Oletteko koskaan ihmetelleet muita ihmisiä?

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Oletteko koskaan ihmetelleet muita ihmisiä?

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 09.03.2015 19:02

Passepartout kirjoitti:Yritin kerran yhdellä keskustelupalstalla herättää keskustelua siitä, että draamakuningatarten kannattaisi opetella vähän itsehillintää ennen lastentekoa. Koska sensitiivinen lapsi saattaa kärsiä ihan suunnattomasti jos äiti tai isä suuttuu milloin mistäkin ja käyttäytyy arvaamattomasti. No, minuthan lynkattiin siihen paikkaan. Kun tunteitaan ei saa tukahduttaa ja sitä rataa.
Olen yrittänyt samaa ja sain sellaiset itkupotkuraivarit takaisin, että on viimeinen kerta kun menen ketään asiasta huomauttamaan. Ei vain kestetä sitä jos annetaan jotain negatiivista palautetta ja moititaan heidän selvästi vinksahtaneita toimintatapoja. Mielenkiintoista muutenkin miten jos ihmisiä menee neuvomaan jossain asiassa miten he tavallaan sekoavat aivan täysin. Yksi mielenkiintoinen pointti on lisäksi se, että mukaan vedetään myös menneisyyskortti jolla voidaan aukoa päätä takaisin. Vaikka siis minä ihan ystävällisesti olisin vain sanonut että olisit voinut hoitaa tuonkin asian paremmin, takaisin tulee sellaista settiä siitä että älä kuule sinä ahdistunut, masentunut, erakoitunut paska tule meitä neuvomaan missään. Sulla ei oo varaa siihen. Mikä sinä olet mitään mihinkään sanomaan, sinähän olet vasta pentu eikä sulla ole lapsia. Joo, ei kannattaisi ehkä olla teilläkään.

Kumpi sitten loppujen lopuksi on oikeassa, en tiedä. Mutta ehkä se kertoo jotain totuudesta, että jos lapset tulevat mieluummin minulle avautumaan kuin omille vanhemmilleen, että on tainut mennä pelottelu/uhkailutekniikka hyvin kohdilleen. Ei ihme että monista kasvaa oikeita hermoraunioita tällä kasvatuksella.

Toinen juttu mistä saan myös runsaasti kuraa niskaani, on parisuhdeasiat. Koska en ole koskaan itse seurustellut, minähän en voi mennä kenellekään tietenkään sanomaan juuta enkä jaata. Kerran tuli yhden henkilön kanssa puheeksi mm. luottamusasiat parisuhteessa ja kun minä menin kertomaan rehellisesti, että mulla ei ainakaan kävisi pettäminen mielessäkään jos jotain oikeasti rakastan, niin vastaus oli aivan mahtavan älykäs - no kyllä sä sitten ymmärrät kun vähän kasvat, että ihmiset pettää toisiaan ja sillä selvä. Ei sitä voi estää.

Jaahas, en tiennytkään ettei ihmisellä ole ollenkaan omaa tahtoa. Olen koko elämäni ihmetellyt sitä, kuinka ajattelen lähes kaikista asioista eri tavalla kuin ihmiset keskimääräisesti. Taitaa olla introverttiys osin syynä tähänkin.

mietteliäs
Viestit: 27
Liittynyt: 01.02.2015 20:21
Paikkakunta: etelä-pohjanmaa
Viesti:

Re: Oletteko koskaan ihmetelleet muita ihmisiä?

Viesti Kirjoittaja mietteliäs » 09.03.2015 23:33

joskus paljon paljon nuorempana ihmettelin juurikin ihmisten touhuja ja miten niissä tilanteissa tulin kuuluksi näiden "viksujen"vanhempien ihmisten toimesta ajattelin tuolloin ongelmana olevan ikäsyrjinnän koska olin niin "nuori" ja ei auttanut että vielä näyttääkin nuorelle :lol:

heh voihan sen helpommin laittaa introventtiuden piikkiin kui ottaa ja yleistää että mailma nytten vaan on juurikin tyhmiä ihmisiä täynnä. :roll:

Passepartout

Re: Oletteko koskaan ihmetelleet muita ihmisiä?

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 10.03.2015 15:30

niksuu93 kirjoitti: Olen yrittänyt samaa ja sain sellaiset itkupotkuraivarit takaisin, että on viimeinen kerta kun menen ketään asiasta huomauttamaan. Ei vain kestetä sitä jos annetaan jotain negatiivista palautetta ja moititaan heidän selvästi vinksahtaneita toimintatapoja.

Kumpi sitten loppujen lopuksi on oikeassa, en tiedä. Mutta ehkä se kertoo jotain totuudesta, että jos lapset tulevat mieluummin minulle avautumaan kuin omille vanhemmilleen, että on tainut mennä pelottelu/uhkailutekniikka hyvin kohdilleen. Ei ihme että monista kasvaa oikeita hermoraunioita tällä kasvatuksella.
Ja kun ihmiset ei suostu edes netissä anonyymisti harkitsemaan sitä vaihtoehtoa että ehkä mahdollisesti lapsi voi kärsiä siitä että äiti on raivohullu. Mä olen joskus ottanut asian puheeksi kun ihmiset on ylpeilleet "italialaisella temperamentillaan". Tekee vaan niin pahaa ajatella niitä lapsiparkoja. Meillä kotona äiti oli varsinkin nuorempana hirveä draamkuningatar ja varmaan osittain siksi minulla ei ole minkäänlaista perusturvallisuudentunnetta. Kun aina sai olla varpaillaan ja silittämässä myötäkarvaan ettei tule huutoa. Ja sitä tuli silti. Ja minä kun en kestä sitä että ihmiset riitelee keskenään ja joudun kuuntelemaan sitä.

Ihmettelen myös että eikö ihmiset muista mitään omasta lapsuudestaan kun ne niin vakaasti uskoo, että tuntevat lapsensa läpikotaisin ja lapset varmasti kertoo heille kaiken? Käsi sydämellä, kuinka moni teistä on oikeasti kertonut vanhemmilleen kaiken tai luottanut näihin täysin? Tai tuntuuko teistä, että vanhempanne olisivat ymmärtäneet teitä ollenkaan, saati sitten tunteneet?

Todettakoon etten ole mistään ongelmaperheestä. HSP ja introvertti ei vaan sovi oikein hyvin kovapäisten "italialaistemperamenttien" joukkoon.
Kerran tuli yhden henkilön kanssa puheeksi mm. luottamusasiat parisuhteessa ja kun minä menin kertomaan rehellisesti, että mulla ei ainakaan kävisi pettäminen mielessäkään jos jotain oikeasti rakastan, niin vastaus oli aivan mahtavan älykäs - no kyllä sä sitten ymmärrät kun vähän kasvat, että ihmiset pettää toisiaan ja sillä selvä. Ei sitä voi estää.

Jaahas, en tiennytkään ettei ihmisellä ole ollenkaan omaa tahtoa. Olen koko elämäni ihmetellyt sitä, kuinka ajattelen lähes kaikista asioista eri tavalla kuin ihmiset keskimääräisesti. Taitaa olla introverttiys osin syynä tähänkin.
Ihmiset jostain syystä ei kykene käsittämään että ulkopuolinen saattaa nähdä asiat paljon selvemmin kuin tilanteessa itse oleva. Tai ehkä ne itse ei kykene näkemään ja siksi luulevat että täytyy olla käytännön kokemusta että voi ymmärtää. Mikä on ihan idioottimaista. Kun ulkopuolinen nimenomaan näkee parhaiten mikä tilanteessa mättää koska voi suhtautua tilanteeseen neutraalimmin. Jos on silmää nähdä. Useimmilla ilmeisesti ei ole.

En ole ikinä ymmärtänyt miksi kukaan haluaisi pettää kumppaniaan. Minut on ainakin kasvatettu niin että jos ei ole tyytyväinen voi lähteä nostelemaan mutta pettäminen on ehdottoman väärin. Kaikissa asioissa. Ja siis muutenkin, miksi ihmeessä?

Mutta onhan sitä tutkimuksiakin että normaali ihminen valehteleekin herra ties miten usein. En käsitä sitä. Minä valehtelen äärimmäisen harvoin ja kiusaannun siitäkin jos esitän asian soveliaassa valossa tai jätän jotain kertomatta koska sekin tuntuu epärehelliseltä. Haluan sanoa asiat niin kuin ne on ja antaa ihmisille sen informaation mitä ovat vailla vaikka se tekisikin hallaa itselleni.

Avatar
Overlord
Ylin auktoriteetti
Viestit: 122
Liittynyt: 25.02.2013 16:00
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Oletteko koskaan ihmetelleet muita ihmisiä?

Viesti Kirjoittaja Overlord » 10.03.2015 16:04

Passepartout kirjoitti:En ole ikinä ymmärtänyt miksi kukaan haluaisi pettää kumppaniaan. Minut on ainakin kasvatettu niin että jos ei ole tyytyväinen voi lähteä nostelemaan mutta pettäminen on ehdottoman väärin. Kaikissa asioissa. Ja siis muutenkin, miksi ihmeessä?

Mutta onhan sitä tutkimuksiakin että normaali ihminen valehteleekin herra ties miten usein. En käsitä sitä. Minä valehtelen äärimmäisen harvoin ja kiusaannun siitäkin jos esitän asian soveliaassa valossa tai jätän jotain kertomatta koska sekin tuntuu epärehelliseltä. Haluan sanoa asiat niin kuin ne on ja antaa ihmisille sen informaation mitä ovat vailla vaikka se tekisikin hallaa itselleni.
Hyvin INTJ-mainen näkökulma. Itsellänikin on oikeastaan vain kaksi prioriteettia ihmissuhteissa, totuus ja luottamus. Olen sentään siinä onnellisessa asemassa, että olen löytänyt tällaisia ihmisiä elämääni. Ja todellakin, suurin osa ihmisistä ei täytä kumpaakaan kriteeriä...
Question everything. Learn something. Answer nothing. -Euripides

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Oletteko koskaan ihmetelleet muita ihmisiä?

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 10.03.2015 22:21

[quote="Passepartout""]Meillä kotona äiti oli varsinkin nuorempana hirveä draamkuningatar ja varmaan osittain siksi minulla ei ole minkäänlaista perusturvallisuudentunnetta. Kun aina sai olla varpaillaan ja silittämässä myötäkarvaan ettei tule huutoa. Ja sitä tuli silti. Ja minä kun en kestä sitä että ihmiset riitelee keskenään ja joudun kuuntelemaan sitä. [/quote]

Tuttu tunne. Olin aina se kiltti tunnollinen poika, joka pärjäsi (opintojen puolesta) hyvin koulussa, osallistui mielellään kotitöihin (tai ainakin olisi osallistunut jos olisi saanut), noudatti aina esimerkillisesti sovittuja kuvioita eikä koskaan tarvinnut mitään kotiintuloaikoja tai muutakaan. Silti, vaikka minä annoin mielestäni kaikkeni, en koskaan saanut mistään ikinä kiitosta. Kaikki epäonnistumiset muistettiin puolestaan todella hyvin ja niillä piikiteltiin aina tilaisuuden tullen. Ainoa paikka ja asia jossa olen koko elämäni aikana kiitosta saanut, on ammattikoulussa työjälkeni ja asenteeni. En yleensä kehu itseäni (sillä yleensä ajattelen ettei minussa ole mitään kehumista tai että se on väärin), mutta ammattini osaan ilmeisesti varsin hyvin kun kaikki tahot joiden kanssa olen työkuvioita pyöritellyt, ovat aina miltein kumarrelleet panostani.
Passepartout kirjoitti:En ole ikinä ymmärtänyt miksi kukaan haluaisi pettää kumppaniaan. Minut on ainakin kasvatettu niin että jos ei ole tyytyväinen voi lähteä nostelemaan mutta pettäminen on ehdottoman väärin. Kaikissa asioissa. Ja siis muutenkin, miksi ihmeessä?
Niimpä. En ole koskaan ymmärtänyt tätä, miten näin yksinkertainen asia voi olla niin monelle ihmiselle niin vaikeeta. Jos jotakuta oikeasti rakastaa, miksi lähdetään rilluttelemaan muualle muiden perään? Ainoa järkevä selitys tähän on, että suhteessa ei ole kaikki kunnossa jos tällaista tapahtuu. Tai sitten sama kumppani ja tylsä arki on vain liikaa joillekin (ekstroverteille) ihmisille, joten sitä vauhtia ja uutta muutosta elämään pitää hakea tätä kautta.

Hehe, olen aina ajatellut itseäni kuin keisaripingviiniä - pariudun vain kerran elämässäni ja olen uskollinen yhdelle kumppanille. :lol:
Passepartout kirjoitti:Mutta onhan sitä tutkimuksiakin että normaali ihminen valehteleekin herra ties miten usein. En käsitä sitä. Minä valehtelen äärimmäisen harvoin ja kiusaannun siitäkin jos esitän asian soveliaassa valossa tai jätän jotain kertomatta koska sekin tuntuu epärehelliseltä. Haluan sanoa asiat niin kuin ne on ja antaa ihmisille sen informaation mitä ovat vailla vaikka se tekisikin hallaa itselleni.
Miten me voidaankaan ajatella ihan kaikesta samalla tavalla! Minä myös koen jopa syyllisyyttä siitä, jos joudun kerrankin edes vähän valehtelemaan tai värittämään totuutta. Sama juttu jos jätän jotain kertomatta, tuntuu heti epärehelliseltä. Minulle luottamus ja uskollisuus ovat äärimmäisen tärkeitä arvoja, joita ei vain valitettavasti kovin monesta ihmisestä löydy. Myös tämä rajoittaa ihmisten kanssa keskustelua, sillä vaikka ei haluaisi puhua pinnallisista asioista, ei voi myöskään paljastaa itsestään mitään, kun toiseen ei voi yhtään luottaa. Monta kertaa yksityisesti kertomani asiat ovat myöhemmin levinneet kahvipöytien keskusteluaiheiksi, joten ei enää kiitos. Usein tämä tapahtuu ikäänkuin "kostona" kun välit ovat syystä tai toisesta menneet poikki.

Vieras

Re: Oletteko koskaan ihmetelleet muita ihmisiä?

Viesti Kirjoittaja Vieras » 17.03.2015 18:23

Ihanaa kohtalotovereita!

Ihmettelen useinkin muita ihmisiä, etenkin oman ikäisiä. Opiskelijana ja sosiaalialan opiskelijana varsinkin tunnen itseni hyvin erilaiseksi kuin muut. Ekstrovertit luokkakaverini bilettävät ja ovat aina jossain menossa. He eivät viitsi paneutua esimerkiksi tentteihin lukemiseen ja tehtävien kunnolla tekemiseen. Itse nautin kotona olemisesta ja yksin olemisesta hetkittäin. Luen tentteihin aina hyvin ja paneuden tehtäviin parhaani mukaan. En käy baareissa tms. kuin ehkä kerran kuukaudessa. En ole koskaan nauttinut humalaisen ja haisevan ihmismassan keskellä hikoilemisesta. Jos baarissa sattuu olemaan hyvää tanssimusiikkia (ei tekno-jumputusta) saatan innostua tanssimaan kaverini kanssa.

Mietinkin, että miten pärjään työelämässä, kun olen suuntautunut varhaiskasvatukseen ja perhetyöhön opinnoissani? Ne työthän sisältää nimenomaan tiimityötä ja tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa (kasvatuskumppanuus).. Teenkin opinnäytetyötä siitä mitä hyvää erilaiset ihmiset tuovat päiväkodin työyhteisöön. Jos löytäisin itsellenikin paikan työyhteisössä samalla.. :D

Ihmettelen myös muissa ihmisissä sitä, miten vähän he pohtivat, analysoivat ja ajattelevat asioita! Itselläni on paljon mielipiteitä ja pohdin paljon asioita. Olen hyvin tietoinen millainen olen jne. Monet ikäiseni ovat lähinnä sillä "ihan sama, emmä tiiä" -asenteella monissa asioissa. Olen myös aina tiennyt mitä haluan elämältä, kun taas suuri osa muista nuorista ei tiedä ja vaihtelevat kouluja..

Olen myös erityisherkkä ihminen, joka on paljolti samaa kuin introvertti.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija