Lahjakas introvertti ja 'menestyminen'

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
heidi
Viestit: 1
Liittynyt: 15.08.2014 20:07
Viesti:

Lahjakas introvertti ja 'menestyminen'

Viesti Kirjoittaja heidi » 15.08.2014 21:06

Hei.

Olen uusi palstalla, mutta lueskellut kyllä ahkerasti aikaisempia viestiketjuja sekä kesän aikana Laurie Helgonin kirjan: introversion voima. Vaikka kirjasta huomaakin, että kirjoittaja elää elämäänsä Amerikassa, on se antanut paljon ajattelemisen ( ;) ) aihetta. Oman introversion hyväksyminen ja sisäistäminen on osittain kesken, mutta se ei ole aiheuttanut kriisiä vaan ymmärrys luo ikään kuin rauhallisemman ja vakaamman pohjan omalle ololle. Olen seuraavaksi täyttämässä 30, joten toivon että loppuelämäni pystyn ottamaan tämän ominaisuuteni niin hyvin huomioon kuin mahdollista ja mahdollisuuksieni mukaan rakentamaan elämääni mielekkääksi, ennen kaikkea itselleni. Jonkun asteinen avautuminen tässä on varmaan seuraamassa, mutta sallin sen itselleni täällä.

Otsikkoni syy on täysin subjektiivisten kokemusten muokkaama. Olen koko elämäni ollut jollain tavalla lahjakas ja saanut useita tilaisuuksia 'menestyä', mikä tietenkin on ollut omiaan herättämään kateutta lähtien koulukavereista aina myöhempiin elämänvaiheisiin. Osaamisiani ja 'saavutuksiani' ei ole koskaan unohdettu mainostaa ja vaikka moni varmasti kokeekin tehneensä minulle palveluksia, olen sisäisesti ollut aina hyvin ahdistunut näissä tilanteissa. Tunnen nytkin jonkun asteista häpeää, kun näin 'avoimesti retostelen' taipumuksillani ja ominaisuuksillani. Jos olisin luonteeltani ekstrovertti, olisin epäilemättä käyttänyt tilaisuuden, jossa minusta haluttiin pienen paikallisradion juontokopista tehdä ' Suomen seuraava Vappu Pimiä'. Ajatus julkisuudesta sai minut kuitenkin niin kauhistuneeksi, että jätin koko työn. Sama kävi, kun minun olisi pitänyt lähteä tennisharrastukseni parista kilpailemaan ja menestymään. Tai musiikinopettajien mielestä käyttää osaamiseni klassisen pianonsoiton oppitunteihin ja lähteä konsertoimaan. En koskaan lähtenyt edes soittotunneille, mutta eivät päätökseni koskaan hyväksyntää ja ymmärrystä ole saaneet. Osittain ymmärrän sen, sillä silloin minulla ei ollut sanoja ja selityksiä kieltäytymisilleni, vedin vain ns. liinat kiinni ja sain siinä sivussa jääräpään maineen.

Nykyään jos/kun joudun lapseni takia sosiaalisissa tilanteissa esittelemään myös itseäni, varon aika paljon puhumasta menneisyydestäni. Tuntuu vain usein siltä, että tässä 'tosi tv- ja tähdeksi hinnalla millä hyvänsä kulttuurissa'- on jotenkin paheksuttavaa kertoa saaneensa tällaisia tilaisuuksia mutta kieltäytyneensä niistä. On ikään kuin heittänyt elämänsä hukkaan. En kuitenkaan nuorempanakaan pystynyt ajattelemaan sitä, että minun olisi pitänyt edustaa tai jaksaa kaiken maailman yöelämää joka viikko mitä mahdollinen työnkuva olisi tuonut mukanaan.

Ikä on tuonut armollisuutta itseäni kohtaan, mutta usein harmittelen sitä että lahjani uinuvat pinnan alla enkä tiedä mitä niillä tekisin. Nautin esimerkiksi pianon soitosta valtavasti, mutta näiden aikaisempien kokemusteni pohjalta olen aika lailla lukossa ja jollain tavalla pelkään 'tulla näkyväksi'. Ihmisten yleisin ajatus kun tuntuu olevan se, että jos joku on lahjakas--> hän haluaa näkyä ja kuulua--> ansaita kauheita kasoja rahaa--> päästä julkisuuteen ja olla tyytyväinen sosiaalisesta piiristään ja hienosta elämästään. Minä haluaisin vaan tehdä, olla siinä hyvä, loistava tai keskinkertainen ja sen jälkeen olla rauhassa :D
En kaipaa kissanristiäisiä ja valtavaa verkottumista, mutta se tuntuu olevan ainut tie siihen, että ylipäätänsä saat tilaisuuden tehdä jotain tänä päivänä.

Tämä osa-alue elämässäni on ristiriitojen peittämä ja sitä voi psykologisoida monella tapaa. Ja voitte uskoa, että olen elämässäni käyttänyt paljon aikaa ja energiaa yrittäessäni ymmärtää 'mikä minussa on vikana'. Nyt haluaisin kuitenkin tietää onko muilla samanlaisia kokemuksia. Aitoja, rehellisiä kokemuksia ja mahdollisesti askelia joilla tätä 'menestymisen ja sisäänpäin kääntyneisyyden dilemmaa' olisi osaltaan pystynyt ratkaisemaan.

Passepartout

Re: Lahjakas introvertti ja 'menestyminen'

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 24.08.2014 19:11

Minä en tietääkseni ole mitenkään erityisen lahjakas missään tietyssä asiassa, mutta pystyn kyllä ymmärtämään sinua. Olen usein leikitellyt ajatuksella että kirjoittaisin kirjan -haluaisin kirjoittaa jotain ihan posketonta harlekiinihömppää- mutta minua pidättelee ajatus siitä, että muut saisivat tietää minun kirjoittaneen kirjan ja vieläpä lukisivat sen. Muistan kun nuorempana haaveilin kirjailijan urasta ja tajusin yhtäkkiä, että nykyään kirjailijat joutuvat myymään kirjojaan, tulemaan julkisuuteen. Pelkkä kirjoittaminen ei riitä. Tämä tietoisuus on luultavasti tehnyt sen, ettei minusta ole tullut edes pöytälaatikkokirjailijaa. Olisi kammottavaa että kaikki sukulaisetkin tietäisivät minun kirjoittaneen kirjan ja että tietäisin niiden lukeneen sen. Ja sukuni tuntien ko. asia vieläpä retosteltaisiin kaikille: "kummityttöni, kirjailijatar".

No, minun tapauksessani ei oletettavasti mikään suunnaton lahja mene hukkaan, mutta voisin kuvitella että introverteille olisi tyypillistä pitää kynttiläänsä vakan alla. Koska huomio on niin kaameaa.

Hiukan aiheeseen liittyy se, että opettelin tuossa pari vuotta sitten tekemään saippuaa. Huvikseni. Jakelin niitä sitten kaikille, kun ihminen ei voi käyttää määräänsä enempää saippuaa. Sain sitten useampaankin kertaan kuulla, miten minun pitäisi ruveta tekemään enemmän saippuaa ja myymään sitä, kun olen siinä niin hyvä. Taivas että se oli epämiellyttävää. Saippuan teko on nimittäin oikeasti todella helppoa, joten tuntuu melkein vittuilulta kun sellaisesta asiasta kehutaan. Ja sitten se ei mitenkään käy päinsä että teen jotain vaan huvikseni, vaan heti pitäisi olla tienaamassa. Vaikka minusta kotitekoisen saippuan idea on nimenomaan se että se on tehty siellä omassa kodissa eikä sitä myydä tai osteta.

introbator
Viestit: 36
Liittynyt: 15.11.2014 09:54
Paikkakunta: iso suomalainen kaupunki
Viesti:

Re: Lahjakas introvertti ja 'menestyminen'

Viesti Kirjoittaja introbator » 15.11.2014 11:19

Olen itse - jos en suorastaan multilahjakas, niin aika monipuolinen ihminen kumminkin. Tämä ei silti itsessään velvoita minua yhtään mihinkään, kuten ei vaikkapa ihmisen ruumiinpituuskaan velvoita häntä ryhtymään koripalloilijaksi.

Olen pienipalkkaisessa päivätyössä, joka on sinänsä sopivaa ja mukavaakin. Kunnianhimoa (= kunnian_himoa) minulla ei ole ollut ikinä mihinkään suuntaan, ts. teen asioita itselleni. Elämänfilosofiani on yksinkertainen: ihminen ei valitse syntymäänsä, joten perustehtävänä on minullakin lähinnä kasvaa omaan mittaani ja saada aikani kulumaan. En ole siis olemassaolostani velkaa kenellekään, joten voin iloita matkan varrella kohdalleni osuvista hienoista ihmisistä, vaalia mielenrauhaani vähemmän hienojen kohdalla ja muuten elää elämääni. Ainoa reunaehto on se, etten valinnoillani tee kenenkään kanssaihmisen elämää hankalaksi, ainakaan tahallani. Plussaa siitä, jos jaksan olla lähtökohtaisesti ystävällinen, autan kanssaihmisiä ja vältyn itsekin suuremmilta kolhuilta.

--i

Passepartout

Re: Lahjakas introvertti ja 'menestyminen'

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 17.11.2014 19:46

introbator kirjoitti:Elämänfilosofiani on yksinkertainen: ihminen ei valitse syntymäänsä, joten perustehtävänä on minullakin lähinnä kasvaa omaan mittaani ja saada aikani kulumaan. En ole siis olemassaolostani velkaa kenellekään, joten voin iloita matkan varrella kohdalleni osuvista hienoista ihmisistä, vaalia mielenrauhaani vähemmän hienojen kohdalla ja muuten elää elämääni. Ainoa reunaehto on se, etten valinnoillani tee kenenkään kanssaihmisen elämää hankalaksi, ainakaan tahallani. Plussaa siitä, jos jaksan olla lähtökohtaisesti ystävällinen, autan kanssaihmisiä ja vältyn itsekin suuremmilta kolhuilta.

--i
Hienosti sanottu.

mietteliäs
Viestit: 27
Liittynyt: 01.02.2015 20:21
Paikkakunta: etelä-pohjanmaa
Viesti:

Re: Lahjakas introvertti ja 'menestyminen'

Viesti Kirjoittaja mietteliäs » 11.02.2015 01:58

äkkiseltään tulee mieleen että onhan niitä menestyviä hiljaisiakin ihmisiä olemassa esim juurikin jossain classisessa musiikissa.

mutta kyllähän se menestyminen jonkin näköistä itsensä esille tuomista vaatii.mutta kuinka paljon onkin sitten toinen kysymys.

ajattelin tähän nyt kuitenkin kirjoittaa vaikkei minulla juuri ole vastauksia vaan juurikin ajatuksi myöskin aiheeseen liittyen.(lähi aikoina vasta introventtiuden löytäneenä)

ongelmanahan taitaa lähinnäkin juurikin olla se ettei introventit halua kuitenkaan valtavasti huomiota osakseen vaikka sitten olisivatkin jossakin hyviä.

joskus itsekkin toteutin jotain ideaani varsin menestyksekkäästi mikä nyt vaati vain tietynlaista suht kohtuulista kanssa käymistä ihmisten kanssa, en saavutuksistani huudellut.jos olisin huudellut ja tuonut itseäni esille kuten extroventit niin olisin kyllä saanut julkisuutta ja niin edespäin lisää mahdollisuuksia että menestystäkin.

mutta en nähnyt tarvetta enkä halua tuoda kauheesti huomiota osakseni. olin tyytyväinen tekemisiini ja muiden mietteet ei sen enempääkään kiinnostanut (tein asioita siis vain itseni takia)

no toivottavasti joku vielä kirjoittaa tällekkin palstalle ohjeet menestykseen introventtina(extroventtien mailmaan) jos on oma kohtaset kokemukset niistä ;)

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija