaa, moni kuitenkin varmaan ilahtuu kohteliaisuudesta ja minusta muutenkin nykypäivänä ihan liian vähän huomioidaan toisia tai vaikkapa kiitetään jostain. Ehkä se vain on niin, että nykymaailmassa kukaan ei tunnu uskovan että kukaan tekisi mitään puhdasta hyvyyttään vaan luulevat heti että taustalla on joku taka-ajatus. Naisille on ehkä helpompi olla näin ystävällisempi, koska he keskimääräisesti arvostavat sitä enemmän. Moni miespuolinen myös kokee liian tuttavallisen käytöksen jotenkin häiritsevänä, suoraan sanottuna luulevat heti että kyseessä on homo jos yrittää olla hänelle vain ystävällinen. Siksi tavallaan (kuten moni muukin mies) kadehdin naisia, kun he voivat olla toisiaan kohtaan niin avoimia ja esimerkiksi osoittaa kaverillista huomiota paljon enemmän kuin mitä miehet keskenään. Ei esimerkiksi kuuna päivänä tulisi kysymykseen, että voisin mennä jotakin miespuolista kaveriani/tuttavaani/perheenjäsentäni esimerkiksi halaamaan, vaikka siinä ei olisi mitään sen kummallisempaa. He eivät todellakaan ymmärtäisi.
Ehkä siksi sitä herkkyyttään, huomiotaan ja muuta kilteyttään voi näin miespuolisena vapaammin osoittaa tytöille - vaikka ihan kaverimielessäkin. Tavallaan tytöt/naiset myös aktivoivat monissa miehissä eräänlaisen suojeluvaiston, joka selittänee "poikkeuksellisen mukavaa" käytöstä hyvin pitkälle. Mukana ei siis välttämättä tarvitse olla edes mitään seksuaalista, että moni näin vaistoamatta toimii.
Passepartout kirjoitti:Mä kyllä tykkään siitä että mies vetää mulle tuolin alle ravintolassa tai "ohjaa" tungoksessa (mihin kyllä onkin syytä kun en aina ihan hahmota liikennettä tai sitä mihin kaikki ihmiset on menossa) tai vaikka ojentaa kätensä jossain "pahassa paikassa". Selkeästi sellainen vähän suojeleva käytös vetoaa muhun. Mutta VAIN jos pidän miestä puoleensavetävänä. Johtuu varmaan siitä että olen aina yhtä iloisesti yllättynyt jos mut oikeasti nähdään naisena eikä vaan jonain tyyppinä.
Herrasmies yritän minäkin olla, ilmeisesti jotkut pitävät siitä ja toiset taas ei. Mulla on vaan hyvät tavat ja tykkään käyttää niitä. En siis pelkästään naisten kohdalla, vaikka tietysti ehkä useammin kuitenkin näin. Jännä muuten mitenkä ihmisten näkevät tuonkin että "nähdäänkö naisena vai ihan ihmisenä" -asian niin eri valossa. Kyllä minä siis tietysti kohtelen kaikkia ihmisiä ihan samalla lailla, olivat sitten kumpaa sukupuolta tahansa. Se vain taitaa tulla meille ihmisille luonnostaan, että siihen vastakkaiseen sukupuoleen kiinnittää enemmän huomiota ja näkee hänet ns. eri valossa.
aura kirjoitti:Passepartout kirjoitti:Renttujuttu menee multakin yli lipan, en edes tajua, miten sen voisi selittää millään geeninlevityksellä. Kuka haluaa lapsistaan kusipäitä?
Tuota olen itsekin usein ihmetellyt. Että millaisten persläpien kanssa naiset tekee lapsia. Ymmärrän, että jos on sitä sorttia voi hauskaa pitää kenen kanssa hyvänsä muta en kyllä alkaisi synnyttää ihan kenen hyvänsä lapsia.
Niksuu tarkentaa taas, ettei itse ajattele näin mitä kertoilee - ettei tule väärinkäsityksiä. (; Mutta tätä asiaa on siis kait tutkittu ihan tieteen ja evoluution näkökulmasta ja lähtökohtaisesti on ajateltu että tämä oletus lähtee liikkeelle siitä, että naaras haluaa mahdollisemman "vahvat" geenit vietäväkseen eteenpäin ja moni kokeekin siksi "selittämätöntä" kiinnostusta juuri näitä vahvoja, muita tallovia "alfauroksia" kohtaan. Niissä kait viehättää se niiden karisma ja asenne, joka tekee niistä tavallaan muita "nössöjä" voimakkaampia kumppaniehdokkaita. Eläinkunnassakin koiraat tappelevat keskenään siitä "lauman johtajuudesta", eli kuka saa ne kaikki naaraat.
On tietysti tavallaan hölmöä verrata ihmistä eläimeen, mutta voi todeta että pitkälti samat vaistot meitäkin ohjaa kuin muitakin nisäkkäitä. Meidät erottaa muista lähinnä vain tietoisuus.
Tietysti tätä persläpi-sikiämistä voi selittää myös sama teoria jonka
Passepartout mainitsekin jo aiemmin. Pareton laki: 20 % naisista panee 80 % rentuista. Ehkä siis sen vuoksi näyttää, että naiset lisääntyvät ennenkaikkea renttujen kanssa.