Seksi (tai sen puute)

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Passepartout

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 20.03.2015 20:13

niksuu93 kirjoitti: En ymmärrä miten kiltteys, herkkyys ja huomaavaisuus tekisivät esimerkiksi minusta heikomman. Myönnän etten ole oikein mikään "äijä" vaan enemmän tunteellisemman puoleinen, ajatteleva poika. Vartaloltani roteva, enkä mikään kukkakeppi. Jos miehisyyteen todella vaaditaan sitä, että pitää olla kovaluontoinen könsikäs, jolla on supliikit kohdallaan - en tiedä oikein mitä ajatella. Itsenäisesti pärjäävä olen, enkä hae naisesta mitään statussymboolia tai kotitöiden tekijää. Kaiken tarvittavan osaan itsekin.
Muru, en mä sanonut että kiltti ja huomaavainen mies olisi heikko, vaan että vaikuttaa siltä. Ihmiset vaan tulkitsee toisten käytöstä mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Kerrotaan nyt vaikka esimerkki elävästä elämästä. Mieheni on todella kiltti, ystävällinen, hymyileväinen, kohtelias kaikille. Ihmiset noin yleensä kuvittelee että minä sanelen meidän suhteessa marssijärjestyksen ja mies on tossun alla mikä ei pidä ensinkään paikkaansa. Mieheni ei ikinä tekisi mitään mitä ei itse halua mutta koska se on niin ystävällinen ja kiltti, ihmiset vaan olettaa että sillä ei ole omaa tahtoa ja se on "perässä vedettävä". Ja äitini on aina hirveän huolissaan että mieheni ei esimerkiksi kehtaisi ottaa itse kaapista ruokaa jos tulee nälkä kesken aterioiden tms. Ihmiset vaan olettaa, että koska se on kiltti se on myös avuton ja arka tietynlaisissa asioissa. Työelämässä ja kaveripiirissä hänellä kyllä on uskottavuutta.
Enkä nyt oikein myöskään ymmärrä, mitä tarkoitat tuolla yleisesti sanomallasi "peiliin katsomisella". En pidä itseäni mitenkään saamattomana, pyrin kuitenkin elämässä vastoinkäymisistä huolimatta jatkuvasti eteenpäin ja kehittämään itseäni.
Minähän nimenomaan suljin kanssakeskustelijat pois tuosta peiliin katsomisesta... Tarkoitin niitä miehiä jotka kirjoittelee naisvihamielisiä atm-kommenttejaan blogeihin. Vaikuttavat yleensä sellaisilta tapauksilta että luultavasti niiden oma äitikään ei välitä niistä ja hyvästä syystä. Voi olla että et ole koskaan törmännyt sellaisiin tapauksiin mutta niitä on paljon. Naisia syytellään fasistisesta pahuudesta koska juuri tälle peräkammaripojalle ei lohkea mutta itsessä ei nähdä mitään syytä. Tässä kunnostautui erityisesti Panu Höglund joka kirjoitti vuosikausia blogia Plazaan. Häneltä tuli mm. sellaisia kommentteja, että "raiskaajan siitin on oikeuden miekka" (koska naiset on niin pahoja että ei anna kaikille miehille niin on ihan vaan oikein että ne raiskataan.) Tai Henry Laasanen, jonka mielestä on niin maan väärin että naiset saa valita kenen kanssa pariutuu ja täten käyttävät seksuaalista valtaansa.

Mutta koska olet tehnyt selväksi että et edes haluaisi satunnaista seksiä, en missään nimessä tarkoittanut sinua.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 20.03.2015 22:57

^ Kiitti kulta kun selvensit. Tiedän kyllä ettei herkkyys tee minusta sen heikompaa, mutta ihmiset tosiaan ajattelevat näin tosi helposti. Juuri siis että olisin muiden vietävissä ja ohjailtavissa - ettei tavallaan ole ollenkaa omaa tahtoa. Tuntuu usein vain siltä, ettei tämmöinen kiltteys/herkkyys oikein pure ikäisiini tyttöihin/naisiin vaan yleensä se arvostus tulee vasta myöhemmällä iällä. Ei kai se siis auta kuin odottaa. :)
Passepartout kirjoitti:Tarkoitin niitä miehiä jotka kirjoittelee naisvihamielisiä atm-kommenttejaan blogeihin. Vaikuttavat yleensä sellaisilta tapauksilta että luultavasti niiden oma äitikään ei välitä niistä ja hyvästä syystä. Voi olla että et ole koskaan törmännyt sellaisiin tapauksiin mutta niitä on paljon. Naisia syytellään fasistisesta pahuudesta koska juuri tälle peräkammaripojalle ei lohkea mutta itsessä ei nähdä mitään syytä.
Tiedän kyllä täsmälleen nämä tyypit ja siksi halusin selventää etten kuulu heihin. Se vaan yleensä on kun purkaa ajatuksiaan tästä aiheesta, niin heti saa tämän leiman otsaansa. Tarkoituksena vain oli kertoa omia kokemuksiaan tästä kaikesta vuosien varrelta, miten on tullut toimittua ja mitä se on tuottanut - jos siis ylipäänsä on. Vähän siis Dakillekin näkemystä, että i feel your pain, man.

Dak
Viestit: 29
Liittynyt: 09.03.2015 23:22
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Dak » 21.03.2015 00:43

Minun tapauksessa ainakin vika on siinä kaverissa siellä peilissä. Jotenkin vaikea uskoa että vika olisi kaikissa niissä miljoonissa naisissa jotka ovat miehistä kiinnostuneita. Se kaveri nyt vaan on luoteeltaan ja ominaisuuksiltaan sellainen ettei se herätä kenessäkään suurempia tunteita ilman pitempää tuntemusta. Eikä sillä ole oikeastaan kauheasti kiinnostusta muuttua. Ja eihän se oikein missään niitä naisia tapaa kun kykkii koneella, vahvasti miesvaltaisessa dunnissa tai firman salilla. Ja sitten se on vielä ihan älyttömän kronkeli, haluis jonku introverttinaisen jonka joku extromies on kiusallaan varannut. Ja muitakin vaatimuksia löytyy, on kuulemma mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Ja välillä jopa mieluummin yksin kuin hyvässä seurassa.

Totuus kuitenkin on että se VIKA ON KAIKISSA EXTROVERTTIMIEHISSÄ, saunan taakse vaan prkle. :evil:

Avatar
Mörkö
Viestit: 23
Liittynyt: 24.11.2014 18:24
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Mörkö » 21.03.2015 02:33

Dak kirjoitti: Ja eihän se oikein missään niitä naisia tapaa kun kykkii koneella, vahvasti miesvaltaisessa dunnissa tai firman salilla. Ja sitten se on vielä ihan älyttömän kronkeli, haluis jonku introverttinaisen jonka joku extromies on kiusallaan varannut. :evil:
Kyllä se on notta niin, että jos et ittiäs laita alttihiks, niin et koskaan kettään tapaa.
Oon meinaan tässä huomannut, kun on lopettanut baareissa käymisen, ni eihän sitä oikeasti ole ketään kelle edes näyttäytä. Ei ole ketään kuka edes voisi hylätä. Extrot tutustuu helposti. Kaupassa. Töissä. Tai vaan kadulla. Suosittelen kovasti treffipalstoja. Niissä voi suoraan laittaa esittelytekstiin, että olen hiljainen, ujo, intro, tms.. mitä nyt ikinä onkaan. Kertoa mielenkiinnon kohteista. Odottaa kärsivällisesti ja katsoa myös muiden profiilikuvauksia(emmehän me ole kovia ottamaan yhteyttä?).
Jos löytyy sopivanoloinen, niin rohkeasti vaan viestiä.

Itselläni on ainakin se ongelma, että jokainen yhteydenotto on niin hirveän tärkeä. Jotenkin tuntuu siltä, että jos laitan viestin, olen antanu osan itsestäni. Pitää niin hirveän tarkkaan miettiä kelle laittaa viestiä ja kelle ei. Sen yhden pienen yhteydenoton painoarvo on niiiin kova. Meillä introilla olisi ehkä opittavaa siinä, että se kontakti ei ole niin suuriarvoinen. Jos haluaa löytää sen "oikean", on myös ammuttava ohi.

Passepartout

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 21.03.2015 16:54

Luulen että introverttien pahin vika on nimenomaan se, että me tavataan niin paljon vähemmän ihmisiä. Jokaiselle varmasti löytyy joku, mutta se vaatii seulomista, ja tietysti prosessi sujuu nopeammin jos tapaa 100 ihmistä kuukaudessa kuin jos tapaa 100 ihmistä kymmenessä vuodessa. Ja kun sosiaaliset ympyrät on pienemmät, niitä kaverin kavereitakaan ei ole niin paljoa. Joten introvertin täytyy olla kärsivällinen tässä pariutumiskuviossa.

Yksi tuttuni kävi treffeillä varmaan kymmenien miesten kanssa, joihin tutustui netin deittipalstoilla ennen kuin löysi nykyisen miehensä. Minusta ei kyllä olisi siihen. Jos joutuisin lähtemään treffeille jonnekin niin varmaan inhoaisin sitä miestä jo valmiiksi siitä että joudun lähtemään pois kotoa. Onneksi tuo mies on niin ihana että minulta meni jalat alta heti kättelyssä, muuten olisin varmasti keksinyt jonkin tekosyyn olla tapailematta. Tämä siis vaan rohkaisuna teille; voi hyvin käydä niin että tapaa kaverin miehen kaverin ja kun ojennat sille kätesi ensimmäistä kertaa, ääni päässäsi ilmoittaa: "Tämä." ja asia on sitten sitämyöten selvä.

aura
Viestit: 102
Liittynyt: 04.03.2015 17:46
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja aura » 21.03.2015 19:22

Tuntuu usein, että näillä "mukavilla miehillä" on joku sellainen oletus, että naista kehumalla ja paapomalla voi velvottaa naisen vastapalveluksiin. Oma kokemus: sanon, ettei ihan nappaa, ja vastaanotan treffien jälkeen vihaisia fb-viestejä, että "tarjosin sentään juomat, mikä on kun ei hyvä mies kelpaa, kaikki naiset olette samanlaisia saatana" ja niin edelleen...
Oikeesti mukavat miehet on olleet niitä, ketkä ei ole sanoneet kertaakaan kauniiksi, aukoneet ovia tai muuta, vaan on vaan tasa-arvoisesti hengailleet mun kanssa omina peruskivoina itsinään. Tavallaan, sen sijaan, että ne ois pistäneet hirveesti effortia vaikutuksen tekemiseen, ne on pikemminkin kokeilleet, kannattaako mun kanssa edetä mihinkään, liikkuuko mulla päässä mitään, onko mun luonne hyvä. Veikkaan, että ääliömpikin nainen tykkää siitä, ettei niille anneta itseisarvoa siksi, että ne on naisia, vaan että ne kohdataan persoonina eikä palkintoina. On myös kiva treffeillä olla sellaisessa seurassa, joka ottaa rennosti ja on tavallaan siinä hetkessä, eikä "tähtää" mihinkään. Sellaisista tyypeistä, jotka yrittää jotain, huokuu sellainen kiire, ja se ei ole kyllä yhtään vetävää.

Renttujuttu menee multakin yli lipan, en edes tajua, miten sen voisi selittää millään geeninlevityksellä. Kuka haluaa lapsistaan kusipäitä?

Passepartout

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 21.03.2015 20:09

aura kirjoitti:Tuntuu usein, että näillä "mukavilla miehillä" on joku sellainen oletus, että naista kehumalla ja paapomalla voi velvottaa naisen vastapalveluksiin. Oma kokemus: sanon, ettei ihan nappaa, ja vastaanotan treffien jälkeen vihaisia fb-viestejä, että "tarjosin sentään juomat, mikä on kun ei hyvä mies kelpaa, kaikki naiset olette samanlaisia saatana" ja niin edelleen...
Oikeesti mukavat miehet on olleet niitä, ketkä ei ole sanoneet kertaakaan kauniiksi, aukoneet ovia tai muuta, vaan on vaan tasa-arvoisesti hengailleet mun kanssa omina peruskivoina itsinään.
Mä kyllä tykkään siitä että mies vetää mulle tuolin alle ravintolassa tai "ohjaa" tungoksessa (mihin kyllä onkin syytä kun en aina ihan hahmota liikennettä tai sitä mihin kaikki ihmiset on menossa) tai vaikka ojentaa kätensä jossain "pahassa paikassa". Selkeästi sellainen vähän suojeleva käytös vetoaa muhun. Mutta VAIN jos pidän miestä puoleensavetävänä. Johtuu varmaan siitä että olen aina yhtä iloisesti yllättynyt jos mut oikeasti nähdään naisena eikä vaan jonain tyyppinä. Jos mies menee en panisi -kategoriaan tuollainen käytös luo sellaisen ikävän tunteen tarpeettomasta läheisyydestä. Ja tietysti tuon täytyy olla luontevaa, jos näkee että se on laskelmoitua niin asia on ihan eri.
Renttujuttu menee multakin yli lipan, en edes tajua, miten sen voisi selittää millään geeninlevityksellä. Kuka haluaa lapsistaan kusipäitä?
Tuota olen itsekin usein ihmetellyt. Että millaisten persläpien kanssa naiset tekee lapsia. Ymmärrän, että jos on sitä sorttia voi hauskaa pitää kenen kanssa hyvänsä muta en kyllä alkaisi synnyttää ihan kenen hyvänsä lapsia.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 21.03.2015 21:41

Dak kirjoitti:Ja eihän se oikein missään niitä naisia tapaa kun kykkii koneella, vahvasti miesvaltaisessa dunnissa tai firman salilla. Ja sitten se on vielä ihan älyttömän kronkeli, haluis jonku introverttinaisen jonka joku extromies on kiusallaan varannut.
Tämä on se introverttiuden paradoksi. Jotta voisi ylipäänsä tavata ihmisiä, olisi poistuttava mukavuusalueelta ja mentävä jonnekin sosiaaliseen paikkaan, jota "viihteeksikin" kutsutaan. Alkoholilla on myös merkittävä osa tässä kulttuurimme tutustumisriennoissa, sillä monet ovat kertoneet kuinka esimerkiksi raittius voi rajoittaa seuransaantia hyvin merkittävästi - siis myös ekstroverttien kohdalla. Sitten jos ei vielä viihdy missään yöelämässä tai "viihteellä", ainakin itsestäni tuntuisi oudolta mennä sinne vain seuraa hakemaan, jos se ei kuitenkaan kuulu luonteeseeni. Tästähän myös mahdollinen kumppani voisi saada sinusta erilaisen käsityksen, että olet bilettäjä vaikka et sitä todellisuudessa olisikaan. Suhde tuskin kantaisi kauas, jos ei aio jaksaa samaa pyöritystä myös jatkossa. Vaikeaa!

Tuo kanssa vielä, kun usein sanotaan "ettei saa olla liian vaativa jos sitä seuraa ei ole muutenkaan", ei oikein taas kuulu introvertin ajatusmaailmaan. Minä ainakin olen mielummin yksin, kuin että ottasin kenet vaan, että kunhan vain olis joku. Hänen kanssaan on synkattava sekä henkisesti että fyysisesti, jotta hän voisi tyydyttää rakkauden ja hellyyden tarpeeni. Vaikka monet ovat mullekin muuta tässä vuosien saatossa väittäneet, olen pikkuhiljaa oppinut että minä en sellainen surkimus kuin mitä sanovat. Minun ei siis tarvitse tyytyä ensimmäiseen vastaantulevaan, sillä en ole muita yhtään huonompi - vain erilainen.

Mutta kuten sanoit, missä sitä naisia/tyttöjä tai uusia ihmisiä ylipäänsäkään oikein tapaisi kun sosiaaliset kontaktit ovat näin vähissä. Ei ole kavereita joiden kavereita vois harkita, eikä ole töissäkään josta voisi löytää uusia uuria. Kukaan ei tietenkään kotiinkaan tuo, mutta etsimällä etsimiseen en tavallaan myöskään usko. Paras ois ehkä joku kirjasto, että oltaisiin jonkun tytön kanssa samassa kirjassa yhtaikaa kiinni ja tuijoteltas toisiamme hämillään siinä seuraavat 10 minuuttia.

Ja tuo on kanssa vissiin aika yleistä, että vaikka oliskin introvertti-nainen on kuitenkin ekstrovertti -miehen kanssa. Tämän voisi vaikka selittää sillä, että usein ne introvertti-naiset ovat niin otettuja kun heidät huomioi joku, oli se vaikka sitten se "pelimies" että ovat ihan myytyjä. Harvemmin homma kulkee toisinpäin.
Mörkö kirjoitti:Itselläni on ainakin se ongelma, että jokainen yhteydenotto on niin hirveän tärkeä. Jotenkin tuntuu siltä, että jos laitan viestin, olen antanu osan itsestäni. Pitää niin hirveän tarkkaan miettiä kelle laittaa viestiä ja kelle ei. Sen yhden pienen yhteydenoton painoarvo on niiiin kova.
Etpä olisi Mörkö voinut paremmin ajatuksiani sanoiksi pukea. Olen hyvin tarkka siitä keneen otan yhteyttä ja mitä kenellekin itsestäni annan, joten sen vuoksi mm. treffi-ilmoitusten lähettely ympäri nettiä tuntuisi jotenkin itsestäni hyvin oudolta. Jos minä otan sitten lopulta johonkuhun yhteyttä, hänen pitää olla minusta todella spesiaali. En ole tottunut sellaiseen "hakuammuntaan", että kiikarissa on tavallaan kymmeniä ihmisiä kerrallaan ja että toivotaan että joku "tärppää". Ihmisellä itsessään on minulle niin paljon arvoa, etten voi käsitellä heitä tälleen "ryhmänä".

Yksittäisellä kontaktilla on siis minulle todella suuri merkitys. Siksi petyn suuresti jos vastaus ei ole mieleinen, koska olen tavallaan juuri kuten sanoit antanut itsestäni osan toiselle - saamatta vastakaikua.
Passepartout kirjoitti:Luulen että introverttien pahin vika on nimenomaan se, että me tavataan niin paljon vähemmän ihmisiä. Jokaiselle varmasti löytyy joku, mutta se vaatii seulomista, ja tietysti prosessi sujuu nopeammin jos tapaa 100 ihmistä kuukaudessa kuin jos tapaa 100 ihmistä kymmenessä vuodessa. Ja kun sosiaaliset ympyrät on pienemmät, niitä kaverin kavereitakaan ei ole niin paljoa. Joten introvertin täytyy olla kärsivällinen tässä pariutumiskuviossa.
No tämähän se juuri. Joskus ihan naurattaa kuinka koomisesti sitä tuleekaan "valitettua" ettei koskaan löydä ystäviä ja seuralaista, vaikka todellisuudessa ei kunnolla ole edes mahdollisia ehdokkaita tavannut. Musta on vaan jotenkin hyvin vaikeaa hakeutua sellaisiin tilanteisiin joissa voisi ylipäänsä tutustua uusiin ihmisiin, jos se itse tutustuminen on pääasiassa. Että oikein etsimällä etsimään lähtisin. En vain osaa olla spontaani ja ole muutenkaan vahvoilla tällaisissa tilanteissa. Jos jotain kontakteja on minullekin vuosien varrella muodostunut, ne ovat tapahtuneet juuri sattumalta. Silloin kun vähiten odotat, jonkun muun asian tai tapahtuman yhteydessä. Ei siis hakemalla.

Tällaista soisi vain tapahtuvan useammin kuin kerran vuodessa tai kahdessa.
aura kirjoitti:Tuntuu usein, että näillä "mukavilla miehillä" on joku sellainen oletus, että naista kehumalla ja paapomalla voi velvottaa naisen vastapalveluksiin
Hmm... Ei kuulu kyllä minun logiikkaan. Pyrin olemaan kaikille aina kohtelias ja mukava, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Jos joku on minusta kiva, ihana tai kaunis, haluan tehdä sen hänelle selväksi. Ei siinä tarvitse olla mitään sen kummempaa, moni kuitenkin varmaan ilahtuu kohteliaisuudesta ja minusta muutenkin nykypäivänä ihan liian vähän huomioidaan toisia tai vaikkapa kiitetään jostain. Ehkä se vain on niin, että nykymaailmassa kukaan ei tunnu uskovan että kukaan tekisi mitään puhdasta hyvyyttään vaan luulevat heti että taustalla on joku taka-ajatus. Naisille on ehkä helpompi olla näin ystävällisempi, koska he keskimääräisesti arvostavat sitä enemmän. Moni miespuolinen myös kokee liian tuttavallisen käytöksen jotenkin häiritsevänä, suoraan sanottuna luulevat heti että kyseessä on homo jos yrittää olla hänelle vain ystävällinen. Siksi tavallaan (kuten moni muukin mies) kadehdin naisia, kun he voivat olla toisiaan kohtaan niin avoimia ja esimerkiksi osoittaa kaverillista huomiota paljon enemmän kuin mitä miehet keskenään. Ei esimerkiksi kuuna päivänä tulisi kysymykseen, että voisin mennä jotakin miespuolista kaveriani/tuttavaani/perheenjäsentäni esimerkiksi halaamaan, vaikka siinä ei olisi mitään sen kummallisempaa. He eivät todellakaan ymmärtäisi.

Ehkä siksi sitä herkkyyttään, huomiotaan ja muuta kilteyttään voi näin miespuolisena vapaammin osoittaa tytöille - vaikka ihan kaverimielessäkin. Tavallaan tytöt/naiset myös aktivoivat monissa miehissä eräänlaisen suojeluvaiston, joka selittänee "poikkeuksellisen mukavaa" käytöstä hyvin pitkälle. Mukana ei siis välttämättä tarvitse olla edes mitään seksuaalista, että moni näin vaistoamatta toimii.
Passepartout kirjoitti:Mä kyllä tykkään siitä että mies vetää mulle tuolin alle ravintolassa tai "ohjaa" tungoksessa (mihin kyllä onkin syytä kun en aina ihan hahmota liikennettä tai sitä mihin kaikki ihmiset on menossa) tai vaikka ojentaa kätensä jossain "pahassa paikassa". Selkeästi sellainen vähän suojeleva käytös vetoaa muhun. Mutta VAIN jos pidän miestä puoleensavetävänä. Johtuu varmaan siitä että olen aina yhtä iloisesti yllättynyt jos mut oikeasti nähdään naisena eikä vaan jonain tyyppinä.
Herrasmies yritän minäkin olla, ilmeisesti jotkut pitävät siitä ja toiset taas ei. Mulla on vaan hyvät tavat ja tykkään käyttää niitä. En siis pelkästään naisten kohdalla, vaikka tietysti ehkä useammin kuitenkin näin. Jännä muuten mitenkä ihmisten näkevät tuonkin että "nähdäänkö naisena vai ihan ihmisenä" -asian niin eri valossa. Kyllä minä siis tietysti kohtelen kaikkia ihmisiä ihan samalla lailla, olivat sitten kumpaa sukupuolta tahansa. Se vain taitaa tulla meille ihmisille luonnostaan, että siihen vastakkaiseen sukupuoleen kiinnittää enemmän huomiota ja näkee hänet ns. eri valossa.
aura kirjoitti:
Passepartout kirjoitti:Renttujuttu menee multakin yli lipan, en edes tajua, miten sen voisi selittää millään geeninlevityksellä. Kuka haluaa lapsistaan kusipäitä?
Tuota olen itsekin usein ihmetellyt. Että millaisten persläpien kanssa naiset tekee lapsia. Ymmärrän, että jos on sitä sorttia voi hauskaa pitää kenen kanssa hyvänsä muta en kyllä alkaisi synnyttää ihan kenen hyvänsä lapsia.
Niksuu tarkentaa taas, ettei itse ajattele näin mitä kertoilee - ettei tule väärinkäsityksiä. (; Mutta tätä asiaa on siis kait tutkittu ihan tieteen ja evoluution näkökulmasta ja lähtökohtaisesti on ajateltu että tämä oletus lähtee liikkeelle siitä, että naaras haluaa mahdollisemman "vahvat" geenit vietäväkseen eteenpäin ja moni kokeekin siksi "selittämätöntä" kiinnostusta juuri näitä vahvoja, muita tallovia "alfauroksia" kohtaan. Niissä kait viehättää se niiden karisma ja asenne, joka tekee niistä tavallaan muita "nössöjä" voimakkaampia kumppaniehdokkaita. Eläinkunnassakin koiraat tappelevat keskenään siitä "lauman johtajuudesta", eli kuka saa ne kaikki naaraat.

On tietysti tavallaan hölmöä verrata ihmistä eläimeen, mutta voi todeta että pitkälti samat vaistot meitäkin ohjaa kuin muitakin nisäkkäitä. Meidät erottaa muista lähinnä vain tietoisuus.

Tietysti tätä persläpi-sikiämistä voi selittää myös sama teoria jonka Passepartout mainitsekin jo aiemmin. Pareton laki: 20 % naisista panee 80 % rentuista. Ehkä siis sen vuoksi näyttää, että naiset lisääntyvät ennenkaikkea renttujen kanssa.

Anamaria
Viestit: 40
Liittynyt: 27.12.2014 13:03
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Anamaria » 22.03.2015 09:56

Muhun miesten hyvät tavat naisia kohtaan kyllä vetoaa huimasti. Heti tunnen jotain lievää ihastuksen tapaista niin toimivaa miestä kohtaan. Mutta ehkä mä oonki sellanen josta niksuu tais mainita, ujo introverttinainen joka on heti ihan otettu kenen tahansa miehen kohteliaisuudesta. Ja siksi toisekseen, nopeesti mulle kyllä tulee kaikesta huomioimisesta inha olo, että olen velkaa jotain miehelle. Tuntuu vaikealta torjua lähestymisyritykset sellaisten jälkeen, vaikka pakko on.

Kyllä niitäkin naisia löytyy, jotka eivät välitä äänekkäistä alfauroksista, mutta ehkä hekin sitten ovat niitä yksinään viihtyviä... itse ainakin tunnen oloni ihan uhatuksi em. miesten seurassa. Mukavat, kiltit miehet paljon parempia!

Kiltitkään ei sitten vaan ole välttämättä kilttejä pidemmän päälle. Ex-mieheeni tutustuessa hän oli juuri sellainen kiltti hissukka, mutta pidemmässä tuttavuudessa (avioliitossakin) hyvin aggressiivinen.

inda
Viestit: 20
Liittynyt: 13.01.2015 15:25
Paikkakunta: Tku
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja inda » 22.03.2015 11:26

Anamaria kirjoitti:Muhun miesten hyvät tavat naisia kohtaan kyllä vetoaa huimasti. Heti tunnen jotain lievää ihastuksen tapaista niin toimivaa miestä kohtaan. Mutta ehkä mä oonki sellanen josta niksuu tais mainita, ujo introverttinainen joka on heti ihan otettu kenen tahansa miehen kohteliaisuudesta. Ja siksi toisekseen, nopeesti mulle kyllä tulee kaikesta huomioimisesta inha olo, että olen velkaa jotain miehelle. Tuntuu vaikealta torjua lähestymisyritykset sellaisten jälkeen, vaikka pakko on.
Itsekin olen tällainen ja siksi kieltäydyn järjestelmällisesti, jos mies esim. haluaa tarjota treffeillä. Kun ei ole saanut mitään, ei ole mitään velkaakaan. Sitten kun siirrytään tapailuvaiheeseen, asia on ihan eri. Ja muutenkin pidän siitä, ettei mun itse tarvitse vaivata päätäni vaikka sillä mitä tänään syödään tms.
Mörkö kirjoitti:Itselläni on ainakin se ongelma, että jokainen yhteydenotto on niin hirveän tärkeä. Jotenkin tuntuu siltä, että jos laitan viestin, olen antanu osan itsestäni. Pitää niin hirveän tarkkaan miettiä kelle laittaa viestiä ja kelle ei. Sen yhden pienen yhteydenoton painoarvo on niiiin kova. Meillä introilla olisi ehkä opittavaa siinä, että se kontakti ei ole niin suuriarvoinen. Jos haluaa löytää sen "oikean", on myös ammuttava ohi.
Myös mulle jokainen yhteydenotto on hurjan tärkeä. Jotenkin tuntuu, että erityisesti ihmissuhteissa se pakkien saaminen on vaan liian kova pala. Yleensä vaan odotan, että joku ottaa kontaktia minuun. Silloin ei tarvitse asettaa itseään alttiiksi epäonnistumiselle. Mutta jos katselee netissä olevia treffi-ilmoituksia, tuntuu välillä siltä, että siellä ne muutkin vaan odottaa sitä, että joku toinen ottaa kontaktia. Vai millä muulla voi selittää sitä, että jonkun (ja näitä on todellakin enemmän kuin vain muutama) treffi-ilmoitus makaa netissä kuukausitolkulla.
niksuu93 kirjoitti:Kun olen analysoinut omaa tilannettani, olen tullut siihen tulokseen että suurin ongelma useimmille naisille on kohdallani se, että en ole menevä tapaus. Vaikka siis olisin muuten hyvin kohtelias, oikea herrasmies, pukeutuisin siististi ja välittäisin koko sydämestäni, en voi näillä kohdilla korvata tätä "ominaisuuttani". Alkuun joku voikin siis pitää minusta, mutta se karisee yhtä nopeasti kuin on alkanutkin kun toinen huomaa, miten "tylsä" olen. Tämä näkyy mm. siinä että kavereilla ja tutuillani, jotka eivät kiinnitä läheskään niin paljon huomiota esimerkiksi siisteyteensä tai edes hygieniaansa, on jokaisella seuralaiset - he kun pystyvät "viihdytämään" daamiaan pyörimällä heidän kanssaan yöelämässä, säännöllisesti erilaisissa tapahtumissa ja kesäisin vaikka kiertäen kaikki festarit.
Mä kyllä tykkäisin "tylsästä" miehestä. Tykkäisin vaan esim. makoilla sohvalla ja halia, tai tehdä kotona ruokaa yhdessä miehen kanssa. Mä en tarvitse miestä esim. harrastuksiini, pärjään niissä aivan hyvin itsekseni. Yöelämään en lähtisi mistään hinnasta. Joskus voisi käydä ulkona syömässä, mutta sekään ei olisi välttämätöntä.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa