Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Taku
Viestit: 6
Liittynyt: 02.07.2013 23:26
Viesti:

Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

Viesti Kirjoittaja Taku » 03.07.2013 00:19

Löysin tämän sivun ihan sattumalta ja myönnän vähän innostuneeni. Olisiko tämä foorumi viimein sellainen paikka, jossa voisin "tulla kaapista". Olen introvertti ja olen kuullut koko ikäni, että pärjätäkseni elämässä minun pitäisi reipastua. Täytyy kuulemma olla eteenpäinmenevä, dynaaminen, sammaloitumaton vierivä kivi, loistava jalokivi ihmisten joukossa, joka tuo itsensä julki, puhuu kovalla äänellä, polkee kävellessään jalkaa niin että peruskallio natisee liitoksistaan.

Enkä ole tietenkään ollut. Sitä kuuluisaa itsensä niskasta kiinni ottamista ei ole koskaan tapahtunut. Itse asiassa haaveilen jopa sellaisesta, että jonain päivänä minun saattaa olla mahdollista jättää tämä hullunmylly taakseni ja erakoitua jonnekin missä saan olla täysin rauhassa aina niin halutessani. Pelkkä päiväunihan se on, sillä tämä maailma on kutonut sosiaaliset verkkonsa ylleni ja olen niissä enemmän tai vähemmän pysyvästi kiinni. Enkä halua valittaa, sillä elämäni on melko hyvällä mallilla.

Ainut asia mikä häiritsee on se, että minun on ihan mahdottoman hankala olla osa mitään ryhmää tai omaksua jotain muodikasta ajatusta. On vaikea käsittää, että ihmisten elämiä tuntuu ohjaavan enemmänkin halu mölytä yhdessä kuin pysähtyä hetksikään hiljaa paikalleen, sillä sehän saattaisi johtaa jopa ajattelemiseen. Olenpa tavannut sellaisiakin ihmisiä, jotka kärsivät yksinäisyydestä ollessaan yksin. Eli vaikka miten yrittäisin reipastua huomaan ennen pitkää, että alan vetäytyä omiin oloihini, että jatkuva sosiaalisuuden vaatimus alkaa välillä ottaa päähän ja aiheuttaa jopa ihan fyysisiä ylirasitusoireita.

Näillä sivuilla oli maininta siitä, että suuressa ihmisjoukossa oleminen aiheuttaa todella epämiellyttävän, jopa kiduttavan tunteen. Olin todella kuvitellut että minussa on jotain vikaa, mutta ilmeisesti en olekaan ainut jolle käy sillä tavalla. Ehkä minun ei tarvitsekaan ottaa itseäni niskasta kiinni, koska minussa ei ole mitään vikaa. Uskoisitteko, että tunnen juuri tällä hetkellä aivan uskomatonta helpotusta. Ei ole syytä surra asiaa, jolle ei voi mitään. Olen mikä olen ja nyt kun ymmärrän mistä on kyse, voin ehkä käsitellä paremmin asioita ja päästä eroon turhasta ahdistuksesta.

Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 08.07.2013 12:22

Kovin on samanlaisia fiiliksiä täälläkin, eli et todellakaan ole yksin.

Llintu
Viestit: 3
Liittynyt: 26.07.2013 22:37
Viesti:

Re: Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

Viesti Kirjoittaja Llintu » 26.07.2013 23:23

No suurin osa noista ihmisistä tuolla ulkona on ekstroverttejä, sosiaalisia, iloisia, kovaäänisiä ja hurmaavia pikku vipeltäjiä. En usko että ihminen ei voi muuttaa omaa perusluonnettaan, jos sitä lähtee väkisin muka viemään sellaiseen suuntaan, mikä ei tunnu luontevalta, seuraukset voi olla tuhoisat. Itse hämmästyin kovasti kun löysin paikkani asiakaspalvelualalla, olen tarjoilija ja siis jatkuvasti tekemisisssä ihmisten kanssa. Se käy raskaaksi, mutta jos hanskaa abaut kohteliaat käyöstavat niin työvuorossa saa pääsääntöisesti olla yksin, ei tarvitse tutustua "työyhteisöön" ja käydä ikäviä kahvipöytäkeskusteluja kollegoiden kanssa. Vapaa ajan saa käyttää miten lystää ja itse toteutan silloin rakkainta harrastustani maalaamista.

Todellakin kannattaa ottaa itseään niskasta kiinni, hyväksyä se millainen on ihmisenä, syleillä sitä hiljaista murjottajaa ja uskoa siihen, että se oma paikka löytyy :))

Emie
Viestit: 3
Liittynyt: 04.05.2013 07:13
Viesti:

Re: Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

Viesti Kirjoittaja Emie » 30.07.2013 16:42

Olen usein yrittänyt "ottaa itseäni niskasta kiinni", muuttua värikkääksi ja kiehtovaksi tyypiksi tai edes sosiaaliseksi ja iloiseksi, mutta se on vain lisännyt erilaisuuden tunnettani. Ikinä en ole onnistunut vakuuttamaan ainakaan itseäni ulospäinsuuntautuneisuudesta. Olen paljon itsevarmempi ollessani juuri sellainen kuin olen. Introverttiudessa ei ole mitään vikaa, vaikka monet eivät sitä ymmärrä. Minä ainakin sanoisin pitäväni monia introvertteja miellyttävämpinä ihmisinä kuin ekstrovertteja.
Silti, kun olen yrittänyt selittää ihmisille todellista luonnettani, reaktio on usein ollut säälivä tai sitten minua on pidetty ylimielisenä tai "tahallaan erilaisena"... Olen antanut periksi selittämisen suhteen ja olla möllötän vain tällaisena pitämättä luonteestani meteliä. Enpä koe selittämistä edes tarpeelliseksi enää. Tiedän olevani ihan fiksu, tunnollinen ja rehellinen, joten en niinkään välitä mitä ihmiset puhuvat hiljaisuudestani.
Kyllä minuakin usein ahdistaa, mutta olen koittanut opetella tätä positiivisempaa asennetta. En minäkään usko, että luonnetta voi lähteä muuttamaan, mutta välillä saa vähän "skarpata", kaikkihan joutuvat menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle joskus. Kuitenkin kapinoin sitä vastaan, ettäkö pitäisi muuttua samanlaiseksi toitottajaksi jos haluaa menestyä. Ei todellakaan.

introduction
Viestit: 3
Liittynyt: 26.10.2013 11:51
Viesti:

Re: Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

Viesti Kirjoittaja introduction » 26.10.2013 12:29

Joskus nuorempana minulla oli vaihe, että yritin olla se innokas ekstrovertti, joka kaikkien pitää olla. Jossain vaiheessa en enää aamuisin tuntenut sitä ihmistä, joka peilistä katsoi vastaan. Nyt olen ihan rehellisesti täysi introvertti, vaikka se välillä hävettääkin, kun töissäkin haluaa vain vetäytyä kuoreensa ja keskittyä työhön, eikä sosialisoida.

Silti olen minäkin lähes koko työurani ollut asiakaspalvelussa ja kuullut kyllästymiseen asti sitä, miten hyvä siinä olen. Sisäisesti vihaten sitä ihmisten kanssa tekemistä :D

härkä
Viestit: 21
Liittynyt: 26.10.2013 11:42
Viesti:

Re: Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

Viesti Kirjoittaja härkä » 26.10.2013 13:05

Olen monta kertaa mielessäni "päättänyt", että tästä päivästä eteenpäin minä olen puheliaampi, sosiaalisempi, kiinnostavampi ja hauskempi kuin ikinä ennen. Lopputulokset eivät ikinä ole olleet hyviä. :P Kun käyttäytyy eri tavalla mikä itselle on ominaista, niin itselle se aiheuttaa lähinnä epävarmuutta (ja muille ihmisille varmaankin hämmennystä...)

Jotain pienempää, sosiaalisiin taitoihin liittyvää "säätöä" ja kehitystä voi yrittää (joskus se onnistuukin), mutta kokonaan ei kannata yrittää muuttua toiseksi ihmiseksi.

Vieras

Re: Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

Viesti Kirjoittaja Vieras » 26.10.2013 13:52

Tuohon samaan "ryhdistäydy ja ole niinkuin muut" -ajatteluun olen minäkin syyllistynyt, jopa ammatinvalintani taisi perustua siihen aikoinaan. Koulutus ei sitten tuonutkaan minulle niitä ominaisuuksia, jotka "puuttuivat" ja nyt olen helisemässä ammatinvaihtoajatusten kanssa. Nyt olen kuitenkin vihdoin viimein tajunnut, että voin paljon paremmin, jos en yritä muuttaa omaa luontaista tapaani olla olemassa. Hitsi miten jännittävää onkaan opetella, mikä minua kiinnostaa ja millainen oikeasti olen! Mistähän tässä itsensä vielä löytää..

härkä
Viestit: 21
Liittynyt: 26.10.2013 11:42
Viesti:

Re: Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

Viesti Kirjoittaja härkä » 26.10.2013 17:06

Vieras kirjoitti:Tuohon samaan "ryhdistäydy ja ole niinkuin muut" -ajatteluun olen minäkin syyllistynyt, jopa ammatinvalintani taisi perustua siihen aikoinaan. Koulutus ei sitten tuonutkaan minulle niitä ominaisuuksia, jotka "puuttuivat" ja nyt olen helisemässä ammatinvaihtoajatusten kanssa.
Minulla on samantapaisia ajatuksia sen alan kanssa, jota opiskelen parhaillaan. Silloin kun aloitin opiskelut, tiedostin että minulla on joitakin "puuttuvia ominaisuuksia", mutta kuvittelin, että ne ominaisuudet tulisivat koulun mukana. Ihan niin se ei ole mennyt. Tiedän, että pystyn kyllä työllistymään tiettyihin tehtäviin tälle alalle, mutta siihen varsinaiseen "juttuun" eli esimiestehtäviin en tule olemaan valmis siinä vaiheessa, kun saan koulusta paperit käteeni.

vieras

Re: Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

Viesti Kirjoittaja vieras » 10.12.2013 10:04

Huisin hauskaa lukea näitä kirjoituksia. Tuo itseään niskasta kiinni ottaminen on hyvin tuttua. Yritän sosialisoida itseäni tämän tästä. Olen sosiaalisessa työssä, jossa annan kaikkeani. Hakeuduin alalle, koska koin, että olin hyvä siinä ja halusin kehittää itseäni. En siis ollut nuorempana tyytyväinen omaan hiljaiseen itseeni. Tuo jatkuva itseään kehittäminen on minulla aina kohteena. Varsinkin kun yritän puskea luontaista ujoutta ja vetäytyvyyttä vähemmän hallitsevaksi ja itseäni tietynlaisten sosiaalisten tilanteiden herraksi. Tämä työelämässä. Työpäivän vastapainoksi haluan hiljaisen illan. En jaksa lähteä edes harrastamaan, jumppaan/ salille, koska en jaksa ihmisiä. Ennemmin voisin olla luonnossa, hiljaisessa pimeässä turvallisessa paikassa, jonne kukaan ihminen ei eksy. Kaupungissa sellaista on vaikea löytää.

Sosiaalinen elämä työn ulkopuolella on vuosien mittaan muuttunut. En ole koskaan jaksanut turhaa lässyttämistä ja sosiaalisten ympyröiden maksimaalista tavoittelua. Välillä tosin pakotan itseäni ihmisten pariin. Nuorempana sitä yritti olla kuin muut ja en kokenutkaan sen kummempaa erilaisuutta. Vasta kolmenkympin kieppeillä olen alkanut erakoitumaan. Tapaan perhettäni jonkin verran ja olen hyvin läheinen sisaruksieni kanssa. Heidän kanssaan en kuluta energiaa. Sen lisäksi on pari hyvää ystävää, joita en näe kovin usein. Olen oppinut nauttimaan yksinäisyydestäni. Aiemmin yritin koko ajan sosialisoitua, etten olisi outo. Nyt annan jo periksi, koska olen niin onnellinen omassa kotonani. Varsinkin kun voin puuhailla kaikenlaista. Vältän välillä puhelimeen vastaamista. En usko, että moni tietää mikä olen miehiäni pohjimmiltani. Pystyn pumppaamaan sosiaalista energiaa tarvittaessa ja nautinkin siitä,, mutta aikansa kutakin. Taidan etsiä alan kirjoja käsiini ja alkaa työstämään aihetta. Erittäin mielenkiintoista.. :P

Avatar
Ollix
Viestit: 7
Liittynyt: 03.12.2013 19:00
Paikkakunta: Kajaani
Viesti:

Re: Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

Viesti Kirjoittaja Ollix » 11.12.2013 17:01

Erilaisuuden tunne on ollut minulle aina kuin jokin ylle manattu kirous.
Olen suorastaan kadehtinut toisten helppoutta muodostaa ryhmiä
ja olla ja mennä siellä muitten mukana kuin kala vedessä - jääden
itse aina rannalle. Varsinkin nuorilla on kova paine olla sosiaalinen ja kuulua johonkin ryhmään.
Moni syrjäytyminen ja kiusaaminenhan johtuu siitä, ettemme ymmärrä edes itseämme.
Eikä itsensä/toisten ymmärtäminen valitettavasti kuulu koulujen opetukseen.
Kun nuorena aloitin työt asiakaspalvelussa, jotenkin se lähtikin sujumaan paremmin kuin olin toivonut ja pelännyt.
Jälkeenpäin ajatellen siitä on ollut paljon hyötyä, koska "pakon edessä" oppi tulemaan toimeen ja puhumaan hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa.
Opin samalla myös tällaisen "niskasta tarttumisen", koska se oikeastaan aina on antanut positiivisen tunteen :
olipa hyvä kun aukaisin suuni. Monesti ei ole oleellista mitä sanoo, vaan se, että puhuu. Vaikka vaan muutaman sanan. Koska silloin tällöin löytyy, yllättäen,
yhteys ja yhteisymmärrys toisen kanssa ja se on erittäin hyvä tunne.
Voihan olla, että tuo toinen on samassa tilanteessa kuin itsekin: tekisi mieli sanoa jotain mutta
taidan olla vaan hiljaa ja jälkeenpäin voi harmittaa, kun oli hiljaa.
Kyllä itsensä haastaminen kannattaa. Ei se helppoa ole varsinkaan, kun pärjää omissa oloissaan hyvin.
Tälle palstalle kirjoittelukin voi vaatia "niskaotetta", se on sitä itsensä haastamista.
Ja kun haasteesta on suoriutunut, tulee syystäkin tyytyväinen olo ja sitten voi olla omissa oloissaan ja hyvillä mielin.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija