Oletko ottanut itseäsi niskasta kiinni?

[INTPinson]

Tutun kuuloista. Minäkin jättäydyin opiskelujeni alussa kaikista opiskelijariennoista pois, koska en kokenut niitä mielekkääksi tavaksi viettää aikaa, tutustua ihmisiin ja verkostoitua (kamala sana), mutta lopulta huomasin, että muita tapoja ei tässä ympäristössä oikein olekaan. Tietysti voisi mennä mukaan erilaisiin yhteisöihin ja järjestöihin, mutta jos ei oikein viihdy isommissa porukoissa, tuollaiseen toimintaan osallistuminen on aika luonteenvastaista. Omalla aktiivisuudella on tietty merkitystä ja pelkästään opiskelujenkin parista voi löytyä mukavia tyyppejä, mutta se on paljon tuurista ja opintojen laadusta kiinni. Toisaalta kotonakaan ei haluaisi maata koko loppu elämää, mutta kaikki se mitä omalla aktivoitumisella voisi saavuttaa vaikuttaa välillä niin epämiellyttävältä, että ”itseään niskasta kiinni ottaminen” on vain ajautumista huonosta tilanteesta vielä huonompaan. Olen tätä kyllä jossain määrin yrittänyt ja vaikka koen oman tilanteeni nyt paremmaksi kuin vaikka pari vuotta sitten, monesti iskee kauhea epätoivo ja ahdistus siitä, kuinka joudun jatkuvasti tekemään asioita, jotka eivät tunnu luontevilta. Aika usein mietin, onko mitään järkeä edes opiskella, kun työllistymisen ja työelämän (ja elämän ylipäänsä) sanotaan vaativan niin paljon ominaisuuksia, joita minulla ei ole.

Joo, onhan mullakin ns. opiskelijakavereita, mutta sinä aikana kun olen yliopistossa opiskellut, en ole oikein missään vaiheessa kokenut kuuluvani siihen porukkaan/yhteisöön. Opiskelijahaalareita en koskaan hankkinut ja muutenkin eroan hyvin paljon siitä, millaisena keskimääräistä korkeakoulu-opiskelijaa pidetään. Eli esim. juhlii paljon, lähtee jossakin vaiheessa opintoja vaihtoon, käy usein töissä opintojen ohella ym. Ja en todellakaan ole sellainen.

Ja kun tuossa aiemmin mainitsin, etten käy koskaan missään, niin liioittelin vähän. Olenhan mä kerran ollut opiskelijabileissä. Sieltäkin lähdin kyllä ensimmäisten joukossa. Nykyään käyn silloin tällöin sporttibaarissa (koska siellä on rauhallista) yksin oluella katsomassa, jos löytyisi juttuseuraa. Toistaiseksi ei ole löytynyt.

[Jem]

Joo, onhan mullakin ns. opiskelijakavereita, mutta sinä aikana kun olen yliopistossa opiskellut, en ole oikein missään vaiheessa kokenut kuuluvani siihen porukkaan/yhteisöön. Opiskelijahaalareita en koskaan hankkinut ja muutenkin eroan hyvin paljon siitä, millaisena keskimääräistä korkeakoulu-opiskelijaa pidetään. Eli esim. juhlii paljon, lähtee jossakin vaiheessa opintoja vaihtoon, käy usein töissä opintojen ohella ym. Ja en todellakaan ole sellainen.

Tuo stereotyyppisen korkeakouluopiskelijan mielikuva on tiukassa, välillä pääsee ärsyttämään kun joku (opiskelija tai muu) ihmettelee, kun en säännöllisesti mm. noita mainitsemiasi opiskeluelämän ”palveluita” hyödynnä. Olen joissakin opiskelijabileissä ja vastaavissa käynyt, mutta vaikka roikkuisinkin jonkun porukan mukana, koko ajan on todella ulkopuolinen olo. Puheenaiheet pyörivät paljon juuri edellisten tai tulevien bileiden ja tapahtumien ympärillä, ja näihin minulla on harvoin mitään kommentoitavaa. Ihmiset ovat pääsääntöisesti ihan mukavia, mutta eipä heihin juuri siinä melussa tutustu. Mutta huojentavaa (tavallaan) tietää, että muitakin kaltaisiani outsidereita on olemassa Tai tietäähän sen, mutta harvoin tulee kohdattua.

[mietteliäs]

tosi ahkerasti kävin kaupassa asti vaihteeksi,,, noh talvi kelit ei just kauheesti inspiroi keväällä liikkumaan

vitsinä vois sanoa että meidän introventtejen pitäis ottaa itseämme niskasta kiinni ja järjestää yhteinen "massa" kokoontuminen

silloinhan olis kerrankin kaltaistamme seuraa yllinkyllin

>>>kyllä ajattelin mitä kirjoitin ja luinkin vielä varmuudeksi

itseironiaa parhaimmillaan

[RuusunAika]

Sivusta seuranneena kirjoituksenne on kuin minun näppikseltäni. Täysin samoja tuntemuksia käyn läpi. Esimerkkinä juurikin tuo, että ihmisten tapaaminen väsyttää/uuvuttaa. Johtuen varmaankin siitä, että tuntemani ihmiset ovat ekstroverttejä. Uskon, että moni pitää minua tylsänä ihmisenä, mitä en kyllä oikeasti ole. Ainoa ystäväni sen kyllä tietää, jonka kylläkin menetin puolisen vuotta sitten. Hän oli ns. paras "ystäväni" kymmenen vuoden ajan, kunnes paljastui selkäänpuukottajaksi. Uusia ystäviä on jotenkin hankala löytää. Kai se johtuu pienestä ujoudestani tutustua uusiin ihmisiin. Lisäksi tuntuu, että mitä enemmän ikää tulee, sitä vaikeampi niitä tuttavuuksia on löytää.

Mutta joka tapauksessa, tsemppiä kaikille!:) Tehdään niitä asioita, jotka saavat meidät onnellisiksi ja ollaan juuri sellaisia kuin olemme. Pääasia, että itse ymmärrämme itseämme, ei kait tuolla niin väliä vaikkei muut (ekstrovertit) meitä ymmärtäisikään

Ja täältä ainakin lähti ääni mietteliään ehdotukselle! Mukana ollaan

[niksuu93]

tosi ahkerasti kävin kaupassa asti vaihteeksi,,, noh talvi kelit ei just kauheesti inspiroi keväällä liikkumaan

vitsinä vois sanoa että meidän introventtejen pitäis ottaa itseämme niskasta kiinni ja järjestää yhteinen "massa" kokoontuminen

silloinhan olis kerrankin kaltaistamme seuraa yllinkyllin

>>>kyllä ajattelin mitä kirjoitin ja luinkin vielä varmuudeksi

itseironiaa parhaimmillaan

Ei ihme että minua pidetään tylsänä tyyppinä, sillä joidenkin päivieni koko ohjelma saattaa koostua pelkästä kaupassa käynnistä. Loppuajan vietän mielellään harrastusteni parissa ja vain ajatuksissani. Tarkoitan siis että loppupäivä on ns. "vapaata aikaa", jolloin voi tehdä mitä juuri silloin sattuu tekemään mieli. Ei tarvitse lähteä minnekään, ei tarvitse viihdyttää ketään.

Toisena esimerkkinä voin sanoa vaikka, että yhdelle päivälle suunniteltu vain ulkoilu/lenkkeily. Kiva vaan lähteä luontoon ja katsella ympärilleen. Loppupäivän saatan sitten viettää hyvää leffaa katsellen tai lempimusiikkia kuunnellen ja samalla teetä juoden. Aijai!

Ei kuulosta kovin tyypilliseltä nuorelta mieheltä, tiedän. Ekstroverteille seurani on siis taatusti tylsää, koska en tarvitse jatkuvia ulkoisia aktiviteetteja ollakseni tyytyväinen. Elän varmasti monista siis varsin yksinkertaista elämää.

Sivusta seuranneena kirjoituksenne on kuin minun näppikseltäni. Täysin samoja tuntemuksia käyn läpi. Esimerkkinä juurikin tuo, että ihmisten tapaaminen väsyttää/uuvuttaa. Johtuen varmaankin siitä, että tuntemani ihmiset ovat ekstroverttejä. Uskon, että moni pitää minua tylsänä ihmisenä, mitä en kyllä oikeasti ole. Ainoa ystäväni sen kyllä tietää, jonka kylläkin menetin puolisen vuotta sitten. Hän oli ns. paras "ystäväni" kymmenen vuoden ajan, kunnes paljastui selkäänpuukottajaksi. Uusia ystäviä on jotenkin hankala löytää. Kai se johtuu pienestä ujoudestani tutustua uusiin ihmisiin. Lisäksi tuntuu, että mitä enemmän ikää tulee, sitä vaikeampi niitä tuttavuuksia on löytää.

Mutta joka tapauksessa, tsemppiä kaikille!:) Tehdään niitä asioita, jotka saavat meidät onnellisiksi ja ollaan juuri sellaisia kuin olemme. Pääasia, että itse ymmärrämme itseämme, ei kait tuolla niin väliä vaikkei muut (ekstrovertit) meitä ymmärtäisikään

Ja täältä ainakin lähti ääni mietteliään ehdotukselle! Mukana ollaan

Tuo ihmisten tapaamisesta aiheutuva uupumus/väsymys on muuten aika mielenkiintoista. Usein kun olen toisen seurassa ja puhetta tulee paljon, aivoissa tuntuu aivan kuin jokin tavallaan puristaisi jotakin hermoa - voi oikein tuntea mitenkään virta hupenee vähitellen päästä. Mutta sillä kertaa vaikka kun lopetan pitkän puhelun, tuntuu että ärsykekynnys laski normaalille tasolle ja lataus voi alkaa. Todella jännä ilmiö.

Todella tylsänä pidetään siis minuakin. En viihdy missään yöelämässä, kauppojen luona vain notkumassa, festareilla tai juuri muissakaan tapahtumissa. Tapahtuma saa olla itselleni todella mielenkiintoinen että siitä saatava hyöty voittaa siitä aiheutuvat uupumuksen määrän. Kaupungillakin käyn useimmiten vaan hoitamassa asiani tai ostoksilla ja tulen sen jälkeen kotiin. En välitä small-talkista (vaikka olen sitä oppinut pakon edessä vääntämään), eikä minua kiinnosta keskustella mistään Salkkareiden uusimmista juonenkäänteistä, kuumimmista juoruista tai siitä kuka örvelti viime viikonloppuna pahiten. Koska useimpien ihmisten puheenaiheet ovat tällaisia, olen varmasti heistä tylsä. Mitä muutenkaan siihen vastaisin jos minulta tultaisiin kysymään "mitä teit viikonloppuna?". Toinen kertoo "hienoista" hetkistään klubeilla, minä voisin vain todeta "olin kotona".

Ajatusmaailmani on muuten mielestäni rikas, mutta keskustelen mieluummin tärkeämmistä aiheista. Ihan vaikka yleensä vain elämästä, toinen voinnista ja yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Pitää myös pystyä olemaan tarvittaessa hiljaa, eikä kaikki ole minusta kohdallaan jos se tuntuu heti kiusalliselta. Yhdessä voi tehdä vaikka mitä hiljaakin!

Minä kanssa tavallaan olen jo menettänyt parhaan (ainoan) "ystäväni", sillä hän on vuosien saatossa muuttunut juuri sellaiseksi ekstrovertiksi jonka ympärillä tapahtuu ja paljon, kuin muutkin. Aiemmin meillä oli paljonkin yhteistä, nyt en löydä enää juuri mitään. Olemme hyvin harvoin yhteydessä, usein minun aloitteistani. Näkee selvästi että häntä tylsistyttää seurani ja silloin kun tavataan niin sen näkee selvästi miten kiire hänellä jo on ekstrovertti-ystäviensä luo.

Uudet kontaktit siis olisivat enemmän kuin tervetulleita. No, onneksi täällä foorumilla voi tuntea olevansa kuin kotonaan.

[RuusunAika]

Ei ihme että minua pidetään tylsänä tyyppinä, sillä joidenkin päivieni koko ohjelma saattaa koostua pelkästä kaupassa käynnistä. Loppuajan vietän mielellään harrastusteni parissa ja vain ajatuksissani. Tarkoitan siis että loppupäivä on ns. "vapaata aikaa", jolloin voi tehdä mitä juuri silloin sattuu tekemään mieli. Ei tarvitse lähteä minnekään, ei tarvitse viihdyttää ketään.

Toisena esimerkkinä voin sanoa vaikka, että yhdelle päivälle suunniteltu vain ulkoilu/lenkkeily. Kiva vaan lähteä luontoon ja katsella ympärilleen. Loppupäivän saatan sitten viettää hyvää leffaa katsellen tai lempimusiikkia kuunnellen ja samalla teetä juoden. Aijai!

Kuulostaa niin tutulta. Usein iltaisin käyn vain kaupassa, hoidan siis pakolliset asiat. Loppupäivä onkin mukava olla omissa oloissaan ja nauttia yksinolosta. Melkein purskahti minttuteet suusta kun luin kommenttisi, niin hauskaa ja lohduttavaakin tavallaan, etten ole ainoa, joka viettää jokaisen illan miltei samalla tavalla teekupposen ääressä kaikessa hiljaisuudessa. Yleensä loppupäivä menee leffaa katsellen ja teetä/kaakaota juoden. Omat iltani koostuvat täysin samoista asioista. Voiko parempaa enää ollakaan, oma rauha, television katselu ja kupponen kuumaa Myös lenkkeilystä pidän ja luonnossa liikkumisesta. Mielenkiintoista, että löytyy samankaltaisia ihmisiä. Tämä foorumi on kyllä hyvä keksintö! Tämän myötä on alkanut pitää itseään enemmän normaalina. Tai ainakin lohdullista kuulla, ettei ole ainoa "outolintu", jos niin voi sanoa. Introverttiudessahan ei ole mitään väärää, mutta koska vähemmistö ihmisistä sitä edustaa, niin on kai se jollain tavalla poikkeavaa.

[RuusunAika]

Minä kanssa tavallaan olen jo menettänyt parhaan (ainoan) "ystäväni", sillä hän on vuosien saatossa muuttunut juuri sellaiseksi ekstrovertiksi jonka ympärillä tapahtuu ja paljon, kuin muutkin. Aiemmin meillä oli paljonkin yhteistä, nyt en löydä enää juuri mitään. Olemme hyvin harvoin yhteydessä, usein minun aloitteistani. Näkee selvästi että häntä tylsistyttää seurani ja silloin kun tavataan niin sen näkee selvästi miten kiire hänellä jo on ekstrovertti-ystäviensä luo.

Onpa harmi. Pahinta on tuo, ettei löydä enää asioita, jotka yhdistäisivät edes jollain tapaa. Siinä hukkuu mielenkiinto tapaamisiin kokonaan. On myös surullista huomata, jos toinen ei viihdy seurassa ollenkaan tai hänellä on heti kiire jonnekin muualle. Siinä ei nyt kovin mieltä ylentävät tuntemukset tule. Toisaalta taas ahdistaa, jos itselle tulee se tunne, et pitäis jollain tavalla viihdyttää toista. Harvassa on ne ihmiset, joita ei tarvitsisi olla viihdyttämässä koko ajan, vois olla vaan oma itsensä ja keskustella rennosti, olla välillä vaikka ihan hiljaa ilman vaivaantunutta oloa. Tämä ei kylläkään ekstroverttien seurassa onnistu.

Sirkuspellen pestin voi ainakin samantien unohtaa, kun ei tuo viihdyttäminen oo oikein vahvinta alaa

[niksuu93]

Kuulostaa niin tutulta. Usein iltaisin käyn vain kaupassa, hoidan siis pakolliset asiat. Loppupäivä onkin mukava olla omissa oloissaan ja nauttia yksinolosta. Melkein purskahti minttuteet suusta kun luin kommenttisi, niin hauskaa ja lohduttavaakin tavallaan, etten ole ainoa, joka viettää jokaisen illan miltei samalla tavalla teekupposen ääressä kaikessa hiljaisuudessa. Yleensä loppupäivä menee leffaa katsellen ja teetä/kaakaota juoden. Omat iltani koostuvat täysin samoista asioista. Voiko parempaa enää ollakaan, oma rauha, television katselu ja kupponen kuumaa Myös lenkkeilystä pidän ja luonnossa liikkumisesta. Mielenkiintoista, että löytyy samankaltaisia ihmisiä. Tämä foorumi on kyllä hyvä keksintö! Tämän myötä on alkanut pitää itseään enemmän normaalina. Tai ainakin lohdullista kuulla, ettei ole ainoa "outolintu", jos niin voi sanoa. Introverttiudessahan ei ole mitään väärää, mutta koska vähemmistö ihmisistä sitä edustaa, niin on kai se jollain tavalla poikkeavaa.

Ihanaa kuulla, että on ainakin yksi minun lisäksi joka viettää päiviään ja iltojaan samalla kaavalla kuin minä. Olen aina kokenut olevani ainut tällainen "luuseri", joka viettää aikaansa näin ja jopa nauttii siitä. Mikä siis oikeesti voisikaan olla parempaa: täysi hiljaisuus ja oma rauha, hyvää juotavaa ja telkkari tai tietokone. Samaten minusta aivan mahtava kuvio päivälle on pitkä lenkki kuulokkeet korvissa, mieluiten jossain luonnon rauhassa kuten pururadalla erossa liikenteen melusta. Loppupäivä onkin sitten mukavaa rauhoittua omien askareidensa ääreen.

Ihan identtisiä emme sentään ole, sillä itse olen vihreän/valkoisen teen juoja. Mutta et uskokaan miten kivalta kommenttisi tuntui, miten joku voi ajatellakaan niin samalla tavalla kuin minä.

Onpa harmi. Pahinta on tuo, ettei löydä enää asioita, jotka yhdistäisivät edes jollain tapaa. Siinä hukkuu mielenkiinto tapaamisiin kokonaan. On myös surullista huomata, jos toinen ei viihdy seurassa ollenkaan tai hänellä on heti kiire jonnekin muualle. Siinä ei nyt kovin mieltä ylentävät tuntemukset tule. Toisaalta taas ahdistaa, jos itselle tulee se tunne, et pitäis jollain tavalla viihdyttää toista. Harvassa on ne ihmiset, joita ei tarvitsisi olla viihdyttämässä koko ajan, vois olla vaan oma itsensä ja keskustella rennosti, olla välillä vaikka ihan hiljaa ilman vaivaantunutta oloa. Tämä ei kylläkään ekstroverttien seurassa onnistu.

Sirkuspellen pestin voi ainakin samantien unohtaa, kun ei tuo viihdyttäminen oo oikein vahvinta alaa

Niin, tilanne on toisaalta jatkunut näin jo pitkän aikaa, pikkuhiljaa siis vähän niin kuin luisuttu eri suuntiin. Minun introvertti-piirteeni ovat nousseet iän myötä enemmän pintaan, hänestä puolestaan kehkeytynyt täysi ekstro. Häntä eivät juurikaan kiinnosta enää samat yhteiset jutut kuin ennen, viettää aikaansa mm. kaupungilla yöllä autolla rallia ajellen kun itse vetelen jo täysillä unia.

Eipä sillä, ei minulla koskaan ole aitoja ystäviä ollutkaan - "kavereita" pikemminkin. Jo tuo sanavalinta kertoo varmasti paljon suhteiden syvällisyydestä. Ainahan toki opiskelupaikoista on joitain tuttavuuksia löytynyt, mutta eivät ne ole ikinä edenneet sen pidemmälle. Lähtökohtaisesti minun on vain hyvin vaikea löytää tarpeeksi yhteistä kenenkään kanssa, että molemmat viihtyisimme hyvin yhdessä.

Aina olen ihmisten (ekstrojen) seurassa tuntenut tarvetta jotenkin kokoajan olla keksimässä jotain "hauskaa" tai vitsikästä sanottavaa, ettei toinen tylsisty seuraani täysin. Usein olen myös huomannut että toiset ottaa yhteyttä vain silloin kun haluavat hyödyntään minua jotenkin, tarvitsevat apua esim. jossain ongelmassaan.

Ei siis jotenkin vain voi olla tässä ja nyt. Minusta olisi mahtavaa, jos ystävä olisi sellainen jonka kanssa voisimme vaikka molemmat sohvalla lukea jotain mitään sen kummempaa toisillemme kokoajan virkkamatta. Siis että oltaisiin vain yhdessä, välillä ottaisimme kontaktia ja välillä tekisimme omia juttujamme - vaikkakin samassa tilassa. Että saisi olla aito oma itsensä, ilman että tarvitsisi kokoajan olla toiselle esittämässä jotain vitsiniekkaa "ystävyyden" vaalimiseksi.

Ekstroverttien kanssa tämä ei todellakaan onnistu. Todellakin olisi kiva löytää sinun ja minun kaltaisia ihmisiä elämäämme. Mutta mistäköhän? Minulle aina ne nettituttavuudet ovat olleet aina ne kaikkein syvimmät ja rakkaimmat. Harmi vain että etäisyys on usein koitunut niidenkin tarinoiden kohtaloksi.

[RuusunAika]

Eipä sillä, ei minulla koskaan ole aitoja ystäviä ollutkaan - "kavereita" pikemminkin. Jo tuo sanavalinta kertoo varmasti paljon suhteiden syvällisyydestä. Ainahan toki opiskelupaikoista on joitain tuttavuuksia löytynyt, mutta eivät ne ole ikinä edenneet sen pidemmälle. Lähtökohtaisesti minun on vain hyvin vaikea löytää tarpeeksi yhteistä kenenkään kanssa, että molemmat viihtyisimme hyvin yhdessä.

Aina olen ihmisten (ekstrojen) seurassa tuntenut tarvetta jotenkin kokoajan olla keksimässä jotain "hauskaa" tai vitsikästä sanottavaa, ettei toinen tylsisty seuraani täysin. Usein olen myös huomannut että toiset ottaa yhteyttä vain silloin kun haluavat hyödyntään minua jotenkin, tarvitsevat apua esim. jossain ongelmassaan.

Sama täällä. Minulla ei ole koskaan ollut aitoja ystäviä. Jotenkin surullista kun ajattelee.. Lisäksi tuo ns. hyväksikäyttö kuulostaa erittäin tutulta. Esimerkkinä olevinaan entinen paras ystäväni, joka otti yhteyttä usein silloin, kun hänellä oli rahat vähissä. Silloin hän tuli käymään ja pyysi rahaa lainaan. Silloin hän tuli myös käymään, kun tarvitsi apuani koulutehtävissä. Ja tällaisia "kavereita" muistuu mieleeni enemmänkin.. Kukaan ei koskaan kysy kuulumisia niin, että se oikeasti heitä kiinnostaisi. Aina on jokin taka-ajatus. Vasta tuli eräs vanha tuttu juttelemaan facebookissa, ja kysyi mitä minulle kuuluu. En ehtinyt edes vastata siihen, kun hän jo kysyi, että haluaisinko tilata hänen kauttaan jotain partylite-tuotteita. Jätin vastaamatta hänelle kokonaan, koska olen jo niin täynnä ihmisiä, jotka haluavat jollain tavalla hyötyä minusta. Ei ketään oikeasti kiinnosta minun kuulumiseni. Olisi niin ihanaa, kun joku joskus oikeasti välittäisi.

No joo.. Tekstistäni paistaa läpi itsesääli. "Yhyy, kukaan ei rakasta minua.." Tarkoitukseni ei ollut kuulostaa itsesäälivältä, vaan todeta, että useat ihmiset jostain syystä esittävät kaveria vaikka loppupeleissä he haluavat vain hyötyä toisesta jollain tavalla. Se on surullista ja ärsyttävääkin.

Ei siis jotenkin vain voi olla tässä ja nyt. Minusta olisi mahtavaa, jos ystävä olisi sellainen jonka kanssa voisimme vaikka molemmat sohvalla lukea jotain mitään sen kummempaa toisillemme kokoajan virkkamatta. Siis että oltaisiin vain yhdessä, välillä ottaisimme kontaktia ja välillä tekisimme omia juttujamme - vaikkakin samassa tilassa. Että saisi olla aito oma itsensä, ilman että tarvitsisi kokoajan olla toiselle esittämässä jotain vitsiniekkaa "ystävyyden" vaalimiseksi.

Ekstroverttien kanssa tämä ei todellakaan onnistu. Todellakin olisi kiva löytää sinun ja minun kaltaisia ihmisiä elämäämme. Mutta mistäköhän? Minulle aina ne nettituttavuudet ovat olleet aina ne kaikkein syvimmät ja rakkaimmat. Harmi vain että etäisyys on usein koitunut niidenkin tarinoiden kohtaloksi.

Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaisi minunkin korvaani unelmalta!:) Ja toisaalta uskon, että sellainen kaverisuhde onnistuisikin. Ekstrovertit eivät usein ymmärrä sitä, että toinen haluaa välillä olla omassa rauhassa. Sen takia olisikin mielenkiintoista löytää ystäviä juuri toisista introverteistä. He ymmärtävät, että aina ei vaan jaksa. Monesti tullut kauheaa draamaa, kun joku ns. kaveri ei ole ymmärtänyt, jos en ole halunnut/jaksanut lähteä johonkin. Kauheat syytökset ja kyselemiset, että "mikä vika minussa on, kun et halua nähdä.." Se on aika uuvuttavaa, jos saa aina olla selittelemässä.

Tosiaan tuo välimatka on usein ongelma. Lähiseudulta harvemmin löytyy muita samankaltaisia ihmisiä. Välillä tuntuu, että lottovoittokin olisi todennäköisempää Nettituttavuudet ovat minullekin tervetulleita, eli täällä on ainakin yksi ihminen joka kirjoittelee mielellään kaikenlaista ja pitää yhtä:) Olen iloinen, että löysin tämän foorumin.

[RuusunAika]

Ihan identtisiä emme sentään ole, sillä itse olen vihreän/valkoisen teen juoja. Mutta et uskokaan miten kivalta kommenttisi tuntui, miten joku voi ajatellakaan niin samalla tavalla kuin minä.

Ei varmastikaan olla:) Mutta täytynee vielä sanoa, että itsekin juon lähes aina vihreää teetä. Olen vihreän teen suurkuluttaja. Valkoista teetä tosin hieman harvemmin..