eemeli kirjoitti:Niin tuttua, niin tuttua oikeastaan kaikki ketjun viestit.
Odotan kammolla seuraavia työpaikan kemuja, koska tiedän kutakuinkin jo ennakkoon, että jossain vaiheessa iltaa löydän itseni seinäruusuna, kun kaikki sopivat puheenaiheet on käyty läpi ja kollegani jutustelevat keskenään. Eli joko humallun hetken yksinäni, tai sitten häivyn paikalta vähin äänin heti, kun sopiva tilaisuus koittaa. Ja vastailen sitten jotakin kollegoitteni ihmettelyyn seuraavana päivänä, että mihin oikein katosin. - Ekstrovertit ihmiset ovat muuten jumalattoman sokeita tässä kohtaa, toteaa nimim...
Tämä on ensimmäinen viestini foorumille... Mutta, allekirjoitan varsinkin tämän täysin. Itse ehkä olen siitä outo lintu, että koen olevani introvertti (sain testistä 18/20) MUTTA olen erittäin kateellinen kaksoissiskolleni, joka on ekstrovertti - ja hän tulee kaikkien kanssa juttuun. Hänellä on todella paljon ystäviä ja saa puheenaiheen aiheesta kuin aiheesta. Itse en edes osaa avata keskustelua - varsinkaan tuntemattomien kanssa.
Parin ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen yleensä viimeistään nolaan itseni (jos en ole jo tehnyt aiemmin). Se on aika raskasta tällaiselle, joka seuraa koko ajan toisten ihmisten ilmeitä ja eleitä. Ja sitten kun lopulta rohkaisen luontoni ja avaan suuni.. näen kaikkien ilmeistä, että he pitävät minua pöljänä. En edes muista tavanneeni kovinkaan montaa, joka tulisi vapaaehtoisesti minulle puhumaan.
Haluaisin ystäviä, vaikka tiedän, etten kuitenkaan pysty pitämään niin paljoa yhteyttä heihin kuin he pitävät normaalina. Ja toisaalta olen todella huono small talkissa. En tahdo millään keksiä mitään puhuttavaa.