Introvertit.net Keskustelufoorumi

Onko kukaan pistänyt merkille, että introverttien musiikkimaku eroaa monesti tavallisesta?

Uskoisin että lähes kaikki ihmiset kuuntelevat jotain musiikkia. Useimmillehan tämä on luontainen osa elämää, itsestäänselvyys joten sitä ei välttämättä edes harrastukseksi enää koeta. Mutta persoona tuntuu kuitenkin vaikuttavan siihen, millainen musiikki on kenelläkin lähinnä sydäntä. Tuntuuko kenestäkään toisesta introvertista siltä, että kuuntelee hyvin erilaista musiikkia kuin ikäisensä yleensä?

Itselleni musiikki ja ääni yleensäkin ovat hyvin tärkeitä osia päivittäistä elämää. Kuunneltua tulee lähes päivittäin, niin kotona kuin matkallakin. Olen myös hifiharrastaja, joten uskoisin että kuuntelen musiikkia myös siltä osin syvällisemmin kuin keskivertokansalainen ja kiinnitän kappaleissa huomiota myös hieman erilaisempiin seikkoihin kuin tavallisesti. Joskus jään ihan ajatuksella kuuntelemaan esimerkiksi jotain tiettyä soitinta tai vain muuten eläytymään mukaan tilanteeseen aivan kuin istuisin itse levytysstudiossa.

Näistä syistä johtuen en yleensä välitä tippaakaan nykymusiikista, listahiteistä ja muista tunnelman nostatus kappaleista, joissa kappaleen sanoma tuntuu olevan tasoa "vedetään kännit, juhlitaan koko yö, huomisesta ei väliä". Tällaiset rumputuksethan ovat kuin tehtyjä ekstoverteille: asiaankuuluvat lyriikat, mukavat biitit ja muhkea basso. Tästäkö pitäisi nauttia?

Sen sijaan kuuntelen mielelläni esimerkiksi koskettavia, syvän sanoman sisältäviä kauniita balladeja, kevyempää ja rauhallisempaa musiikkia kuten melodiset ja jazz, oikeasti hyvin tehtyä kasarituotantoa ja nostalgista 90-lukua. Oikeastaan minun mielestäni koko musiikkiteollisuus kuoli vuosien 2003-2004 jälkeen. Nykymusiikki on mielestäni pelkkää itseään toistavaa aivotonta sontaa, jonka idea tuntuu liikkuvan pelkän kivan kertosäe-lällätyksen ja samojen techno/electro-biittien välillä.

Ei ehkä kuvaa sitä tyypillistä 22-vuotiaan stereotypiaa, mitä tulee musiikkiin.

Tällaista vain mielessä. Kenelläkään ajatuksia aiheeseen liittyen?

niksuu93 kirjoitti:Onko kukaan pistänyt merkille, että introverttien musiikkimaku eroaa monesti tavallisesta?

Tuntuuko kenestäkään toisesta introvertista siltä, että kuuntelee hyvin erilaista musiikkia kuin ikäisensä yleensä?

En oikein tiedä, mitä mun ikäset kuuntelee yleensä, makuja on niin monia. Mutta kyllä se musiikkimaku persoonallisuudesta kertoo. Itselläni ei oikeastaan ole enää rajoja musiikin kuuntelun suhteen, eli kaikenlaisesta musiikista voi innostua, vaikka joitain tyylilajeja en ole koskaan ymmärtänyt (esim. rap). Mutta en usko, että kovin monen ikäiseni musiikkimaku ulottuu klassisesta musiikista pelimusiikkeihin, kuten itselläni.

niksuu93 kirjoitti:Nykymusiikki on mielestäni pelkkää itseään toistavaa aivotonta sontaa, jonka idea tuntuu liikkuvan pelkän kivan kertosäe-lällätyksen ja samojen techno/electro-biittien välillä.

Tähän pitkälti sama, vaikka joskus ns. nykymusiikkikin voi yllättää. Näiden mainstream -artistien suhteen olen kuitenkin jo menettänyt toivoni aikoja sitten, vaikka ihan "kuunneltavia" kappaleita sieltä saattaa joskus löytyä. Pääosin se on silti musiikillisesti köyhää, autotunella pilattua paskaa ja tuotteistettuja artisteja.

Mutta kuten aiemmin kirjoitit, musiikista haetaan merkityksiä ja nostalgiaa, mikä selittää myös tuota, että "vanha kuulostaa paremmalta".

Nuorena en ylipäänsä edes pitänyt musiikista ihmeemmin. Vasta lukion jälkeen tajusin, että olin vain kuunnellut vääriä genrejä ja huonoja artisteja, kun eihän yksikään valtakunnallinen radiokanava soita mitään laadukasta. Musiikin kiistattomin kulta-aika on omasta mielestäni vuosien 1965-1975 välillä, tällöin musiikin monimuotoisuus räjähti luoden valtavasti uutta. Kuuntelemistani genreistä voisin mainita ainakin british bluesin (myös perinteinen amerikkalainen blues), proto punkin, heavy metallin, prog rockin, psychedelic rockin, folkin ja british invasionin.

Jimi Hendrix - All Along the Watchtower (1968)
King Crimson - 21st Century Schizoid Man (1969)
Tuossa pari pientä esimerkkiä siitä millaista musiikkia silloin tehtiin.

INTPinson kirjoitti:Mutta en usko, että kovin monen ikäiseni musiikkimaku ulottuu klassisesta musiikista pelimusiikkeihin, kuten itselläni.

Enkä minä usko, että kovinkaan moni minun ikäiseni kuuntelee puolestaan kevyempää, melankolista, instrumentaalia musiikkia. Kyllä se pääpaino taitaa ainakin täällä Savon seudulla heavyssä ja metallissa olla, joita itse en ole koskaan voinut sietää.

Overlord kirjoitti:eihän yksikään valtakunnallinen radiokanava soita mitään laadukasta

Kaupallinen radiohan on auttamatta täyttä paskaa. Jos joku radiokanava pitää valita, niin Yle on ainoa kuunneltava. Heillä sentään soittolistoilla jotain pituutta ja jututkin järkevämpiä kuin Aamulypsyssä ja NRJ:n aamussa.

Hyvä huomata, etten ole ainoa joka on tehnyt tämän huomion.

Olen huomannut että itselläni on paljon laajempi musiikkimaku kuin useimmillani tuntemilla ihmisillä . Se ulottuu ihan klassisesta punkkiin. Kuitenkin suosin vahvasti musiikkia, jossa on jokin oikea sanoma ja jossa soitetaan ihan oikeita instrumentteja. Olen myöskin huomannut että minun on vaikea pitää musiikista joka on suosittua ja soi joka paikassa. Olen myös omituisen omistushaluinen musiikistani, enkä mielellään jaa soittolistojani ystävilleni.

Cupcake kirjoitti:Olen huomannut että itselläni on paljon laajempi musiikkimaku kuin useimmillani tuntemilla ihmisillä

Tavallaan sama. Melkein kaikki menee: pop, rock, dance, rnb, rap, jazz, instrumentaali, electro, techno, kasari, ysäri, vähän vintagekin. Vähän kaikkea kaikesta, mutta tosiaan sanoma on tärkein ja erilaiset soinnut sekä niiden kokonaisuus. Musiikista kyllä hyvin helposti kuulee, milloin sen tekemiseen on oikeasti käytetty aikaa ja sydäntä ja mikä on puolestaan yhtä autotunea.

Minä en myöskään mielelläni jaa soittolistani, mutta johtuu lähinnä siitä että olen varsin tarkka siitä mitä kenellekin ylipäänsä kerron ja siitä, että minut naurettaisiin taatusti pihalle ikäisteni keskuudessa.

Minä en juurikaan kuuntele musiikkia. Haluan keskittyä siihen mitä teen, joten taustamusiikki on poissuljettua. Ja tajusin vasta ihan vähän aikaa sitten, että erityisherkkyyteni kyllä saa minut reagoimaan voimakkaasti musiikkiin. Luulin ennen että en reagoi siihen mutta olen tajunnut nyt, että vähäkin levottomampi musiikki saa minut helposti ylivirittymään tai jopa ahdistumaan. Toisaalta menen ihan kananlihalle jostain puna-armeijan kuorosta, kun sata miestä laulaa yhdellä äänellä. Mutta koen senkin helposti aika epämiellyttävänä, vaikka tunne alkaisi miellyttävänä mutta sitten se voimistuu liikaa. Juu, ei ole helppoa olla minä.

Jos kuuntelen musiikkia, valikoima on kyllä aika laaja. Tykkään Queenista, Rammsteinista, AC/DC:stä, Billie Holidaysta. Jopa lady Gagan jostain biiseistä. Äsken laitoin soimaan Concierto de Aranjuezin mutta en muistanut että Adagio -osuus on niin ahdistava vaikka onkin kaunis. Olen varmaan kuullut sen liian monissa hautajaisissa. Joku Mozart on aivan ihanaa kun sen musiikki on niin matemaattista mutta Sibelius taas on kakofonista ja painajaismaista. (en siis väitä ymmärtäväni musiikista mitään, kunhan kerron miltä minusta tuntuu.)

Niin, ja häpeällinen salaisuuteni: tykkään siitä kasaribiisistä "I like Chopin".

Aika harvoin itsellänikään on taustamusiikkia. Silloin kun kuunnellaan musiikkia, niin silloin kuunnellaan musiikkia. Kunnon Sennheiserin kuulokkeilla tietenkin. Kun musiikkiin perehtyy yhtään syvällisemmin, niin sitä huomaa miten paljon simppelissäkin biisissä tapahtuu samanaikaisesti. Yleensä yhdellä kuuntelukerralla ei voi keskittyä kuin yhteen instrumenttiin, etenkin kun puhutaan bändeistä joissa ei ole kuin virtuooseja (esim. Black Sabbathin 6 ekaa levyä ennen kuin kokaiini tuhosi kaiken, The Who, Cream tai Rush).

Passepartout kirjoitti:Haluan keskittyä siihen mitä teen, joten taustamusiikki on poissuljettua.

Monet tuntuvat kuuntelevan musiikkia vain täyttääkseen tyhjät hetket - sen ainoan tilanteen, kun kerrankin olisi hiljaista. Minäkään en juuri siedä musiikkia/radiota taustameluna, vaan se pikemminkin häiritsee keskittymistäni kulloiseenkin tekemiseen. En ymmärrä miksi se radio pitää aina avata huutamaan viereen, kun ei sitä kukaan kuitenkaan edes kuuntele. Ilmeisesti ekstrovertit ahdistuvat täydestä hiljaisuudesta ja jos ihmiset eivät puhu, niin sitten edes radio. Tämä on todella ärsyttävää.

Passepartout kirjoitti:Niin, ja häpeällinen salaisuuteni: tykkään siitä kasaribiisistä "I like Chopin".

Taitaa itseasiassa moni tykätä siitä kappaleesta, niin minäkin.

Overlord kirjoitti:Silloin kun kuunnellaan musiikkia, niin silloin kuunnellaan musiikkia. Kunnon Sennheiserin kuulokkeilla tietenkin. Kun musiikkiin perehtyy yhtään syvällisemmin, niin sitä huomaa miten paljon simppelissäkin biisissä tapahtuu samanaikaisesti. Yleensä yhdellä kuuntelukerralla ei voi keskittyä kuin yhteen instrumenttiin

Vihdoin joku ymmärtää tämän minun lisäkseni! Tästä mielestäni hifiharrastuksessakin on kyse. Kaikki tuntemani ihmiset kuuntelevat musiikkia niin pinnallisesti, että on vaikea oikeastaan ymmärtää miten joku voi siitä edes nauttia silleen. Tai miksi he edes hifivehkeitä hommaavat, kun eivät kuitenkaan osaa nauttia niistä niiden koko potentiaalilla. Itse haluan keskittyä kuunteluun syvällisemmin, joskus huomaan että on parikin tuntia vierähtänyt vain kuulokkeet korvissa hyvää musiikkia kuunnellessa - siis vain kuunnellessa, ei silloin samalla netissä surffailla.

Kiinnitän paljon huomiota kappaleiden eri yksityiskohtiin, nyansseihin, kuuntelen yhtä soitinta kerrallaan jne. Ja kuuntelu tapahtuu tietysti Genelecin studiomonitoreilla ja AKG:n ammattilaiskuulokkeilla. Ei millään marketin kympin rihkamoilla.

Kuuntelen musiikkia oikeastaan jokaisessa tilanteessa, koska olen oppinut sietämään sitä. Suurperheen jäsenenä talossa ei koskaan ole hiljaista ja matematiikan tunnit menisivät ihan päin honkia, jos pitäisi kuunnella 20 eri henkilön sorinaa. Keskityn paremmin silloin kun ärsykkeitä on vain yksi kahdenkymmenen sijasta.