Introvertit.net Keskustelufoorumi

Löytyykö täältä muita innokkaita koirien kouluttajia ja/tai kasvattajia, jotka olisivat valmiita vaihtamaan ajatuksia kaikkeen koiriin liittyvästä?

Innokkuudesta en tiedä, mutta minulla on 3 ja puoli vuotias suomenlapinkoira narttu.
Olisi tarkoitus aloittaa agility tulevana syksynä.
Ehkä joskus jopa yritetään pentuja, mutta pitäisi käydä kuvauttamassa lonkat.
Enkä ole käyttänyt koskaan näyttelyssä.

Itse en näyttelyitä harrasta. Muutaman kerran olen toisen koiraa käyttänyt näytillä, mutta yksikään oma ei kehässä ole ravannut. Mätsäreissä olen ollut järjestäjätiimissä ja seropilla osallistunut, mutta muuten ei näyttelyhommat oikein ole mun juttu. Joskus niissä on ihan kiva käydä sen vuoksi, että kasvattajat käy ja pääsee vaihtamaan koiramaailman kuulumisia sekä tutustumaan rotuihin. Ulkonäkökeskeisyys ja palkinnot ei oikein kiinnosta.

Agilityä kisasin hivenen yhden sakun kanssa, mutta rotu ei ollut paras mahdollinen "etenemiseen". Muuten agilittaan jokaisen koiran kanssa, joka mulla käy (oma tai hoidokki, koulutettava). Se on niin hyvä liikuntamuoto ja kehittää koiran kehon kontrollia ja motoriikkaa, että parempaa en tiedä (jos ei koirien keskinäistä leikkimistä lasketa). Kisaaminen agissa ei innosta, mutta muuten tykkään tehdä ratoja ja yksäreitä koirien kanssa.

Toko on enemmän se mun juttu. Tai oikeastaan tapakasvatus ja toko yhdessä. On tullut tottisteltuakin jonkin verran, mutta eniten se kenttäjunnaaminen sileällä kiinnostaa. Tietty joka koiran kanssa tätä touhutaan.

Tällä hetkellä en kuulu mihinkään seuraan, enkä kisaa säännöllisesti. Mulla on itsellä yksi resque-eläkeläinen (14w bokseri-pitti, ei kisattu, luonnetestattu, mätsäreissä käytetty ja nenälajeja menty enempi) ja seurana puolivuotinen kasvavanuorikko (monirotuinen vetolinjainen metsä-saku-pystäri, peruskoulutus menossa, lajeista ei hajuakaan vielä..). Enemmän oon nyt keskittynyt "ongelmakäytöksiin" ja kasvattamiseen kuin ihmisvoittoisiin lajeihin.

Täällä myös yksi kkoiraihminen
Kotona tallustaa pian 7vuotias dobermanni uros. Harrastuksia on koluttu vähän laidasta laitaan, mutta näihin ryhmiin me ei olla menty (sattuneesta syystä ) patisi...pentukurssi käytiin silloin kun oli pentuiässä. Itsekseen harrasteltu sitten verijälkeä, jäljestystä, tottelevaisuutta, temppuja , koirahiihtoa, kicksparkkeilua ja muutama kesä käytiin hakua harrastelemassa muutaman kaverin kanssa vuosia sitten.
Alkuvuodesta käytiin ell. kuvaamassa lonkat, polvet ja selkä...huonoja uutisia tuli, nilverikkoa löytyi jote vauhtilajit jäi. Nyt edetään rauhallisemmilla jutuilla, lenkkeily, pyöräily.
Näyttelyihin en ole kiinnostunut menemään, ne on jotain niin typeriä että en tajua! Muutenkin kaikki titteleiden hankkiminen...hohhoiijjaa!

Itsellä on nyt vuoden ikäinen koiruus, joka on tuttuni sijoittama koira minulle. Hän käy koiran kanssa sitten näyttelyissä ja käyttää jalostukseen joskus myöhemmin. Koiranäyttelyt ei minua itseani sinänsä kiinnosta (muutamissa ollut mukana kun on pyydetty), mutta en niitä vastaankaan ole jos noudatetaan sitä näyttelyiden oikeata ideaa (eli haetaan rakenteellisesti terveitä ja sopivia koiria jalostukseen).

Koirien kasvatus/jalostus on muutenkin onneksi mennyt järkevämpään suuntaan suomessa ja ei enää ajatella pelkästään sitä koiran ulkomuotoa / noudateta sairaita rotumääritelmiä ja laiminlyödä koiran terveyttä.

Moi!
Vasta löysin nämä sivut:)
Mulla on ollut belggareita ja niiden kanssa olen harrastanut pk-jälkeä ja hakua. Joskus myös agiliitoa. Nyt on ollut huonoa tuuria, ensin oli koiralla paha nivelrikko jo yksi-vuotiaana ja sitten seuraava koira satutti selkänsä metsäretkellä. Ollaan sitten sen kanssa vähän aloiteltu verijälkeä ja yritän saada omaa motivaatiota tokoon.

Ekan ja tokan koiran kanssa oli iso nautinto reenata ja harrastaa, oli porukoita ja yksinkin oli kivaa. Nyt jotenkin se into on kadonnut kun on epäonnistunut jo kahdesti ja tuntuu, että tavoitteena on vaan se huippukoira ja ainakin SM-taso niissä seuroissa mihin olen joutunut. Enkä mä osaa tehdä yhtään mitään oikein silloin kun joku sitä neuvoo ja katselee. Voi koiraparkaa kun mun kanssa yrittää tehdä jotain.

Moro

Mulla on enää kaks koiraa, seisoja ja käppänä. Me käydään lenkkeilemässä ihan omana laumana ja joskus naapurin (kaveri ja kaks koiraa) kanssa.
Näyttelyissä rundasin nykyisen seisojan isän kanssa paljonkin, oli komea ja rodun omainen ja mun paras metsästyskoira.
Käppänän kasvattajan ketynä muutaman kerran vuodessa käyn näytelmissä. Nyt odotan josko vuoden päästä 10v. täyttävän seisojan kanssa jokunen näytelmä käytäis. Mut nyt vuosi mennään lenkkeillen ja nauttien ihan meidän omia jutskia.

Minulla on ollut koiria melkein koko aikuisiän. Ihan lenkkeilykavereina. Tuli vanhan koiran jälkeen vuoden tauko, kun pentuja ei saanut. Tai kai sitä olisi voinut jonottaa muttei sellainen minulle oikein tahdo sopia. Luonteelleni siis.

Syksyllä näin ilmoituksen narttupennusta ja rodusta joka oli tuttu entuudesta. Metsästyskoira, mutta kasvattaja yllättäen sen minulle lupasi vaikka itse niitä kasvattaa metsästykseen. Paineita tuli kun näkemyksemme sitten jo kaupanteon jälkeen vähän erosi. Mies veti niin tunteella pennusta eroamisenkin, että pelättiin viikko sen ilmestyvän oven taakse pentua takaisin vaatimaan.

Sitten tilanne rauhoittunut. Kasvattajan suhteen siis. Muttei pennun. Vauhtia riittää meikäläisen makuun ihan liikaa. Meinaa rassata tämä pentuaika jaksamista jos vähän tuokin vaihtelua elämään. Ja monta kertaa on pitänyt tulla tänne kauhistelemaan, että miten joutuu olemaan lenkeillä sosiaalinen... pennun takia. Ihmiset pysähtyy koirineen tai ilman sitä juttelemaan.... argh. Mutta haluan koirasta muuta kuin ne koirani joita maalta kaupunkiin toin. Niiden aikuisten koirien sosiaalistaminen kun maalla ei vaan ollut oikein onnistunut kun ei ollut tarpeenkaan.

Mutta siis juttelen lähes joka lenkillä jonkun kanssa. Yritän suhtautua siihen kuin työssäni kotihoidossa... asiakaskäynteinä. Mutta kuormittaahan tuo kauheasti. Kun ennen kuljin remmiräyhääjien kanssa pimeillä kujilla muita väistellen osin ihan itseni takia, niin nyt pitää katsoa missä jotain kulkijaa löytyy ja painaa suoraan päin. Täysin vastoin luontaista vaistoani.

Mutta en siis aio harrastaa mitään koiran kanssa joissa pitäisi sitoutua käymään. Tuntuu että joskus tai siis usein kaipaisi neuvoja koiran kanssa mutten jaksa töiden jälkeen lähteä minnekään. Eikä koiranpentuni tykkää autoilusta eikä se taida siihen oppia kun en jaksa lähteä minnekään... Tosin aion lähteä keskustaan järkyttämään sitä sillä kaikella. Jonain päivänä....