Minä olen kokenut aina itseni jotenkin erilaiseksi. Nyt, kun aikuisena mietin lapsuuttani ja sitä ympäristöä ja kaverisuhteita missä kasvoin niin olen (kuulostakoon itserakkaalta tai ei) tullut siihen tulokseen, että älykkyyteni on harvinaista lajia ja olen usein ollut itseäni tyhmempien kanssa.
Ja tottakai olen sitten siinä joukossa tuntenut itteni erilaiseksi. Olen kuitenkin ymmärtänyt näin aikuisena, että on olemassa myös seuraa, jossa en tunne itseäni erilaiseksi vaikkakin harvassa ovat ne ihmiset/ seura, mutta heitä kuitenkin on!
Syvällinen ja sanoisinko sydämensivistyksellinen älykkyys on tässä maailmassa vähemmistön ominaisuus ja siksi erilaisuuden tuntu on useimmissa piireissä taattu.
Näin mä näen asian tänään, voipi olla, että joku toinen päivä toisin-kehitys ja kasvu kun tuppaa olemaan jatkuvaa.
Erilaisuuden käsitys
Re: Erilaisuuden käsitys
Pystyn samaistumaan moniin lausuntoihin, joita on tullut. Olen myöskin jo lapsena kokenut olevani erilainen. Tuntemattomien seurassa olen aina ollut hyvin arka ja se on ollut esteenä sille että tuntisin oikeastaan kuuluvani jonnekin. Luulen että ulkopuoliset (ainakin oman ikäluokkani jäsenet)pitävät minua tylsänä ja tiukkapipoisena, juurikin sen takia että pyrin suunnittelemaan kymmentä minuuttia pidemmälle. Läheisemmät ihmiset tietävät että juttua lähtee ja eivät pidä minua tylsänä. Olen aina elänyt vähän omissa maailmoissani ja tehnyt omaa juttuani, joka heijastuu pukeutumiseeni ja näkyy taideharrastuksessani. Luulen että tämä on saanut ihmiset vierastamaan minua entistä enemmän. Olen aina myös omannut vahvat mielipiteet ja enkä ole pelännyt sanoa niitä ääneen. Mielipiteeni saattavat myös hämmentää ihmisiä, sillä ne saattavat poiketa paljonkin valtavirrasta syynä juuri ryhmäpaineen puuttuminen. En koe olevani älykkäämpi kuin vertaisryhmäni(vaikkakin välillä huomaan mielessäni anelevani keskustelukumppaniani käynnistämään aivonsa), mutta koen että kärsivällisyyteni, rauhallisuuteni ja asioita pohtivan luonteeni takia en lähde ihan joka juttuun mukaan ja jopa pyrin ajattelemaan ennen kuin aukaisen suuni. Olen aina ollut kiinnostunut maailmasta ja yksinkertaisesti tykkään tietää asioita ja jostain minulle tuntemattomasta syystä se häiritsee ihmisiä. Ihmisten kaikki reaktiot erilaisuuteeni eivät ole toki olleet negatiivisia. Minua on pidetty luotettavana ja olen saanut tehdä omia juttujani. Tutut antavat painoa mielipiteelleni, koska tietävät että ajattelen asiaa ennen kun tuon mielipiteeni julki. Arvostan erilaisuuttani vaikka välillä toivoisin löytäväni enemmän samanhenkistä porukkaa . Ei toki haittaisi jos omaisin paremmat sosiaaliset taidot, sillä ne tuntuvat yksinolon seurauksena ruostuvan.
Re: Erilaisuuden käsitys
Joo oon alottanu ehkä sata kertaa alusta tämänki viestin ku tuntuu että aina on liian itsekeskeinen tai eksroverttivastainen tai muuten vaan ihan typerä viesti mutta jos nyt yritettään silleen jotenki fiksusti sanoa ni kyllä tunnen olevani erilainen. Vihaan käyttää tuota sanaa koska se niin monesti liitetään negatiiviseen asiaan tai jotenki ei-niin-terveeseen ihmiseen.
Mulla se erilaisuus on lähinnä uskonnollista erilaisuutta ja se yleensä näkyy ensimmäisenä ja kiinnittää ihmisten huomion. Ei se minua enää niin vaivaa mutta kyllä se välillä pistää vihaksi ku pittää luokitella ihmisiä parempiin ja huonompiin ulkonäön tai uskonnon tai jonku muun piirteen takia. Minusta jokkaisella pitäs opetella hyväksyy kaikenlaiset ihmiset ennakkoluulottomasti ja kuulopuheisiin uskomatta. Niin monesti ihmiset leimataan sen perusteella mitä niistä on kuultu tai nähty. Vois ensin ottaa selvää asian todenperäsyydestä ennen ku alakaa tuomitsee tai varsinkaa levittellee sitä asiaa, koska niin monesti asioilla on kakspuolta ja se mikä näyttää joltaki ni se voi olla jottai ihan muuta. Juoruilu on omassa mitä-vihaan-eniten- listalla aika kärkipäässä ja yritän välttää sitä viimeseen asti.
Nyt tekis mieli vähä alkaa paasaamaan tämänpäivän pakolaispolitiikasta vaan taijan säästää teitä jotka luette tätä. Tuntuu jotenki tosi tyhmältä paasata täällä tuommosia asioita ku varmaan suunnilleen kaikki tämän foorumin käyttäjistä älyää nää itekki. I hope so. Jos ei ni ois varmaan iha hyvä miettiä asiaa. En tarkota mitenkää ilkeästi vaan en ossaa muotoilla tuon paremmin. Enkä tarkota sitä että minä vaan ite oon oikeassa mutta minä oon tätä mieltä ja saa haastaa jos tekkee mieli väitellä.
En tiiä mihin viestiketjuun tää seuraava asia oikeasti kuuluu vaan ku oon päässy nyt vauhtiin ni samahan tuo on vielä jatkaa vaan. Mulla on nimittäin nyt ollu kämppiksenä semmonen ihminen joka ei kai voi yhtää ymmärtää sitä että minä tykkään olla yksin ja inhoan semmosia tilanteita joissa on paljo outoja ihmisiä ja yrittää saaha minut mukkaan aina jonnekki mihin en halua. Oon sanonu sille ehkä sata kertaa että tykkään olla vaan kotona eikä mua vaivaa yhtää se että mulla ei oo oikeastaan mittää tekemistä ja kettää kaveria.
No kyllä tuo sen verran liippaa tätä asiaa että siinäki pittää muistaa että ei saa kieltää ihmiseltä sitä mistä se kaikkein eniten tykkää vaikka se itestä tuntuis tosi omituiselta. Monesti saan kuulla sitä että tekkee iha hyvvää joskus lähtä tutustuu uusiin ihmisiin ja plaaplaaplaa mutta ku se ei aina vaan tee hyvvää. Joskus se vaan tekkee oikeen pahhaa ku pittää yrittää vääntää jottai sanottavvaa ja olla kohtelias. Jotku kai kaipaa niitä kavereita vaikka onki paljo yksin ja niitten kohalla se voi ollakki ihan hyväksi raahata ne mukana mutta se että jos minä sanon rehellisesti oikeen sydämmen pohjasta että ei se oo minun juttu ni pitäs se minusta älytä.
Ja se on ehottomasti tyhmintä tässä introverttiydessä että ku näkkee jonku joka oikiasti tarvis kaveria tai jota kiusataan ni sitä tekis mieli mennä juttelee tai sannoo jottai rohkasevaa vaan ku ei vaan pysty ku niinku yks viisaus on ni "Kaiken mitä voi ajatella voi ajatella selvästi. Kaiken mitä voi sanoa, voi sanoa selvästi. Mutta kaikkea mitä voi ajatella ei voi sanoa." Se on niin hankalaa mennä sanomaan mittää ku ei tiiä mitä sannois.
Pittää hyväksyä se että kaikki on erilaisia, jotku enemmän ja jotku vähemmän, ja että se mikä on toiselle helvetti ni se voi toiselle olla taivas.
Ugh. Olen puhunut.
Mulla se erilaisuus on lähinnä uskonnollista erilaisuutta ja se yleensä näkyy ensimmäisenä ja kiinnittää ihmisten huomion. Ei se minua enää niin vaivaa mutta kyllä se välillä pistää vihaksi ku pittää luokitella ihmisiä parempiin ja huonompiin ulkonäön tai uskonnon tai jonku muun piirteen takia. Minusta jokkaisella pitäs opetella hyväksyy kaikenlaiset ihmiset ennakkoluulottomasti ja kuulopuheisiin uskomatta. Niin monesti ihmiset leimataan sen perusteella mitä niistä on kuultu tai nähty. Vois ensin ottaa selvää asian todenperäsyydestä ennen ku alakaa tuomitsee tai varsinkaa levittellee sitä asiaa, koska niin monesti asioilla on kakspuolta ja se mikä näyttää joltaki ni se voi olla jottai ihan muuta. Juoruilu on omassa mitä-vihaan-eniten- listalla aika kärkipäässä ja yritän välttää sitä viimeseen asti.
Nyt tekis mieli vähä alkaa paasaamaan tämänpäivän pakolaispolitiikasta vaan taijan säästää teitä jotka luette tätä. Tuntuu jotenki tosi tyhmältä paasata täällä tuommosia asioita ku varmaan suunnilleen kaikki tämän foorumin käyttäjistä älyää nää itekki. I hope so. Jos ei ni ois varmaan iha hyvä miettiä asiaa. En tarkota mitenkää ilkeästi vaan en ossaa muotoilla tuon paremmin. Enkä tarkota sitä että minä vaan ite oon oikeassa mutta minä oon tätä mieltä ja saa haastaa jos tekkee mieli väitellä.
En tiiä mihin viestiketjuun tää seuraava asia oikeasti kuuluu vaan ku oon päässy nyt vauhtiin ni samahan tuo on vielä jatkaa vaan. Mulla on nimittäin nyt ollu kämppiksenä semmonen ihminen joka ei kai voi yhtää ymmärtää sitä että minä tykkään olla yksin ja inhoan semmosia tilanteita joissa on paljo outoja ihmisiä ja yrittää saaha minut mukkaan aina jonnekki mihin en halua. Oon sanonu sille ehkä sata kertaa että tykkään olla vaan kotona eikä mua vaivaa yhtää se että mulla ei oo oikeastaan mittää tekemistä ja kettää kaveria.
No kyllä tuo sen verran liippaa tätä asiaa että siinäki pittää muistaa että ei saa kieltää ihmiseltä sitä mistä se kaikkein eniten tykkää vaikka se itestä tuntuis tosi omituiselta. Monesti saan kuulla sitä että tekkee iha hyvvää joskus lähtä tutustuu uusiin ihmisiin ja plaaplaaplaa mutta ku se ei aina vaan tee hyvvää. Joskus se vaan tekkee oikeen pahhaa ku pittää yrittää vääntää jottai sanottavvaa ja olla kohtelias. Jotku kai kaipaa niitä kavereita vaikka onki paljo yksin ja niitten kohalla se voi ollakki ihan hyväksi raahata ne mukana mutta se että jos minä sanon rehellisesti oikeen sydämmen pohjasta että ei se oo minun juttu ni pitäs se minusta älytä.
Ja se on ehottomasti tyhmintä tässä introverttiydessä että ku näkkee jonku joka oikiasti tarvis kaveria tai jota kiusataan ni sitä tekis mieli mennä juttelee tai sannoo jottai rohkasevaa vaan ku ei vaan pysty ku niinku yks viisaus on ni "Kaiken mitä voi ajatella voi ajatella selvästi. Kaiken mitä voi sanoa, voi sanoa selvästi. Mutta kaikkea mitä voi ajatella ei voi sanoa." Se on niin hankalaa mennä sanomaan mittää ku ei tiiä mitä sannois.
Pittää hyväksyä se että kaikki on erilaisia, jotku enemmän ja jotku vähemmän, ja että se mikä on toiselle helvetti ni se voi toiselle olla taivas.
Ugh. Olen puhunut.
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa