Ihmiset puhuvat liian kovaa ja huutavat helposti

[niksuu93]

Huvittavaa on myös se, että nykyään puhutaan tosi paljon sosiaalisista taidoista ja niiden tärkeydestä. Mielestäni tosi harvalla ihmisellä on oikeasti hyvät sosiaaliset taidot. Harvemmin niillä huutajilla. Tai ehkä minulla on vain tosi kapea-alainen käsitys hyvistä sosiaalisista taidoista.

Nimenomaan. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot eivät korrelisoi keskenään. Ihminen voi olla hyvinkin sosiaalinen omaamatta välttämättä mitään sosiaalisia taitoja. Tällöin tulee helposti loksauteltua suustaan myös paljon sellaista, mikä ei välttämättä ole tarkoitettu julkisesti sanottavaksi. Tai sitten ei osata käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla tai kohdella muita asianmukaisesti ja kunnioittavasti. Sosiaalisuudella ei siis ole välttämättä mitään tekemistä sosiaalisten taitojen kanssa. Myös hiljaisella introvertilla voi olla äärettömän hyvät sosiaaliset taidot, hän ei vain käytä niitä yhtään enempää kuin on tarvis. Tämä ei tee hänestä yhtään sen kömpelömpää: hän suoriutuu ongelmitta arkisista tilanteista, muttei omasta halustaan hakeudu ylimääräisiin (kuormittaviin) sosiaalisiin tilanteisiin.

Ärsyttää itseäkin turhaan huutajat. Toki keskustelun taso voi nousta ja laskea sen mukaan, miten innostuneita asiasta ollaan. Niin se tekee itsellänikin ja se on ihan ok. Ja esimerkiksi huonokuuloisille vanhuksille on pakkokin puhua kovalla äänellä. Tilanteen mukaan. Mutta sitten on niitä, jotka kommunikoivat jatkuvasti vauhkoontuneen hirven lailla. Työpaikalla oli jonkin aikaa tällainen tapaus. Tyypin sähköpostikommunikointi oli myös samanlaista huutamista: "NYT TARVIIS ÄKKIÄ tän ja tän jutun". Ei olisi paljon napannut tehdä sille hommia, mutta pakkohan se oli. Sellaisia ihmisiä, jotka kommunikoivat rauhallisesti ja kohteliaasti, oli mukava auttaa. Aika paljon siis vaikuttaa suhtautumiseeni ihmiseen hänen tapansa kommunikoida.

Joo, jotkut ei sitten osaa kirjoittaakaan rauhallisesti. Caps Lock päällä naputetaan ja luullaan, että nyt minut kuullaan paremmin kun on vielä huutomerkkejäkin perässä. Ihan kamalaa lukea tällaista tekstiä, jossa ei sitten ole kappalejakoja eikä mitään - siis minun silmillä ei ainakaan onnistu. Toinen juttu on myös se yleinen asenne, että pyydetään jossain vaikkapa apua, ajatuksella "tee sinä minulle valmiiksi, kun minä sillä välin otan iisisti". Tätä näkee paljon myös työpaikoilla. Eli ei siis edes haluta oppia tekemään asiaa, vaan ulkoistetaan tehtävä toiselle. Kaavaa tietysti sitten toistetaan niin kauan, kun toinen suostuu tekemään.

Kolmas seikka minkä huomion olen myös tehnyt on se, että näille useimmille ekstroverteille ei ole edes mitään merkitystä sillä kuunnellaanko heidän turhanpäiväisiä juttujaan. Pääasia että he vain saavat puhua - ääneen ja kovaan. Tämän näkee mm. siinä, että itse kun kerrankin yrittää ottaa jotain kantaa ekstrovertin juttuihin, he puhuvat välittömästi päälle, keskeyttävät minut, eivätkä edes kuuntele minun vastaustani. Usein tämän näkee jo siinä itse kommunikointitilanteessa, mutta viimeistään silloin kun ekstrovertti toistuvasti kyselee minulta samoja asioita, joihin olen antanut jo miljoona kertaa saman vastauksen. Tämä on kovin turhauttavaa.

Tämäkö nyt sitten edustaa niitä kuuluisia "sosiaalisia taitoja"?

Toisaalta ärsyttää myös sitten sellaiset ihmiset, jotka puhuvat tilanteeseen nähden niin hiljaa ja sopertaen, ettei meinaa saada selvää. Erityisesti ärsyttää se sopertaminen. En ole ilmeisesti kovin hyvä saamaan puheesta tolkkua eikä kehtaa koko ajan olla kysymässä mitä. Tuntuu myös hankalalta sanoa aikuiselle ihmiselle, puhuisitko vähän selvemmin.

Ymmärrän tietysti täysin, jos pitää puhua kovaa jos toisella on esimerkiksi huono kuulo. Mutta useimmat tuntuvat kuitenkin aiheuttavan melua pelkästään sen ilosta. Kyllä minä itseni melko hiljaiseksi persoonaksi luen, mutta silloin kun puhun - puhun kyllä mielestäni ihan riittävällä äänenvoimakkuudella. Joskus saattaa päinvastoin tuntua, että jos keskustelee jonkun toisen hiljaisemman tyypin kanssa että huudankohan minä nyt sille toiselle, ihan vain siksi koska olen valitettavasti niin tottunut puhumaan kovemmin näiden ultra ekstrojen kanssa.

[Tihku]

Kolmas seikka minkä huomion olen myös tehnyt on se, että näille useimmille ekstroverteille ei ole edes mitään merkitystä sillä kuunnellaanko heidän turhanpäiväisiä juttujaan. Pääasia että he vain saavat puhua - ääneen ja kovaan. Tämän näkee mm. siinä, että itse kun kerrankin yrittää ottaa jotain kantaa ekstrovertin juttuihin, he puhuvat välittömästi päälle, keskeyttävät minut, eivätkä edes kuuntele minun vastaustani. Usein tämän näkee jo siinä itse kommunikointitilanteessa, mutta viimeistään silloin kun ekstrovertti toistuvasti kyselee minulta samoja asioita, joihin olen antanut jo miljoona kertaa saman vastauksen. Tämä on kovin turhauttavaa.

Turhauttavaa todellakin. Vastapuoli kyllä kuullee vastauksen, eli tavallaan kuuntelee, mutta se menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eli prosessointia ei tapahdu. Vastauksella ei siis ole merkitystä.

Jotenkin itselle vieras ajatus tuo, että sillä ei oikeastaan olisi niin väliä, kuunteleeko toinen. Itse kun kokee tärkeänä sen, että kun suun kerran avaa, niin toinen oikeasti kuuntelisi, mitä minulla on sanottavana. Jos toinen jatkaa keskustelua ohittaen täysin sen, mitä olen sanonut ja ehkä vielä puhuu päälle, tulee jollain tapaa mitätöity olo. Itse luotaan myös jatkuvasti merkkejä siitä, onko toinen kiinnostunut siitä mitä sanon. Teen tätä ehkä liikaakin, osin kai menneisyyden painolastista johtuen, jolloin sain ihan riittävästi kuulla, etteivät juttuni olleet kiinnostavia. Osin kai se on sitä, ettei halua ikävystyttää toista turhalla höpinällä. Mieluummin keskustelee molempia kiinnostavasta aiheesta.

Hmm, ehkä sellaiselle kuuntelijarobotille olisi tarvetta. Kovin monimutkainenhan sen ei tarvitsisi kommunikointitaidoiltaan olla. Perusmyötäilyt aivan, ai niinkö, että silviisii, ihanko totta jne varmaan riittäisivät. Ehkä sellainen on jo kehitettykin, en ole kovin hyvin perille robotisaatiosta.

Ymmärrän tietysti täysin, jos pitää puhua kovaa jos toisella on esimerkiksi huono kuulo. Mutta useimmat tuntuvat kuitenkin aiheuttavan melua pelkästään sen ilosta. Kyllä minä itseni melko hiljaiseksi persoonaksi luen, mutta silloin kun puhun - puhun kyllä mielestäni ihan riittävällä äänenvoimakkuudella. Joskus saattaa päinvastoin tuntua, että jos keskustelee jonkun toisen hiljaisemman tyypin kanssa että huudankohan minä nyt sille toiselle, ihan vain siksi koska olen valitettavasti niin tottunut puhumaan kovemmin näiden ultra ekstrojen kanssa.

Itsekin puhun yleensä aika hiljaa ja äänenikin on hiljainen, mutta yritän kuitenkin kommunikoida selkeästi ja tilanteen vaatimalla tavalla, jos vain pystyn. Eräs sukulaiseni puhuu todella kummallisesti: välillä tosi kovaa ja välillä hiljaa ja mutisten. Hänen kanssaan on todella hankala puhua (=kuunnella) puhelimessa, kun puolet ajasta joutuu pinnistelemään kuuloaan eikä siltikään meinaa saada selvää, ja toinen puolisko taas huudetaan korvaan. Mikä kumma ihmisiä oikein vaivaa?

Itse mietin ajoittain, että olenkohan puhunut liikaa, jos puhun vähänkin enemmän. Ja jälkimmäisessäkään tilanteessa kyse ei siis todellakaan ole paljosta. Kontrollointi ennenkaikkea.

[niksuu93]

Jotenkin itselle vieras ajatus tuo, että sillä ei oikeastaan olisi niin väliä, kuunteleeko toinen. Itse kun kokee tärkeänä sen, että kun suun kerran avaa, niin toinen oikeasti kuuntelisi, mitä minulla on sanottavana. Jos toinen jatkaa keskustelua ohittaen täysin sen, mitä olen sanonut ja ehkä vielä puhuu päälle, tulee jollain tapaa mitätöity olo. Itse luotaan myös jatkuvasti merkkejä siitä, onko toinen kiinnostunut siitä mitä sanon. Teen tätä ehkä liikaakin, osin kai menneisyyden painolastista johtuen, jolloin sain ihan riittävästi kuulla, etteivät juttuni olleet kiinnostavia.

Vieras ajatus todellakin. Muutenkin jo niin harvoin sen suunsa avaa niin toivoisi että kerrankin kuunneltaisiin, kun aivot kerrankin tulivat siihen lopputulokseen että joku asia tai ajatus on mainitsemisen arvoinen. Kyllä siinä itsensä todellakin mitättömäksi tuntee, jos mielipiteeseen ei oteta edes mitään kantaa. Vahvistaa entisestään perusolettamusta, että juttuni ei ketään kiinnosta jos näin kohdellaan. Ja tuo toisen tarkkailu kommunikoitaessa on myös minulle tuttua. Jatkuvasti hakee toisesta jotain signaalia, josta kävisi ilmi kiinnostaako sitä toista oikeasti vai esittääköhän vain. Se on ihan automaattista toimintaa, johon on ilmeisesti oppinut kaikkien huonojen kokemusten myötä. Hyvin vaikea sitten myös jotenkin iskostaa omaan ajatusmaailmaansa sitä, että vaikka toinen nauroikin jutuilleni niin oliko se sitten mistä syystä. Pitääkö hän minua ihan idioottina vai kenties ihan piti vitsistä?

Itsekin puhun yleensä aika hiljaa ja äänenikin on hiljainen, mutta yritän kuitenkin kommunikoida selkeästi ja tilanteen vaatimalla tavalla, jos vain pystyn.

Avainsana puhumiseenkin on selkeys. Ei ole niin väliä puhuuko hiljaa, kunhan puhuu vain selkeästi. Volyymi ei takaa sitä, että asia tulisi suusta jotenkin paremmin ymmärrettävässä muodossa ulos.

Itse mietin ajoittain, että olenkohan puhunut liikaa, jos puhun vähänkin enemmän. Ja jälkimmäisessäkään tilanteessa kyse ei siis todellakaan ole paljosta. Kontrollointi ennenkaikkea.

Heh heh, sama vika. Joskus kun innostuu puhumaan jostain ainakin itseä kiinnostavasta aiheesta, miettii aina jälkikäteen että hölötinköhän nyt peräti ihan liikaa. Mutta tässähän tämä koko introverttiuden avain taas tulee: muuten ollaan varsin hiljaisia, paitsi kun päästään keskustelemaan aiheista, jotka meille oikeasti merkitsevät. Silloin saattaa introvertti hallita keskustelua ja ekstrovertti small-talkkinsa kanssa jää ihan taka-alalle.

[Tonic]

Itselle kun tykkään jutella phonessa, niin helponlaista soittaa ekstrovertille kun hän keksii aina keskusteluaiheet. Toisaalta jos soitan introvertille kuka on vielä hiljaisempi kun mä, ni joskus huomaa et mä aloitan keskusteluaiheet ja puhun enemmän, éhkä se onkin helpompaa keksiä kun tietää et toinen on hiljaisempi kuin itse. Et on niinku 'niskan pääl'

[Hidarius]

Huvittavaa on myös se, että nykyään puhutaan tosi paljon sosiaalisista taidoista ja niiden tärkeydestä. Mielestäni tosi harvalla ihmisellä on oikeasti hyvät sosiaaliset taidot. Harvemmin niillä huutajilla. Tai ehkä minulla on vain tosi kapea-alainen käsitys hyvistä sosiaalisista taidoista.

Samoja ajatuksia itselläni myös. Olen törmännyt aika moneen ekstroverttisempään ihmiseen ja välillä kyllä ihmettelen sitä, että puhetta kyllä piisaa muttei varsinaista keskustelua. Yleensä se ilmenee kysymysten puutteena. Toisaalta olen myös tavannut paljon hiljaisemman puoleisia ihmisiä, jotka eivät puhua pukahdakaan mitään vaikka kysyisikin jotain. Tässä huomaa, ettei sosiaaliset taidot ole riippuvaisia siitä, onko ekstrovertti vai introvertti.

Itseänikin ärsyttää se, jos ihmiset puhuvat hirvittävän kovaa tai ylipäätänsä mitä tahansa huudatetaan turhanpäiväisesti kovaa. Esimerkiksi television huudatus taustalla on todella raivostuttavaa, varsinkin kun haluaa työpäivän jälkeen vain rauhoittua. Itselläni ihmisten puhumisvolyymi ei niinkään ärsytä, jos paikalla on muitakin ihmisiä, mutta kahdenkeskisissä keskusteluissa kovaa puhuminen vähän rasittaa. Sen sijaan puhelimeen kälkättäjät ovat varmaan kaikista ärsyttävimmät, varsinkin busseissa. Ei sitä kaikkia omia asioita tarvitse kailottaa muille.