Hyvin pitkälti samat tunteet. Netissä keskustellessa ja mielipiteitään sekä ajatuksiaan jakaessa on jotenkin vapaa kasvotusten tapahtuvan keskustelun jatkuvasta vuorovaikutuksesta, kaikki saa vastailla silloin kun haluaa ja vastausta saa miettiä pidempään, ei tarvitse välttämättä olla "edustavan" näköinen jne.. Kyllä minullekin kirjoitettu tieto eli teksti on eittämättä se mieluisin keino ilmaista itseäni. Se säilyy, siihen voi tarvittaessa palata toisin kun puhuttuun tietoon ja kaikki saavat reagoida siihen omaan tahtiin.Passepartout kirjoitti:Nykyään kun on netti mä en oikeastaan edes kaipaa sitä kasvotusten tapahtuvaa keskustelua juurikaan. Netissä kun voi käyttää sen oman mielipiteensä esittämiseen, hiomiseen ja esilletuomiseen juuri niin pitkän ajan kuin haluaa ja toisaalta voi lukea vastaukset sitten kun itselle sopii -ja hyvässä lykyssä vastapuolikin on miettinyt mitä kirjoittaa, niin jää kaikki se "öö totanoin" -pois. Sitäpaitsi syystä tai toisesta mun on paljon helpompi keskittyä tekstiin kuin puheeseen. En ymmärrä miten kukaan voi katsella telkkarin keskusteluohjelmia. Mun tekee vaan mieleni alkaa kirkua, se kun on niin hirvittävän hidas ja tehoton tapa siirtää informaatiota. Mulla on muutenkin sellainen taipumus että ihmisten puhe muuttuu helposti vaan taustakohinaksi vaikka teoriassa olisin aiheesta kiinnostunutkin. Poikkeuksena vaikka joku luento, joka oikeasti kiinnostaa -silloin sitten keskityn niin korkeapaineella että olen aivan voipunut jälkeenpäin.
Samat tunteet myös tuosta "puhe muuttuu taustakohinaksi", voi esimerkiksi sitä ilmapiiriä ammattikoulussa ollessani. Se kaikki ympärillä tapahtuva pulina eri ryhmistä, tavallaan sanat erottaa mutta ne sekoittuu toisten puheisiin ja siitä kaikesta tulee vaan melusaastetta jolta haluaisi vain sulkea korvansa. Toki jos aihe on itselleni erittäin mielenkiitoinen, jaksan puhettakin pitkään kuunnella vaikka väsyttävää se kiinnostavuudestaan riippumatta jokatapauksessa on.
Vaikka netti onkin loistava keino pitää kuitenkin yhteyttä maailmaan ja samanlaisiin ihmisiin sekä vuorovaikuttaa edes tällä tavalla ihmisten kanssa, kyllä itse ainakin kaipaisin ihan samanhenkistä live-seuraakin. En tietenkään siinä määrin missä ekstrovertit, mutta pari hyvää ystävää joita tapaisi kerran pari viikossa olisi aika jees. Jokatapauksessa, ilman nettiä olon kyllä tuntisi aika orvoksi - sen verran kuitenkin sitä "seuraa" kaipaa vaikka tosi intro onkin.
Ai että sitä on aina yhtä vaikea toiselle selittää, että vaikka olen yksin en ole yksinäinen. Ihminen voi olla yksinäinen seurassakin, jos ei tule kuulluksi/huomioiduksi haluamallaan tavalla. Mullekin aina esimerkiksi viikonloppuna oikein hädissään soitellaan että "voiku minä murehdin että mitä sinä siellä keksit ihan yksin, eikö oo pitkä aika?". Harva oikeesti ymmärtää miten jotkut voi viihtyä päivä-, jopa viikkokausia yksikseen omien juttujensa ja harrastusten parissa. Yleensä vastaan näihin kysymyksiin että "voi kuule, mulla on enemmän tekemistä kuin aikaa tehdä". Viimeistään tällöin toinen katselee suu auki. Miten muka voi olla tekemistä yksin? Maailmahan on täynnä mielenkiintoisia asioita, sen kun vain valitsee kullekin päivälle yhden. Voi tutkia ja ihmetellä luontoa ja ympäristöä, lukea jostain mielenkiintoisesta aiheesta, kuunnella hyvin tehtyä musiikkia, katsoa laadukkaita elokuvia ja videoita netistä, pelata jotain addiktoivaa peliä, laittaa jotain hyvää ruokaa, nauttia saunasta, miettiä maailman menoa tai vaikka yrittää kehittää itseään jossakin asiassa.Passepartout kirjoitti:Ilmeisesti niille mikä tahansa seura on parempaa kuin yksinolo. Multakin moni ihmetellen kyselee, miten saan aikani kulumaan kotona, että eikö mun tule tylsää. Ymmärrän kyllä kysymyksen mutta en ongelmaa; jos olen itsekseni omassa kodissani missä on kirjoja ja netti, miten ihmeessä aikani voisi tulla pitkäksi?
Ihanaa osata nauttia pienistä asioista. Hullunahan ne tietysti pitää, mutta pitäkööt.
Kyllä, ketään ei kiinnosta haittaako tämä toiminta jotenkin toisia vaan kun minäminäminä saan tehdä niin kuin haluan. Monet pitävät introverttejä itsekkäinä. Itse väitän että introvertit ovat juuri sen vastakohta. Joskus tuntuu että otan toiset huomioon vähän liiankin hyvin, oman itseni kustannuksella. Annan kaikille reilusti omaa tilaa. Entäs ekstrot? Millään muulla ei ole väliä, kuin että asiat tehdään niin kuin minä satun juuri tällä hetkellä haluamaan. Minun mielipiteeni on laki ja muiden pitää kunnioittaa sitä. En hyväksy vastaväitteitä, minun tyylini tehdä tämä on ainoa oikea keino. Kaameeta porukkaa!Passepartout kirjoitti:Olen huomannut että tosi monet ihmiset on tässä mielessä valtavan itsekkäitä. Yleensä seniorikansalaiset. On aivan samantekevää millainen jono kaupassa tai apteekissa on, kun minäminäminä olen "yksinäinen" ja haluan jaaritella myyjälle! Tai kun koiran kanssa lenkkeilee. Meidän rakki on hirveän ihmisystävällinen ja helposti menee tervehtimään ihmisiä jos en ehdi kieltää. Nykyään kyllä kiellän, koska en kestä jos vielä joku haluaa kertoa mulle millainen koira niillä oli kun hän oli lapsi joskus kansalaissodan jälkeen. Pahinta on, että ihmiset ei edes muista kertoneensa mulle samaa juttua moneen kertaa... (eikä kyse siis ole välttämättä mistään dementeistä.) Yksi vanhempi mies piinasi meitä niin että aloin kiertää sen kaukaa. Sitten se huusi, siis ihan oikeasti huusi: "No päivää!Onkos rouvalla kiire?" Ahdistuin ihan hirveästi tuosta. Nykyään me kierretään se todella, todella kaukaa. Ja olen huomannut että se mies pysäyttelee muutenkin ihan random tyyppejä jaaritellakseen. Yhtään ei ajattele muita, koska onhan se selvää että minäminäminun juttelun tarve on suurempi kuin jonkun muun yksityisyyden tarve.
Rouva äitini on valistanut minua, että fiksu ihminen kyllä pysähtyy juttelemaan jos sillä tuo hyvän mielen jollekulle. Koska minun hyvällä mielellänihän ei ole mitään merkitystä. Pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni vissiin siinäkin.
Siis että mua ärsyttää tämä ihmisten tyyli vääntää pakonomaisesti jatkuvasti juttua ihan mistä tahansa. Tuntuu kuin ihmiset vuotasivat oikein jokaikisen ajatuksena ilmoille muiden kuultavaksi. Kukaan ei kysy kiinnostaako minua, pääasia että minä saan sosialisoida koska tarvitsen sitä kovasti. Kaikki tämmöinen jaarittelu on yhtä tuskaa minulle. Siis onhan se tietysti totta että pitää ottaa myös toiset huomioon, mutta musta tuntuu että olen elämäni aikana tehnyt sitä vähän liiaksikin ja kärsinyt sitten itse ne seuraukset - väsymyksen, uupumuksen ja ahdistuksen. Voin ihan suoraan myöntää, että tavallaan masennun jos joudun käyttäytymään pitkään vastoin luontoani.
Mutta kuka toisikaan introvertille hyvän mielen? Se ei maksa mitään eikä vaadi mitään muuta kuin sen että saisimme olla edes joskus rauhassa. Mutta ei, liikaa on ilmeisesti sekin vaadittu. Ainahan täällä on ekstrojen ehdoilla menty ja varmaan mennään jatkossakin. Sehän on pääasia että ekstroverteilla on hyvä mieli...
Pitäs perustaa introverteille vaikka kokonaan oma valtio. Introlanti tai joku. Saisi olla vapaasti oma itsensä ilman väheksyntää. Siitä voisikin nousta äkkiä menestys, sillä introverteissahan on tunnesti niin älykkäitä ja monilahjakkaita ihmisiä että osaajia olisi varmasti joka hommaan.