Miltä tuntuu kun akut tyhjenevät kokonaan?

[Overlord]

Rupesin miettimään vähän aikaa sitten, että millaisia muiden kokemukset ja tuntemukset ovat siitä, kun akut kertakaikkiaan täysin tyhjenevät. Esimerkiksi silloin kun syystä tai toisesta ei vain pääse omaan rauhaan latautumaan.

Itselläni silloin tuntuu, että aivot kertakaikkiaan sammuvat. Tulee väsynyt ja täysin saamaton olo. Jo pelkkä yksinkertainen yhteenlasku tuntuu äärimmäisen vaikealta, puhumattakaan mistään oikeasti vaativasta ajattelusta. Toisekseen muutun äärimmäisen ärtyisäksi, kun minulla ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi energiaa edes hallita tunteitani yhtään.

Tuon jälkeen tarvitsen ainakin pari tuntia omaa rauhaa akkuja lataillen ennen kuin alan tuntea itseni edes joten kuten normaaliksi.

[Passepartout]

Aika samalta. Aivot kerta kaikkiaan tilttaa. Ei pysty ottamaan vastaan. Minä, informaationarkkari, en pysty edes lukemaan. Ehkä juuri ja juuri voin selailla jotain vanhaa tuttua kodinhoito-opasta, mutta mitään uutta infromaatiota ei pysty käsittelemään, ei edes harlekiinipokkaria.

Enkä voi kuunnella ihmisääniä, edes telkkarista. Kaikki tavanomaisetkin äänet, tyyliin pyykkikoneen melu, tuntuu liian kovalta. Tuntuu kuin hermot olisi sähköjohtoja joista on kuorittu eristeet irti ja mikä tahansa ääni raapii niitä teräsharjalla.

Tunnin verran täysin nollat taulussa (silmät ja korvat peitossa pitkällään) ja pari tuntia yksinäistä nettailua yleensä auttaa pahimman yli. Useimmiten toivun vuorokaudessa ainakin kohtuullisesti nykyään.

Mutta jos en pääse latautumaan? Tulen kärttyisäksi. Inhoan kaikki ihmisiä. Pystyn kyllä hillitsemään itseni aika hyvin, mutta jos paine vain kasvaa ja kasvaa ennemmin tai myöhemmin ärähdän jollekulle. Tästä oli työelämässä muuten aikamoista haittaa kun en tunnistanut ärtymykseni syitä. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että pystyn olemaan huomattavan vittumainen sitten kun olen tarpeeksi ärtynyt.

Joskus jos on oltu viikonloppuna kylässä missä en ole pystynyt lepäämään tarpeeksi kotimatka menee yleensä itkiessä. Olen siis vain niin loppu että en pysty muuta kuin itkemään.

[niksuu93]

Silloin kun akut tyhjenevät kokonaan, makaan yleensä vain sängyssä itkemässä tuskaani pois tyynyä vasten. Aivot siis sammuu ihan täysin. Minkään tekemisestä ei tule yhtikäs mitään, eikä mitään kokonaista ajatusta saa ulos. En kestä mitään ääniä, on saatava olla ihan täydessä hiljaisuudessa. Auta armias jos joku tulee jotain vielä piipittämään mulle tässä tilanteessa, niin saatan oikeasti paukasta sanoa suoraan että "nyt helvetti se turpa kiinni ja painu muualle!". En ole lainkaan ilkeä luonteeltani, mutta rajani ne minullakin on. Yleensä kyllä "kiltisti" tukahdutan tunteeni, ettei kukaan muu pahota mieltänsä takiani.

Kaikki äänet ja ulkoiset ärsykkeet on tällöin täyttä kidutusta. On vain saatava olla yksin hiljaisuudessa, ainakin se muutama tunti jotta päästään punaiselta oranssille, kuten voisi akkumittarilla kuvata. Mutta siis jos minun akkuni kulutetaan ihan loppuun, saattaa mennä helposti useita päiviä, viikkojakin että olen taas oma itseni. Toki arkipäivisistä haasteista tuossa välissä kyllä selviän, mutta yhtään ylimääräistä ihmiskontaktia en varmasti ota. Vietän siis ajan täysin omissa mietteissäni, yleensä vain pitkällään maaten. Yleensä pahimman yli pääsee yksinkertaisesti itkemällä, jotta jotenkin aivot taas kantaa.

Mutta siis minulta evätään tuota latautumista, ilman että aivot sammuu kokonaan - sulkeudun täysin omaan kuoreeni ja suorastaan ärsyynnyn ihmisille. Yleensä pystyn hillitsemään tunteeni, mutta joskus se on vain hyvin vaikeeta ja saatan tiuskasta jollekin. Ekstrot ei vaan ymmärrä sitä, miten hirveältä se voi minusta tuntua kun aivot hehkuu tulipunaisena ja ärsyketulva sen kun vain jatkuu. Minulla on siis täysi oikeus ilmaista tunteeni, vaikka käyttäytymistäni ei todellakaan ymmärretä.

[aura]

Ihan hirveeltä. Huonossa (tai kauniisti sanottuna erihenkisessä) seurassa tulee sentään jossain vaiheessa se ärsytyksen tunne, joka toimii merkkinä, että nyt ulos täältä, kivat ihmiset ovatkin sitten mutkikkaampi juttu, kun varoitussignaaleja ei tule. Pitkän yhdessäolon myötä iskee yhtäkkiä vaan ihan armoton jumitus ja siinä on sitten kiva selitellä, että nyt käyn hei vähän hitaalla kun on ollut niin sosiaalista tämä meno, ja koettaa samalla vaikuttaa jotenkin normaalilta. Aika moni onneksi ymmärtää mitä meinaan.

Mulla on sama kuin Passepartoutilla, kodinkoneiden äänet tekee hermostuneeksi. Mua myös ärsyttää monien ihmisten tapa pitää telkkaria päällä silloinkin, kun sitä ei katsota, ihan vaan äänen aikaansaamiseksi. Lapsuudenkodissani, kun vanhempani olivat yhdessä, ei ollut koskaan hiljaista. Näin jälkikäteen ajateltuna oli todella stressaavaa hiljentää oman huoneen ulkopuolista maailmaa musiikilla, joka peitti muut äänet. On ihan uskomaton autuus olla nykyään päivät yksin äidin kotona ihan oikeassa hiljaisuudessa.

[Mawerick]

Oi kun tuntuu tutulta. Minä hillitsen ja hallitsen tunteeni normaalisti täysin, ts. näytän ulospäin vain sen mitä haluan näyttää enkä mitään muuta. Vaan auta armias jos akut ovat tyhjentymässä, silloin saattaa päästä piru irti. Etenkin tuo mukavassa seurassa tuleva yhtäkkinen romahdus pääsee välillä yllättämään sekä minut että erityisesti muut. Lisäksi olen Passepartout'n kanssa samanlainen siinä, että voin olla todella vittumainen sanan säilän viuhuessa.

Introverttiudesta oppiminen on auttanut tässä asiassa kuitenkin huomattavan paljon. Aiemmin en yksinkertaisesti tiennyt mistä väsyminen ja napsahtaminen johtui, mutta nykyään tiedän miten tarkkailla itseäni jotta osaan vetäytyä ajoissa. Ongelmaksi muodostuvat lähinnä sellaiset tilanteet, joista ei vain pääse pois eikä ole mitään mahdollisuutta "pikalataukseen" esim. kylppärissä tms.

[Passepartout]

Arvatkaa onko ihana kuulla että muillakin itsensä normaalisti hillitsevillä kilahtaa silloin tällöin. Olen joskus itse miettinyt olenko hyvinkin vaarallinen mielipuoli kun toisinaan tuo virran ja itsehillinnän loppuminen tulee itsellekin aikamoisena yllätyksenä.

Tuon saman jutun muuten huomaa koirissa. Käydään aika paljon koirapuistossa ja kun siellä on oltu pari tuntia, koirat saattaa ruveta tappelemaan asiasta mistä ei olisi välittäneet pätkääkään puistoon tullessa. Nekään ei kaikki jaksa sosiaalisuutta loputtomiin.

[INTPinson]

Arvatkaa onko ihana kuulla että muillakin itsensä normaalisti hillitsevillä kilahtaa silloin tällöin. Olen joskus itse miettinyt olenko hyvinkin vaarallinen mielipuoli kun toisinaan tuo virran ja itsehillinnän loppuminen tulee itsellekin aikamoisena yllätyksenä.

Vähän OT, mutta itsekin olen suurimman osan ajasta yhtä tunteellinen kuin Heikki Silvennoinen tonnin seteli -sketsissä. Mutta silloin harvoin kun jostain suutun, menetän täysin kontrollin. En kuitenkaan kohdista suuttumustani toisiin, vaan lähinnä itseeni.

Yleensä en kuitenkaan suutu tuosta liiasta ärsykkeiden määrästä, vaikka se toki ärsyttääkin. Mutta kyllä ne "akut" tyhjenevät multakin aika nopeasti, jos en saa olla rauhassa silloin kun haluan, vaikka mä väsyn kyllä muutenkin nopeesti. Ja silloin tuntemukset ovat aika samanlaisia kuin muillakin tänne kirjoittaneilla eli todella epämukava.

[minniminniminni3]

Mahtava lukea näitä teidän kommentteja ja huomata, kuinka samanlaisia on omatkin kokemukset
- en olekaan outo tai jotenkin muita heikompi . Minulla on nyt akut tyhjänä, reilun viikon yrittänyt niitä täyttää... Kaikki turhat äänet tekevät silloin ärtyisäksi, pelkkä puhuminen perheenjäsenten kanssa on ponnistelujen takana. Haluaisi vain olla itsekseen ajatustensa kanssa ja kuunnella rauhoittavaa musiikkia. Olen todella väsynyt ja suoriudun kyllä arkiaskareista, mutta levätä täytyy joka välissä. Olen jo kuukausia (ellen jopa vuosia!) väkisin painanut eteenpäin töissä ja kotona tukahduttamalla tunteeni ja ollut välittämättä siitä, miltä sisälläni on tuntunut. Työni on hektistä, ihmisiä tulee ja menee nopealla tahdilla, täytyy reagoida nopeasti asioihin ja toisiin ihmisiin. Olen pitkään ihmetellyt, miten työkaverini tuntuvat jaksavan paljon helpommin mutta he ovat varmastikkin ekstrovertteja... En jaksa tavata muita ihmisiä työni takia, koska siellä on paljon ihmiskontakteja ja perheeni avomies ja lapset, vievät kaiken lopun energiani. Sen takia muutaman oikean ystävän tapaamiset ovat jääneet joka on todella harmi. Töissä pystyn yleensä ärsyyntymisen muihin ihmisiin peittämään huumorilla tai vain vetäytymällä kuoreeni, mutta kotona tulee liian usein perheenjäsenille ärsyyntyneenä sanottua ikävästi tai ainakin ikävään sävyyn, josta taas tulee huono omatunto ja itselle vieläkin surkeampi olo. Osaan myös olla erittäin v.mäinen ja monesti kun tunnen olevani ärsyyntynyt ihmisten keskellä, olenkin mieluummin vain hiljaa ja hymyilen - joka johtuu siitä, etten viitsi avata suutani kun sieltä voi tulla jotakin ikävää toisen osapuolen mielestä Onneksi tuleva viikonloppu on rauhallinen ja saan ladata akkujani lisää. Mahtavaa, että löysin nämä sivut ja teidät kaltaiseni, kiitos siitä! Toivon, että tästä on apua omaani ja teidän jaksamiseen tässä Ekstroverttien maailmassa.

[Q45]

Itselläni silloin tuntuu, että aivot kertakaikkiaan sammuvat. Tulee väsynyt ja täysin saamaton olo. Jo pelkkä yksinkertainen yhteenlasku tuntuu äärimmäisen vaikealta, puhumattakaan mistään oikeasti vaativasta ajattelusta. Toisekseen muutun äärimmäisen ärtyisäksi, kun minulla ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi energiaa edes hallita tunteitani yhtään.

Tuon jälkeen tarvitsen ainakin pari tuntia omaa rauhaa akkuja lataillen ennen kuin alan tuntea itseni edes joten kuten normaaliksi.

Tuttu juttu. Tapahtuu itselleni lähes aina, jos olen koko päivän ihmisten seurassa enkä välillä pääse hetkeksikään omiin oloihini. Iltaa kohti, ja joskus jo parin kolmen tunnin sosialisoinnin kuluttua, alkaa pää lyömään aivan tyhjää eikä ajattelusta tule enää mitään. Ja kun itse huomaan tämän, niin jos mahdollista pyrin lähtemään tilanteesta lataamaan akkuja tai sitten vain odotan tyhjä ilme naamalla ja osallistun keskusteluun vain jos joku kysyy minulta suoraa jotakin. Välillä on tämän jälkeen niin kova tarve päästä takaisin omiin oloihin, että saatan vaikka passata kaverikyydin ja kävellä, vaikka tarjoutuisivatkin ajamaan minut kotio.

[HKT]

Offlinessa olen ollut jo pitkään, vuosien rasite on saanut minut täysin poikki. Nuorempana osasin vielä silloin tällöin räjähtää kunnolla ja se helpotti oloa loppujen lopuksi. Nyt tunne on sellainen että pitäisi muutamaksi kuukaudeksi päästä jonnekin kokonaan pois.

Nyt elämä on rutiinien pyörittämistä robottina, mitään ei osaa suunnitella, kunhan vain pysyy jollain tavalla kasassa. Elämää on pakko pyörittää että saa muksuille evästä pöytään ja heille jollain tapaa normaalin nuoruuden.
Tämän vuoden piti jo olla helpompi ja onkin kun yhden ison murheen on saanut alta pois, mutta silti se on miehenä rankkaa pyörittää kahden lapsen taloutta ja elämää. Kun töistä pääsee, alkaa toinen työvuoro - kodin hengettärenä.
Vaikka lapset ovat jo teini-iässä, en saa itseltäni aikaiseksi laittaa heitä tekemään osaansa kodin töistä... vaikka olen jo jonkinlaisen word sivun aiheesta kirjoittanut mitä heidän pitäisi kotona tehdä että elämä yleensä helpottuisi.... se vain odottaa tulostamista.