Toisten totuuksia

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Passepartout

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 30.07.2014 10:55

Äitini muistutti minua sähköpostitse siitä, etä by the way, kummitädilläsi on syntympäivä. Koin tuon taas kerran todella painostavana. Ymmärrän, että jos minut kutsutaan syntymäpäiväjuhliin ja menen sinne, on asianmukaista huomioida se syntymäpäivä. Mutta kun syntymäpäivät ei merkitse mulle noin muuten mitään, miksi mun pitäisi väkisin huomioida se? Itse en perusta sellaisista merkityksettömistä syntymäpäivätekstareista, joita suku minulle lähettää, joten en ymmärrä miksi minun pitäisi lähettää samanlaisia vain siksi että olisi sitten huomioitu.

Ihmisille tuntuu kaikenlainen rituaalihuomioiminen (kuten syntymäpäiväonnittelut facessa, missä sata ihmistä putkeen kirjoittaa "Onnea!" vaivautumatta edes keksimään mitään yksilöllistä, tai vaikka pakonomainen joulukorttien lähettely) olevan tärkeämpää kuin oikea huomioiminen. Minua ja miestäni on kritisoitu siitä, että emme osta toisillemme joulu-tai syntymäpäivälahjoja. Ei voi olla hyvä parisuhde sellainen. Sillä, että ostamme toisillemme juttuja tai muuten huomioimme toisiamme silloin kun siltä tuntuu tai on tarpeen tai se tuntuisi toista ilahduttavan, ei ole merkitystä.

Lapsien syntymäpäivät pyrin huomioimaan, koskan pystyn kyllä samaistumaan siihen miten tärkeää se lahjan saaminen lapselle on. Mutta mitä aikuiset ihmiset tuosta syntymäpäivävouhotuksesta saa, on minulle täydellinen arvoitus.

anuski
Viestit: 87
Liittynyt: 12.01.2014 02:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja anuski » 24.08.2014 20:58

Ja miten ihmeessä synttärilahjojen ostaminen kertoo parisuhteen tilasta? Jos se on mittari nii kylläpä on elämä yksinkertaista :roll:
Ruoho ei ole vihreämpää naapurin aidan takana. Se on niin vihreää omalla pihallasi, kuin annat sen olla.

RuusunAika
Viestit: 26
Liittynyt: 02.01.2015 23:12
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja RuusunAika » 11.02.2015 16:09

Onko teille, rauhallisemmat introvertit, huomauteltu hiljaisuudestanne? Itse olen saanut kuulla luonteenpiirteistäni koko ikäni, vaikka en koe olevani mikään liian hiljainen kuitenkaan. Puhun toki vähemmän kuin keskovertoihminen yleensä, mutta puhun kuitenkin. Avaan suuni aina kun on jotain sanottavaa. Etenkin jotkut ekstrovertit huomauttelevat hiljaisuudestani, ja minua tämä on alkanut totta puhuen ärsyttämään.

Olen juuri työssäoppimassa, ja etenkin yksi tietty työntekijä on ottanut minut silmätikukseen. Hän piilovíttuilee ja jos olen kahvitauolla hiljaa, kysyy ivallisesti et "voii, väsyttääkö sinua?" Tai jotain muuta vastaavaa. Hän katsoo usein halveksuvasti ja on selvää, että hän ei pidä minusta. En ole eläissäni tavannut yhtä epämiellyttävää ihmistä. Tulen yleensä kaikkien kanssa toimeen ja olen kaikille ystävällinen, mutta tätä henkilöä en vaan voi sietää. Ja häntäkin siedin alussa, olin ystävällinen ja kohtelias, mutta pian hänen puoleltaan alkoi armoton piilovíttuilu -> en voi sietää.. Usein havahdun siihen tunteeseen, kun joku tuijottaa. Hän istuu ja katsoo pahansuopa hymy kasvoillaan kulmiensa alta minua.

Pidän paljon työssäoppimispaikastani, mutta odotan aina kotiinpääsyä vain tämän yhden ihmisen takia. En yleensä hermostu pienistä, mutta nyt tuntuu, että on raja tullut vastaan.. Pelkään milloin räjähdän, se ei ole ollut kaukana. Työssäoppimista olisi vielä vähän päälle 5 viikkoa jäljellä. Olen muuten päässyt hyvin työyhteisöön mukaan, mutta tämä yksi ainoa henkilö vaikuttaa niin paljon. Minulle tulee jopa fyysisesti paha olo, kun hän on läsnä. Muut työntekijät on kivoja ja heidän kanssaan on mukava keskustella. Uskon, että minusta paistaa jo läpi, etten pidä kyseisestä naisesta, sillä muutun aina todella hiljaiseksi kun hän tulee paikalle.

Onko muilla kokemuksia vastaavasta? Mitä ihmettä tekisin? Miten voin tsempata itseäni kestämään kyseistä tyyppiä? :(

Suuret kiitokset jo etukäteen kommenteistanne! :)

RuusunAika
Viestit: 26
Liittynyt: 02.01.2015 23:12
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja RuusunAika » 11.02.2015 16:12

Ja lisäyksenä vielä, että olen joutunut sietämään häntä vasta kolme päivää, ja olen nyt jo henkisesti loppu...

Jem
Viestit: 11
Liittynyt: 02.12.2014 18:31
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja Jem » 11.02.2015 17:23

RuusunAika kirjoitti: Onko muilla kokemuksia vastaavasta? Mitä ihmettä tekisin? Miten voin tsempata itseäni kestämään kyseistä tyyppiä? :(
Onpa kurjanoloinen, mutta ikävän tutunkuuloinen tilanne sinulla RuusunAika. Minulle ei ole käynyt niin, että joku olisi toistuvasti ja kovaan ääneen ihmetellyt hiljaisuuttani, mutta tunnistan ilmiön ja vähän lievemmässä muodossa ollut sen kohteena. Lapsena/nuorempana kyseltiin useampaan kertaan aika suoraankin, että miksi olen niin hiljaa, ja nyt viime vuosina olen törmännyt tuohon ehkä edellistäkin raivostuttavampaan ”mikäs sulla on?”-kyselyyn aikuisten ihmisten taholta. En tiedä mitään inhottavampaa kuin että yritän olla itselleni vieraissa ja epämieluisissa tilanteissa (kuten vaikka kahvipöydässä) mahdollisimman normaalisti, ja sitten joku kyseenalaistaa minun tapani olla. Oletetaan, että kun joku on hiljaisempi, niin hänellä on automaattisesti jokin hätä tai jossain vikaa, eikä kyse voi olla vain siitä, että ei ole mitään tähdellistä sanottavaa.

Törmäsin kesätyöpaikassani henkilöön, joka kerran (ihan työjakson alussa) minulle ihmetteli, että onko minulla jokin huonosti kun olen niin hiljaa, vaikka olin omasta mielestäni ihan hyväntuulinen. En sen jälkeen osannut suhtautua kyseiseen henkilöön kovin neutraalisti, vaikka tiedänkin, että on pikkumaista yhdestä pienestä huomautuksesta suuttua. Ehkä näitä tilanteita olisi tullut enemmänkin, jos olisin ollut hänen kanssaan säännöllisemmin tekemisissä työaikanani, ja jos niin olisi ollut, en tiedä olisinko jaksanut. Emme kuitenkaan olleet päivittäin tekemisissä, ja silloin kun olimme samassa tilassa, hän lähinnä jätti minut kokonaan huomioitta. No, lopulta satuin kerran samaan paikkaan kahdestaan hänen kanssaan ja juttelimme lyhyesti jotain turhanpäiväistä, ja sen jälkeen en enää kokenut häntä niin tuomitsevaksi. En tosin tiedä, toimiiko se sinun tilanteessasi, koska kuvailemasi tyyppi ei kuulosta vain ymmärtämättömältä vaan myös ilkeältä.

Ymmärrän täysin, kuinka ärsyttävää ja ahdistavaa tuollainen on. Luulisin, että muutkin työyhteisönne ihmiset ensisijaisesti ihmettelevät hänen käytöstään eikä sinun. Ottaen huomioon sen, että olet ollut siellä vasta kolme päivää, on aika käsittämätöntä, että joku jo nyt härnää sinua hiljaisuudesta, mikä on mielestäni ihan normaalia suurimmalle osalle ihmisistä, kun he menevät uuteen ympäristöön. Ärsyttävintä on, että nuo huomauttelijat tuntuvat olevan usein niitä, joilla on vaikeuksia ymmärtää muita (itsestään poikkeavia) ihmisiä, eikä heille oikein auta sanoa vastaan, kun viesti ei mene perille. Tsemppiä työssäoppimiseen, toivottavasti tilanne rauhoittuu ja työkaverisi älyää lopettaa tuollaisen käytöksen.

mietteliäs
Viestit: 27
Liittynyt: 01.02.2015 20:21
Paikkakunta: etelä-pohjanmaa
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja mietteliäs » 11.02.2015 18:13

se ettei laita vastaan kusipäiselle käytökselle niin ei ne myöskään lopeta jollei joku puutu siihen.

tämähän on tuttua jo koulusta lähtien.

hiljaiset pääsee silmä tikuiksi joillekkin häiriintyneille ja tämäkin on ilmeisemmin tapansa koulusta oppinut.

itse kysyisin sielä tauvolla kaikkien läsnä olessa että onko kyseinen henkilö lepakko(lesbo)kun sinua koko ajan kyylää.

saattaisi olla ettei hänkään tykkäisi saamastaan huomiosta siinä vaiheessa :oops: ja saattaisi olla kanssa kiusaantunut ja saavan omastaan käytöksestään miettimisen aihetta.


mutta jos jollakulla on parempia neuvoja kuin edellä mainittu niin kertokaa ihmeessä
(mulla ei ole mitään vähemmistön edustajiakohtaan tämä lauseeni liittyi vain kyttäämiseen ja miten saadaan sen toisenkin pasmat sekasin)

ja semppiä harjoittelu jaksolle

RuusunAika
Viestit: 26
Liittynyt: 02.01.2015 23:12
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja RuusunAika » 11.02.2015 18:33

Kiitos paljon Jem ja mietteliäs. Teidän kommenttinne lohduttivat kovasti!:) Toivon myös, että tilanne rauhottuisi, sillä pelkään, että tämä ajan myötä vaikuttaisi koko työpaikan ilmapiiriin. Olisi niin mukavaa, että kaikki olisivat sovussa keskenään ja keskittyisivät töihinsä. Luojan kiitos enää kaksi päivää pitäisi jaksaa ja sitten koittaisi viikonloppu. Kaksi päivää ilman sen naisen pärstää... ihanaa :D

INTPinson
Viestit: 57
Liittynyt: 12.07.2014 15:43
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja INTPinson » 12.02.2015 17:59

RuusunAika kirjoitti:Onko teille, rauhallisemmat introvertit, huomauteltu hiljaisuudestanne? Itse olen saanut kuulla luonteenpiirteistäni koko ikäni, vaikka en koe olevani mikään liian hiljainen kuitenkaan. Puhun toki vähemmän kuin keskovertoihminen yleensä, mutta puhun kuitenkin. Avaan suuni aina kun on jotain sanottavaa. Etenkin jotkut ekstrovertit huomauttelevat hiljaisuudestani, ja minua tämä on alkanut totta puhuen ärsyttämään.
Odotukset sosiaalisesta aktiivisuudesta ovat mielestäni suuremmat naisten kuin miesten keskuudessa. Naiset odottavat toisiltaan enemmän tämänkaltaista käytöstä kuin miehet eli hiljaisia tapauksia pidetään helpommin "outoina".
RuusunAika kirjoitti: Olen juuri työssäoppimassa, ja etenkin yksi tietty työntekijä on ottanut minut silmätikukseen. Hän piilovíttuilee ja jos olen kahvitauolla hiljaa, kysyy ivallisesti et "voii, väsyttääkö sinua?" Tai jotain muuta vastaavaa. Hän katsoo usein halveksuvasti ja on selvää, että hän ei pidä minusta. En ole eläissäni tavannut yhtä epämiellyttävää ihmistä. Tulen yleensä kaikkien kanssa toimeen ja olen kaikille ystävällinen, mutta tätä henkilöä en vaan voi sietää. Ja häntäkin siedin alussa, olin ystävällinen ja kohtelias, mutta pian hänen puoleltaan alkoi armoton piilovíttuilu -> en voi sietää.. Usein havahdun siihen tunteeseen, kun joku tuijottaa. Hän istuu ja katsoo pahansuopa hymy kasvoillaan kulmiensa alta minua.
Periaatteessa paras ratkaisu olisi ottaa asia hänen kanssaan puheeksi. Tämä on kuitenkin introvertille luonteelle usein vaikeaa, koska sinäkään et varmaan halua joutua konfliktiin. Kenties esimiehelle kertominen auttaisi?

RuusunAika
Viestit: 26
Liittynyt: 02.01.2015 23:12
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja RuusunAika » 12.02.2015 20:05

Kiitos INTPinson vastauksestasi :) Tämä päivä oli jo parempi, eikä mitään ongelmia ollut. Yritän nyt ottaa sen asenteen, että "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos".. Saa nähdä miten onnistuu. Ja toki esimiehelle kerron, jos tilanne pahenee.

Olen tullut siihen tulokseen, että ekstroverttinä elämä olis helpompaa. Mutta tähän on tyytyminen ja itsensähän pitää hyväksyä sellaisena kun on :) Aina voi toki itseään kehittää ja niitä sosiaalisia taitojakin.

Avatar
Mörkö
Viestit: 23
Liittynyt: 24.11.2014 18:24
Viesti:

Re: Toisten totuuksia

Viesti Kirjoittaja Mörkö » 12.02.2015 22:52

Huh. Vihaisia muistoja tuli kun luki tätä.. :x :D

Oli joitakin vuosia jokseenkin samanlainen tilanne työpaikalla. Olen todella hiljainen isossa porukassa ja jos huomio käännetään minuun tulee ikävä olo, jännitys, punastuminen jne jne.. Helppo silmätikku kiusaajalle. Kahvitauoista muodostui aina työpäivän inhottavimmat hetket. Ei läheskään aina, mutta pelkästään se ajatus että taas se saattaa laukoa jotain, teki tauoista tuskaa.

Tämä kyseinen tyyppi oli sellainen työpaikan juoruämmä(mies), joka ei oikein saanut mitään aikaiseksi ja kuljeskeli ympäriinsä jauhamassa paskaa. Sen verran limanuljaska kuitenkin, että osasi pomoja nuoleskella ja hänet valittiinkin myöhemmin luottamusmieheksi. Näin se extrojen maailma toimii :D

Kahvitauoilla lähes tauotta jauhoi jotain tyhjänpäiväistä ja vittuili muille. Noh eihän se niitä muita niin haitannut. Sillä oli kauhea tarve aina kääntää huomio johonkin toiseen ja aina jollain negatiivisella tavalla. Yhtä venäläistä se kans kiusas ihan tauotta. Näki aina kuinka hän kärsi siitä, mutta ei oikein voinut mitään sanoa vastaankaan, kun kielitaito oli melko huono. Ja jos jotain sanoi tämä kiusaaja matki häntä heti huonolla suomella takasin "sössössössöösö" ja käänsi helposti taas homman "omaksi edukseen".

En tiedä tästä sinun tyypistäsi, mutta tämä mun veijari oli tosissaan sen verran limainen, että aina kahden kesken oltiin ihan tosi hyvää pataa. Monasti fantasioin kaikesta, kuinka sanon takaisin ja nöyryytän häntä oikein kunnolla. Annan samalla mitalla ja pahemminkin. Niin kunnolla, että hän lähtee itkien kotiin :twisted:

Myöhemmin (paljon viisaampana?) olen tullut siihen tulokseen, että ei sellainen kannata. Se on jollain tapaa itsestään ja omista arvoistaan luopumista jos lähtee itse kiusaajan tielle. Vaikka sellaista ajatusta onkin vaikeata vastustaa, kun joutuu loukatuksi. Ei sodat sotimalla lopu.

No millä ne sitten loppuisivat. Se onkin erittäin hyvä kysymys. Onneksi nykyään on ollut mediassakin paljon puhetta tästä työpaikkakiusaamisesta. Ehdottaisin, että otat ensin asian puheeksi kiusaajan kanssa. Kerrot ihan rehellisesti ja vähättelemättä miltä sinusta tuntuu. Se voi olla hyvin vaikeata. SAATTAA olla mahdollista, että hän ei tajua aiheuttamaansa mielipahaa. Niinkin kujaisia ihmisiä voi olla. Tosin voi olla, että hän purkaa ihan tietoisesti omaa pahaa oloaan muihin. Voi olla, että jos menet suoraan esimiehelle puhumaan, tuntee kiusaaja itsensä jotenkin "petetyksi" tms. Voi pahentaa asiaa. Tietysti jos kahdenkeskeinen juttelu ei riitä, niin paskat ja vitut hänen tunteistaan. Esimiehelle sitten vaan.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa