Kyllä täällä saa kaikkia erilaisia mietteitään jakaa, ei me purra.
![Näyttää kieltä :P](./images/smilies/icon_razz.gif)
Myönnän että jotkut (omatkin) kirjoitukset saattavat tuntua kovin ekstro-vastaisilta, mutta taitaa vain johtua huonoista kokemuksista. Mutta siis aiheeseen -->
Introverttiudella ja ujoudella/arkuudella on kyllä paljon yhteisiä piireitä, mutta introverttius ei automaattisesti tarkoita että henkilö olisi esimerkiksi sosiaalisesti kömpelö tai kärsisi fobiasta. Usein juuri päinvastoin. Esimerkiksi minulla ei ääri-introverttina tuota mitään ongelmia
tarvittaessa keskustella itseäni kiinnostavasta aiheesta tai normaali kanssakäyminen arkisissa tilanteissa. Osaan käyttäytyä tilanteen mukaisesti ja tiedän miten asiat hoidetaan kohteliaasti. Mutta... minusta on vain hyvin rasittavaa keskustella jonniin joutavista asioista, joista valitettavasti suurin osa ihmisistä haluaa usein vain jutella. Varsinkin jos keskustelua yritetään herättää ikäänkuin pakonomaisesti, on minulle hyvin raskasta kuunnella sitä - saati liittyä siihen. Joskus jos kuitenkin olen päässyt pitkään yksin ollessani "ylilatautumaan", saatan hetkellisesti pystyä tällaiseen hauskuutteluun itsekin. Jokatapauksessa, luonteeniomaista tällainen käytös ei kuitenkaan ole.
Minulla toki on taustalla vaikeitakin itsetunto-ongelmia, jotka johtuvat mm. rankasta kiusaamistaustasta ja siitä, ettei kukaan ole oikein koskaan arvostanut minua tai tekemisiäni mihinkään. Tästä johtuen mietin vielä tänäkin päivänä hyvin helposti, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Se tulee tavallaan alitajunnasta, eikä kuvaa omaa varsinaista ajattelutapaani. Eli luonteeni (introverttiuden) puolesta minua ei kiinnosta pätkääkään mitä ihmiset minusta ajattelevat, mutta oman itsetunnon puolelta nämä kysymykset heräävät usein kuitenkin mieleen.
Onkin tärkeää tunnistaa, johtuuko mahdolliset ongelmat sosiaalisissa tilanteissa varsinaisesti introvertistä luonteesta vai enemmänkin juuri heikosta itsetunnonsta tai sosiaalisesta arkuudesta. Nämä ovat kaksi eri asia, eivätkä sinänsä liity mitenkään toisiinsa. Sekä introvertti että ekstrovertti voivat olla ujoja, mutta luonnollisesti ekstro suuremman sosiaalisen tarpeen vuoksi kärsii tästä ominaisuudestaan enemmän. Myöskin ekstrovertti voi olla sosiaalisesti lahjaton, eli pölisee vääriä asioita väärällä hetkellä, ei osaa käyttäytyä tilanteen mukaan jne. kun taas introvertti suoriutua kaikista näistä paikoista ongelmitta - vaikka väsyisikin menossa. Introvertti ei siis tarkoita, etteikö omistaisi mitään sosiaalisia taitoja. Introille monet eri kontaktit eivät vain ole elämän pääasia.
Mutta siis vastaus otsikon kysymykseen, en sinänsä haluaisi olla yhtään ekstrovertimpi. Olen täysin tyytyväinen itseeni tällaisena ja tavallaan tyytyväinen myös siihen, ettei onnellisuuteni ole muista ihmisistä riippuvainen. Enemmänkin toivoisin vain löytäväni enemmän omanoloistani seuraa ja muiden ihmisten ymmärtävät paremmin myös meitä sisäänpäinkääntyneempiä ihmisiä.
Kannattaa tosiaan muistaa, ettei ihmisarvo riipu millään tavallaan siitä kuinka monta ystävää sinulla on. Vaikka sille lasketaankin tässä ekstro-yhteiskunnassa niin korkea arvo. Tietysti jos ihan itse haluaisi olla enemmän sosiaalinen, mutta ei arkuudesta/itsetunnosta johtuen siihen pysty, kannattaa asialle tehdä jotain. Uskoakseni paras keino on juuri harjoitella sosiaalisia taitoja pikkuhiljaa arkisissa tilanteissa. Onnistumiset kasvattavat itseluottamusta ja vähentävät myös tilanteiden aiheuttamaa ahdistusta.