Vieras kirjoitti:Suomessa on puhumisen vapaus.Hiljaa olemisen vapaudesta en ole varma.
Olen 17/20 intro.Usein saan kuulla:"Sano säkin nyt jotain,Mitä mieltä sä olet?,Miks sä olet niin hiljainen?,Penni ajatuksistasi".Mä siis häiritsen muita,kun en ole suuna ja päänä,kuten muut.
Tämä on niin tuttua! Olen aina tuntenut ettei hiljaisuus ole hyväksi, täytyy puhua. Varsinkin ylä-asteella ja lukiossa oli hetkiä jolloin ahdisti kun en jutellut paljoa, mutta nyt 6 vuotta myöhemmin on poikaystävä ja pari parasta ystävää lukioajoilta. Ehkei niillä hiljaisilla hetkillä ole niin väliä
Nyt yliopistossa olen yrittänyt olla sosiaalisempi, olemalla esim. aktiivinen ainejärjestöissä. Huomaan tuntevani edelleen epävarmuutta ja ihmettelen miten en pääse erilaisuuden tunteesta eroon. Eli ei se pakkojuttelu auta, tuntuu kuitenkin ettei muut ymmärrä tai reagoi kovinkaan paljon siihen mitä sanon. En vaadi että kaikki sanomani on kauhean kiinnostavaa, mutta on vaikea sanoa jotain yleistä vaan puhumisen takia. Tuntuu välillä kuin joku laskisi paljon sanoja sanoo, ihan sama mikä sisältö sanomalla on...
En halua muuta kuin syvällisiä keskusteluita ja miettiä elämää, eli ei ole tarve olla täysin hiljainen. Välillä lukkiudun suuremmissa seurueissa, esim työporukan virkistysillassa y.m. Harmittaa jälkeenpäin, varsinkin jos sai kuulla "no sano nyt jotain, puhu vaan". Huoh. Joillakin on vaan se taito puhua vaikka mitä, ja muut kuuntelee kiinnostuneena. Osaan sanoa jotain lyhyitä juttuja, myös niin että muut nauravat, mutta kuitenkin olen aina tilanteissa jossa en saa sanottua mitään tai se mitä sanon ei näytä kiinnostavan. Voi olla että minusta huomaa sen oman epäkiinnostuksen, mutta kaikki asiat ei vaan kiinnosta. Mitäs siinä sitten teeskentelemään, puhun mieluummin sujuvasti asioista joista tykkään