Mahtava foorumi, on todella helpottavaa lukea juttujanne. Olen myös tämän vuoden aikana herännyt voimakkaasti introverttiuteeni ja ymmärtänyt viimein, että minussa ei ole mitään vikaa enkä voi opetella toisenlaiseksi. Tästä lähtee mun eka viesti, en olekaan koskaan kirjoitellut foorumeille muutamia satunnaisia viestejä lukuunottamatta.
Te, jotka asutte saman katon alla kumppaninne kanssa: onko muita, joille ei tunnu riittävän se että on omaa aikaa säännöllisesti? Itse olen asunut nyt kohta vuoden poikaystäväni kanssa ja haaveilen oikeasti omasta huoneesta. Siis huoneesta, jossa olisi vain omia tavaroitani ja jossa voisin nukkua yksin. Voin toki nykyään halutessani vetäytyä olemaan yksin esim. makuuhuoneeseen ja saan kyllä olla siellä rauhassa. Mutta kaipaisin sitä että saisin olla yksin kun rauhoitun nukkumaan ja kun herään (joskus toisen pelkkä hiljainen läsnäolokin todella häiritsee rauhoittumista ja muutenkin, olen myös semisti uniongelmainen). Meillä on nyt juuri ehkä hieman haasteita parisuhteessa (mutta kaikesta voidaan puhua) ja erillisyyden tarve ainakin itselläni on kova. Mutta tää olo on kyllä ollut melkein koko ajan yhdessä asumisen ajan. Itse olen hyvin introvertti ja kumppanini kai jotain ekstrovertin ja ambivertin väliltä. Ymmärtää minua todella hyvin, mutta emme kuitenkaan ole samalla aaltopituudella tämän erilaisuuden takia.
Totta kai kukaan ei estä meitä järjestämästä omia kotiolojamme meille sopivaksi. En haluaisi tehdä sitä ratkaisua, että muutamme erilleen vaikka seurustelemmekin (koska tässä on myös niin paljon hyviä puolia, tietty taloudelliset syyt ja käytännön elämä on helppoa). Haluaisin asua lähinnä "kämppis"-tyyliin, totta kai niin että on myös sitä parisuhde- ja yhdessäoloaikaa.
Ongelma on lähinnä se että harmittaa että yhdessä asuminen on minulle näin haastavaa ja että koen että en kykene normaaliin parisuhteeseen asumisen suhteen. Ja ahdistaa se miten paljon ihmiset kauhistelisivat moista erilaista ratkaisua (vaikka eihän se kellekään kuulu) eivätkä voi käsittää että kaikille ei sovi sama kaava ja symbioottinen asuminen ja parisuhde. Pitäisikö kuunnella itseään ja hyväksyä se että näin introvertti mä nyt vain oon (myös kumppanille tällainen järjestely olisi kuulemma ookoo), vai voisinko jotenkin oppia asumaan yhdessä kuten normaalit ihmiset? Vähän typerä teksti ehkä, enkä jaksanut harkita sanomisiani yhtä paljon kuin yleensä. Kaipaisi vaan vertaistukea.
Parisuhteet, perhe-elämä
-
- Viestit: 16
- Liittynyt: 22.08.2015 20:41
- Viesti:
Re: Parisuhteet, perhe-elämä
Joo on se introverttinä elo ristiriitaista, mutta omalla kohdalla olen ajatellut, että pyrin suuntaamaan elämääni itselleni sopivaan suuntaan ja välillä se tarkoittaa myös kompromissejä tuon oman rauhan suhteen, jotta saa ylläpidettyä tärkeitä ihmissuhteita, mutta pitkällä linjalla pyrin vaalimaan/kehittämään sitä "oman näköistä" rauhallista elämää, jossa voin harrastella jne..
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa