Miten jaksatte hektistä elämää?

[Passepartout]

Vielä auralle sellainen pikku juttu että sellaista asiaa kuin gluteiini ei ole olemassakaan. Tarkoittanet gluteenia. Kertoo kyllä kaiken ravitsemustietämyksestäsi että käytät termiä joka oli vanhentunut jo silloin 19 vuotta sitten kun minulla todettiin keliakia.

Ja sitä tietoa kannattaa hakea pubmedistä eikä youtubesta.

-----

Vielä topiciin. Kun kysytään "miten jaksatte hektistä elämää?" tekee mieleni esittää vastakysymys: miksi pitäisi? Aika iso osa kiireestä on ihmisten itsensä luomaa. Menee hirveästi aikaa työmatkoihin kun on valittu asua kaukana työpaikasta. Menee hirveästi aikaa siivoamiseen kun on valittu asua 250 m2 lukaalissa. Menee hirveästi aikaa lasten kuskaamiseen harrastuksiin kun on valittu tehdä kolme lasta jotka kaikki harrastaa useampaa asiaa eikä mitään niistä kävelymatkan päässä. Jne.

Luultavasti minäkään en olisi palanut loppuun ainakaan niin pahasti jos olisi ymmärtänyt ajoissa tehdä omia valintojani sen sijaan että tein muiden ihmisten valintoja ja yritin elää niin kuin "kunnon ihmisten kuuluu". Toki yksilöllisessä jaksamisessa on aina eroja ja sairas ei jaksa sitä mitä terve, ne täytyy niitä valintoja tehdessä huomioida. Tärkeintä olisi että prioriteetit olisi selviä. Minulla ei ollut.

[aura]

Tänne foorumille voisi laittaa samanlaisen säännön kuin vertaisutkiryhmiin että ihmisiä ei saa neuvoa ellei ne niitä erikseen pyydä. Kun toinen haluaisi keskustella on aivan hirvittävän tökeröä alkaa antaa "käytännön neuvoja" -varsinkin kun on aika alentavaa kuvitella että joku ei nykyaikana tietäisi noista auran mainitsemista asioista kaikkea tarvittavaa.

Ymmärrän mitä tarkoitat ja pahoitteluni Niksulle, kun olin loukkaava, se ei tosiaan ollut tarkoitus. Kuitenkin, mulle ne "käytännön neuvot" olivat aikanaan juuri se, mistä hyödyin eniten. Mutta ihan totta, niitä ei pyydetty aloituksessa. Olin vähän turhan innokas. Itse olen sen verran tynnyrissä kasvanut, että mainitsemani asiat tulivat mulle silloin, kun luin niistä, ihan uusina juttuina, etten osaa ajatella, että ne voisivat olla kaikille itsestäänselvyys. Sori.
--

Itse aiheesta, koen kyllä itsekin monet "kevyet" jutut väsyttäviksi, en jaksa kyläillä enkä muutenkaan innostu mistään ylimääräisestä. En tajua miten selvisin lukiosta, jossa oli useampaa ainetta per päivä ja niiden päälle vielä kaikista läksyt, erilaisia esitelmäprojekteja ja mikä pahinta, ryhmätöitä, joita piti tehdä myös kouluajan ulkopuolella. Tuollainen ajatusten hajaannuttaminen sataan eri asiaan tuntui jotenkin todella vaikealta, kadehdin luokkakavereitani, jotka saivat tasapainoon sekä koulun, harrastukset, että ihmissuhteet, kun mulle pelkässä koulussa oli liikaa selvittävää. Tuntui, ettei aikaa jäänyt muulle. Sittemmin tajusin sen johtuvan omassa tapauksessani silkasta järjestelmällisyydenpuutteesta, mutta edelleen ajattelen, että koulu vaatii oppilailta liikaa ikään nähden. Toisaalta omapa oli valintani mennä lukioon.
Yhteiskuntakin odottaa aika paljon ihmiseltä, joka ei ole kehittynyt yhtä nopeasti kuin järjestelmä, mutta uskon, että siihen voi sopeutua. Kaikki ovat erilaisia, mutta kukaan ei ole kehityskyvytön.

[aura]

Vielä auralle sellainen pikku juttu että sellaista asiaa kuin gluteiini ei ole olemassakaan. Tarkoittanet gluteenia. Kertoo kyllä kaiken ravitsemustietämyksestäsi että käytät termiä joka oli vanhentunut jo silloin 19 vuotta sitten kun minulla todettiin keliakia.

Oho, pahoittelut taas, sekä tiedon että kielitaidon puutteesta Ei ollut tarkoitus olla nettilääkäri, olin todella ajattelematon, koetan vastasuudessa pysyä asiassa ja omalla tasollani, kiitos rakentavasta kritiikistä. Sitä haluaa hyvää, mutta saattaa olla vain huonoksi neuvojensa kanssa, hyvä etten ole levitellyt näitä vielä ympäri internettiä. Saatoit pelastaa jonkun hyväuskoisen tältä huuhaalta, ja innostat muakin tutkimaan vähän paremmin näitä juttuja. Tähänastiset käytännön kokeilut on vaan tuottaneet niin positiivisia tuloksia, etten osannut olla hehkuttamatta, mutta ihan totta, tässähän voi vielä pidemmällä aikavälillä tulla vaikka joku vitamiinivaje, jos en perehdy asioihin paremmin. Pitäisi ajatella ensin ja toimia sitten. Sori, otan tästä opikseni.

[Passepartout]

^^On tietysti hieno asia jos olet saanut omaan vointiisi parannusta. Minä pyydän anteeksi että olin niin ärhäkkä ja ilkeä. Enhän minä mikään palstapoliisi ole ja kritisoida voisi kyllä vähän oikeasti rakentavammassa sävyssä. Mutta kun olen kärttyinen ämmä... Kiitos kun otit sen niin hyvin.

[Overlord]

Kyllähän tähän asiaan on alettu myös valtavirrassa pikku hiljaa havahtua. Downshifting on ollut uutisissakin jopa Suomessa asti useammankin kerran viime aikoina. Kun jakaa elämänsä niihin asioihin mitä tarvitsee, ja niihin mitä haluaa, niin ensimmäinen kolumni on uskomattoman lyhyt jälkimmäiseen verrattuna sekä hirveän paljon helpompi tyydyttää.

Offtopic: Ensin hieman semantiikkaa. Gluteeni todellakin on vehnän pääproteiinin triviaalinimi (eng. gluten, lat. gluten, liima). Tämä puolestaan on äärimmäisen tyhmää ja ärsyttävää, sillä yleisen konvention mukaan proteiinien triviaalinimet ovat englannissa -in -päätteisiä. Semanttisesti gluteiini olisi loogisempi nimi kuin gluteeni, mutta koskapa triviaalinimet ovat mitään logiikkaa noudattaneet...

Toisekseen en ymmärrä tätä nykyistä terveiden ihmisten gluteenitonta ruokavaliota. Keliakikoille tietenkin se on puhdasta myrkkyä, mutta muille se on vehnän terveellisin ja ravitsevin ainesosa. Esimerkiksi seitan on puhdasta gluteenia ja yksi parhaista proteiinin lähteistä kasvissyöjälle. Ilman gluteenia vehnässä ei ole mitään muuta kuin sokeria, ja sehän on uusimman ravitsemustietämyksen valossa se kaikkien pahin myrkky, reilusti rasvoja vaarallisempi.

[Passepartout]

Gluteenissa on se ongelma, että ilmeisesti moni ihminen herkistyy sille (ainakin lisätylle) vaikkei keliaakikko olisikaan. Seitanin syöminen muuten melko gluteenittomassa aasialaisessa keittiössä on vähän eri juttu kuin se, että täällä ihmiset pupeltaa tolkuttomasti leipää johon on vielä lisätty gluteenia. Varsinkin kun kukaan tuskin syö seitania joka päivä, eihän täälläkään kukaan syö joka päivä vaikka kanaa vaan proteiinin lähteet vaihtelee.

Minusta on ihan järkevää että välttelee niitä ruokia mitkä ei omalle kropalle sovi. Siis vaikka keliakia olisi poissuljettu, mutta gluteeniviljoista aina oireilee, ei niitä ole mikään pakko syödä kuten ei mitään muutakaan. //OT

Downshiftaus on sarjassamme asioita, jotka ärsyttävät minua. En käsitä, miksi kaikesta täytyy tehdä nykyään aate. On Slow Foodia, Slow Lifea ja Downshiftausta. Liittyykö se jotenkin ihmisten yhteisöllisyyden kaipuuseen, että kaikella mitä teet täytyy olla nimi ja muita ihmisiä tekemässä samaa asiaa samalla tavalla? Aivan erityisesti ärsyttää sana "kotoilu". Ihmiset ei jumalauta voi edes vaan olla kotonaan, ihan vaan elää, vaan sitä täytyy sanoa "kotoiluksi" että kuuloistaisi siltä että teet jotain enemmän kuin vain olet kotona. Välillä tuntuu että ihmisillä on meneillään joku ihme performanssi jossa se elämä yritetään esittää niin ihmeellisenä että. Facebookissa tuon varsinkin huomaa ja ylipäänsä somessa.

[niksuu93]

Onpas tänne tullut lyhyellä aikaa paljon asiaa ja näkemyksiä. Kiitos niistä. Yritän nyt ottaa niihin jotain kantaa:

Oletko kokeillut veganismia? Vähärasvainen kasvisruokavalio näyttää lievittävän vaikka mitä oireita, kannattaa tsekata sellainen nimi kuin john mcdougall, potilaissa niin ex-masentuneita kuin chronia helpottaneita (Youtubesta löytyy kertomuksia, linkkaisin chron-tapauksen jos osaisin tällä puhelimella). Varmasti toivo vähissä kaikkien kokeilujen jälkeen, mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla vielä tätä ( onnistuu myös ilman gluteiinia).

Terveellinen ruoka on oikeastaan aika halpaa, jos jotain lehtisalaattia ja ekdoottisia hedelmiä ei lasketa. Juurekset ja suurimot on edullisia kuin mitkä, ja kaikki raha mikä ei mene lihaan, pysyy lompakossa/on sijoitettavissa terveyteen.

(Sori taas offtopic, en pysty hillitsemään sisäistä autistiani terveysasioista puhuttaessa. + teet niksu liian kiinnostavia aloituksia )

En ole kokeillut, sillä olen kuitenkin sen verran innokas lihansyöjä että niin iso muutos tuntuisi aika suurelta. En varsinaisesti ole mikään lihan suurkuluttaja, mutta haluan että sitäkin kuitenkin syödään lautasella sopivassa määrin. Pääasiassa siis syön ihan laatulihaa, täyslihatuotteita ja vähärasvaista kanaa sekä kalaa. Suurin yksittäinen syy kai tuohon veganismiin ovat juuri eettiset arvot. Minulla lähinnä on sellainen ajatus että kaikkea syödään, ellei jotain merkittävää syytä sen poisjättämiseen ravintoympyrästä ole. Tuntuisi myös oudolta jos joutuisi jättämään noin suuren osan ruoka-aineista pois, vain koska voi olettaa että niillä ehkä mahdollisesti olisi jotain vaikutusta jaksamiseen. Miksi sitten 99% muista ihmisistä voi syödä mitä vain ilman oireita? Rajallinen ruokavalio myös vaikeuttaisi ruokailuja kylässä, kun taas ihmeteltäisiin että ompa outo tapaus kun nyt ei olevinaan voi edes syödä normaalia ruokaa, kun lehmien maitokin jo masentaa...

Tavallaan myös veganismi-ruokavalion ravintosisältö huolettaa, kun kuitenkin Crohnin taudin vuoksi monien tärkeiden aineiden imeytyminen on heikentynyt. Siksi tuntuu että olisiko tuo itselle sitten liian yksipuolista. Ei ole todellakaan varaa hankkia erilaisia vitamiineja ja hivenaineita purkeista, ja silloinhan tämä menee jo ihan samaan kuin söisi normaalisti. Olen yrittänyt useamman kerran etsiä ruokavaliostani niitä tekijöitä, jotka voisivat olla pahentamassa vatsan oireilua (tai miksei psyykkistäkin oireilua), mutta tuloksetta. Käytännössä tämä vaatisi sitä, että kaikki ruoka-aineet pudottaisi yksitellen pois ruokalistalta ja ottaisi taas käyttöön pikkuhiljaa yksi kerrallaan. Tuntuu aivan liian vaikealta prosessilta ja myös siltä kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. En ole toistaiseksi yhtään yksittäistä tekijää ruokavaliostani löytänyt, joka olisi oireilun syynä.

Mutta kiva kuulla että joku pitää minunkin juttujani mielenkiintoisina.

Tänne foorumille voisi laittaa samanlaisen säännön kuin vertaisutkiryhmiin että ihmisiä ei saa neuvoa ellei ne niitä erikseen pyydä. Kun toinen haluaisi keskustella on aivan hirvittävän tökeröä alkaa antaa "käytännön neuvoja" -varsinkin kun on aika alentavaa kuvitella että joku ei nykyaikana tietäisi noista auran mainitsemista asioista kaikkea tarvittavaa.

Tähän täytyy kieltämättä yhtyä. On todella ärsyttävää lukea miltä foorumilta milloinkin näistä samoista itsestäänselvyyksistä yhä uudelleen ja uudelleen, siitä miten helppo kaikki on kun vain "ottaa itseään niskasta kiinni" ja "muuttaa ajatustapaansa". Terveelle tai semiterveelle se voikin olla, mutta jos oikeasti on jotain vikaa niin se ei silloin pavuilla, kalaöljyillä tai valeriaana-uutteilla parane. Tiedän että jostakin tämä saattaa kuulostaa siltä, että "sulkisin kaikki vaihtoehdot" kohdaltani, mutta se on vain epämiellyttävä totuus. Ne asiat jotka voivat auttaa muita (kuten liikunta masennukseen), eivät auta minua - joskus puolestaan jopa pahentavat.

Olen koko elämäni ihmetellyt miksi en vaan jaksa asioita niin kuin muut. Olen aina ollut se "laiska ja saamaton lapsi". Olen aina tarvinnut pitkät yöunet ja päiväuniakin usein. Aikani sinnittelin ja loppuhan sitten onkin historiaa; toistuvaa masennusta ja ravakka lopuunpalaminen ja työkyvyttömyys.

Itse en ole keksinyt tälle mitään muuta selitystä kuin sen, että erityisherkkä hermostoni vaan ottaa koko ajan niin paljon dataa vastaan että kuormitus väsyttää. Lisäksi prosessoin asioita mielestäni keskivertoihmistä enemmän. Väsyyhän siinä, jos aivo tekee jotain kaiken aikaa vs. se, että ei suotta aivojaan kuluta.

Tämä. Olen varmasti kaikkien muiden, myös perheenjäsenteni silmissä se laiska, samaton ja paska, syrjäytynyt nuori aikuinen, jotka kuuluvat yhteiskuntamme pohjasakkaan. Mm. isäni ajatusmaailma on luokkaa "jos ei töitä tee, ei tarvitse yhteiskunnan rahojakaan. Se rupee väsyttämään kun vain makaa sohvalla". Voit uskoa miten vihainen olen tähän ihmisten yleiseen ajattelutapaan. Eihän se ole minun valintani, jos aivoni eivät vain ole luotu tätä kiireistä maailmaa varten! Se on muutenkin helppo ekstrona huudella, kun itse saa virtaa tästä kaikesta. Entäs me jotka se imee ihan kuiviin?

Minä olen kanssa miettinyt ihan pääni puhki, mikä hitto mua oikein vaivaa. Tuo herkkä hermosto onkin osuva kuvaus, ajattelen itse ihan samalla tavalla. Käytännössä olo on niin kauan "lähellä normaalia" kun pysyn "huumattuna" lääkkeiden avulla. Kun pillereiden vaikutus lakkaa, aivot sammuvat. Useinhan puhutaan että esimerkiksi masennuksen taustalla on ns. ympäristötekijät, huonot kokemukset, vaikea elämäntilanne jne.. Onhan mullakin noista siis kokemusta vaikka muille jakaa, mutta ne eivät tavallaan ole syypää olotilaani. Olenkin monesti sanonut, että vaikka olisin miljardööri, asuisin ökykartanossani unelmapaikalla, naisia kasoittain ympärillä, ilman rahavaikeuksia ja ihmissuhdeongelmia, ilman töiden aiheuttamaa stressiä ja siemailisin vain drinkkejä aurinkobaarista, aivoni voisivat yhtä huonosti. Mutta sillä kertaa kun "huumaan" itseni tabletilla, voin "normaalisti" ihan arjessakin niin kauan kun vaikutus kestää. Aivojeni tila ei siis parane mitenkään elämänlaatua parantamalla. Kaikki se väsymys, aivosumuinen olo, ahdistus ja herkkyys on minulle tavallaan se aivojen normaalitila, johon ne oikein hakeutumulla hakeutuvat. Mikään muu ei auta kuin kemiallinen muutos lääkkeillä. Pakkohan silloin jotain vikaa on jossain olla.

Minulla on siis tässä hektisessä maailmassa vain kaksi vaihtoehtoa. Joko yritän pysyä muiden tahdissa ja lopulta palan loppuun aina uudelleen ja uudelleen, jälleen hetkellisesti nousten tai sitten huumaan itseni lääkkeillä ja en tunne enää pahaa oloa - mutta en myöskään mitään muutakaan. Kumpi on parempi vaihtoehto, kysyn vaan.

Kuten toisessa ketjussa on todettiin, kyllä introille ja ekstroille on jaettu ihan erilaiset kortit jo syntymähetkellä.

Minä voin huomattavasti paremmin ei-kaupungissa. Pieni kaupunki on parempi kuin iso ja maalla on kaikkein parasta, kun ärsyketulva on erilaista. Siis onhan vaikka metsässä kävelyllä todella paljon ärsykkeitä, mutta ne ei ole sillä tavalla rasittavia kuin vaikka liikenteen melu. Nykyään kun en ole täysissä sielunvoimissa saatan olla jonkun väsyttävämmän tapahtuman jälkeen joskus henkisesti niin uupunut etten jaksa edes lukea. Aivot ei vaan pysty enää prosessoimaan mitään. Tai en esim. pysty kuuntelemaan rentoutusäänitettä, koska en kestä ihmisten ääniä.

Itse kun asun noin 100 000 ihmisen kaupungissa, eli ilmeisesti keskisuuressa. Ei tätä pieniksikään voi enää sanoa. Isompaan en mistään hinnasta lähtisi, sillä koen tämän palveluiden ja koon puolesta itselleni sopivaksi. Maalle tai muulle en koskaan voisi muuttaa, koska perusturvallisuuden tunteeni kaipaa kuitenkin loppujen lopuksi sivilisaation pariin. Esimerkiksi kerrostaloasuminen on minulle hyvä, kun tietää että ihmisiä on kuitenkin lähellä vaikka heidän kanssaan ei tarvitse tekemisissä ollakaan.

Mutta silloin kun olin vielä työelämässä muistan kyllä miten raskasta oli yrittää jaksaa käydä töissä, tehdä kotityöt, käydä kaupassa, hoitaa parisuhdetta. Kaupassa käynti oli minulle aina aivan poikkeuksellisen vaikea juttu, en tahtonut millään jaksaa niitä valoja ja ihmisiä ja kaikkia niitä merkityksettömiä päätöksiä työpäivän jälkeen. Ironista kyllä minusta myös tuntuu että tavallaan parisuhdekin vie voimiani. Mieheni on ihana enkä tulisi toimeen ilman häntä mutta tavallaan koen että yleinen jaksamiseni väheni kun muutimme yhteen. Saattaa tietysti olla että aloin ihan miehestä riippumattomista syistä masentua niihin aikoihin, mutta saattaa myös olla että se vaikutti että illat eivät enää olleet täydellisesti omaa aikaa. Sosiaalista vuorovaikuttamista kun se parisuhdekin on.

Tätä saa kieltämättä ihmetellä. Se varmaan vain on niin, että kun tyypillinen ekstrovertti ihminen saa tästä kaikesta vain lisävirtaa ja hyytyisi jos joutuisi olemaan vain yksin ajatusten kanssa, niin heille se ei ole ongelma. Minusta on vain todella rasittavaa juosta saman päivän aikana paikasta toiseen, kun aikaa tapahtumien prosessoinnille ei vain jää riittävästi. Jatkuvasti pitäisi suorittaa ihan mahdottomasti ikäänkuin liukuhihnalta asioita, joilla ei loppujenlopuksi ole minulle itselleni oikeastaan mitään merkitystä. Se että vain hengissä pysyy ja selviää laskuistaan.

Ironistahan tämä ihmissuhteiden kanssa leikkiminen introverttina on. Joskus voin itsekin sanoa, että tavallaan haluaisin nähdä jotakuta mutta en vain voi, koska en jaksa. Harvinaista herkkua mutta kuitenkin. Kerran kun psykologin kanssa käytiin jotain kuvatestejä läpi, yksi tehtävä siinä oli mm. kertoa kuvan ihmisistä mitä sukua he ovat toisilleen. Keksin kyllä helposti, mitä kuvan maisema ja ympäristö voisi esittää mutta ihmisten väliset suhteet olivat minulle todella vaikeita kuvitella. Nyt ymmärrän tämänkin, mistä johtui. Introverttiushan se siellä taustalla. Koska sosiaaliset kontaktit eivät ole minulle elämä, aivoni eivät myöskään jaksa edes mielikuvituksessa miettiä että mitenhän nuo ihmiset liittyvät toisiinsa.

Luonnollisesti sain tuloksesta satikutia, ja diagnoosin sosiaalinen fobia tai heikot sosiaaliset taidot ja ongelmia ihmissuhteiden ymmärryksessä.

Vastaus kysymykseen "Miten jaksatte hektistä elämää?" on siis että en mitenkään. Yritän noudattaa sitä mitä yksi psykologi sanoi, eli että täytyy tehdä sellaisia valintoja että voi olla suurimman osan ajasta mahdollisimman onnellinen. Toisin sanoen, pyrin minimoimaan kuormituksen.

Hyvä vastaus, sillä juuri tältä minustakin tuntuu. Aivoni eivät vain jaksa tässä nykymenossa mukana. Tuon vinkin olen kuullut joskus aiemmin jo joltain muultakin, että kun tilanne on tämä kannattaa enemmänkin yrittää minimoida kärsimys kuin koittaa parantua. Harvinaisen viisaita sanoja näiltä "ammattilaisilta".

Mutta miten se tässä hektisessä maailmassa sitten onnistuu, kun elämä olisi vasta kutakuinkin aluillaan ja työt, mahdolliset kaveri- ja parisuhteet ja kissanristiäiset vasta odottavat - en tosiaan tiedä. Elämässä kun on kuitenkin paljon asioita, jotka ovat siinä mielessä pakollisia että niiden tekemättä jättäminen kyllä näkee. Esimerkiksi työt. Pakko on jotain tehdä, jotta ruokaa saa kaappiin vaikkei siis jaksaiskaan, kun eläkekunnossa en ole - enkä sille haluaisikaan.

Vielä noista lisäravinteista sen verran, että niillä tavallaan yritetään kyllä luoda kuvaa "superihmisestä", joka jaksaa vaan eikä hyydy koskaan. Ääriesimerkki tällaisten yli-ihmisten luomiesta ovat kaikki nootroopit (vai mitkä), joilla biologinen kellokin saadaan tarvittaessa pysäytettyä (ei tarvitse ollenkaan unta). Aika hulluksi touhu menee, jos todellakin ihmisen kuuluu olla tässä yhteiskunnassa niin tehokas että joutuu käyttämään psykedeelejä ja muita ollakseen riittävän tehokas.

Yhdysvalloissa sotilaillekinhan syötetään mm. amfetamiinia, jotta he vain jaksaisivat, jaksaisivat ja jaksaisivat puurtaa - ilman levon tarvetta. Kerrassaan sairasta!!

Vielä topiciin. Kun kysytään "miten jaksatte hektistä elämää?" tekee mieleni esittää vastakysymys: miksi pitäisi?

Nokun on pakko. On pakko käydä töissä, on pakko käydä kaupassa, on pakko hoitaa arkiset asiat kuten pestä astiat, siivota jne. jotta pysyisi "elämässä mukana". En minäkään haluaisi, mutta tuntuu ettei meiltä ainakaan introverteilta kysytä. Meidän pitäisi erilaisista aivoistamme huolimatta kyetä täysin samaan kuin ekstroverttien. Sitten kun käyttäytyy luonnettaan vasten, seuraa joukko erilaisia mt-ongelmia ja loppuunpalaminen.

Jos yrität välttyä tältä kaikelta hektisyydeltä, saat syrjäytyneen lusmun leiman otsaasi.

En kyllä kertakaikkiaan ymmärrä kun seuraan joidenkin lapsiperheidenkin arkea, että miten he jaksavat. Ihan vaikka tavallinen vapaa lauantaikin, ensin herätään sitten heti aamupalat, pitää viettää pienempien lasten kanssa aikaa ja keksiä isoimmillekin tekemistä, kohta pitäs olla taas jo ruokaa laittamassa niille. Sitten on kaikkia mahdollisia kylävisiittejä, alkuviikon ruokaostosten tekeminen ja muuta. Välillä tehdään pihahommia, välillä suunnitellaan työkuvioita. Siis kokoajan jotain! En minä ainakaan jaksa tällaista!

Arki se vasta hullua onkin. Hirveä hoppu kaikilla aamulla kouluun ja töihin. Molemmissa paikoissa sinkoillaan paikasta toiseen. Sitten sama kuvio alkuillasta, kaikilla hirveä kiire kotiin, syömään ja sitten osa jakaantuu lenkille, osa lähtee kavereidensa kanssa ja osa menee harrastuksiin. Sitten myöhään illalla taas kotia, suihkuun ja nukkumaan. Blaah!

En käsitä. Minun energiani ei kunnolla riitä edes noista yhden asian hoitamiseen, saati että selviytyisin koko listasta. Mulla menisi ehkä viikko noiden kaikkien tekemiseen!

[niksuu93]

Jatketaan vastauksia

tse aiheesta, koen kyllä itsekin monet "kevyet" jutut väsyttäviksi, en jaksa kyläillä enkä muutenkaan innostu mistään ylimääräisestä. En tajua miten selvisin lukiosta, jossa oli useampaa ainetta per päivä ja niiden päälle vielä kaikista läksyt, erilaisia esitelmäprojekteja ja mikä pahinta, ryhmätöitä, joita piti tehdä myös kouluajan ulkopuolella. Tuollainen ajatusten hajaannuttaminen sataan eri asiaan tuntui jotenkin todella vaikealta, kadehdin luokkakavereitani, jotka saivat tasapainoon sekä koulun, harrastukset, että ihmissuhteet, kun mulle pelkässä koulussa oli liikaa selvittävää. Tuntui, ettei aikaa jäänyt muulle. Sittemmin tajusin sen johtuvan omassa tapauksessani silkasta järjestelmällisyydenpuutteesta, mutta edelleen ajattelen, että koulu vaatii oppilailta liikaa ikään nähden. Toisaalta omapa oli valintani mennä lukioon.
Yhteiskuntakin odottaa aika paljon ihmiseltä, joka ei ole kehittynyt yhtä nopeasti kuin järjestelmä, mutta uskon, että siihen voi sopeutua. Kaikki ovat erilaisia, mutta kukaan ei ole kehityskyvytön.

Mä en kanssa käsitä, miten aikoinaan selvisin ammattikoulun klo 8-17 päivistä hengissä - en oikeastaan ollut edes väsynyt niiden jäljiltä! Minnekään en toki enää jaksanut kotia päästyä lähteä, muuta kuin syödä ja istua koneella, mutta silti. Tänäpäivänä en tosiaan jaksaisi ja vaikka monet ovatkin ehdotelleet että jatkaisin opintojani ammattikorkeaan, ajatus tuntuu minusta ihan kauhistuttavalta. Pitäisi jaksaa sitä kiirettä ja vilskettä taas seuraavat 3-4 vuotta, jotta tulos näkyisi missään. Pitkä sitoutuminen olisi siis edessä. Ei tule onnistumaan tällä kunnolla...

Koulu vie ihan älyttömästi nuoren ajasta ja jos siinä pitäisi vaikka opiskelujen ohessa vielä tehdä töitä lisätienestien toivossa, niin huh huh. Joillakin sitten vaan ilmeisesti riittää sitä energiaa jaettavaksi vielä muiden ihmisten parissa ja muissa kuvioissa. Minulla ei ainakaan riitä. Yksi projekti kerrallaan, oli se sitten työ/koulu, harrastus tai ihminen - on ihan must-kuvio.

Toisekseen en ymmärrä tätä nykyistä terveiden ihmisten gluteenitonta ruokavaliota. Keliakikoille tietenkin se on puhdasta myrkkyä, mutta muille se on vehnän terveellisin ja ravitsevin ainesosa. Esimerkiksi seitan on puhdasta gluteenia ja yksi parhaista proteiinin lähteistä kasvissyöjälle. Ilman gluteenia vehnässä ei ole mitään muuta kuin sokeria, ja sehän on uusimman ravitsemustietämyksen valossa se kaikkien pahin myrkky, reilusti rasvoja vaarallisempi.

Sama juttu. Minusta kaikkien pitäisi syödä ihan mahdollisimman monipuolisesti kaikkea, ellei oikeasti ole jotain syytä miksei jotain voi käyttää. Tietysti vehnä itsessäänkään ei ole kovin terveellistä, itse yritän nykyisellään käyttää eniten kauraa ja täysjyvää (ruis ei tunnu oikein käyvän Crohin puolesta). Toisaalta, mua ihmetyttää tämä suomalaisten leivänmutustus ylipäänsäkin. Ravinto on mielestäni aivan liian viljapainoista, pitäisi ehdottomasti syödä enemmän marjoja, kasviksia ja hedelmiä. Terveessä määrin myös vähärasvaista lihaa esim. keitettynä tai sitten vaikka pähkinöitä, siemeniä, papuja ja linssejä kasvisruokavalion puolelta. Liian yksipuolinen ei ole koskaan hyvästä.

Downshiftaus on sarjassamme asioita, jotka ärsyttävät minua. En käsitä, miksi kaikesta täytyy tehdä nykyään aate. On Slow Foodia, Slow Lifea ja Downshiftausta. Liittyykö se jotenkin ihmisten yhteisöllisyyden kaipuuseen, että kaikella mitä teet täytyy olla nimi ja muita ihmisiä tekemässä samaa asiaa samalla tavalla? Aivan erityisesti ärsyttää sana "kotoilu". Ihmiset ei jumalauta voi edes vaan olla kotonaan, ihan vaan elää, vaan sitä täytyy sanoa "kotoiluksi" että kuuloistaisi siltä että teet jotain enemmän kuin vain olet kotona. Välillä tuntuu että ihmisillä on meneillään joku ihme performanssi jossa se elämä yritetään esittää niin ihmeellisenä että. Facebookissa tuon varsinkin huomaa ja ylipäänsä somessa.

Ihmeellisiä termejä kieltämättä. Kai se vaan on että jokaiselle tavalle pitää keksiä joku ihme nimi, että se kuulostaisi hienommalta kuin onkaan. Se on katsos muodikasta ja muodikas ihminenhän on aina suosittu muiden ihmisten keskellä --> suosius --> sosiaalisuus --> ihana elämä. Joo, ei mulle. Mää on kanssa aina vihannut näitä ihquja slangisanoja, joita käytetään arkikielessä yhtenään. Mutta ihan eniten mua ärsyttää tämä ihmisten huomionhakuisuus somessa. Jokaikinen päivässä tapahtuva asia pitää siis jakaa koko maailman nähtäville. Auta armias jos joskus päästään vaikka samaan kuvaa jonkun julkkisen kanssa, miten iso juttu se on hänelle - tai oikeastaan kaikille muille paitsi minulle. Julkkikset ovat minusta muutenkin yksi turhimmista keksinnöistä, sillä se että ihminen on jostain syystä sattunut nyt saamaan näkyvyyttä, ei tee hänestä minulle yhtään mielenkiintoisempaa henkilöä. Ihanaa olla itse harmaavarpunen omassa kolossaan, jota kukaan ei tunne.

[niksuu93]

Aika monella täällä tuntuu olevan samanlaisia kokemuksia. Mutta miten teidän mielestänne asiaan pitäisi oikein suhtautua, kun omat voimavarat eivät vain tunnu riittävän tässä nykyisessä kiireisessä maailmassa pärjäämiseen, siinä määrin että voisi vastata yhteiskunnan odotuksiin? Eikö teistä tunnu väärältä, epäreilulta, että joudutte normien määrääminä tuhlaamaan energiaanne ja leikkimään hyvinvoinnillanne tai jopa mielenterveydellänne vain koska olette erilaisia, ettekä nauti samanlaisesta elämästä kuin mille ekstrot ovat tämän maailman rakentaneet?

Omalla kohdallani alkaa vahvasti tuntua siltä, että juuri tämä nykyisen maailmamme kiireisyys ja spontaanius on syypää omiin jaksamisen ongelmiin.

[aura]

Aika monella täällä tuntuu olevan samanlaisia kokemuksia. Mutta miten teidän mielestänne asiaan pitäisi oikein suhtautua, kun omat voimavarat eivät vain tunnu riittävän tässä nykyisessä kiireisessä maailmassa pärjäämiseen, siinä määrin että voisi vastata yhteiskunnan odotuksiin? Eikö teistä tunnu väärältä, epäreilulta, että joudutte normien määrääminä tuhlaamaan energiaanne ja leikkimään hyvinvoinnillanne tai jopa mielenterveydellänne vain koska olette erilaisia, ettekä nauti samanlaisesta elämästä kuin mille ekstrot ovat tämän maailman rakentaneet?

Tämä on vaikea kysymys. Toisaalta kaikkea ei pitäisi hyväksyä, mutta toisaalta myös vastarannankiiskeily vie voimia. Itse yritän vaan lohduttaa itseäni perinteisellä "en ole sentään Afrikan lapsi"-mantralla, jos meininki alkaa tökkiä, ja suunnitella vaihtoehtoja. Olen aikeissa hakeutua sellaiseen ammattiin, jossa ei ole hirveästi työtunteja per päivä, mutta siinä on huono palkka ja työllisyystilanne, ja etenkin jälkimmäisen takia kuumottaa, että mut pistetään sossun toimesta tekemään jotain ihan muuta ja vieläpä täyspitkiä tunteja. Toisaalta viihdyn kaikenlaisissa hanttihommissa, esimerkiksi laitossiivoojana oli mukavaa, kun sai vaan omassa rauhassa hääräillä jossain tehtaan uumenissa, ja välillä nähdä työtovereita 15min kahvitauoilla. Harmi kun siinä on niin pieni palkka työmäärään nähden.

Paluu aiheeseen (:-D) : asiat voi joko hyväksyä tai niitä voi pyrkiä muuttamaan. En ole itsekään muotisanojen ystävä, mutta siinä mielessä pidän "downshiftausta" ja muita ilmaisuja hyvinä, että niitä käyttämällä voi tehdä omasta toiminnastaan kannanoton. Kun on joku yleinen käsite, joka kattaa alleen tietyt asiat, siitä on helpompi keskustella ja se kerää huomiota. Elämänmeno nykyisellään ei ole rankkaa pelkästään introverteille, on myös ekstroja, jotka kärsivät kiireisyydestä. "Downshiftaamisesta" tai muusta asiasta puhuminen sille annetulla muotinimellä saa sen leviämään nopeammin. Ihmiset kokeilevat sitä ja tajuavat, että tämähän on ihan kivaa, ja levittävät tietoa eteenpäin ja innostavat muita tekemään samoin. En usko, että näin ainakaan lähiaikoina käy, mutta jos kaikki tekisivät vähemmän töitä ja vähemmällä palkalla, töitä varmaan riittäisi useammalle. On kyllä ihan naurettavaa, kun huomioi, miten helposti kaikki tarvittavat palvelut on tuotettavissa, että ne saadakseen ihmisen on raadettava niska hiessä viitenä päivänä viikossa. Jossain TED-puheessa tyyppi, joka asui köyhässä aasialaisessa kylässä, kertoi, että siellä tehdään riisipelloilla työtä kaksi kuukautta vuodessa ja loppuvuosi jää aikalailla vapaa-ajaksi. Mikä parasta, riisiä tulee sen kahden kuukauden aikana enemmän kuin mitä koko vuoden aikana edes tarvitaan. Aasia on tietysti ilmastoltaan vähän eri juttu kuin Suomi, mutta perusidea pätee musta kyllä kaikissa maailman kolkissa: työtä tehdään aivan liikaa suhteessa tarpeeseen.

Hyvä muistaa, että introversio ei ole pelkästään haitaksi. Introverteilla on paljon sellaisia ominaisuuksia, joista on nykymaailmassa hyötyä. Omat ajatukset, joita on rauhassa hauduteltu, voivat johtaa hyviin ideoihin ja ideat voivat poikia rahaa jopa elannoksi asti. Jos esimerkiksi IT-osaamista löytyy, voi sen ja mielikuvituksen yhdistäessään saada aikaiseksi vaikka uuden Facebookin. Sitten bisneksiä voi hoitaa kotikoneelta vaikka pyjama päällä ja mihin kellonaikaan tahansa. Tällainen on tietysti hyvin harvinaista, mutta poikkeus tekee säännön jne. Jos mulla olisi yhtään matemaattista lahjakkuutta tai kykyä loogiseen ajatteluun, yrittäisin tätä heti.

Pahoittelen ratkaisukeskeisyyttä, itse aiheesta taas: maailma ympärillä tuntuu usein huonolta ja väärältä. Tällä hetkellä olen vain helpottunut, että lukio on ohitse, ja että kohta asun ehkä omillani, ja se 8h päivässä tuntuu sen kaiken arvoiselta, kun ei ole läksyjä eikä projekteja eikä vanhempia vahtimassa mitä teen tai olen tekemättä. Mulle ne päivästä jäljelle jäävät 4-6 tuntia kuulostaa ihan luksukselta. Kuitenkin, välillä tulee niitä hetkiä, kun tuntee olevansa ihan umpikujassa nykyisen järjestelmän kanssa, ja tekisi mieli vaan lakata olemasta. En ole itsetuhoinen, mutta joskus mietin, että pitäisi olla joku kuolemaan johtava varasuunnitelma siltä varalta, että elämästä menee lopullisesti maku, eikä ratkaisuja enää löydy. Mulla näitä fiiliksiä aiheuttaa tosin enemmän ympäristöasiat, sodat ja muut sellaiset, tuntuu hiton turhauttavalta elää maailmassa, joka rapistuu ympäriltä, ja ajatus siitä, että näkisi kauhean vaivan täällä elämisen eteen, on jotenkin absurdi. Se tietysti helpottaa, että ala jolle aion hakea, tuntuu mielekkäältä ja ihan kivalta, joten vaiva on tuskin oleva "kauhea", mutta lukio josta aiemmin valitinkin, oli yhtä kidutusta, kun ei yhtään tiennyt mitä siellä teki ja minkä takia, ja samaan aikaan oli kauhea maailmantuska päällä. Olin niin turhautunut, että harkitsin jossain vaiheessa vaan karkaavani kotoa ja ryhtyväni pummiksi, joka dyykkaa ja nukkuu rappukäytävissä Sinänsä siistiä ajatella, ettei tuokaan vaihtoehto ole poissuljettu, sitä on vapaampi kuin uskookaan.