Toisten totuuksia

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Cupcake
Viestit: 15
Liittynyt: 21.02.2015 20:04
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja Cupcake » 23.02.2015 20:00

Kyllä jotkut ihmiset yrittävät ymmärtää introverttejä, mutta välillä tuntuu että viesti menee hieman ohi. Kerran selitin eräälle sukulaiselleni olevani introvertti ja mitä se tarkoittaa. Hän oli kyllä oli hyvin ymmärtäväisen oloinen kunnes sain vastauksen""Ei kyllä uskois, kun sä näytätkin tollaselta"". Anteeksi, mutta millä tavalla ulkonäkö liittyy asiaan. Se että nautin yksinolosta ei tarkoita että minun pitäisi näyttää ojasta nostetulta pummilta.
Mielestäni olisi hyvä, jos asiasta opetettaisiin jo hyvissä ajoin vaikka koulussa. Oppisivat lapset ja nuoret että erilaisuutta on.Niin moni ei varmaan myöskään tuntisi syylisyyttä yksinolon tarpeesta. Kaikki terapeutti ja lääkitys höpinä pitäisi lopettaa, sillä niin luodaan vain itsensä toteuttavia ennustuksia. Jos ihmiselle koko elämä kerrotaan, että hän on masentunut, niin kohta hän varmaan on. Se voisi myös estää aikuisiällä syntyvää katkeruutta siitä, ettei kukaan ole ikinä edes maininnut tällaisen termin olemassa olosta. Ja ei tarvitsisi myöskään vaivautua etukäteen kirjoittamaan listaa tekosyistä, miksi en tänä viikonloppuna poistu kotoani .

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 23.02.2015 22:10

Cupcake kirjoitti:Kyllä jotkut ihmiset yrittävät ymmärtää introverttejä, mutta välillä tuntuu että viesti menee hieman ohi. Kerran selitin eräälle sukulaiselleni olevani introvertti ja mitä se tarkoittaa. Hän oli kyllä oli hyvin ymmärtäväisen oloinen kunnes sain vastauksen""Ei kyllä uskois, kun sä näytätkin tollaselta"". Anteeksi, mutta millä tavalla ulkonäkö liittyy asiaan. Se että nautin yksinolosta ei tarkoita että minun pitäisi näyttää ojasta nostetulta pummilta.
Mielestäni olisi hyvä, jos asiasta opetettaisiin jo hyvissä ajoin vaikka koulussa. Oppisivat lapset ja nuoret että erilaisuutta on.Niin moni ei varmaan myöskään tuntisi syylisyyttä yksinolon tarpeesta. Kaikki terapeutti ja lääkitys höpinä pitäisi lopettaa, sillä niin luodaan vain itsensä toteuttavia ennustuksia. Jos ihmiselle koko elämä kerrotaan, että hän on masentunut, niin kohta hän varmaan on. Se voisi myös estää aikuisiällä syntyvää katkeruutta siitä, ettei kukaan ole ikinä edes maininnut tällaisen termin olemassa olosta. Ja ei tarvitsisi myöskään vaivautua etukäteen kirjoittamaan listaa tekosyistä, miksi en tänä viikonloppuna poistu kotoani .
Ilmeisesti useimmat ihmiset eivät vain perusta tällaisesta itsensä tutkiskelemisesta ja analysoinnista, joten he saattavat pitää sellaista harrastavaa jotenkin outona. Ehkä siitä helposti vain ajatellaan, että ihmisessä on jotain vikaa oltava kun asiaa pitää ruveta selvittämään - sillä eihän "normaaleja ihmisiä tarvitse "lokeroida". Itse kyllä pidän kovasti oman minäni tutkimisesta, sillä on aina hienoa oppia tuntemaan itsensä paremmin.

Mitä tulee ulkonäköasiaan niin, eihän tosiaan kenestäkään voi pelkän ulkoisen olemuksen tai vaikkapa kasvojen perusteella paljon persoonallisuudesta sanoa. Se että on huolitellun näköinen kertoo minusta enemmän siitä, että pitää itsestään (terveellä tavalla) sekä huolehtii hyvinvoinnista ja hygienistaan. Kyllä minäkin miehenä välitän siitä, että päällä on aina puhtaat vaatteet, tuoksuu hyvälle ja on muutenkin ihmisen näköinen. Tokihan jokainen saa pukeutua ja laittautua miten haluaa, tärkeintähän että niin itse viihtyy. Omaksi iloksihan sitä kai laittaudutaan, tai ainakin pitäisi.

Kyllä ymmärtääkseeni introvertismia ja ekstrovertismia koulussakin lyhyesti käsitellään, mutta mitä olen tästä "opetuksesta" muiden kokemusten perusteella lukenut niin yleisesti jo nuoret ajattelevat että ekstrovertti = hyvä ja introvertti = huono ja sitä parempi mitä enemmän persoonallisuus on ekstrovertin laidassa. Ajatellaan että on "coolimpaa" olla ekstrovertti. Tuskin tätä halutaan tahallisesti opettaa, mutta ilmeisesti tämä kertoo juuri siitä ajattelutavasta joka heijastuu yhteiskunnan hyväksynnästä.

Ei pitäisi tosiaan koskaan käyttäytyä omaa persoonallisuuttaan vastaan, varsinkaan muiden kehotuksesta. Tämä kuormittaa pidemmän päälle psyykettä ja voi olla yksi osasyy siihen miksi masennus ja muut mt-ongelmat alkavat olla Suomessa jo kansansairaus. Pääasia että on itse sinut itsensä kanssa, se on toisten ongelma jos he eivät ymmärrä.

Passepartout

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 25.02.2015 14:47

Tuli näistä toisten totuuksista mieleeni, että mitä mieltä olette käsitteestä "mukavuusrajojen ylittäminen"? Onko tämäkin ekstroverttien hapatusta? Tuli mieleeni kun facessa on taas kiertänyt meemejä aiheeseen liittyen ("Nothing good ever comes in comfort zone" tjsp.) ja terapeuttinikin puhui jotain mukavuusalueella pysymisestä tässä yhtenä päivänä.

Mun on vaikea uskoa että se olisi niin välttämätöntä. Siis tottakai esim. urheillessa, jos haluaa että kunto kasvaa täytyy välillä tuntua pahalta, mutta sekin on yleensä sellaista hyvää, palkitsevaa pahaa oloa vaikka tulisikin makkaraperunat. Ymmärrän että voi olla hyvä tehdä hyvällä tavalla jännittäviäkin asioita, mutta välillä tuntuu että ihmisten mielestä sitä pitäisi piinata ja pakottaa itseään koko ajan.

Lisäksi ainakin minun mukavuusalueeni on niin suppea, että poistun siltä jos vastaan puhelimeen, menen bussilla jonnekin tai käyn kaupassa. En ole huomannut että siitä olisi seurannut mitään hyvää paitsi tietysti määränpäähän pääseminen tai täysi jääkaappi. Siis mukavuusalueelta poistuminen ei ole tehnyt minusta mitenkään parempaa tai vahvempaa ihmistä tai siedättänyt minua mitenkään. Oikeastaan elämäni 30 ensimmäistä vuotta oli silkkaa pakottautumista pois mukavuusalueelta että käy normaalista ja mitä siitä seurasi? Flippaus.

Mietin siis että mahtaako elämä olla ekstroverteilla tai muuten vaan normaaleille ihmisille siis oikeasti niin helppoa, että täytyy oikein varta vasten miettiä mukavuusalueelta poistumista? Että valtaosan ajasta tulisi helposti viettäneeksi mukavuusalueellaan? Että arki, opiskelu, työ ei pakota pois sieltä? Jos näin todella on meille kyllä totisesti jaetaan syntymässä aika erilaiset pelimerkit. Niin erilaiset, että mistään tasa-arvosta on aivan turha puhua.

Avatar
Overlord
Ylin auktoriteetti
Viestit: 131
Liittynyt: 25.02.2013 16:00
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja Overlord » 25.02.2015 16:55

Passepartout kirjoitti:Mietin siis että mahtaako elämä olla ekstroverteilla tai muuten vaan normaaleille ihmisille siis oikeasti niin helppoa, että täytyy oikein varta vasten miettiä mukavuusalueelta poistumista? Että valtaosan ajasta tulisi helposti viettäneeksi mukavuusalueellaan? Että arki, opiskelu, työ ei pakota pois sieltä? Jos näin todella on meille kyllä totisesti jaetaan syntymässä aika erilaiset pelimerkit. Niin erilaiset, että mistään tasa-arvosta on aivan turha puhua.
Voit ajatella asian niinpäin, että stereotyyppinen ekstrovertti poistuu välittömästi mukavuusalueeltaan heti, kun keskustelu kääntyy mihinkään vakavampaan kuten filosofiaan, psykologiaan tai henkilökohtaisiin ongelmiin. Epätoivoiset yritykset kääntää keskustelu takaisin omalle mukavuusalueelle alkavat yleensä lähes välittömästi.
Mukavuusalueen määritelmä kirjoitti:Mukavuusalue on psykologinen tila, jossa henkilö tuntee olonsa luontevaksi ja rennoksi sekä kokee hallitsevansa tilannetta ilman ahdistusta. Mukavuusalueelta poistuminen nostaa stressitasoa ja lisää ahdistusta, mikä puolestaan lisää tarkkaavaisuutta ja sitä kautta mahdollistaa tehokkaamman toiminnan. Liiallinen ahdistus kuitenkin haittaa toimintaa enemmän kuin hyödyttää, joten mukavuusalueelta ei kannata mennä liian kauas pois.
Usein koko mukavuusalue ymmärretään väärin. Urheilija, joka lähtee kiipeämään isoa vuorta ensimmäistä kertaa elämässään, ei välttämättä poistu ollenkaan mukavuusalueeltaan vaikka koitos olisi kuinka rankka.

Lisäksi myös epämiellyttävät asiat voivat sijaita mukavuusalueella (englanninkielinen Comfort zone on paljon tarkempi kuvaus kuin huono suomennos mukavuusalue). Sosiaalisiin tilanteisiin itsensä harjoituttaneelle ja totuttautuneelle introvertille ne voivat ihan hyvin sijaita mukavuusalueella, mutta ei hän silti niistä tule isommin nauttimaan, kun akut kuitenkin tyhjenevät ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Arkisemmista esimerkeistä voisi mainita vaikkapa kotityöt. Harva niistäkään pitää, mutta silti ne ovat lähes kaikkien mukavuusalueen sisällä.
Question everything. Learn something. Answer nothing. -Euripides

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 25.02.2015 18:15

Passepartout kirjoitti:Tuli näistä toisten totuuksista mieleeni, että mitä mieltä olette käsitteestä "mukavuusrajojen ylittäminen"? Onko tämäkin ekstroverttien hapatusta? Tuli mieleeni kun facessa on taas kiertänyt meemejä aiheeseen liittyen ("Nothing good ever comes in comfort zone" tjsp.) ja terapeuttinikin puhui jotain mukavuusalueella pysymisestä tässä yhtenä päivänä.

Mun on vaikea uskoa että se olisi niin välttämätöntä. Siis tottakai esim. urheillessa, jos haluaa että kunto kasvaa täytyy välillä tuntua pahalta, mutta sekin on yleensä sellaista hyvää, palkitsevaa pahaa oloa vaikka tulisikin makkaraperunat. Ymmärrän että voi olla hyvä tehdä hyvällä tavalla jännittäviäkin asioita, mutta välillä tuntuu että ihmisten mielestä sitä pitäisi piinata ja pakottaa itseään koko ajan.
Mukavuusalueelta poistuminen tarkoittaa minusta ennenkaikkea sitä, että toimii hetkellisesti eri tavalla kuin mihin on tottunut. Tälla tavalla siis laajentaa omaa toimintavapauttaan ja yrittää siedättää itsensä kulloisellekin ärsykkeelle. Liekkö olen ainoa, jolle tuli tästä ensimmäisenä mieleen erilaiset pelkotilat ja fobiat. Näihinhän tämä on ainoa pysyvä hoito.

Eihän se tietenkään välttämätöntä ole, mutta useimmille meistä (ekstroistakin) joskus elämässä vain tulee tilanteita, joissa ei voi toimia kuten eniten itse haluaisi. Itse näkisin että mukavuusalueelta poistuminen tarkoittaa suurimmalle osalle esimerkiksi väliaikaista jännityksen hakemista elämäänsä.
Passepartout kirjoitti:Lisäksi ainakin minun mukavuusalueeni on niin suppea, että poistun siltä jos vastaan puhelimeen, menen bussilla jonnekin tai käyn kaupassa. En ole huomannut että siitä olisi seurannut mitään hyvää paitsi tietysti määränpäähän pääseminen tai täysi jääkaappi. Siis mukavuusalueelta poistuminen ei ole tehnyt minusta mitenkään parempaa tai vahvempaa ihmistä tai siedättänyt minua mitenkään. Oikeastaan elämäni 30 ensimmäistä vuotta oli silkkaa pakottautumista pois mukavuusalueelta että käy normaalista ja mitä siitä seurasi? Flippaus.
Luin melkein huvittunein katsein tätä kappaletta, sillä lähes täysin samat tunteet minullakin. Jotkut päivät olisi vain ihana viettää kokonaan kotona omien ajatusten ja juttujen parissa, mutta sen ihanuuden keskeyttää sitten vaikka se kauppareissu. Samaten vihaan sitä jos joku soittaa tuntemattomasta numerosta, joka usein paljastuu puhelinmyyjäksi. Eihän siitä yleensä mitään hyvää seuraakaan kuin se tavoitteen saavuttaminen, mutta onhan sekin tavallaan tärkeää. Ja useimmissa tapauksissa pakollista kuten vaikka jääkaapin täyttämisen kohdalla.

Siedätyshoitona mukavuusalueelta poistumista käyttäisin itse lähinnä jos tuntisin että jokin asia tai pelko vaivaa minua ja haluan siitä eroon. Mikäli asia on itselle yhdentekevä eikä se häiritse elämää, mitä väliä. Flippaus on mullakin lähellä ollut, kun on yrittänyt elää yhteiskunnan odotusten mukaisesti. Heti kun on antanut periksi omalle luonteelleen, niin aivot ovat kiittäneet tuhannesti. Harmi vain että täällä ei saa täysin elää omien tarpeidensa mukaisesti.
Passepartout kirjoitti:Mietin siis että mahtaako elämä olla ekstroverteilla tai muuten vaan normaaleille ihmisille siis oikeasti niin helppoa, että täytyy oikein varta vasten miettiä mukavuusalueelta poistumista? Että valtaosan ajasta tulisi helposti viettäneeksi mukavuusalueellaan? Että arki, opiskelu, työ ei pakota pois sieltä? Jos näin todella on meille kyllä totisesti jaetaan syntymässä aika erilaiset pelimerkit. Niin erilaiset, että mistään tasa-arvosta on aivan turha puhua.
Kyllähän se näin on, että introverteilla on paljon huonommat kortit tällaisessa sosiaalisessa nyky-yhteiskunnassa kuin ekstroverteilla. Lähinnähän kyse on siitä, että nykyinen maailma on rakennettu ekstroille. Tämä ei tarkoita sitä että introt olisivat jotenkin huonompia/heikompia ihmisiä vaan tilanne olisi päinvastainen jos maailma ihannoisi puolestaan introverttejen olemusta. Ekstroverttien luontaista käytöstä pidetään täällä ainoana hyväksyttävänä, joten heillä on paljon helpompaa kun voivat olla avoimesti omia itsejään. Introvertti puolestaan joutuu uhraamaan ylimääräistä energiaa esittämään "ekstroverttia", jotta hän menisi kunnon kansalaisesta. Vaikka moni sanoisi ääneen hyväksyvänsä introvertin omana itsenään, hyvin usein häntä kuitenkin vähintään kummaksutaan hiljaisesti. Tasa-arvosta ei voi siis edes puhua.
Overlord kirjoitti:Voit ajatella asian niinpäin, että stereotyyppinen ekstrovertti poistuu välittömästi mukavuusalueeltaan heti, kun keskustelu kääntyy mihinkään vakavampaan kuten filosofiaan, psykologiaan tai henkilökohtaisiin ongelmiin. Epätoivoiset yritykset kääntää keskustelu takaisin omalle mukavuusalueelle alkavat yleensä lähes välittömästi.
Tässä vain se juju on, että ekstrovertti harvoin tarvitsee poistua mukavuusalueeltaan kun yleensä ihmiset haluavat vain keskustella pinnallisista asioista. Pääasia että vain puhetta tulee. Introvertti joutuu tekemään sitä yhteiskunnassamme jatkuvasti, eikä hänen omaa luontaista käytöstään pidetä hyväksyttävänä kuten ekstron.

Molemmilla on tietysti ovat vahvuutensa ja heikkoutensa, mutta maailma ei vain osaa ymmärtää/hyödyntää introvertteja oikein.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 25.02.2015 18:44

Onko muut miten paljon muuten kohdanneet säälimistä mitä tulee introverttiuteen? En tiedä tekevätkö ihmiset sitä tahallisesti vai tahtomattaan, mutta sävystä saa helposti juuri sellaisen käsityksen että sinua pidetään säälittävänä, heikkona, epäonnistuneena ihmisenä jonka on muututtava jotta hänet hyväksytään joukkoon.

Siis esimerkiksi tällaisia kannanottoja on tullut läheisiltäni vastaan:

"Voi kun mua ihan säälittää, kun sun elämässä ei ikinä tapahdu mitään. Kotona vain nökötät kaikki päivät"
"Kyllä tuolle sun hiljaisuudelle on nyt pakko tehdä jo jotain. Ei tästä tule mitään"
"Taidat olla aika pahasti masentunut, kun olet vain hiljaa yksin etkä viihdy ihmisten seurassa"
"Tulisit edes käymään meillä kylässä, niin pääsisit hetkeksi pakoon tuosta helvetistäsi"
"Miksi olet tuollainen? Mikset voi olla normaali kuten minä? Kaikilla olis kivempaa!"

Näitä ekstroverttien ikimuistoisia lausahduksia on aina yhtä koomista listata, mutta ei tunnu hyvältä sillä hetkellä kun tuota taas kuulee. Miten ihmiset oikein saisi ymmärtämään, että kyse on luonteenpiirteestä eikä viasta, joka pitää korjata? Eikä sitä edes voisi korjata ja huonoin vaihtoehto on alkaa lääkitsemään itsestään ekstroverttia. Sitä paitsi, olen itse tyytyväinen itseeni joten miksi tämä introverttius tuntuu olevan suurempi ongelma muille kuin minulle?

Ihmettelen vain. :shock:

Avatar
Mörkö
Viestit: 23
Liittynyt: 24.11.2014 18:24
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja Mörkö » 25.02.2015 19:12

niksuu93 kirjoitti:Onko muut miten paljon muuten kohdanneet säälimistä mitä tulee introverttiuteen? En tiedä tekevätkö ihmiset sitä tahallisesti vai tahtomattaan, mutta sävystä saa helposti juuri sellaisen käsityksen että sinua pidetään säälittävänä, heikkona, epäonnistuneena ihmisenä jonka on muututtava jotta hänet hyväksytään joukkoon.
Nuorempana kulutin aikaani suurimmaksi osaksi tietokoneella CS:ää pelaten (nettiräiskintä). Äitini ei tästä pitänyt ja hänelle tuli oikein huono olo siitä, kuinka epäsosiaalinen poika hänellä oikein olikaan. Olen aina ollut herkkä vaistoamaan muiden tunteita ja tätä kautta omasta käytöksestäni muodostui minullekin sellainen kummallinen olo, että olempas minä outo ja huono ihminen muutenkin. En osaa olla kuin muut ja mennä ulos "tekemään jotain". Se oli siis sitä aikaa kun lasten leikit oli jo leikitty. Siinä iässä olisi pitänyt "hengailla" jossain kavereiden kanssa.

Hän sitten sai sitten pakotettua minut käymään erään puolituttavan kanssa kuntosalilla pari kertaa viikossa. Se oli ihan mukavaa ja ajattelinkin, että nythän kaikki on sitten tyytyväisiä. No eipä se sitten riittänytkään vaan jotain lisää oli pakko tehdä, koska eihän ihminen ole luotu(usko jumalaan oli järkkymätön) olemaan yksin tietokoneen ääressä päivät pitkät. Ja taas tämä paha olo heijastui minuunkin. Kärsin varmasti vieläkin tästä ihmeellisestä riittämättömyyden tunteesta joka tulee aina, kun ajattelen muita ihmisiä ja heidän sosiaalista tointaan. Toki on pitkälle tultu. Osaltaan termin Introvertti löytämisen jälkeen. Ja tietysti, kun saa asua yksin, niin ei ole muita ihmisiä niin kovasti määrittelemässä mitä pitäisi kulloinkin tehdä. Muutenkin ottaa pattiin ihmiset, jotka aina tietävät kuinka toisten pitäisi elää. Vain pyynnöstä itse esitän näkemyksiäni toisten tekemisiin.

Passepartout

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 26.02.2015 14:27

Overlord kirjoitti:
Mukavuusalueen määritelmä kirjoitti:Mukavuusalue on psykologinen tila, jossa henkilö tuntee olonsa luontevaksi ja rennoksi sekä kokee hallitsevansa tilannetta ilman ahdistusta. Mukavuusalueelta poistuminen nostaa stressitasoa ja lisää ahdistusta, mikä puolestaan lisää tarkkaavaisuutta ja sitä kautta mahdollistaa tehokkaamman toiminnan. Liiallinen ahdistus kuitenkin haittaa toimintaa enemmän kuin hyödyttää, joten mukavuusalueelta ei kannata mennä liian kauas pois.
Usein koko mukavuusalue ymmärretään väärin. Urheilija, joka lähtee kiipeämään isoa vuorta ensimmäistä kertaa elämässään, ei välttämättä poistu ollenkaan mukavuusalueeltaan vaikka koitos olisi kuinka rankka.
Jos ihminen siis pystyy yltämään huippusuoritukseen poistumatta mukavuusalueelta, miksi sieltä pitäisi poistua muuta kuin pakon edessä? Mitä sillä on tarkoitus saavuttaa?

Mun mielestäni Suomessa mukavuusalueelta poistumisesta puhutaan juuri siinä merkityksessä, että tee jotain mikä vähän jännittää, ihan vaan siltä varalta että se olisikin kivaa. Ainakin pikagoogletuksella ihmiset on omasta mielestään poistuneet mukavuusalueeltaan kun ne on käyneet ensimmäistä kertaa avannossa tms. Ja mukavuusalueella pysyminen tarkoittaa sitä, että ei koskaan tee mitään uutta tai rutiinista poikkeavaa ja elämä on tylsää ja turvallista.

Englanninkielisessä wikipediassa comfort zone määriteltiin: "a behavioral state where a person operates in an anxiety-neutral position." Tosiaan ihan eri asia kuin se minkä merkityksen mukavuusalue suomenkielessä yleensä saa.

Mä en ymmärrä.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 26.02.2015 17:32

Mörkö kirjoitti:
niksuu93 kirjoitti:Onko muut miten paljon muuten kohdanneet säälimistä mitä tulee introverttiuteen? En tiedä tekevätkö ihmiset sitä tahallisesti vai tahtomattaan, mutta sävystä saa helposti juuri sellaisen käsityksen että sinua pidetään säälittävänä, heikkona, epäonnistuneena ihmisenä jonka on muututtava jotta hänet hyväksytään joukkoon.
Nuorempana kulutin aikaani suurimmaksi osaksi tietokoneella CS:ää pelaten (nettiräiskintä). Äitini ei tästä pitänyt ja hänelle tuli oikein huono olo siitä, kuinka epäsosiaalinen poika hänellä oikein olikaan. Olen aina ollut herkkä vaistoamaan muiden tunteita ja tätä kautta omasta käytöksestäni muodostui minullekin sellainen kummallinen olo, että olempas minä outo ja huono ihminen muutenkin. En osaa olla kuin muut ja mennä ulos "tekemään jotain". Se oli siis sitä aikaa kun lasten leikit oli jo leikitty. Siinä iässä olisi pitänyt "hengailla" jossain kavereiden kanssa.

Hän sitten sai sitten pakotettua minut käymään erään puolituttavan kanssa kuntosalilla pari kertaa viikossa. Se oli ihan mukavaa ja ajattelinkin, että nythän kaikki on sitten tyytyväisiä. No eipä se sitten riittänytkään vaan jotain lisää oli pakko tehdä, koska eihän ihminen ole luotu(usko jumalaan oli järkkymätön) olemaan yksin tietokoneen ääressä päivät pitkät. Ja taas tämä paha olo heijastui minuunkin. Kärsin varmasti vieläkin tästä ihmeellisestä riittämättömyyden tunteesta joka tulee aina, kun ajattelen muita ihmisiä ja heidän sosiaalista tointaan. Toki on pitkälle tultu. Osaltaan termin Introvertti löytämisen jälkeen. Ja tietysti, kun saa asua yksin, niin ei ole muita ihmisiä niin kovasti määrittelemässä mitä pitäisi kulloinkin tehdä. Muutenkin ottaa pattiin ihmiset, jotka aina tietävät kuinka toisten pitäisi elää. Vain pyynnöstä itse esitän näkemyksiäni toisten tekemisiin.

Hyvin tutulta kuulostaa kuvio tännekin. Sillä poikkeuksella että itse en CS:sää pelannut vaan pyörin enemmän netti- ja peliyhteisöissä. Mutta pääsääntöisesti siis tietokoneella. Äiti paljon huomautteli myös minua asiasta ja patisti enemmän ihmisten ilmoille. No oli minulla tuolloin muutama "kaverikin", jonka kanssa tuli jotain välillä tehtyä. Mutta suoraan sanottuna itselleni tuo nettielämä oli aina live-suhteita tärkeämpi ja monta hyvää ystävyyttäkin siellä solmin.

"Hengaillahan" sitä olisi tietysti tuossa iässä pitänyt, mutta se ei ole koskaan tuntunut minusta luontevalta. Nämä kaupan edessä norkoilevat "jonnet" vielä tänäkin päivänä enemmän huvittavat, mutta ilmeisesti tähän on tultu ja se on monille sitä normaalia. Viihdyin jo nuorena hyvin yksin ja omien juttujeni parissa, enkä pahemmin seuraa kaivannut. Minua enemmänkin ihmetytti aikuisten huomauttelut siitä, miten "nuorelle kaverit on maailman tärkein asia" - minulle ei ollut. Tästä syystä ihmiset helposti antoivat ymmärtää että minussa on jotain vikaa, koska kavereiden määrähän on ihmisen onnistumisen mittari.

Olen sellainen persoona että harvoin herätän toisten mielenkiintoa ja eivät hekään minuun. Toisin sanoen minuun joko ihastutaan tai vihastutaan, neutraalia suhtautumista ei juuri ole ollut. Valitettavasti 90 % tuttavuuksista on vihannut ja yhdessä elämänvaiheessa se sai tuntemaan itsensä ala-arvoiseksi. Nyttemmin ja erityisesti introvertti-termin löytämisen jälkeen olen kuitenkin huomannut, että viihdyn vallan hyvin omissa oloissani ja harrastusteni parissa, enkä useinkaan tarvitse niihin toisia ihmisiä viihtyäkseni hyvin. Elämässä on siis paljon sisältöä vaikka ihmisiä ei paljon olisikaan.

Edelleenkin tietysti kaikki huomauttelevat minulle tästä "elämän köyhyydestä" ja "eristäytymisestäni", mutta enpä siihen pahemmin enää ota kantaa. Se on heidän ongelmansa jos eivät ymmärrä että se on minun valintani. Ikäväähän se tietysti olisi jos näin olisi vasten henkilön omaa tahtoa.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 27.02.2015 18:03

En nyt ole varma liittyykö tämä suoranaisesti introverttiuteen, mutta en huomannut tästä asiasta vielä paljon juttua täällä. Eli siis kuinka paljon te muut saatte palautetta siitä, jos ette pääse/halua mennä kylään pyydettäessä?

Tämäkin asianhaara tuli tänään jälleen kerran hyvin esille, kun pyydettiin kyläilemään muutaman päivän ajaksi. Olin jo aiemmin ilmoittanut ettei tämä viikonloppu sovi koska on muuta hommaa, mutta ensi viikko ja viikonloppu jäivät vielä avoimeksi. No, tänään sitten soiteltiin uudestaan asian tiimoilta että käviskös tiistai, johon ehdin jo vastata myöntävästi koska olin unohtanut että minulla on keskiviikkona pakollisia hoidettavia asioita. Soittelin sitten heti perään että ei käykään koska nuo asiat on tosissaan siis pakko hoitaa päivälleen tuolloin, mutta arvatkaas minkälainen sota siitä syttyi kun minulle ei sopinutkaan.

Heti alko syyttely että "aina pitäisi mennä sinun pillin mukaan että sulle ei ikinä käy ja meidän olisi omat menomme siirrettävä vain jotta sinä saisit tulla käymään". Ööö... en ensinnäkään kertaakaan ole omatoimisesti itseäni kylään tyrkyttänyt ja mistä syystä heti oletetaan että minä haluaisin heidän peruvan omat suunnitelman minun takiani? Koska tiistai ei käynyt, ehdotin luonnollisesti sitä seuraavaa viikonloppua josta seurasi totaalinen kilahdus. Olen myös aiemmin ehdottanut tällaisessa tilanteessa, että unohdetaan asia tältä erää ja palataan asiaan kun hetki on molemmille parempi. Mutta ei, silloin olisi ollut kaikki hyvin jos vain minä olisin itse perunut kaikki menoni ja jättänyt asiani hoitamatta joutuakseni vain toisten pariin seurustelemaan. Toinen osapuoli loukkaantuu yhtä verisesti myös siitä että ehdotan että palataan asiaan paremmalla hetkellä - aivan kuin se olisi jotenkin minun syy, että minullakin sattuu olemaan oma elämä. Huoh... Missähän kohtaa minä taas tein väärin?

Olen huomannut että koska introverttina vietän paljon aikaa kotona ja koska minulla ei juuri ole koskaan mitään kertomista ihmisille (ei ole biletarinoita, lomamatkoja jne.), niin helposti luullaan että minulla ei ole mitään elämää ja minulla on kokoajan tylsää. Siksi ihmiset kuvittelevat että minulla on koska vain aikaa auttaa, kyläillä ja tehdä muille palveluksia. Auliisti ollaan kyllä heti yhteyttä ottamassa, jos palveluksia tarvitaan mutta takaisin niitä ei juuri koskaan tule. Olen tullut elämäni varrella muutenkin jotenkin sellaiseen lopputulokseen, että suurin osa ihmisistä on todella itsekkäistä (asenne minä haluan nyt ja heti), eikä ketään juuri kiinnostaa muu kuin oma napa ja omat asiat. Itse olen pitkän aikaa muiden eteen yrittänyt tehdä paljon, joskus oman hyvinvointinikin kustannuksella mutta taitaa olla aika kääntää kelkkaa, koska harvaa oikeasti kiinnostaa mitä minulle edes kuuluu.

Alan introvertiuden oivaltamisen myötä ymmärtää käytöstäni kokoajan vain paremmin. Äiti aikoinaan ihmetteli miksi isän luona viikonloppuvierailuihin usein vain totesin, että "nyt on viikonloppu pilalla" sillä olisin todella halunnut viettää sen kotona rauhassa leväten kouluviikon jäljiltä - enkä minkään uusioperheen "temmellyksessä".

Nyt on selvinnyt syy sitten tähänkin.

Hieman vuodatuksenoloinen kirjoitus, mutta tavallaan hyvä purkaa omaa turhautumista.

Tuntuuko kenestäkään toisesta ylläoleva tarina tutulta?

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa