Olen pitkään ihmetellyt sitä, miksen vain jaksa samalla tavalla muiden ihmisten mukana nykyisessä elämäntahdissa. Asiat jotka ovat muille yleensä hyvinkin helppoja ja kevyitä, ovat minulle usein paljon kuluttavampia ja vaikeampia. Joskus ihan arkisetkin asiat tuntuvat aivan ylitsepääsemättömän väsyttäviltä, vaikka ne olisivat muille vain läpihuutojuttu ja osa arkirutiinia.
Tarkoitan siis ihan vaikkapa täysin normaalia viikko-ohjelmaa. Heräät joka aamu klo 7, syöt, puet ja lähde töihin. Töitä teet seuraavat 8 tuntia putkeen vain muutama lyhyt tauko välissä. Tämän jälkeen pitäisi yleensä vielä suunnata kauppaan ostamaan jotain ruokaa ja vielä sitä laittaakin viimein kotia pääsyä. Sitten kun olet syönyt, pitäisi siivota jäljet ja tiskata. Tämän jälkeen kello onkin usein jo niin paljon, että käyt vain ennen nukkumaan rupeemista suihkussa ja aloitat seuraavana aamuna lähes saman rallia alusta. Tämän kaiken väliin pitäisi vielä mahduttaa erilaisia harrastuksia, joita "normaalilla" ihmisellä on tai ainakin käydä lenkillä.
Viikonloput eivät ole välttämättä yhtään sen helpompia. Silloin puolestaan odotetaan että kun on sitä vapaa-aikaa, niin sitä pitäisi käyttää kaupungilla juosten ja kyläillen - toisin sanoen, sosialisoiden. Usein osa viikonlopusta menee myös arjen rästitöiden tekemiseen, joita ei ole jostain syystä ehtinyt viikolla tehdä, tai sitten vain tulevan viikon suunnitteluun.
Eikö teistä muista koskaan tunnu tällainen normaali elämä jotenkin hyvin raskaalta? Jatkuva kiire juosta kaikkialle, jotta ehtisi tehdä kaikki tarpeelliset asiat. Loppujen lopuksi mikään ei kuitenkaan näy juuri missään, kun työstä saadut rahat menevät pääasiassa vuokraan tai lainoihin. Olemme +-0 -tilanteessa.
Kaikkein huvittavinta tässä kaikessa on vielä se, että elämme niin kiireistä elämää että joudumme käyttämään kaikenlaisia piristeitä, lisävitamiineja ja muita energiapläjäyksiä, vain että selviäisimme tässä nykyisessä suorittajayhteiskunnassa hengissä. Eikö teistä tämä ole jotenkin koomista? Jos ihminen ei jaksa ilman jollain tasoilla psykoaktiivisia aineita, eikö se ole merkki siitä että pitäisi jo hidastaa?
Ja se kaikkein tärkein kysymys, missä välissä minä voin tällaisessa hektisessä elämässä mietiskellä, prosessoida tapahtumia ja käsitellä ajatuksiani?
En niin missään.
Miten jaksatte hektistä elämää?
Re: Miten jaksatte hektistä elämää?
Kannattaa hakeutua sellaiseen työhön, jonka kokee merkitykselliseksi ja mielekkääksi, niin siellä viitsii olla ne kahdeksan tuntia. Kaupassa ei tarvitse joka päivä käydä, kun ostaa kerralla riittävästi roinaa. Liikunnan voi hoitaa hyötyliikuntana, eli vaikka töihin kävelemällä/pyöräilemällä. Siinä samalla voi hoitaa mietiskelyn, liikkuessa ajatuskin kulkee paremmin. Vitamiineja saa riittävästi terveellisestä ravinnosta, esimerkiksi peruna on erinomainen lähde ja halpakin vielä. Jos taas koko kokkaamisen haluaa välttää, leipä+hedelmät+säilykkeet on hyvä kolminaisuus arjessa, viikonloppuisin voi laittaa monipuolisempaa.
Harrastukset sun muut voi hyvällä omallatunnolla unohtaa, jos arvostaa enemmän aikaa. Sosialisointi on taas helppo hoitaa internetin välityksellä tai soittelemalla. Nythän on näitä webbikameroitakin ja vaikka mitä kätevää. Itse luen kaikki kirjat äänikirjoina ja kuuntelen uutiset radiosta samalla kun teen jotain muuta, niin säästyy sekin aika eikä tule lehtiroskaa. En ole kyllä kovinkaan kiireinen, mutta siitä käy kiittäminen juuri näitä valintoja, jotka arvokkaan aikani puolesta teen. Ajanhallinnassa on kyse nimenomaan priorisoinnista.
Moni voi puolestaan nauttia kiireisestä elämästä ja inhota juuri tuota, että joutuu olemaan yksin ajatustensa kanssa. En ihan ymmärrä heitä, mutta toisaalta, eipä ole minun asiani, kukin tekee niin kuin tykkää.
Harrastukset sun muut voi hyvällä omallatunnolla unohtaa, jos arvostaa enemmän aikaa. Sosialisointi on taas helppo hoitaa internetin välityksellä tai soittelemalla. Nythän on näitä webbikameroitakin ja vaikka mitä kätevää. Itse luen kaikki kirjat äänikirjoina ja kuuntelen uutiset radiosta samalla kun teen jotain muuta, niin säästyy sekin aika eikä tule lehtiroskaa. En ole kyllä kovinkaan kiireinen, mutta siitä käy kiittäminen juuri näitä valintoja, jotka arvokkaan aikani puolesta teen. Ajanhallinnassa on kyse nimenomaan priorisoinnista.
Moni voi puolestaan nauttia kiireisestä elämästä ja inhota juuri tuota, että joutuu olemaan yksin ajatustensa kanssa. En ihan ymmärrä heitä, mutta toisaalta, eipä ole minun asiani, kukin tekee niin kuin tykkää.
Re: Miten jaksatte hektistä elämää?
Mulla on kyllä just noin kuin aloituksessa. Sitten kun oon vielä hajamielinen, huonomuistinen ja epäkäytännöllinen, niin en millään saa mitään käytännöllisiä ratkaisuja onnistumaan.
Re: Miten jaksatte hektistä elämää?
Lähinnä hain alotuksellani aura sitä, että minuta nykyisessä yhteiskunnassa vaan pitää tehdä aivan liikaa kaikkea liian vähäisessä ajassa. Otin nuo 8h työpäivät, harrastukset ja kaupassa käynnit vain esimerkiksi. IT-ala jolle olen opiskellut on minulle itselleni mieleinen, samaten kauppareissut suunnittelen usean päivän tähtäimellä - jolloin niitä kertyy yleensä 2-3 kpl viikoittain. Käytännössä kävelen kaikkialle, minne pitää milloinkin mennä. Näillä psykoaktiivisilla aineilla tarkoitin tässä merkityksessä lähinnä piristeitä kuten kofeiinia, lisäravinteita kuten Beroccaa ja näitä ja sitten tietysti tätä kuningas-alkoholia, jota suurin osa näyttää tarvitsevan viikoittain pitääkseen järkensä kasassa kaiken kiireen keskellä. Kyse on siis siitä, että näyttää siltä että normaalit vitamiini- ja hivenainemäärät eivät enää riitä nykyisessä menossa vaan tarvitaan järeämpiä aseita pystyäkseen olemaan riittävän tehokas. Se kuulostaa aika sairaalta, kun osa käyttää esimerkiksi älylääkkeitä vain jotta suorituisi opinnoistaan kiitettävästi.
Kokkaaminen ei ole minulle ongelma, harrastan sitä mielelläni. Ruuanlaitto on kivaa ja siinä onnistumisesta palkitaan hyvällä aterialla. En syö juuri koskaan mitään valmisruokia, koska ne ovat ensinnäkin aivan kamalan makuisia ja täynnä lisäainepaskaa ja muuta. Harrastuksia minullakin on, mutta ne on yksilölajeja tai kiinnostuksen kohteita, mutta niihinkään ei aina aika riitä panostamaan niin paljon kuin itse haluaisi. Tässä kaikessa kiireessä on älyttömän vaikeaa vielä sitten pitää kiinni edes niistä vähäisistä kontakteista. Usein vierailut heidän luonaan ja muukin yhteydenpito on enemmän rasite ja velvollisuus kuin ilo. Mutta jos sitä ei harrasta, menettää ne viimeisetkin ihmiset elämästään.
Ongelma ei siis varsinaisesti ole siinä, ettenkö saisi kaikkea pakollista tehtyä. Vaan siinä, että en pidä siitä että joutuu tekemään niin paljon kaikki asioita niin vähässä ajassa. Minun idylli olisi sellainen, että hoitaisin vain yhden asian per päivä ja loppuajan saisin joko viettää ajatuksissani ja mietteissäni tai sitten omien kiinnostuksen kohteiden parissa. Tuntuu että nykyisessä maailman vauhdissa ei jää tippaakaan aivoilleni aikaa levätä, sillä toisin kuin ekstroilla - minun aivojeni levoksi ei riitä pelkkä uni. Tarvitsisin päivittäin runsaasti omaa aikaa ja tilaa ja olla tekemättä mitään, mutta se ei onnistu kun milloin pitäisi olla töissä, milloin asioilla, milloin ostoksilla, milloin kylässä ja milloin missä.
Minua siis ärsyttää, että pitää suorittaa niin paljon eri asioita ihan kuin liukuhihnalta. Ajatustyölle jäävä aika on hyvin mitätön. Kaikesta huvittavinta on sitten vielä se, kun toiset oikein leuhkivat sillä miten heillä on niin kiire etteivät ole ehtineet edes kotonaan piipahtamaan viimeiseen pariin viikkoon. Että ei tässä ehdi edes viestiin vastata kun on niin kiirettä kokoajan.
Luulevat että kadehtisin heitä. Päinvastoin, saapahan komiikkaa mille nauraa.
Kokkaaminen ei ole minulle ongelma, harrastan sitä mielelläni. Ruuanlaitto on kivaa ja siinä onnistumisesta palkitaan hyvällä aterialla. En syö juuri koskaan mitään valmisruokia, koska ne ovat ensinnäkin aivan kamalan makuisia ja täynnä lisäainepaskaa ja muuta. Harrastuksia minullakin on, mutta ne on yksilölajeja tai kiinnostuksen kohteita, mutta niihinkään ei aina aika riitä panostamaan niin paljon kuin itse haluaisi. Tässä kaikessa kiireessä on älyttömän vaikeaa vielä sitten pitää kiinni edes niistä vähäisistä kontakteista. Usein vierailut heidän luonaan ja muukin yhteydenpito on enemmän rasite ja velvollisuus kuin ilo. Mutta jos sitä ei harrasta, menettää ne viimeisetkin ihmiset elämästään.
Ongelma ei siis varsinaisesti ole siinä, ettenkö saisi kaikkea pakollista tehtyä. Vaan siinä, että en pidä siitä että joutuu tekemään niin paljon kaikki asioita niin vähässä ajassa. Minun idylli olisi sellainen, että hoitaisin vain yhden asian per päivä ja loppuajan saisin joko viettää ajatuksissani ja mietteissäni tai sitten omien kiinnostuksen kohteiden parissa. Tuntuu että nykyisessä maailman vauhdissa ei jää tippaakaan aivoilleni aikaa levätä, sillä toisin kuin ekstroilla - minun aivojeni levoksi ei riitä pelkkä uni. Tarvitsisin päivittäin runsaasti omaa aikaa ja tilaa ja olla tekemättä mitään, mutta se ei onnistu kun milloin pitäisi olla töissä, milloin asioilla, milloin ostoksilla, milloin kylässä ja milloin missä.
Minua siis ärsyttää, että pitää suorittaa niin paljon eri asioita ihan kuin liukuhihnalta. Ajatustyölle jäävä aika on hyvin mitätön. Kaikesta huvittavinta on sitten vielä se, kun toiset oikein leuhkivat sillä miten heillä on niin kiire etteivät ole ehtineet edes kotonaan piipahtamaan viimeiseen pariin viikkoon. Että ei tässä ehdi edes viestiin vastata kun on niin kiirettä kokoajan.
Luulevat että kadehtisin heitä. Päinvastoin, saapahan komiikkaa mille nauraa.
Re: Miten jaksatte hektistä elämää?
Oletko Niksu tutustunut downshiftaamiseen? Työnantajan kanssa voi tehdä sellaisen diilin, että tekee vaikka vain 5-6h töitä per päivä. Silloin tulee toki vähemmän palkkaakin, mutta jos arvostaa aikaa ja osaa elää pienesti, niin se on sen väärti. Toimeentulotuella eläminen on tietysti myös yksi vaihtoehto.
Toisaalta jos yhteiskunnan meno ei miellytä, voi irrottautua siitä ja muuttaa vaikka johonkin omavaraiseen yhteisöön, tai perustaa oma erakkotalous jonnekin korpeen. Vaatii kieltämättä hieman työtä, mutta voi olla palkitsevaa touhua pidemmän päälle. Itse en kyllä näin tekisi, rakastan liikaa modernin maailman mukavuuksia.
Beroccaa ja muuta shittiä ei oikeasti tarvita nykyisessä elämänmenossa pysymiseen, se kuuluu vaan mainontaan, että annetaan sellainen kuva. Kyllä ne normaalit vitamiinimäärät on ihan sopivasti. Alkoholi taas on osa suomalaista kulttuuria ja sen (suur)käyttö stressinlievittäjänä silkkaa sivistyksenpuutetta.
Mulla on ollut kyllä samoja tuntemuksia ja välillä niitä tulee uusintoina, elämä tuntuu kovin monimutkaiselta ja vaikealta ja epätyydyttävältä, mutta sen fiiliksen yli pääsee kun totuttelee haasteisiin ja hyväksyy, ettei elämän ole tarkoituskaan olla kivaa. Kun tiputtaa odotukset ja keskittyy yhteen asiaan kerrallaan, saattaa huomata, ettei olemassaolo olekaan niin hektistä ja kamalaa.
Toisaalta jos yhteiskunnan meno ei miellytä, voi irrottautua siitä ja muuttaa vaikka johonkin omavaraiseen yhteisöön, tai perustaa oma erakkotalous jonnekin korpeen. Vaatii kieltämättä hieman työtä, mutta voi olla palkitsevaa touhua pidemmän päälle. Itse en kyllä näin tekisi, rakastan liikaa modernin maailman mukavuuksia.
Beroccaa ja muuta shittiä ei oikeasti tarvita nykyisessä elämänmenossa pysymiseen, se kuuluu vaan mainontaan, että annetaan sellainen kuva. Kyllä ne normaalit vitamiinimäärät on ihan sopivasti. Alkoholi taas on osa suomalaista kulttuuria ja sen (suur)käyttö stressinlievittäjänä silkkaa sivistyksenpuutetta.
Mulla on ollut kyllä samoja tuntemuksia ja välillä niitä tulee uusintoina, elämä tuntuu kovin monimutkaiselta ja vaikealta ja epätyydyttävältä, mutta sen fiiliksen yli pääsee kun totuttelee haasteisiin ja hyväksyy, ettei elämän ole tarkoituskaan olla kivaa. Kun tiputtaa odotukset ja keskittyy yhteen asiaan kerrallaan, saattaa huomata, ettei olemassaolo olekaan niin hektistä ja kamalaa.
Re: Miten jaksatte hektistä elämää?
aura kirjoitti:Oletko Niksu tutustunut downshiftaamiseen? Työnantajan kanssa voi tehdä sellaisen diilin, että tekee vaikka vain 5-6h töitä per päivä. Silloin tulee toki vähemmän palkkaakin, mutta jos arvostaa aikaa ja osaa elää pienesti, niin se on sen väärti. Toimeentulotuella eläminen on tietysti myös yksi vaihtoehto.
En siis itseasiassa ole tällä hetkellä edes töissä, mutta tarkoitus olisi aloittaa lähikuukausina työhönvalmennuksen merkeissä. Eli kevennetysti, pikkuhiljaa työaikaa lisäten. Se on siis sitä ns. orjatyötä, josta maksetaan korvausta vain muutama euro päivässä, vaikka tekisit samoja tehtäviä kuin palkalliset. Terveydentilani ei vain tällä hetkellä salli normaalia työrytmiä, ja pelottaa muutenkin henkiseltä puolelta miten mistään 8h päivistä tulee tulevaisuudessa mitään jo pelkästään tämän vahvan introverttiuden puolelta.
Kelan sairaus- ja työttömyystuilla olen jo pitkään elänyt, joten pennin venytys on tuttua. Harmittaa vain todella kun ei pääse ansaitsemaan oikeasti, kun kunto ei salli sitä...
Myös minä olen näiden modernin maailman mukavuuksien perään niin paljon, etten voisi kuvitellakaan asuvani missään korvessa - kaupunki ja palvelut on ihan must olla lähellä, senkin takia kun ei ole autoa tai korttia. En ehkä edes olisi omakotiasuja-tyyppiä, koska kerros- ja rivitaloasuntoihin saatavat palvelut ovat omaa luokkaansa, ellei sitten ole valmis maksamaan niiden asennuksista erikseen. Kaupungissa ja etenkin kerrostalossa asuminen myös kasvattaa perusturvallisuudentunnettani, joka on ehkä hieman vaillinainen kaikkien ikävien kokemusten jäljiltä.aura kirjoitti:Toisaalta jos yhteiskunnan meno ei miellytä, voi irrottautua siitä ja muuttaa vaikka johonkin omavaraiseen yhteisöön, tai perustaa oma erakkotalous jonnekin korpeen. Vaatii kieltämättä hieman työtä, mutta voi olla palkitsevaa touhua pidemmän päälle. Itse en kyllä näin tekisi, rakastan liikaa modernin maailman mukavuuksia.
Eivät ehkä kaikki, ainakaan siis nämä "normaalit" ihmiset. Mutta pakko kait se on jostain johtua, jos oma pää ei vain kestä "normaalia" menoa. Että joutuisi käyttämään jotain droppeja tai vastaavia selviytyäkseen kiireisestä arjesta ja työkuvioista. Mitä tulee tuohon suomalaisten alkoholinkäyttöön, niin siinä ei ole päätä eikä häntää. Joskus tuntuu että aivan kuin koko vapaa-ajan kulttuuri pyörisi vain yhden ainoan aineen ympärillä, jonka säännöllinen käyttäminen "oikeutetaan" erilaisilla juhlilla, tapahtumilla ja muilla.aura kirjoitti:Beroccaa ja muuta shittiä ei oikeasti tarvita nykyisessä elämänmenossa pysymiseen, se kuuluu vaan mainontaan, että annetaan sellainen kuva. Kyllä ne normaalit vitamiinimäärät on ihan sopivasti. Alkoholi taas on osa suomalaista kulttuuria ja sen (suur)käyttö stressinlievittäjänä silkkaa sivistyksenpuutetta.
Tähän voi osittain yhtyä. Muistan aikoinaan kun palauduin pikkuhiljaa normaaliin arkeen mm. näiden rankkojen kiusaamiskokemusten jäljiltä, miten sitä pikkuhiljaa kaikki alkoikaan taas tuntua hyvältä. Tavallaan silloin kaikki mitä tein oli vain positiivista, joten ei ollut suorituspaineita. Ihmettelen ylipäänsä tänäpäivänä, miten silloin aikoinaan selvisin ammattikoulussa 8-17 päivistä hengissä, enkä ollut edes pahemmin väsynyt. Nyt ei enää onnistuisi, hyvä jos jaksan edes 4-5h. Ehkä kyse on ainakin osittain siitä, että aikoinaan ei ollut mitään odotuksia minulta kun taas tänäpäivänä kaikki odottavat että elämä menisi kaikilla osa-alueillaan hirveetä vauhtia eteenpäin.aura kirjoitti:Mulla on ollut kyllä samoja tuntemuksia ja välillä niitä tulee uusintoina, elämä tuntuu kovin monimutkaiselta ja vaikealta ja epätyydyttävältä, mutta sen fiiliksen yli pääsee kun totuttelee haasteisiin ja hyväksyy, ettei elämän ole tarkoituskaan olla kivaa. Kun tiputtaa odotukset ja keskittyy yhteen asiaan kerrallaan, saattaa huomata, ettei olemassaolo olekaan niin hektistä ja kamalaa.
Silti, tuntuu että omalla kohdallani pelkkä fiiliksen muutos ei auta asiaan. Ei ole kivaa kun aivot ovat "normaaleista rutiineista" niin väsyneet, että ahdistus, tuskaisuus ja sumuinen olo päässä on arkipäivää. Tämä ei ajatusten voimalla väisty. En jokatapauksessa pidä ajatuksesta, että minun pitäisi lääkitä itseäni loppuelämä, vain jotta jaksaisin yhtäpaljon kuin muut.
Re: Miten jaksatte hektistä elämää?
häpeäpoisto, lainauksista löytyy olennaiset 
Viimeksi muokannut aura, 14.05.2015 10:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Miten jaksatte hektistä elämää?
Kokeiltu, ei mitään merkitystä. Kokeiltu myös puhdasta lääketason tryptofaania luontaislääkkeenä useiden kuukausien ajan, ei näkynyt missään. Huomioitu myös tämä että muut aminohapot voivat syrjäyttää trptofaanin kilpaillessaan aivoihin pääsystä, kapselit otettu oikean ruuan kanssa oikeaan aikaan. Ei tuntunut missään.aura kirjoitti:Kannattaa suosia ruokia, joista saa tryptofaania, mikä on taas olennainen osa serotoniinin (mielihyvähormoni) tuotannossa.
Sitä paitsi, serotoniiniteoriahan on hyllytetty jo osin virheellisenä. Serotoniini on enemmänkin tyytyväisyys, tyynnyttävä hormoni kuin varsinainen tie onneen. Enemmänkin dopamiinia pitäisi mielihyvähormonia, vaikka yksikään aine ei yksistään vaikuta paljonkaan.
Yritetty parhaan mukaan ruuasta, kapseleita en ole kokeillut. Voisi harkita jos jossain vaiheessa ylimääräistä rahaa niihin liikenee, kuitenkin omalle budjetille melko kalliita säännöllisessä käytössä.aura kirjoitti:Myös omega-3 rasvahapoista on hyvä pitää huoli
Kokeiltu minun Crohnin taudin ja ärtyvän suolen oireyhtymän hoidon yhteydessä, ei vaikutusta mahaan eikä päähän. Kukkaroon oli kyllä vaikutus...aura kirjoitti:Joillain ihmisillä, vaikkei olisi keliakiaa, myös gluteiini aiheuttaa tuollaista "aivosumua".
Kokeiltu, kortisonin aiheuttaman luukadon yhteydessä. Jopa kahdesta eri purkista kalsiumin kera napsittuna, ei vaikutusta.aura kirjoitti:Vaikka dissasin edellisessä viestissäni vitamiineja, niin täytyy kyllä kehua D-vitamiinilisää, sitä tarvitaan suomessa.
Toki, ja mielelläni olenkin menossa. Alkaa ärsyttämään tämä "kotona lorviminen" kun sairauslomalla ja työttömänä kohta kaksi vuotta putkeen opiskelujen päätyttyä. Samalla vain huolestuttaa että mitäköhän tuosta pidemmän päälle tulee. No, mutta kokeillaan nyt ainakin.aura kirjoitti:Luulen että töihin (vaikka sitten orjatöihin) menokin kohentaa oloa. Siitä saa tietyn ryhdin elämään ja onnistumisenkokemuksia, vaikka nyt ajatus saattaa vielä tuntua raskaalta ja vaikealta.
Ravinnolla on varmasti suuri merkitys koko kehon hyvinvoinnissa, myös henkisen puolen. Tavoitteena olisi kyllä syödä mahdollisimman monipuolisesti ja terveellisesti kaikkea. Valitettavasti terveellisemmät elintarvikkeet ovat joissakin kategorioissa varsin kalliita, joten vähävaraisen on nipistettävä jostain. Muita menoja ei oikein voi enää pienemmäksi pudottaa, tai alkaa elämänlaatu kärsiä jo senkin puolesta.aura kirjoitti:Mulla oli masennusta arviolta vuoden verran, ja tilaan tuli huomattava parannus, kun aloin vähän katsoa mitä syön ja ottaa tietoisesti haasteita elämässä. Aivot on lihas siinä missä hauiskin, se vaatii kunnollista ravintoa ja säännöllistä rasitusta (sekä lepoa!) pysyäkseen kunnossa.
Olen mm. kokeillut gluteenittoman, laksoosittoman, hiivattoman ja FOD-MAP -ruokavalion Crohnin taudin hoidon yhteydessä. En huomannut mitään merkittäviä muutoksia puoleen enkä toiseen. Tällä hetkellä käytän normaalisti kaikkea. Veriarvojen ja muiden puolesta olen täysin terve ihminen (stressihormoni "hieman" koholla), joten kukaan ei ota asiaan oikein kantaa. Laitetaan vain sairauden piikkiin. Tai ehkä se sitten vain on sitä tai aivoissani on todellakin jotain kroonista kemiallista vikaa. Olisi mielenkiintoista päästä kuvauttamaan aivonsa ja EEG:hen, mutta millähän ilveellä kunnallisessa puolella se onnistuisi. Pillerit maksaa pari euroo purkki, tulee yhteiskunnalle halvemmaksi.
Kofeiinin käytön muuten lopetin vajaa kuukausi sitten, koska huomasin sen merkittävästi pahentavan ahdistusoireilua. Vaihdon kahvin luonnonmukaiseen vihreään teehen, ja toivon teaniinin vastavaikuttajana auttavan asiaan.
Olen muuten aina ennen ollut juuri se lääkkeiden puolesta puhuja, koska ne ovat aina minua pelkästään auttaneet. Hyvien kokemusten myötä mm. tehtiin lääkekokeilu ärtyvän suolen oireyhtymää silmällä pitäen Cipralexiin (SSRI-lääke, essitalopraami), josko vatsaoireilun taustalla olisi serotoniinihäiriö vatsan toiminnassa. Varsinaisesti vatsaan lääkkeet eivät ole auttaneet, mutta kieltämättä poistaneet ylimääräisen stressaamisen. Samalla ne poistavat kyllä tuo sumuisen olon ja pitävät elämässä mukana. Ongelmaksi pidempiaikaisessa käytössä on vain muodostunut lääkkeiden aiheuttama tunteettomuus. Eli vaikka huonoja fiiliksiä ei olisikaan, ei ole niitä hyviäkään. On myös tavallaan pelottavaa kuinka lääkkeet estävät mm. itkemisen kokonaan. Näiden syiden takia olen nyt omatoimisesti katkaisemassa lääkekierteen pienin askelin. Vetämättömyysongelmat saattavat siis tavallaan olla merkki myös lääkityksen muutoksista. Saas nähdä minkälainen romahtaminen on tiedossa kun olen tuosta kesää kohti kuivilla.aura kirjoitti:Tosi hyvä kuitenkin tuo asenne, ettet mitään lääkkeitä aio ottaa, koska ainakin mitä olen kuullut, niin kaikki mielialansörkkimispillerit ja unilääkkeet on vähän riski ratkaisu. Väliaikaisesti niistä voi olla hyötyä, mutta pidemmällä aikavälillä ne ei kannata.
Akuuttiin hätään lääkkeet ovat kyllä hengenpelastaja, pidempiaikaisessa käytössä haitat ovat usein vain hyötyjä suuremmat.
Mutta eihän siitä mitään tule, että loppuelämä pitäisi noita napsia että ihminen pysyisi kunnossa. Olisi oikeasti mielenkiintoista tietää mistä kaikki johtuu.
Re: Miten jaksatte hektistä elämää?
^
Oletko kokeillut veganismia? Vähärasvainen kasvisruokavalio näyttää lievittävän vaikka mitä oireita, kannattaa tsekata sellainen nimi kuin john mcdougall, potilaissa niin ex-masentuneita kuin chronia helpottaneita (Youtubesta löytyy kertomuksia, linkkaisin chron-tapauksen jos osaisin tällä puhelimella). Varmasti toivo vähissä kaikkien kokeilujen jälkeen, mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla vielä tätä ( onnistuu myös ilman gluteiinia).
Terveellinen ruoka on oikeastaan aika halpaa, jos jotain lehtisalaattia ja ekdoottisia hedelmiä ei lasketa. Juurekset ja suurimot on edullisia kuin mitkä, ja kaikki raha mikä ei mene lihaan, pysyy lompakossa/on sijoitettavissa terveyteen.
(Sori taas offtopic, en pysty hillitsemään sisäistä autistiani terveysasioista puhuttaessa. + teet niksu liian kiinnostavia aloituksia)
Oletko kokeillut veganismia? Vähärasvainen kasvisruokavalio näyttää lievittävän vaikka mitä oireita, kannattaa tsekata sellainen nimi kuin john mcdougall, potilaissa niin ex-masentuneita kuin chronia helpottaneita (Youtubesta löytyy kertomuksia, linkkaisin chron-tapauksen jos osaisin tällä puhelimella). Varmasti toivo vähissä kaikkien kokeilujen jälkeen, mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla vielä tätä ( onnistuu myös ilman gluteiinia).
Terveellinen ruoka on oikeastaan aika halpaa, jos jotain lehtisalaattia ja ekdoottisia hedelmiä ei lasketa. Juurekset ja suurimot on edullisia kuin mitkä, ja kaikki raha mikä ei mene lihaan, pysyy lompakossa/on sijoitettavissa terveyteen.
(Sori taas offtopic, en pysty hillitsemään sisäistä autistiani terveysasioista puhuttaessa. + teet niksu liian kiinnostavia aloituksia
)-
Passepartout
Re: Miten jaksatte hektistä elämää?
Tänne foorumille voisi laittaa samanlaisen säännön kuin vertaisutkiryhmiin että ihmisiä ei saa neuvoa ellei ne niitä erikseen pyydä. Kun toinen haluaisi keskustella on aivan hirvittävän tökeröä alkaa antaa "käytännön neuvoja" -varsinkin kun on aika alentavaa kuvitella että joku ei nykyaikana tietäisi noista auran mainitsemista asioista kaikkea tarvittavaa. Tai ainakin enemmän kuin aura; tiedot ravitsemuksesta on aika huonolla tolalla jos kuvittelee saavansa pellavansiemenistä riittävästi omega-3 rasvahappoja. Kas kun niissä on alfalinoleenihappoa, kyllä juu, mutta se muuntuu erittäin huonolla hyötysuhteella EPA:ksi joka muuttuu vielä huonommalla hyötysuhteella DHA:ksi. Ja NIITÄ elimistö tarvitsee. Pellavansiemenet on ihan kivoja kuidun lähteenä mutta rasvahappojen kannalta -no, vähemmän haitallista kuin rypsiöljy mutta ei niitä juuri hyödyllisinä voi pitää. Toisaalta omegkolmosia ei tarvita juurikaan jos kutosten saanti pidetään minimissä. //OT
-----
Itse en ole keksinyt tälle mitään muuta selitystä kuin sen, että erityisherkkä hermostoni vaan ottaa koko ajan niin paljon dataa vastaan että kuormitus väsyttää. Lisäksi prosessoin asioita mielestäni keskivertoihmistä enemmän. Väsyyhän siinä, jos aivo tekee jotain kaiken aikaa vs. se, että ei suotta aivojaan kuluta.
Minä voin huomattavasti paremmin ei-kaupungissa. Pieni kaupunki on parempi kuin iso ja maalla on kaikkein parasta, kun ärsyketulva on erilaista. Siis onhan vaikka metsässä kävelyllä todella paljon ärsykkeitä, mutta ne ei ole sillä tavalla rasittavia kuin vaikka liikenteen melu. Nykyään kun en ole täysissä sielunvoimissa saatan olla jonkun väsyttävämmän tapahtuman jälkeen joskus henkisesti niin uupunut etten jaksa edes lukea. Aivot ei vaan pysty enää prosessoimaan mitään. Tai en esim. pysty kuuntelemaan rentoutusäänitettä, koska en kestä ihmisten ääniä.
Mutta silloin kun olin vielä työelämässä muistan kyllä miten raskasta oli yrittää jaksaa käydä töissä, tehdä kotityöt, käydä kaupassa, hoitaa parisuhdetta. Kaupassa käynti oli minulle aina aivan poikkeuksellisen vaikea juttu, en tahtonut millään jaksaa niitä valoja ja ihmisiä ja kaikkia niitä merkityksettömiä päätöksiä työpäivän jälkeen. Ironista kyllä minusta myös tuntuu että tavallaan parisuhdekin vie voimiani. Mieheni on ihana enkä tulisi toimeen ilman häntä mutta tavallaan koen että yleinen jaksamiseni väheni kun muutimme yhteen. Saattaa tietysti olla että aloin ihan miehestä riippumattomista syistä masentua niihin aikoihin, mutta saattaa myös olla että se vaikutti että illat eivät enää olleet täydellisesti omaa aikaa. Sosiaalista vuorovaikuttamista kun se parisuhdekin on.
Vastaus kysymykseen "Miten jaksatte hektistä elämää?" on siis että en mitenkään. Yritän noudattaa sitä mitä yksi psykologi sanoi, eli että täytyy tehdä sellaisia valintoja että voi olla suurimman osan ajasta mahdollisimman onnellinen. Toisin sanoen, pyrin minimoimaan kuormituksen. Nyt kun en ole työelämässä se on suhteellisen helppoa.
Aina välillä tosiaan annetaan näitä latteita neuvoja, että "täytyy tehdä työtä jota rakastaa" jne ja kyllä sitä sitten jaksaa painaa kuin pieni orava. No, ensinnäkään se ei ole kaikille mahdollista, tehdä sitä mistä eniten tykkää. Toisekseen kaikkia ei vain ole valettu samasta muotista. Muistan yhden jakson elämässäni, jolloin olin muuten aivan harvinaisen onnellinen, pidin työstäni, treenasin kovasti mistä nautin, söin terveellisesti silloisen käsitykseni mukaan. Ja silti jaksoin vähemmän kuin muut. Toisilla meistä on vaan luonnostaan alhaisempi energiataso ja toisia meistä asiat kuormittaa enemmän.
Olen miettinyt että varmaan pärjäisin jos saisin elää mummuni elämää, pienviljelijän emäntänä. Siis jos kaupunkielämä ei olisi polttanut minua loppuun. Luulen, että olisin kyllä jaksanut kovaakin työtä kunhan sen olisi saanut tehdä omalla tavallaan, omaan tahtiinsa ja ilman muita kuormittavia tekijöitä. Lisäksi silloin kaikki mitä olisin tehnyt olisi ollut tietyllä tavalla merkityksellistä. Nykytyöelämän suurin ongelma on siinä että isossa osassa työtehtävistä ei ole mitään järkeä. Jos joutuu tekemään turhaa ja merkityksetöntä työtä, tottakai sekin väsyttää.
----
Vielä lisäravinteista. Ei ihmiset niitä sen takia syö että eivät muuten jaksaisi hektistä elämäänsä. Ei niiden syömiseen useinkaan ole todellista tarvetta. Syödään vaan kun ne on hyvin mainostettuja. Niksuun mainitsema kahvin juonti on a) nautinnollista b) tapa ja c) koukuttavaa. Mutta ihminen, joka pärjää elämässään juomalla viisi kuppia kahvia päivässä pärjäisi parin viikkon vieroitusoireiden jälkeen ihan yhtä hyvin ilman kahvia.
Valtaosa ihmisistä luultavasti jaksaa nykyisen kaltaista elämää ihan kohtuullisen hyvin. Osa jopa nauttii siitä. Osa ihmisistä tuntuu saavan energiaa siitä, että ovat kaiken aikaa kiireisiä.
-----
My feelings exactly. Olen koko elämäni ihmetellyt miksi en vaan jaksa asioita niin kuin muut. Olen aina ollut se "laiska ja saamaton lapsi". Olen aina tarvinnut pitkät yöunet ja päiväuniakin usein. Aikani sinnittelin ja loppuhan sitten onkin historiaa; toistuvaa masennusta ja ravakka lopuunpalaminen ja työkyvyttömyys.niksuu93 kirjoitti:Olen pitkään ihmetellyt sitä, miksen vain jaksa samalla tavalla muiden ihmisten mukana nykyisessä elämäntahdissa. Asiat jotka ovat muille yleensä hyvinkin helppoja ja kevyitä, ovat minulle usein paljon kuluttavampia ja vaikeampia. Joskus ihan arkisetkin asiat tuntuvat aivan ylitsepääsemättömän väsyttäviltä, vaikka ne olisivat muille vain läpihuutojuttu ja osa arkirutiinia.
Itse en ole keksinyt tälle mitään muuta selitystä kuin sen, että erityisherkkä hermostoni vaan ottaa koko ajan niin paljon dataa vastaan että kuormitus väsyttää. Lisäksi prosessoin asioita mielestäni keskivertoihmistä enemmän. Väsyyhän siinä, jos aivo tekee jotain kaiken aikaa vs. se, että ei suotta aivojaan kuluta.
Minä voin huomattavasti paremmin ei-kaupungissa. Pieni kaupunki on parempi kuin iso ja maalla on kaikkein parasta, kun ärsyketulva on erilaista. Siis onhan vaikka metsässä kävelyllä todella paljon ärsykkeitä, mutta ne ei ole sillä tavalla rasittavia kuin vaikka liikenteen melu. Nykyään kun en ole täysissä sielunvoimissa saatan olla jonkun väsyttävämmän tapahtuman jälkeen joskus henkisesti niin uupunut etten jaksa edes lukea. Aivot ei vaan pysty enää prosessoimaan mitään. Tai en esim. pysty kuuntelemaan rentoutusäänitettä, koska en kestä ihmisten ääniä.
Mutta silloin kun olin vielä työelämässä muistan kyllä miten raskasta oli yrittää jaksaa käydä töissä, tehdä kotityöt, käydä kaupassa, hoitaa parisuhdetta. Kaupassa käynti oli minulle aina aivan poikkeuksellisen vaikea juttu, en tahtonut millään jaksaa niitä valoja ja ihmisiä ja kaikkia niitä merkityksettömiä päätöksiä työpäivän jälkeen. Ironista kyllä minusta myös tuntuu että tavallaan parisuhdekin vie voimiani. Mieheni on ihana enkä tulisi toimeen ilman häntä mutta tavallaan koen että yleinen jaksamiseni väheni kun muutimme yhteen. Saattaa tietysti olla että aloin ihan miehestä riippumattomista syistä masentua niihin aikoihin, mutta saattaa myös olla että se vaikutti että illat eivät enää olleet täydellisesti omaa aikaa. Sosiaalista vuorovaikuttamista kun se parisuhdekin on.
Vastaus kysymykseen "Miten jaksatte hektistä elämää?" on siis että en mitenkään. Yritän noudattaa sitä mitä yksi psykologi sanoi, eli että täytyy tehdä sellaisia valintoja että voi olla suurimman osan ajasta mahdollisimman onnellinen. Toisin sanoen, pyrin minimoimaan kuormituksen. Nyt kun en ole työelämässä se on suhteellisen helppoa.
Aina välillä tosiaan annetaan näitä latteita neuvoja, että "täytyy tehdä työtä jota rakastaa" jne ja kyllä sitä sitten jaksaa painaa kuin pieni orava. No, ensinnäkään se ei ole kaikille mahdollista, tehdä sitä mistä eniten tykkää. Toisekseen kaikkia ei vain ole valettu samasta muotista. Muistan yhden jakson elämässäni, jolloin olin muuten aivan harvinaisen onnellinen, pidin työstäni, treenasin kovasti mistä nautin, söin terveellisesti silloisen käsitykseni mukaan. Ja silti jaksoin vähemmän kuin muut. Toisilla meistä on vaan luonnostaan alhaisempi energiataso ja toisia meistä asiat kuormittaa enemmän.
Olen miettinyt että varmaan pärjäisin jos saisin elää mummuni elämää, pienviljelijän emäntänä. Siis jos kaupunkielämä ei olisi polttanut minua loppuun. Luulen, että olisin kyllä jaksanut kovaakin työtä kunhan sen olisi saanut tehdä omalla tavallaan, omaan tahtiinsa ja ilman muita kuormittavia tekijöitä. Lisäksi silloin kaikki mitä olisin tehnyt olisi ollut tietyllä tavalla merkityksellistä. Nykytyöelämän suurin ongelma on siinä että isossa osassa työtehtävistä ei ole mitään järkeä. Jos joutuu tekemään turhaa ja merkityksetöntä työtä, tottakai sekin väsyttää.
----
Vielä lisäravinteista. Ei ihmiset niitä sen takia syö että eivät muuten jaksaisi hektistä elämäänsä. Ei niiden syömiseen useinkaan ole todellista tarvetta. Syödään vaan kun ne on hyvin mainostettuja. Niksuun mainitsema kahvin juonti on a) nautinnollista b) tapa ja c) koukuttavaa. Mutta ihminen, joka pärjää elämässään juomalla viisi kuppia kahvia päivässä pärjäisi parin viikkon vieroitusoireiden jälkeen ihan yhtä hyvin ilman kahvia.
Valtaosa ihmisistä luultavasti jaksaa nykyisen kaltaista elämää ihan kohtuullisen hyvin. Osa jopa nauttii siitä. Osa ihmisistä tuntuu saavan energiaa siitä, että ovat kaiken aikaa kiireisiä.
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa