Kiusaaminen

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 24.04.2015 22:36

Tähän väliin on sanottava, että kiitos kaikille myötätunnosta. Tästä nyt oikeasti itsekin näkee sen, miten pahasti mulla on joskus asiat muiden takia olleet. Olen nyt myöhemmin tuota ajanjaksoa usein pohtinut ja vasta oikeastaan nyt herännyt siihen, miten väärin mua on kohdeltu. Aikoinaan tähän kaikkeen oli sen jatkuessaan vain niin tottunut, ettei edes tajunnut miten raskasta se olikaan. Jos joutuisin nyt kokemaan uudelleen tuon kaiken, en todennäköisesti kestäisi.

Pahinta tuossa kaikessa oli nimenomaan tuo eräänlainen vapauden menetys. Minnekään ei voinut enää kotoa mennä, kun tiesi että ne kiusaajat ovat aina siellä. Missään muualla ei kokenut olevansa turvassa kuin vain kotona. Suoraan sanottuna mun elämä kapeni yhdessä vaiheessa niin suppeaksi, että mulla ei käytännössä edes ollut neljän seinän ulkopuolista elämää.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille kiusaamisesta kärsiville. Pitäkää puolenne, sillä kukaan ei ansaitse tällaista kohtelua kuin mitä esim. itse sai 8 vuotta elämästään kokea.

Anamaria
Viestit: 40
Liittynyt: 27.12.2014 13:03
Viesti:

Re: Kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Anamaria » 24.04.2015 23:18

Mutta sä oot niksuu93 todella, todella vahva ihminen, kun olet tuollaisesta selvinnyt! Musta oot ihan sankari, oikeesti vahva mies, satamiljoonaa kertaa vahvempi kuin säälittävät, oksettavat kiusaajasi!! Sää voisit varmasti hyvin tukea ja lohduttaa ja auttaa ja neuvoa myös niitä oppilaita, joita nykyään kiusataan.

Muista että Jumala rakastaa sinua <3

Blackhorn
Viestit: 14
Liittynyt: 09.07.2015 20:13
Viesti:

Re: Kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Blackhorn » 11.07.2015 06:41

Ooh, kiusaamiskeskustelua!

Helevetti mikä raivo nous lukiessa. Empatiakukka kukkii, minuu ja siskooni kiusattu kans peruskoulussa.

Jos nyt saisin päättää toimintatavat vuosien taakse, latosin varmaan kaikkia talipäitä turpaan ja jättäytyisin suosiolla ihe yksin. Hyväksyntää mie en koskaan oo osannu haalia. Olin kai pentuna nii sosiaalisesti nuija etten osannu reagoida syrjintään ja kommentointiin. Kuvittelin vaan jotain silpomisia ("yllättäen" en niitä silti toteuttanu). "Kavereiden" ansiosta tunsin ihteni tahittomaks uiveloks, ja sellasena minuu piettiinkii (ja olin uivelo koska mielenterveysongelmat). Näkymätön, silti ruma ja ylimääräinen, outo.

Amiksessa se yksinäisyys oli hyvä päätös, vaikka kiusaamista ei esiintynykkää. Siinä pääs henkisesti eroon siitä maankuulusta varakaverin arvosta. Ei tarvinnu olla enää kolmas pyörä. Ihmiset oli mukavia. Toisaalta olin meijän amisryhmässä ainoo suoraan peruskoulusta, vanhin meistä oli jotain 60v.

Kummasti oon silti nykyään vahvimpia ihmisiä joihin oon tutustunu. Elämä on joskus aika hämärää.

härkä
Viestit: 21
Liittynyt: 26.10.2013 11:42
Viesti:

Re: Kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja härkä » 19.07.2015 01:03

Myötätuntoni kaikille joita on koulukiusattu.

Mitä tulee omiin kokemuksiini, niin yläasteiässä oli vaihe, jolloin minua pilkattiin yleisesti koulussa. Kiusaaminen oli henkistä, ei koskaan fyysistä. Olin arka ja heikko rillipää ja minulle oli helppo huudella kaikenlaisia kommentteja, esimerkiksi sarkastisesti "älä lyö minua!" tai jotain muuta millä oli tarkoitus nöyryyttää. Seiskaluokan liikuntatunnilla oli kuulantyöntöä ja kaikki tiesivät, että en saa työnnettyä kuulaa kovin pitkälle, jolloin porukka kerääntyi ivallisesti kuularingin ympärille "kannustamaan" ja taputtamaan. Jälkeenpäin ajateltuna minun olisi pitänyt heittää sillä kuulalla ihmisiä... Liikuntatunnit olivat muutenkin nöyryttäviä tapahtumia. Joukkuepeleissä minut valittiin aina joukkueisiin viimeisenä ja tuntui, että minulla ollut mitään arvoa siellä ollenkaan.

Jos minulla joskus olisi oma lapsi, yrittäisin kasvattaa hänet niin, että hänellä olisi enemmän henkistä kovuutta kuin minulla aikoinaan. Minulle sanottiin pienenä että "jos joku kiusaa, siitä ei kannata välittää", mutta itse sanoisin omalle jälkeläiselleni, että "jos joku kiusaa, vedä turpaan."

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Kiusaaminen

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 04.08.2015 19:46

Blackhorn kirjoitti:Jos nyt saisin päättää toimintatavat vuosien taakse, latosin varmaan kaikkia talipäitä turpaan ja jättäytyisin suosiolla ihe yksin. Hyväksyntää mie en koskaan oo osannu haalia. Olin kai pentuna nii sosiaalisesti nuija etten osannu reagoida syrjintään ja kommentointiin.
Minä en moiseen koskaan pystyisi, koska olen aivan liian empaattinen ja tunteellinen ihminen eikä agressiota ole nimeksikään, mutta ymmärrä kyllä hyvin mitä tarkoitat. Eniten kyllä harmittaa noissa kiusaamisajoissa juuri tuo, että olisi pitänyt suosiolla vain jättäytyä kokonaan yksin - kun oli kerran niin selvää, ettei kukaan pidä minusta. Kauan yritin (muiden painostuksesta) tätä kuuluisaa "suosiota" ja hyväksyntää muilta hakea, mutta ihan turhaan - naurettiin vaan vielä enemmän. Huomasin muutenkin olevani onnellisimmillani silloin kun sain olla omissa oloissa, niin miksi minua silti pakotettiin muiden sekaan naurunalaiseksi kuin jotain koiria nuuskimaan toistensa takapuolta?

Arka tosiaan olin käytännössä koko peruskouluajan. Amiskassa tilanne helpotti, kun kiusaaminen loppui ja muutenkin pääsi paremmin joukkoon sisään. En varsinaisesti sosiaalisesti nuijana ole koskaan itseäni pitänyt, vaan jotenkin vain erilaisena jonka ajatus- ja arvomaailmaa oli hyvin vaikea muiden samanikäisten sisäistää. Eli siis silloin kun ei ole kiusattu, on vain muuten katsottu kieroon tai pidetty outona. En koskaan ole mielestäni ollut mikään "pikkuvanha" (mitä joistakin tytöistä esim. sanotaan), mutta keskimääräisesti ikäisiäni kypsempänä kuitenkin. Tätä olen siis myös muilta ulkopuolisilta kuullut. En tiedä onko tämä sitten ollut joku niistä lukuisista syistä miksi minua on syrjitty vain onko se sitten vain huonojen kokemusten ja traumojen muovaava käsite minusta.
Blackhorn kirjoitti:Kummasti oon silti nykyään vahvimpia ihmisiä joihin oon tutustunu. Elämä on joskus aika hämärää.
Elämä on tosiaan usein aika hämärää eikä kaikkea voi järjellä selittää. Ihminen kasvaa kokemusten myötä, se on selvä. Joskus vain joillekin tulee liikaa niitä negatiivisia koettelemuksia ja he eivät sitä kestä. Vahvaksi on minuakin sanottu, mutta en minäkään ihmeisiin pysty. Olisi siis kiva jos tämä elämä alkaisi pikkuhiljaa helpottaa.
härkä kirjoitti:Mitä tulee omiin kokemuksiini, niin yläasteiässä oli vaihe, jolloin minua pilkattiin yleisesti koulussa. Kiusaaminen oli henkistä, ei koskaan fyysistä. Olin arka ja heikko rillipää ja minulle oli helppo huudella kaikenlaisia kommentteja, esimerkiksi sarkastisesti "älä lyö minua!" tai jotain muuta millä oli tarkoitus nöyryyttää. Seiskaluokan liikuntatunnilla oli kuulantyöntöä ja kaikki tiesivät, että en saa työnnettyä kuulaa kovin pitkälle, jolloin porukka kerääntyi ivallisesti kuularingin ympärille "kannustamaan" ja taputtamaan. Jälkeenpäin ajateltuna minun olisi pitänyt heittää sillä kuulalla ihmisiä... Liikuntatunnit olivat muutenkin nöyryttäviä tapahtumia. Joukkuepeleissä minut valittiin aina joukkueisiin viimeisenä ja tuntui, että minulla ollut mitään arvoa siellä ollenkaan.
Olitko kenties samalla luokalla kanssani, nimittäin niin tutulta tuo kaikki kertomasi kuulosti. Nuo kaikki "älä lyö" ja liikuntatunnin ivalliset kannustukset olivat minullekin ihan arkipäivää tai -viikkoa ainakin, useiden vuosien ajan. Myönnän että omaan kuntooni olisin saanut kiinnittää jo kouluaikoina enemmän huomiota, mutta suoraan sanottuna elämässäni oli silloin paljon suurempiakin murheita kuin atleettisuuden puuttuminen. Nyttemmin olen yrittänyt petrata - mutta vain oman itseni vuoksi!

Viimeisenä valittiin minutkin aina liikuntatunneilla joukkueisiin ja se oli suunnaton pettymys aina sille "kapteenille" joka joutui minut tiimiinsä ottamaan. Tuntui, ettei minulla ollut edes mitään ihmisarvoa. Ikinä ei nimeäni edes mainittu, en ilmeisesti ollut edes sen arvoinen. Kaikista ihmeellisintä tässä minun kiusaamistarinassani on kuitenkin minusta edelleen se, että myös opettajat (rehtoria myöten!) osallistuivat kiusaamiseeni. Miten tällaisessa tilanteessa voisi edes taistella vastaan, kun jopa henkilökunta vierittää syyn kiusaamisestani minun niskaani?

Tietyissä piireissä minua tavallaan kiusataan (no ehkä syrjitään on parempi nimitys) yhä. Musta tuntuu jotenkin hyvin oudolta, että vielä keski-ikäiset aikuiset ihmisetkin oikein hihittelevät selkäni takana juoruporukassaan. Milloin nämä kasvavat aikuisiksi ja eikö "aikuisella" ihmisellä ole todellakaan parempaan tekemistä kuin nöyryyttää muita?
härkä kirjoitti:Jos minulla joskus olisi oma lapsi, yrittäisin kasvattaa hänet niin, että hänellä olisi enemmän henkistä kovuutta kuin minulla aikoinaan. Minulle sanottiin pienenä että "jos joku kiusaa, siitä ei kannata välittää", mutta itse sanoisin omalle jälkeläiselleni, että "jos joku kiusaa, vedä turpaan."
Kyllähän se ihan totta on, että jos jatkuvasti joutuu kuulemaan sitä että on viallinen arvoton p*ska, ihminen alkaa itsekin uskomaan siihen. Ei sitä voi noin vain sivuuttaa, vaikka mitenkä yrittäisi antaa mennä toisesta korvasta ulos. Sanat satuttavat siinä missä lyönnitkin ja minusta (koulu)kiusaaminen tulisi rinnastaa rikokseksi siinä missä pahoinpitelykin. Jännä että koulussa saa toisen hakata vaikka verille ja selviää puhuttelulla, teepä sama lauantai-iltana kapakassa niin putka ja oikeus kutsuvat...

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija