Parisuhteet, perhe-elämä

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
patientx
Viestit: 5
Liittynyt: 27.02.2014 21:38
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Parisuhteet, perhe-elämä

Viesti Kirjoittaja patientx » 22.03.2014 13:50

anuski kirjoitti:Mä en oo koskaan ollu parisuhteessa. Kunnollisessa. Viritelmiä on pari kappaletta ollu, mutta ei niistä tullu sen enempää.
Itse en tiedä haluaisinko edes parisuhdetta. Ehkä enintään jonkun laajennetun ystävyyssuhteen kaltaisen. Pari epämääräistä viritystä ollut myös, muttei mitään kunnollista seurustelua.

En vain kykene näkemään, että tekisi mieli asua kenenkään kanssa yhdessä ja jokapäiväinen tapailukin tuntuu turhan raskaalta. Lapsia en ainakaan missään nimessä pystyisi jaksamaan.

Kivaa samanhenkistä ihmistä jaksaa päivän vähän väliä, mutta yön ylitse rupeaa jo olemaan raskasta lukuunottamatta jotain satunnaista toimintalomaa tms. Edes virityksissä en yleensä nähnyt toista kuin kerran viikossa. Toiselle tuo oli varmaan hirveän harvaa vaikka itselleni jotakuinkin lähellä maksimia.

Joku saattaisi diagnosoida skitsoidisuudeksi, mutta nautin silti joskus ihmisseurasta lyhyinä hallittuina annoksina, joten ennemmin kuvittelisin vain olevani voimakkaasti introvertti.

anuski
Viestit: 87
Liittynyt: 12.01.2014 02:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Parisuhteet, perhe-elämä

Viesti Kirjoittaja anuski » 24.03.2014 02:36

Mä haluan kyllä parisuhteen, niin kuin sanoinkin. Mutta juuri tuo yhdessä asuminen on mulle suuri kysymysmerkki. Asuin parhaan ystäväni kanssa puoli vuotta kimppakämpässä, ja vaikka hän oli paljon poissa, välillä yhteiskämppä ahdisti. Erilleen muutettiin aika nopeasti muista syistä, mutta siitä jäin miettimään onko musta oikeasti siihen. Vaikka kovasti haluaisinkin. Lapsia taas ihan ehottomasti haluan ja tiedän että jaksan ja kestän! Vähän ristiriitaista? :lol:
Ruoho ei ole vihreämpää naapurin aidan takana. Se on niin vihreää omalla pihallasi, kuin annat sen olla.

jannie

Re: Parisuhteet, perhe-elämä

Viesti Kirjoittaja jannie » 26.03.2014 00:11

7. vuotta parisuhteessa, aviomies on ihan yhtä juro kuin minäkin joten hyvin tullaan juttuun kun ei kert tarvi paljoa jutella.

Joskus nuorempana kun olin töissä kaupan kassalla, lähettipoika kävi riiuulla useampaan otteeseen ja käytiin pareilla treffeilläkin. Oli kovasti pettynyt kun pääsi tutustumaan siviiliminääni työminän ulkopuolella. Jakomielitautisia me, introvertit aspahommissa.

Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Parisuhteet, perhe-elämä

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 26.03.2014 12:00

jannie kirjoitti:Jakomielitautisia me, introvertit aspahommissa.
Ollaanhan me muutenkin. Julkiminä ja privaminä ovat kaksi eri henkilöä, vaikka iän myötä ollaan lähestyttykin toisiamme :mrgreen:

Apeltsi
Viestit: 8
Liittynyt: 13.04.2014 01:21
Viesti:

Re: Parisuhteet, perhe-elämä

Viesti Kirjoittaja Apeltsi » 13.04.2014 01:44

No tänne sitä eksyttiin kanssa sitten.
Nykyäänhän olen tällainen 32v erakkointrovertti-mies jolla ei ole oikeastaan kuin yksi kaveri ja sitten ne työkaverit joita näkee vain töissä ja tietty perhe. Mutten kaveria tai perhettäkään niin usein näe (kun ei jaksa henkisesti).

Koskaan en ole ollut parisuhteessa, minkäänlaisessa. Olen yksinkertaisesti vaan niin ujo/hiljainen/sisäänpäinkääntynyt etten pääse naisten kanssa koskaan silleen että siitä voisi mitään syvällisempiä kehittyä. Parinkympin kieppeillä tuli treffailua yritettyä mutta kun siitä tuli vain takkiin niin sitten menin vähän masentumaankin ja itselleni traumaa asiasta kehittämään.

Iän karttuessa alkaa tulemaan useammin jonkinlaisia epätoivon tuntemuksia, etten koskaan pääse kokemaan parisuhdetta. Välillä taas tuntuu etten sellaista tarvitsekaan, mutta toisaalta taas... ähhh, niin ristiriitaista. Yleensä tolkutan itselleni että juna meni jo, olen jo liian vanha opetellakseni mitään kotileikkejä (tai muitakaan leikkejä) naisen kanssa, ei siitä mitään tulisi enkä minä muutenkaan mitään sellaisia jaksaisi, eikä kukaan nainen tällaista tylsää hissukkaa jaksaisi katsella. Mutta siitä huolimatta asia jollain tasolla raastaa.

Piiskaan itseäni tupeksituista tilanteista joista olisi hyvinkin voinut kehittyä parisuhde, esim. töissä on muutamakin nainen ollut jossain vaiheessa minusta kiinnostunut. Mutta minulla meni niinsanotusti pupu pöksyyn. Kokemattomuus ja karttuva ikä ei ole järin hyvä yhdistelmä. Toisaalta taas kun katselee ihmisten eroja ja perheriitoja yms. ongelmia, se vähän helpottaa kun itse on siinä mielessä helpommassa tilanteessa.

Tässäpä nyt tällainen avautuminen.

patientx
Viestit: 5
Liittynyt: 27.02.2014 21:38
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Parisuhteet, perhe-elämä

Viesti Kirjoittaja patientx » 21.04.2014 19:19

Apeltsi kirjoitti:No tänne sitä eksyttiin kanssa sitten.
Nykyäänhän olen tällainen 32v erakkointrovertti-mies jolla ei ole oikeastaan kuin yksi kaveri ja sitten ne työkaverit joita näkee vain töissä ja tietty perhe. Mutten kaveria tai perhettäkään niin usein näe (kun ei jaksa henkisesti).

Koskaan en ole ollut parisuhteessa, minkäänlaisessa. Olen yksinkertaisesti vaan niin ujo/hiljainen/sisäänpäinkääntynyt etten pääse naisten kanssa koskaan silleen että siitä voisi mitään syvällisempiä kehittyä. Parinkympin kieppeillä tuli treffailua yritettyä mutta kun siitä tuli vain takkiin niin sitten menin vähän masentumaankin ja itselleni traumaa asiasta kehittämään...
Olin itse pari vuotta sitten melko samanlaisessa tilanteessa, mutta kuinkas sattuikaan ja pääsin kokeilemaan tapailua ja intimiteettiä (juurikin 32 vuotiaana) erään ymmärtäväisen mukavan nuoremman tytön kanssa, joka oli aiemmin kerran ollut pitkässä suhteessa. Hän olisi halunnut läheisemminkin seurustella kanssani, mutten ollut henkisesti oikein valmis siihen, joten tuli erottua. Enkä ole varma tulenko koskaan olemaan, aika näyttää kokeilenko joskus uudestaan, mutta mainittakoon nyt kuitenkin, että toivoa siis voi kuitenkin olla muillekin.

Olen varmasti melko vaikea ihminen tietyllä tavoin muutenkin, koska en esimerkiksi tykkää päihteiden käytöstä lainkaan, en halua lapsia enkä myöskään pidä uskonnoista. Tässä tapauksessa tyttö oli kuitenkin hyvin samanlainen näiltä osin, joten synkkasi melko hyvin. Päälle päin minusta tosin ei ilmeisesti ole koskaan erottanut mitään kovin erikoista ja vaikka tietyillä tavoin olen ehkä hieman epävarma mitä sosiaalisuuteen tulee niin olen joissain toisissa asioissa mitä elämään yleisesti ottaen tulee kuitenkin melko itsevarma. Pyydän kyllä tyttöjä ulos, jos siltä tuntuu, mutta olen nähtävästi sen verran nirso, etten ole kuin muutaman kerran eläessäni niin tehnyt.

Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Parisuhteet, perhe-elämä

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 22.04.2014 22:09

patientx kirjoitti:en esimerkiksi tykkää päihteiden käytöstä lainkaan, en halua lapsia enkä myöskään pidä uskonnoista.
Herranjee. Tämä olisi voinut olla hyvin mun kirjoittamaani tekstiä. Spooky.

Piiskis
Viestit: 14
Liittynyt: 22.05.2014 14:14
Viesti:

Re: Parisuhteet, perhe-elämä

Viesti Kirjoittaja Piiskis » 22.05.2014 15:00

En oikein ole varma onko kohtalaisen ekstrovertti mieheni ymmärtänyt vielä kymmenen yhdessävietetyn vuoden jälkeenkään, kun joskus toisinaan muistutan hänelle, että vaikka hänestä välitän ja pidän, niin silti joskus toivon että hän vain liukenisi jonnekin mun silmistäni joksikin aikaa -vaikka pariksi päiväksi. Siis hän ja kaikki muutkin ihmiset.

Ylpeytenähän sitä usein pidetään, jos jätät osallistumatta johonkin kissanristiäisiin ilman mitään yleisesti hyväksyttyä syytä, ihan pelkästään sen takia koska ei vois vähempää kiinnostaa. Miten sen sitten niin ilmaiset että toiset eivät suotta loukkaannu?

Oletteko te muut myös vähän samanlaisia, että esimerkiksi sukulaisiin tulee pidettyä tosi vähän mitään yhteyttä? Itselläni lähinnä vain ihan lähimmät eli omat vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset kuuluvat siihen ydinporukkaan, mutta loppujen kanssa on tosi vähän mitään tekemisiä. Niitä näkee juuri sen kerran vuoteen ehkä, tai vielä harvemmin. Siis jos jaksaa raahautua jonnekin isompiin kekkereihin.

Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Parisuhteet, perhe-elämä

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 22.05.2014 21:03

Mun on pakotettava itseni pitämään yhteyttä esim. vanhempiini. Muuten voi mennä parikin viikkoa ilman että tulen edes ajatelleeksi koko asiaa. Välit ovat kyllä muuten tosi hyvät.

Piiskis
Viestit: 14
Liittynyt: 22.05.2014 14:14
Viesti:

Re: Parisuhteet, perhe-elämä

Viesti Kirjoittaja Piiskis » 23.05.2014 08:38

Minulla on vähän sama juttu kuin sulla Maverick, että tavallaan jopa vanhempien kanssa on oltava joskus vähän itseään pakottamalla tekemisissä. Väleissä ei kuitenkaan ole ollut mitään ongelmaa meilläkään. Joskus kyllä silti hiukan hävettää, kun sitten siitä tietysti aina joskus saa kuulla, että kun ei mitään ole kuulunut että he ajattelivat jo että en oo enää hengissä. Eh heh... he. Siihen tämä varmaankin liittyy, kun minulla on yleensäkin aika vaikeaa esimerkiksi soittaa kenellekään ihan vain kysyäkseni mitä kuuluu. Se tuntuu ihan turhalta lätisemiseltä, kun voisi jotain järkevämpääkin tehdä.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa