Toisten totuuksia

[Mörkö]

Kirjoitat niksu aina niin pitkästi ja kauniisti, että välillä tuntuu tyhmältä antaa lyhyitä vastauksia, mutta yritän puristaa itsestäni jotain järkevää lyhyesti ja ytimekkäästi

Olen onneksi sen verran "vanha", että jonkunlainen kunnioitus päätöksiäni kohtaan on tullut. Eli toivotan sinulle jaksamista sen suhteen Toki läheisten ihmisten ymmärtäväisyys on isossa roolissa. Olen tässä viimevuosina selittänyt läheisilleni tästä Introverttiudesta ja yksinolon tärkeydestä ja pikkuhiljaa sitä ymmärrystä tosiaan alkaa löytyä. Pitkä prosessi kuitenkin. Silti, kun ihmiset nyt vain ovat melko omaan napaan tuijottavia (myös me introvertit), niin sitä ei aina ymmärretä toisten tarpeita. Jokin aika sitten vanhempani oli kutsuttu juhliin. Äitini oli sitä mieltä, että sinne on pakko mennä, koska kerran on kutsuttu. "No eihän sitä kutsuja sitten tule enää jos ei mene" "On se nyt kohteliasta, kun kerran on kutsuttu". Isäni ei millään halunnut lähteä, koska ei tuntenut oikein ketään. No seuraava uhri olin sitten minä. "No lähtisit nyt" "se ja sekin tulee sinne". Vastasin hyvin selkeästi: "En lähde". Ei riittävän selkeästi koska tämä lausahdus piti toistaa n. 5 kertaa. Aina kieltämisen jälkeen tuli joku mullistava perustelu miksi olisi kannattanut kuitenkin osallistua. Sitten juhlia edeltävänä päivänä jälleen kysyttiin uudelleen. En lähde. Vielä juhlien jo alettua (asuin suhteellisen lähellä järjestyspaikkaa) äitini lähettää viestiä, että tuletko?.......... Siis... No voihan se mieli muuttua joo mutta ....

Toi on melko surkuhupaisaa toi "aina pitäisi mennä sinun pillin mukaan että sulle ei ikinä käy ja meidän olisi omat menomme siirrettävä vain jotta sinä saisit tulla käymään". Aivan kuin sinä olisit antanut kuvan, että välttämättä haluat olla siellä ja sinun mukaan niitä on siirrettävä. Pitäkää perkele omat pikku kestinne ihan rauhassa.

Onhan se toki mukava sillointällöin nähdä sukulaisia, tuttavia jne., mutta sitä ei ymmärretä, että oma elämä ei ole niin kiinni niissä sosiaalisissa tapahtumissa. Se yksinoleminen kun vain ei voi olla mitenkään normaalia, rakentavaa, hauskaa tai tarpeellista. Täällä olisi nyt tätä seurustelua.

Äiti: No miten on mennyt viikko?
Minä: Ihan jees.
Äiti: No kerro nyt jotain. Vaikka miten meni tämä päivä.
Minä: No aamulla söin, kävin suihkussa ja lähdin töihin. Olin töissä ja tulin tänne. Nyt olen tässä.

Näin minä kerron omista päivistäni

[niksuu93]

Kiitos Mörkö aivan älyttömän ihanasta vastauksesta! Juuri tällaista kaipasin tämän päivän koettelemuksen jäljiltä. Ja eipäs aleta vähättelemään itseään, sinullahan on mitä hienoimpia ajatuksia.

Niin, kyllähän se tietysti on totta että kun ikää tulee enemmän niin luohan se enemmän sellaista uskottavuutta päätösten tueksi. Eli ilmeisesti pitää vain odottaa. Olen vain saanut koko elämäni aikana niin paljon painostusta olla ulospäinsuuntautuneempi ja menevämpi persoona, että se alkaa vähitellen kismittää. Varsinkin nyt kun olen oivaltanut että kaikki elämäni "ongelmat" ovat johtuneet introverttiudesta, ihmisten ymmärtämättömyys ja syyllistäminen alkaa ottaa todella pattiin. Etenkin kun selittelyt eivät auta vaan tuntuu pikemminkin että vastapuoli saa siitä lisää puhtia syyttelylleen.

Onhan se tietysti totta että jokainenhan täällä vain haluaa ajatella omaa parastaan, niin myös me introvertit. Harmillista vain että ekstrovertit vetävät myös meidät "omaan onneensa" mukaan. Siinä mielessä me introvertit olemme "vahvemmassa" asemassa, että emme niin paljon tarvitse ulkopuolisia tuntemaan olomme tyytyväisiksi. Minusta itsestäni olisi ainakin ihan kamalaa jos oma onnellisuus olisi riippuvainen muista ihmisistä. Siinä olisi tavallaan kokoajan riippuvainen toisen seurasta, menemisistä ja huomiosta. Ainakin minusta se olisi hyvin rasittavaa, koska ajattelen itse niin että onnellisuus lähtee aina ennenkaikkea itsestä, eikä ihminen voi rakentaa elämäänsä muiden varaan. Sillä jos sen "tukipilarit" sitten pettävät, on sitä aivan pohjalla.

Tokihan minäkin olen aina kohtelias (tai ainakin yritän olla) muille, mutta olisi kiva että sitä kohteliaisuutta ja ymmärrystä tulisi myös takaisin ekstroverteilta. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että introvertit ymmärtävät paremmin ekstrovertteja kuin ekstovertit ymmärtävät introverttejä. Minulle on tietysti tärkeää että muillakin kuin minulla on hyvä olla, mutta en voi tehdä toista onnelliseksi oman hyvinvointini kustannuksella.

Mitä tulee tuohon pillin mukaan hyppimiseen, niin lähinnä ko. henkilöiden kanssa kyse on siitä että he haluaisivat että minä kävisin useammin. Nykytilanteessa käyn 2-3 kuukauden välein muutaman päivän ajan, yleensä viikonlopun tai lomilla. Nämäkin käynnit lähtevät liikkelle yleensä heidän puoleltaan, sillä minkä minä sille voin jos minulla ei ole tarve nähdä useammin? Useimmat ihmiset kun vaativat säännöllistä vuorovaikutusta, että heidän kanssaan pysyy väleissä. Yleensä siinä kuitenkin käy niin, että toinen osapuoli suuttuu kun minä en vain jaksa olla tekemisissä heidän mielestään tarpeeksi paljon.

Onhan se toki mukava sillointällöin nähdä sukulaisia, tuttavia jne., mutta sitä ei ymmärretä, että oma elämä ei ole niin kiinni niissä sosiaalisissa tapahtumissa.

Naulan kantaan, kerrassaan loistava elämänviisaus. Toisille kun se jatkuva sosiaalisuus on vain niin äärimmäisen tärkeää, että he luulevat että näin on kaikille. Minulle ei todellakaan ole. Miksi esimerkiksi menisi vastentahtoani jonnekin kylään vain katsomaan telkkaria ja keskustelemaan TV-ohjelmista, jos oikeasti haluaisin käyttää senkin ajan omien harrastusteni parissa? Minun pitäisi siis uhrata omaa kallista aikaani vain, ettei toisille tule paha mieli. Tämä jos mikä on itsekästä, sillä enhän minäkään vaadi heiltä mitään.

Loistava esimerkki tuo Äiti-Minä keskustelu. En ymmärrä miksi kaikki soittelevat niin tiuhaan, kun ei mulla kuitenkaan ole mitään kertomisia. Hyvä esimerkki tänään mm. kun kyseltiin että mitä teen. Vastasin vain että empä mitään. Jos olisin ollut lahjakas small-talkissa, olisin tietysti heittänyt vaikka että katson miesten hiihdon viestiä, näin jälkiviisaana.

[Mörkö]

Hyvä esimerkki tänään mm. kun kyseltiin että mitä teen. Vastasin vain että empä mitään. Jos olisin ollut lahjakas small-talkissa, olisin tietysti heittänyt vaikka että katson miesten hiihdon viestiä, näin jälkiviisaana.

Olen vain huomannut, että mitä enemmän kerrot, sitä enemmän sinulta udellaan. Eli jos olisit kertonut, että katsot hiihtoa, olisi seurannut kysymys, että no mitenkäs ne miehet hiihtää? Oletko seurannut kaikki hiihdot? Koska olet itse viimeksi hiihtänyt? Pidätkö hiihdosta? Pidätkö enemmän perinteisestä vai luistelusta? Kuka on suosikkisi? Mitä? Miten? Miksi? Milloin?



Olenkin päätynyt aina mahdollisimman lyhyeen vastaukseen (siis jos aihe ei sen enempää kiinnosta), "ei" "joo" "no eipä oikeestaa" tms. Kyllä ne sitten pikkuhiljaa tajuaa

Tosin täytyy mainita noin niinkun mielenkiinnon pohjalta olen joskus "ihan vitsillä" heittänyt sitä small-talkia ja kysellyt kaikenlaista. Se on hyvinkin huvittavaa, jos oikein lähtee siihen mukaan, kuinka erilaista se on minun normaaliin kommunikointiin nähden. Ei yhtään kiinnosta se itse asia mitä toinen sanoo, mutta se, että saan aikaan sellasien reaktion kysymykselläni. Kannattaa kokeilla ihan noin tutkimuspohjalta

[niksuu93]

Olen vain huomannut, että mitä enemmän kerrot, sitä enemmän sinulta udellaan.

Niinhän se on. Ihmiset ovat varsin uteliaita, joten kysymystä seuraa aina jatkokysymys. Toisaalta toiset eivät aina ymmärrä vinkkiä edes noista "joo, m-mm" vastauksista vaan puhetulva jatkuu vain jatkumistaan. Se on varsin rasittavaa ja joskus täytyykin keskeyttää toisen puhe ihan suoraan sanomalla että lopeteltaisiinko, kun ei vain jaksa itse enää kuunnella (tai oikeastaan ole jaksanut edes viimeseen 10 minuuttiin)

Tosin täytyy mainita noin niinkun mielenkiinnon pohjalta olen joskus "ihan vitsillä" heittänyt sitä small-talkia ja kysellyt kaikenlaista. Se on hyvinkin huvittavaa, jos oikein lähtee siihen mukaan, kuinka erilaista se on minun normaaliin kommunikointiin nähden. Ei yhtään kiinnosta se itse asia mitä toinen sanoo, mutta se, että saan aikaan sellasien reaktion kysymykselläni. Kannattaa kokeilla ihan noin tutkimuspohjalta

Silloin kun olen "ylilatautunut" niin minultakin tuo onnistuu. Jotkut jopa kuvailleet sanavalmiiksi tällöin. Kyllähän siihen yleensä heti toinenkin mukaan lähtee, mutta minusta tällainen kommunikointi on vaan jotenkin niin pinnallista, pakkopullaa että harvemmin tulee tehtyä. Harvoin myös on aivot niin mukana tilanteessa, että sitä hoksaa sillä hetkellä jotain hauskaa heittää. Ideat tulevat yleensä vähän jälkijunassa.

Harvemmin tässä yhteiskunnassa vain pääsee "latautumaan niin täyteen", että tuo on minulle luontevaa. Yleensä sitä omaa aikaa ja hiljaisuutta kaipaisi enemmän kuin mitä on mahdollista.

Tämän myötä yhteydenpito tuttuihinkin tuntuu usein enemmän velvollisuudelta kuin ilolta.

[Mawerick]

Ideat tulevat yleensä vähän jälkijunassa.

Tämähän on introverteille hyvin tyypillistä. Koska keskustelun prosessointi ja analysointi sekä (nasevan) vastauksen muodostaminen/hiominen vie oman aikansa, ei extroverteille ominainen nopea reagointi tahdo onnistua. Toki vastaus, kun se viimein on valmis, on yleensä varsin loistava. Valitettavasti tilanne on tuossa vaiheessa usein jo ohi ja ko. vastaus jää käyttämättä.

Noin muuten tämä piirros on mielestäni mainio kuvaamaan meikäläisen tuntemuksia silloin, kun haluaisin vain olla rauhassa mutta joku tuppaa ilmoittamatta vierailulle (tai puhelin soi yllättäen... tai ovikello soi yllättäen... tai jotain muuta vastaavaa):

[Maalapsi]

Tuli kolme eri tilannetta mieleen, joissa olen kuullut muilta tällaisia totuuksia itsestäni.

Minulla on eräs synnynnäinen neurologinen vamma ja peruskoulussa piti aina säännöllisin väliajoin toimittaa koulusta lausunto hoitavalle taholle. Ylä-asteella silloinen luokanvalvojani kirjoitti lausuntoon, että kavereita minulla ei juuri tunnu olevan ja että olen hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Silloin teini-iän myllerryksessä erityisesti tuo syrjäänvetäytyvä tuntui hirveältä, en tunnistanut siitä itseäni. En vieläkään oikeastaan pidä tuosta sanasta, sillä itse koen minulla olevan vahva sisäinen maailma. Sehän ei ulospäin näy.

Olen tuntenut nykyisen kumppanini jo kauan ennen kuin liekki roihahti ja aloimme seurustella. Hänen muistan joskus ennen seurusteluaikojamme sanoneen, että minulla on niin paksut suojamuurit ympärilläni, ettei kukaan edes pääse lähelleni. Toisin sanoen minun pitäisi siis olla rohkeampi ja avoimempi. Itse kyllä tunnen olevani hyvinkin avoin ja tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Muut ihmiset eivät vain tunnu ymmärtävän ja jaksavan tutustua minuun.

Olin vuosia sitten opintoihin liittyen työssäoppimisjaksolla päiväkodissa ja muistan kuinka työntekijät opettajaani myöten yrittivät saada minusta puheliaampaa. En juuri pitänyt työpäivien aikana taukoja, sillä en halunnut mennä taukotilaan juoruavien naisten sekaan. En keksinyt ikinä mitään sanottavaa, joten join teeni hiljaa istuen ja muiden juttuja kuunnellen. Puoliakaan jutuista en ymmärtänyt ja vaikka olisinkin, eivät ne minua kiinnostaneet. Lasten kanssa kyllä mielestäni sujui hyvin ja vaikken minusta "tarhatätiä" tullutkaan, olen silti päässyt tekemään töitä lasten parissa.

[Passepartout]

Mielenkiintoista miten eri tavalla sanat voi kokea. Vaikka minulla on ollut vaikeuksia hyväksyä introverttia ja erityisherkkää itseäni, en ole ikinä pitänyt mitenkään kielteisenä sitä että olen syrjäänvetäytyvä ja minulla on paksut suojamuurit. Minulle siis nuo ilmaukset ovat positiivisia, sisältävät ikään kuin sen viestin että olen yksinäinen susi ja syvissä vesissä ne isot kalat kutee ja siihen malliin.

[Mörkö]

Mielenkiintoista miten eri tavalla sanat voi kokea. Vaikka minulla on ollut vaikeuksia hyväksyä introverttia ja erityisherkkää itseäni, en ole ikinä pitänyt mitenkään kielteisenä sitä että olen syrjäänvetäytyvä ja minulla on paksut suojamuurit. Minulle siis nuo ilmaukset ovat positiivisia, sisältävät ikään kuin sen viestin että olen yksinäinen susi ja syvissä vesissä ne isot kalat kutee ja siihen malliin.

Olen monasti pohtinut sanojen merkitystä ja miten ne tosiaan voivatkin merkitä toisille ihmisille ihan toista. Sanojahan ne vain ovat ja mikään sana ei voi koskaan kertoa toiselle ihmisille aivan täysin, mitä kokee sisällään. Itselleni taas erityisherkkä on jotenkin ikävä sana. Vaikka tiedän sellainen olevanikin. Jotenkin olen paininut (ja tapellut) tämän herkkyyteni kanssa koko elämäni, että siitä on jotenkin tullut vihollinen. Ehkä sana "herkkä" kuvaa minulle liiaksi haavoittuvuutta, jota yritän kovasti välttää. Eihän mies voi olla herkkä? Lapsuudesta tulee monia hetkiä mieleen, jolloin olen jostain asiasta alkanut itkemään ja jokin taho on tälle naureskellut. Perkeleen ihmiset!!

[Maalapsi]

Toisaalta olenkin ylpeä siitä millainen olen, sillä minä en olisi minä juuri tällaisena syrjäänvetäytyvänä ja hiljaisena ihmisenä. Noilla sanoilla on jotenkin negatiivinen kaiku, maailmassa jossa ekstroverttien luonteenpiirteitä ihaillaan. Itselläni on ollut pitkä tie hyväksyä itseni tällaisena kuin olen, myönnettäköön. Vieläkin ajoittain tunnen itseni huonommaksi kuin muut, vertaillen itseäni muihin. Varsinkin silloin kun opiskelu stressaa. Ehkä se on sitä heikkoa itseluottamusta...

[niksuu93]

Toisaalta olenkin ylpeä siitä millainen olen, sillä minä en olisi minä juuri tällaisena syrjäänvetäytyvänä ja hiljaisena ihmisenä. Noilla sanoilla on jotenkin negatiivinen kaiku, maailmassa jossa ekstroverttien luonteenpiirteitä ihaillaan. Itselläni on ollut pitkä tie hyväksyä itseni tällaisena kuin olen, myönnettäköön. Vieläkin ajoittain tunnen itseni huonommaksi kuin muut, vertaillen itseäni muihin. Varsinkin silloin kun opiskelu stressaa. Ehkä se on sitä heikkoa itseluottamusta...

Sama täällä. Olen tavallaan jopa ylpeä siitä että olen introvertti, oman tieni kulkija. Ja termillä on tosiaan negatiivinen asema (ajatelkaa nyt jakoakin, autuaasti ulospäinsuuntautunut vai hiljaisesti sisäänpäinsulkeutunut), mutta se johtuu yksinkertaisesti siitä että valtaväestö on ekstroja joten he ihailevat toistensa omaista käytöstä. Tästä ajattelutavasta olisi tosiaan hyvä päästä eroon (sanoo toinen samasta ongelmasta kärsijä), sillä introverttiudessa ei ole mitään vikaa. Vaikka ekstrot antavat helposti ymmärtää toisin, niin se kertoo enemmänkin heidän avarakatseettomuudestaan. Introvertilla on myös monia vahvuuksia, joten missään nimessä ei pidä ainakaan alkaa esittää ekstroa saadakseen ihmisiltä enemmän hyväksyntää. Sillä tämä kostautuu myöhemmin, on nimittäin kokemusta.