Ja mää kun niin tykkäisin hyvistä vitseistä! Ja se hyvä vitsi kerrotaan aina siinä vaiheessa, kun keskityn johonkin muuhun. Niin kauan kuin seuraan keskustelua, se on tylsää. Erityisen noloa ja kauhistuttavaa on, kun putoaa kärryiltä esim. uuden työnantajan kanssa käytävässä keskustelussa. "Öö, anteeksi, siis mitä sanoit?"
Usein en ole kärryillä siitä, mitä on tapahtunut, vaikkapa lasten leikissä, vaikka he leikkivät lähellä. Sitten tulee joku riita ja itkua ja silloin olisi hyvä tietää, kuka löi ensin ja ketä. Mutta ei. Sitten sitä vaan karjuu yleistä "lopettakaa tappelu" -huutoa (mikä ei kyllä välttämättä ole aina huono).
Tai sitten, jos onkin kärryillä hetken, niin nopeasti unohtaa tapahtumat tai ei ainakaan nopeasti osaa palauttaa mieleen, jos joku kysyy mitä täällä tapahtui. Oman lisäkuormansa tuo sosiaalinen ahdistus, jonka käsittely ja peitteleminen vie oman energiansa, ja on pois aktiivisesta kuuntelusta ja tilanteen havainnoimisesta. HYVIN USEIN henkiset voimavarani menevät lähes täysin itseni tarkkailuun tai sen miettimiseen mitä juuri äsken sanoin, tai jos pelkään että kämmäsin jotenkin niin olen pitkän aikaa pois pelistä ja ohi menee kaikki mitä ihmiset puhuvat. JOS JOSKUS pystyn olemaan rento ja vapautunut, samaan tapaan kuin omien perheenjäsenten seurassa, ja selvästi on hyvä fiilis niinkin, että ei ole pakko keksiä jotain puhuttavaa täyttääkseen hiljaiset hetket, niin silloin menee HUOMATTAVASTI paremmin. Olenkin miettinyt, johtuuko tämä tilanteiden seuraamisen ja ympäristön havannoimisen vaikeus VAIN sosiaalisesta ahdistuksesta, vai tuleeko ahdistus siitä, että tiedän, miten huono olen sosiaalisissa taidoissa. Onko se sisäänpäinkääntyminen geeneissä vai seurausta karuista kokemuksista ja ihmispelosta, jonka juuret puolestaan ovat mahdollisesti kolkohkossa lapsuudessani...
Anyways, onko kellään muulla samaa ongelmaa, että ei ole perillä ympäristön tapahtumista, huomio tulee kohdistettua ympäristön sijasta lähinnä omaan itseen ja omiin ajatuksiin, ja mitä olet tehnyt asialle? Oletko saanut apua jostain? Kaipaan vinkkejä, koska tuntuu etten itse meinaa päästä eroon tästä vaivasta... ainut mikä auttaa, on jos on parempi itseluottamus, mikä taas tulee siitä että ei ole liian pelottavaa seuraa tai sitten joskus on vaan hyvä päivä, kun asiat ovat menneet mukavasti, olen syönyt oikein ja nukkunut hyvin.
*halihymiö*
Tai kai siihen tarvitaan sitä elämän elämistäkin, että on elämänkokemusta ja sen tuomaa tietoa ja viisautta. 
). Välillä tuntuu että aivot on ihan jossain flow-tilassa, jossa ajatus kulkee kirkkaana, olen niin sanavalmis, olo täysin rentoutunut jne. ja tällöin on tosi helppo olla ihmisten parissa. Se vaan tapahtuu jotenkin niin luontevasti. Vastaavasti välillä on niin rasittuneita, väsyneitä ja hermostuneita hetkiä, että yksinkertaisten sanojen saaminen suusta ymmärrettävässä muodossa on lähes tulkoon mahdottomuus.