Hyviä kokemuksia ekstroverteista

[aura]

Huomaan foorumilla paljon ääripäihin jaottelua ja ekstroverteista kirjoitetaan välillä kuin jostain imbesilleistä. Itsekin saatan kallistua tähän, ajattelen yhtä yksittäistä ihmistä, mutta puhun yleistäen kokonaisesta ihmisryhmästä. Kuitenkin, vaikka jokaiselta löytyy se ärsyttävän utelias sukulaistäti ja turhaa smalltalkia suoltava kollega, on ekstroverteissakin vaihtelua ja muitakin ominaisuuksia kuin se ekstroversio, mikä sekin on ihan hyvä ominaisuus siinä missä introversiokin. Molempia ihmistyyppejä tarvitaan. Omistetaan siis yksi ketju siltojen rakentamiselle ja kerrotaan ekstroverteista ystävistä ja tutuista, siitä mikä heissä on hyvää ja mitä voisimme heiltä oppia. En tiedä onko tämä oikea alue, jos ei, niin joku mode siirtäköön vaikka offtopiciin.

Itse arvostan

- esimerkiksi siskossani (ekstrovertti) sitä, että hän antaa ihmisille anteeksi ja on helppoa seuraa. Itsessäni on vähän sitä sillanpolttajan vikaa. Olisi hienoa oppia pitämään vaan kohteliaasti etäisyyttä, eikä katkoa välejä väärintekijöihin. Ihmiset kuitenkin muuttuvat. Buddhakin sanoi jotain sen tyyppistä, että älä vihaa ihmistä, vaan hänen tekoaan.

- Yhtä ystävääni taas ihailen hänen avoimuudestaan, siitä miten hän rohkenee näyttää kaikki tunteensa ja osoittaa ihmisille, kuinka paljon heistä välittää. Itse olen tässä huono, koska en mielellään osoita haavoittuvuutta. Haavoittuvuuden paljastaminen on kuitenkin avain syviin ja hyviin ihmissuhteisiin.

- Äitini on puolestaan hyvä luomaan uusia kontakteja, ja tulee toimeen monenlaisten ihmisten kanssa ja näkee kaikissa jotain hyvää. Minä olen hyvä tulemaan toimeen, mutta huono pitämään ihmisistä. Sen sijaan, että arvostaisin ihmisten hyväntahtoisuutta tai puhetaitoja tai muuta hyvää ominaisuutta, häiriinnyn heidän yksinkertaisuudestaan tai "vääristä" arvoista. Se ei näy ulkoisesti, mutta olisi kiva olla kokematta sitä sisäisesti, ja kohdata ihmiset sinä mitä he pohjimmiltaan ovat, toisina ihmisinä, ei aatteina tai yhdyssanavirheinä. Tätä ominaisuutta ihailen monessa supersosiaalisessa ihmisessä, miten he kohtaavat erilaisuutta arvostelematta ja löytävät yhteyden kaikenlaisten ihmisten kanssa. Se ei tietenkään ole mikään yleismaailmallinen ekstroverttipiirre, moni ekstro edustanee ihan toista ääripäätä, siinä missä introverteistakin löytyy avarakatseisuutta ja kommunkointilahjoja, mutta huomaan taipumusta tällaiseen käyttäytymiseen etenkin ekstroverteilla.

Millaisia ekstoverttiystäviä teillä on?

[Jem]

Tämä on hyvä aihe. Monesti tulee ajateltua asioita liian yksinkertaisesti juuri tämän introvertti/ekstrovertti-jaon kautta, vaikka kyseessä on kuitenkin vain yksi puoli ihmisen persoonallisuudesta. Mielestäni ekstroverteissa ja introverteissa (jos on pakko ihmiset karkeasti näihin luokkiin jakaa) on kummassakin yhtä lailla hyviä ja huonoja piirteitä. Se, mitä mieltä olen jostakin ihmisestä tai miten hänen kanssaan tulen toimeen ei pitäisi liittyä ensisijaisesti ekstrovertti/introvertti-jakoon. Omalla kohdallani tämä on ollut aiemmin ja ehkä edelleenkin ongelma: olen aina ajatellut, että tulen automaattisesti paremmin toimeen kaltaisteni syrjäänvetäytyvien, yksin viihtyvien ihmisten kanssa, ja olen sen vuoksi ajautunut muutamaan turhaan kaverisuhteeseen ja menettänyt varmaan monta potentiaalista ystävyyssuhdetta.

Perheeni ja tuttavapiirini ovat perinteisesti koostuneet enemmän introverttiyteen taipuvaisista ihmisistä ja olen tottunut hakeutumaan itseni kaltaisten ihmisten seuraan. Ekstroverttiystäviin liittyy se ongelma, että koen olevani heille jotenkin toissijainen kaveri, koska heidän ystäväpiirinsä on usein todella laaja ja minun on vaikea sovittaa itseäni niihin. Kaikesta huolimatta omat (harvat) ystävyyssuhteeni ekstrovertteihin ovat pääasiassa olleet hyvin antoisia. Ekstroverttien mukana menee helpommin tilanteisiin, joihin ei muuten hakeutuisi vaikka ehkä haluaisikin. Oman kokemukseni mukaan ekstrovertti kaveri pitää myös tiiviisti yhteyttä ja tekee aloitteita yhdessäolon suhteen, mikä itseltäni usein jää tekemättä. Tuntemani ekstrovertit eivät ole tuomitsevia erilaisuuden suhteen – olen itse huonompi sietämään erilaisuutta kuin ekstroverttikaverini, jotka ovat huomattavasti enemmän ihmisten kanssa tekemisissä ja kohtaavat jatkuvasti erilaisia ihmisiä ja uusia tilanteita.

Yhtä ystävääni taas ihailen hänen avoimuudestaan, siitä miten hän rohkenee näyttää kaikki tunteensa ja osoittaa ihmisille, kuinka paljon heistä välittää. Itse olen tässä huono, koska en mielellään osoita haavoittuvuutta. Haavoittuvuuden paljastaminen on kuitenkin avain syviin ja hyviin ihmissuhteisiin.

Tämä on myös sellainen ominaisuus, josta voin itse vain haaveilla. En tiedä kytkeytyykö tämä suoraan ekstroverttiyteen vai onko kyseessä enemmän itseluottamukseen/itsetuntoon liittyvä asia, mutta olen saman huomannut ainakin muutamassa ekstroverttikaverissani. Olen aivan liian varovainen omien tunteideni suhteen, ja sen takia ihmissuhteiden luominen on hyvin hidas prosessi ja vaatii yleensä toiselta osapuolelta kykyä sietää epävarmuutta. Ekstroverttiystävässäni arvostan juuri sitä, että hän kykenee olemaan oma avoin itsensä minunkin seurassani, vaikka itse hyvin niukasti omia tunteitani ja syvimpiä ajatuksiani paljastan.

[Passepartout]

Todella hyvä aloitus. Itsekin olen ajatellut että täällä tulee välillä oltua liian yksisilmäinen kommenteissaan.

Mieheni on varmaan ambivertti, koska se viihtyy myös yksin hyvin. Joka tapauksessa se on aivan käsittämättömän taitava verkostoitumaan. Ei se edes tajua tekevänsä sellaista, mutta joka asiaan sillä on joku tuttu jolta voi kysyä. Ja miesten tapaan sitä ei yhtään nolota soittaa vuoden hiljaiselon jälkeen kysyäkseen jotain asiaa.

Eräs toinen tuntemani ekstromies joka on muuten hirvittävän ärsyttävä on myös todella hyvä verkostoitumaan.

Tunnen yhden naisen, joka on ilmeisesti yltiöektstrovertti. Hän on hyvin avoin ja todella rempseä. Sellainen ihminen on ihan mahtava niissä tilanteissa, missä muut vähän kyräilee eikä tiedä mitä sanoisi. Sellaisen ihmisen kanssa on aika helppo olla joka vähän kannustettuna hoitaa itse kaiken puhumisen. Tällä naisella on sitäpaitsi aina kiinnostavia juttuja, koska se tuntee mitä erilaisempia ihmisiä.

[INTPinson]

Armeijassa palvellessani huomasin, että monet ulospäinsuuntautuneet persoonat olivat ryhmähengen ja koko tuvan/joukkueen viihtyvyyden kannalta tärkeimpiä henkilöitä. Varsinkin eräs korttitaikuri-showmies oli sellainen kaveri, josta ajattelin, että yksi hänenkaltailtanen tyyppi pitäisi olla joka tuvassa. Monet ekstroverteista osasivat siis vain jotenkin piristää tunnelmaa hajottavina hetkinä.

[niksuu93]

Tosiaan todella hyvä aloitus, kuten jo yllä todettiinkin. Onhan se ihan totta, että kun tätä palstaa lukee niin harvoin täällä kovin nätisti ekstroverteista puhutaan. Taitaa useimmat vaan olla niin turhautuneita ekstoverttien "niskasta kiinni" sanomisiin tai vain muuten kokevat yltiöpäisen sosiaaliset ihmiset vain rasittaviksi. Minun kokemukseni eivät juuri tästä eroa, sillä olen saanut kuulla niin paljon negatiivista omaan sisäänpäinkääntyneeseen luonteeseeni liittyen, että ei ihme että "pientä ihmisvihaa" on ilmassa.

Ihan ensiksi täytyy henkilökohtaisesti todeta, että en ole koskaan elämässäni kohdannut introverttiuteen taipuvaista ihmistä - oikeasti, en koskaan. Ainakaan siis sellaista joka olisi edes jotenkin kanssani samalla aaltopituudella. En tiedä onko elämässäni vain ollut todella huono tuuri vai mikä, mutta sekä lähipiirini, ainoat "ystäväni" ja koulukaverit ovat olleet 99% tapauksista oikeita ääriekstrovertteja. Siksi olo on aina ollut hyvin ulkopuolinen. En vain jaksa ekstroverttejen menossa mukana, joten on hyvin vaikea kuvitella heitä ainakaan kovin läheisinä ystävinä. Useimmat heistä myös pitäisivät minua varmasti todella tylsänä tapauksena, joten homma kariutuu jo siihenkin.

En ole siis tullut juttuun kovinkaan monen ekstrovertin kanssa, sillä useimmat ovat enemmänkin ivanneet minua luonteenpiirteestäni. Ainoana poikkeusena tietysti perhe, mutta välillä tuntuu että osa heistäkin ikään kuin häpeää minua kun en ole heidän kaltaisensa. Oikeastaan vain äidin ja mummon (äidin äiti) kanssa tulen hyvin juttuun ja he myös ymmärtävät parhaiten runsaasti omaa tilaa ja aikaa vaativaa luonnettani. Myös jotkut muut sukulaiset arvostavat joitain ominaisuuksia minussa vaikka hieman muuten ihmettelevätkin ulosantiani.

Vaikka mietin pitkään, keksin oikeastaan vain yhden henkilön - ammattikoulusta joka oli kaikesta melko suurestakin ekstroverttiudestaan huolimatta erittäin miellyttävää seuraa. Ensinnäkin hän ei monista poiketen tunkenut väkisen kenenkään seuraan, osasi puhua hiljaa eikä kalkattaa kuten yleensä, tuli hyvin juttuun niin puheliaimpien kuin hiljaistenkin tyyppien kanssa ja osasi ottaa hyvin kaikki joukkoonsa. Hän myös oikeesti teki tehtäviä tunneilla eikä lusmuillut kuten suuri osa (ekstroverteista). Ihailtavaa. Toisaalta, monia myös ärsytti se että hän tavallaan yritti olla kaikkien kaveri.

Mutta siis varsin negatiivinen käsitys ekstoverteista valitettavasti täällä. Ei välttämättä minun puolelta, mutta jos itse dissaavat minua, ei kovin korkealle minun silmissä nouse.

[aura]

^
Tuo on varmaan monella ihmisellä, varsinkin jos on kokemusta kiusatuksi tulemisesta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kusipäitä löytyy janan molemmista päistä. Ekstrovertit vain erottuvat paremmin siitä joukosta. Ekstroverttiys ei tuo mukanaan ilkeyttä, ilkeys on yksilön ominaisuus (tai siis opittu tapa, en usko, että kukaan ihminen on synnynnäisesti paha). Mutta ymmärrän nuo ajatukset, sillä itselläni on samanlaisia ennakkoluuloja maahanmuuttajia kohtaan. Tietoisesti tiedän, että huumaaja-raiskaajat ovat vain murto-osa mamuista, mutta koska oma kokemukseni rajoittuu juuri siihen pieneen ryhmään, tunnen hienoista inhoa aina, kun vastaan tulee ulkomaalaisia miehiä (minua ei siis ole raiskattu, mutta on yritetty, ja yksi tuttuni onnistuttu raiskaamaan ulkomaalaisen toimesta). Kuitenkin, kun näitä tunteita tulee pintaan, koetan muistaa, etteivät ne peilaa absoluuttista totuutta, vaan ainoastaan omia subjektiivisia kokemuksiani. Sama pätee ekstrovertteihin. Vaikka vittumaisimmat tuntemani ihmiset ovat olleet pääsääntöisesti ekstrovertteja, myös moni mitä kultaisin tuttavuus on edustanut tätä persoonallisuustyyppiä.

[niksuu93]

Tuo on varmaan monella ihmisellä, varsinkin jos on kokemusta kiusatuksi tulemisesta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kusipäitä löytyy janan molemmista päistä.

Näinpä. Ei tietenkään pitäisi yleistää, mutta kuten kerroin en ole juuri introvertteihin livenä törmännyt niin kokemukset liittyvät vain eri asteisiin ekstrovertteihin. Ja heistä 90 % on minua inhonnut, joten ei kovin lämpimiä tuntemuksia. Toki olen muutaman hiljaisemman arankin ikäiseni henkilön kanssa ollut kouluaikoina tekemisissä, mutta on ollut vaikea sanoa onko heidän sisäänpäinkääntyneempi käytös johtunut enemmänkin muista ongelmista kuin itse introverttiudesta. Jokatapauksessa, oli meillä niin erilaiset kiinnostuksen kohteet ja muutenkin niin erilaisia ettei mitään kontaktia syntynyt.

Ekstrovertit tosiaan erottuvat paremmin joukosta, joten siksi heistä he kusipäät huomataan/häiritsevät parhaiten. Kyllä minä muutaman sisäänpäinkääntyneemmänkin henkilön kanssa olen joutunut mm. opiskelun lomassa olemaan tekemisissä - ja todella rasittavia olivat hekin tavallaan. Heidän kanssaan oli jopa vaikea työskennellä kun ei välillä saanut mitään kontaktia toiseen. Enemmänkin siis tuntuu, että heidänkin kohdallaan kyse olisi ollut enemmän sosiaalisesta arkuudesta kuin varsinaisesta introverttiudesta. Minulla itselläni kun ei varsinaisesti ole ongelmia keskustella tarvittaessa tai esimerkiksi kysyä apua, mutta kaikenlainen turha small-talk on minulle vain todella kuluttavaa. Mutta ei näistä hiljaisimmistakaan tapauksista kuitenkaan "huokunut" sellainen ulosanti, joka olisi ottanut yhtä paljon päähän kuin ekstroverteilla.

Lähtökohtaisesti olen kyllä itse sillä kannalla, että ehdottomasti paremmin tule juttuun toisten introjen kanssa. Tässä on jo 22 vuotta yritetty "pakkososialisoida" tuttavuuksien toivossa, mutta se on ollut enemmänkin rasite kuin ilo. Siksi nykyisin en enää käyttäydy perusluonnettani vastaan vaan yritän vain löytää itseni kaltaista seuraa. Tuntuu olevan vain aikamoinen mahdottomuus.

Jotkut sanovat että vastakohdat täydentävät/vetävät toisia puoleensa. Ainakaan minun kohdalla ei kuitenkaan näin ole.

[aura]

Lähtökohtaisesti olen kyllä itse sillä kannalla, että ehdottomasti paremmin tule juttuun toisten introjen kanssa. Tässä on jo 22 vuotta yritetty "pakkososialisoida" tuttavuuksien toivossa, mutta se on ollut enemmänkin rasite kuin ilo. Siksi nykyisin en enää käyttäydy perusluonnettani vastaan vaan yritän vain löytää itseni kaltaista seuraa. Tuntuu olevan vain aikamoinen mahdottomuus.

Mulla on sama juttu. Tunnen arviolta kolme introverttia, mutta kaikkien heidän kanssaan klikkaa paremmin kuin kenenkään ekstron. Joskus kun en tuntenut tämänkään vertaa introvertteja, saati tiennyt koko käsitteen olemassaolosta, oli aika tukala olla ympäristössä, jossa tunsi itsensä outolinnuksi ja asennevammaiseksi. Introvertteihin on tosiaan vaikeampi tutustua, kun ei itse ole mikään aloitteentekijöiden kuningas, eikä introja yleensä löydy (saati itseä huvita etsiä) niistä perinteisistä harrastuksista, joissa ihmiset tutustuvat toisiinsa. Ensimmäinen paikka mikä tulee mieleen, on joku kirjasto. Toisaalta jos itselleni joku tulisi puhumaan kirjastossa kun lukisin tai opiskelisin jotain, niin kokisin sen kyllä enemmän ärsyttävänä kuin positiivisena asiana :"D

Uskon itsestäni, että selviäisin ihan tyytyväisenä elämässä, vaikka tuntisin pelkkiä ekstrovertteja. Ehkä olo olisi joltain osin henkisesti vähän yksinäinen, mutta kaikilla meistä on pohjimmiltaan samat tarpeet ja tunteet, ja keneen tahansa voi samaistua, jos vain haluaa. Itseäni ekstroverteissa kiehtoo juuri se erilaisuus ja yritän ottaa heidät positiivisena haasteena, mahdollisuutena oppia jotain uutta. Perheenjäsenten kanssa se asenne on tosin aika vaikea pitää...

Sanoitko Niksu jossain keskustelussa asuvasi Savossa, vai muistanko väärin? Sielläpäin Suomea on tietääkseni aika ahdasmielinen ilmapiiri, ja erilaisuuteen ei suhtauduta ihan niin suvaitsevasti kuin mitä Eteläisemmässä Suomessa. Sekin voi vaikuttaa huonoihin ekstro-kokemuksiin. Korjaa toki jos olen väärässä, itselleni on vaan jäänyt tuollainen kuva, joka tosin perustuu vain niihin yksittäisiin kokemuksiin yksittäisistä henkilöistä, jotka nekin ovat omia sukulaisiani, eli ihmisryhmä jota on liki mahdoton tarkkailla objektiivisesti

[niksuu93]

Mulla on sama juttu. Tunnen arviolta kolme introverttia, mutta kaikkien heidän kanssaan klikkaa paremmin kuin kenenkään ekstron. Joskus kun en tuntenut tämänkään vertaa introvertteja, saati tiennyt koko käsitteen olemassaolosta, oli aika tukala olla ympäristössä, jossa tunsi itsensä outolinnuksi ja asennevammaiseksi. Introvertteihin on tosiaan vaikeampi tutustua, kun ei itse ole mikään aloitteentekijöiden kuningas, eikä introja yleensä löydy (saati itseä huvita etsiä) niistä perinteisistä harrastuksista, joissa ihmiset tutustuvat toisiinsa. Ensimmäinen paikka mikä tulee mieleen, on joku kirjasto. Toisaalta jos itselleni joku tulisi puhumaan kirjastossa kun lukisin tai opiskelisin jotain, niin kokisin sen kyllä enemmän ärsyttävänä kuin positiivisena asiana :"D

Uskon itsestäni, että selviäisin ihan tyytyväisenä elämässä, vaikka tuntisin pelkkiä ekstrovertteja. Ehkä olo olisi joltain osin henkisesti vähän yksinäinen, mutta kaikilla meistä on pohjimmiltaan samat tarpeet ja tunteet, ja keneen tahansa voi samaistua, jos vain haluaa. Itseäni ekstroverteissa kiehtoo juuri se erilaisuus ja yritän ottaa heidät positiivisena haasteena, mahdollisuutena oppia jotain uutta. Perheenjäsenten kanssa se asenne on tosin aika vaikea pitää...

Sanoitko Niksu jossain keskustelussa asuvasi Savossa, vai muistanko väärin? Sielläpäin Suomea on tietääkseni aika ahdasmielinen ilmapiiri, ja erilaisuuteen ei suhtauduta ihan niin suvaitsevasti kuin mitä Eteläisemmässä Suomessa. Sekin voi vaikuttaa huonoihin ekstro-kokemuksiin. Korjaa toki jos olen väärässä, itselleni on vaan jäänyt tuollainen kuva, joka tosin perustuu vain niihin yksittäisiin kokemuksiin yksittäisistä henkilöistä, jotka nekin ovat omia sukulaisiani, eli ihmisryhmä jota on liki mahdoton tarkkailla objektiivisesti

Et usko miten helpottavaa on ollut löytää tämä foorumi ja jakaa lähes kaikki muiden mietteet ensimmäistä kertaa elämässäni. On todellakin ollut juuri henkisesti yksinäinen olo koko elämän, sillä olen aina tuntenut ettei kukaan oikeasti ymmärrä minua. Joitakin "kavereita" on ollut ja monelle olen kyllä ollut "varakaveri", mutta aitoja ystäviä en ole koskaan omistanut. Sinulla on kuiteskin tosi hyvä kun sinulla on kaltaisiasi ihmisiä ympärilläsi, joiden kanssa viettää joskus aikaa. Olen aina itsekin haaveillut, että olisi juuri pari hyvää ystävää joiden kanssa jakaa kaikki elämän ilot ja surut. Mutta kun kaverisuhteet ovat kaikkien kanssa jääneet aina paskanjauhanta-tasolle, en saa tällaisesta kanssakäymisestä mitään irti. Päinvastoin, se on minulle hyvin raskasta.

Olen muutenkin aina ihmetellyt, mikä tarve suurimmalla osalla ihmisistä on jotenkin verkostoitua kaikkialle. Minusta itsestäni tuntuu päinvastoin että jo nykyisetkin tuttavasuhteet ovat enemmänkin velvollisuus kuin positiivinen asia. Esimerkiksi kävin juuri samaisesta velvollisuudentunteesta moikkaamassa pikkusiskojani isän uusioperheessä, kun olivat jo kauan pyytäneet. Parin päivän visiitin jälkeen olin niin kuitti, että tälläkin hetkellä voisin vain maata sängyssä ja itkeä väsymystäni tyynyä vasten. Kaikki "kissanristiäiset" ja muut tilaisuudet ovat minulle todella kuluttavia ja pyrin kiertämään ne aina kun mahdollista. Menevä elämä ei vain ole minua varten ja varmaan kuolisin henkisesti jos elämäni olisi yhtä vilkasta ja kiireistä kuin monet siitä järjestävät. Arkipäivät töissä, illat harrastuksissa, viikonloput asioilla ja yöelämässä. Saisi sanoa hyvästit mielenterveydelle...

Minulla ei siis ole lähtökohtaisesti mitään ekstrovertteja vastaan (kiusaajia ja muita kusipäitä lukuunottamatta), mutta olisi kiva että tällaista hyvin kotosalla viihtyvää, hiljaisempaa ja rauhallisempaa ihmistäkin ymmärrettäisiin paremmin. Usein vain heidän kommentit minusta ovat sitä luokkaa, että ne pistävät vihaksi tai vähintään loukkaaavat. Ymmärrän että heille sosiaaliset kontaktia ovat tärkeitä ja he tykkäävät puhua paljon, mutta myös sisäänpäinsuuntautuneempaakin yksin viihtyvää henkilöä pitäisi silti kohdella kuin ihmistä eikä mitään ovimattoa. Kamalaa oli myös lukea noista sinun mamu-kokemuksista ja ymmärrän täysin jos heitä kohtaan on voimakkaitakin ennakkoluuloja tai vaikka arkuutta. Minua kiusattiin aikoinaan ylä-asteella niin rajusti, että edelleen kammoksun teinilaumoja - vaikka olenkin nyt heitä vanhempi ja vahvempi.

Siksi olisi kiinnostavaa löytää muita introverttejä, joiden kanssa viettää aikaa. En vain oikein tiedä mistä. Kouluissa ja oppilaitoksissa en ole heihin törmännyt, en tiedä sitten työelämässä. Tuo kirjasto on hyvä esimerkki, mutta sama täällä - enemmänkin kiusaannun jos joku tulee häiritsemään minua kun teen jotain tärkeää. Samasta syystä minua ottaa päähän kun esimerkiksi kaupungilla "hyvän päivän tutut" pysäyttelevät kyselemään kuulumisia, vaikka minulla ei ole heille mitään sanottavaa. Huomaan kyllä monista sukulaisistanikin kuinka oikein silmät loistaa kun he pääsevät vain keskustelemaan. Minä olen vain erilainen. Netti ja esim. tämä foorumi lienee hyvä paikka kohdata samanhenkisiä ihmisiä, olenkin jo muutamaan kiinnostavaan ihmiseen täällä törmännyt. Harmi vain ettei kukaan tunnu olevan oikein täältä päin.

Ja Savossa tosiaan asun, profiilissa lukeekin tarkemmin että Kuopiossa. Ja totta, täällä ollaan todella ahdasmielisiä. Paljon on yksinäisiä tällä seudulla, mutta kun kaikkia "normaalista" poikkeavia pidetään enemmän hylkiöinä kuin elävinä olentoina, niin lähemmän kontaktin tekeminen on todella vaikeaa. Ja kun ne vähäisetkin tuttavuudet solmitaan usein baareissa ja muissa (joissa en itse viihdy), niin tilanne on melko toivoton.

Mutta onneksi netti on keksitty ja etenkin tämä sivusto. Tätä kautta on alkanut tuntemaan suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta, mitä en livenä ole koskaan saanut.

[aura]

Sinulla on kuiteskin tosi hyvä kun sinulla on kaltaisiasi ihmisiä ympärilläsi, joiden kanssa viettää joskus aikaa.

Aika harvoin tulee nähtyä kahta näistä ihmisistä, kolmannesta taas olen etääntynyt koulutuntien vähetessä, eikä nähdä varmaan enää lukion loputtua. Sinänsä sääli, koska hän on ihana ja omalaatuinen persoona, mutta toisaalta hyvä, koska mielestäni lapsuudenystävät kuuluvat lapsuuteen. Olen kuitenkin kiitollinen, että tunsimme kouluajan, koska oli kiva jakaa kokemuksia introversiosta ja muista jutuista, joissa olimme samanlaisia, ja hänen ansiostaan en tuntenut itseäni niin kummalliseksi.

Uskon kyllä, että sinä löydät tuttavuuksia introjen keskuudesta, koska vaikutat viestiesi perusteella ihan mukavalta ja sosiaalisesti lahjakkaalta ihmiseltä. Mullekin internet on osoittautunut tosi hyväksi vertaistueksi, ja tämä foorumi vaikuttaa myös ihan lupaavalta. Mulle on oikeastaan juuri netin ansiosta aika yhdentekevää, olenko loppuelämäni ei-samanhenkisten ihmisten ympäröimä, koska saan keskustelupalstoilta sen sisällöllisen kokemuksen, mikä monissa irl-suhteissa puutuu.

Yksi hyvä vinkki paskanjauhantatilanteisiin: kannattaa ottaa ne näyttelyharjoituksina. On äärimmäisen kiinnostavaa katsoa, miten omalla olemuksella ja elehdinnällä voi vaikuttaa toiseen ja toisen käyttäytymiseen.

Kallistuin vähän offtopiciin, paikkailen sitä kertomalla ekstroverttisedästäni:

- huisin hyviä tarinoita aina kerrottavana
- yhtä hymyä koko heppu
- kohtelee kaikkia kuin parhaita ystäviään
- empaattinen kuin mikä