Masennus /ahdistuneisuus

[Anamaria]

Kyllä on kokemusta paljonkin kaikesta täysin ylivoimaisesta ahdistuksesta ja masennuksesta ja varmaan melkeen jokaisesta niiden alalajista ja osa-alueesta... yhdessä vaiheessa todella tuntui että tuli kaikki koluttua läpi. Eikä auttanut mikään. Aina oltiin yhtäkkiä takaisin täysin lähtöpisteessä tai vielä pahemmassa tilassa. Eikä se ahdistus kai kokonaan missään vaiheessa hellittänytkään... ää ei semmosta voinut jaksaa ollenkaan. Kyllä se jyräs mut ihan täysin. Muu ei mulla auttanutkaan kuin Jeesus. Mutta hänessä minulla on nyt vahva toivo. Kunhan vaan jaksais aina hyvällä tiellä pysyä... no kovin kauas en pääse ennen kuin jo tulee ahdistus kaikella voimallaan takaisin...

[niksuu93]

Itsenäinen kognitiivinen käyttäytymisterapia - onko se mielikuvaharjottelu?

Eihän tuossa siis muuta eroa ole terapeutin suorittamaan kuin se, että harjoittaa sitä itsenäisesti. Ihan samat kuviot, harjoitukset ja tehtävät, mutta voi tehdä omaan tahtiin oman aikataulun mukaan vaikka kotona. Vaatii tietysti panostamista tavoitteisiin, lujaa tahtoa ja kärsivällisyyttä - ja tietysti voimia taistella ahdistusta ja pakko-oireita vastaan ilman ammattiapua. Mutta ei maksa opaskirjaa enempää ja sopii varmasti varsin hyvin sellaiselle, joka mieluummin käsittelee asioita yksin kuin kertoilee asioistaan muille - kuten minulle!

Kolmesta osastahan tuo kognitiivinen käyttäytymisterapia (OCD:n kohdalla) jokatapauksessa koostuu: altistamisesta, rituaalinehkäisystä ja mielikuvaharjoittelusta. Eli kohdataan pelätty asia, kieltäydytään/estetään aiempien turvamekanismien ja rituaalien suoritus ja kohdataan sekä totutetaan aivoja pelkoon myös mielikuvaharjoittelun kautta - äänitteet, kertomukset, ahdistaviin ajatuksiin ja tilanteisiin tahallinen hakeutuminen jne. - eli oikeastaan kaikki mikä aiemmin ruokki pelkoa, niin nyt oikein tarkoituksella annetaan asian pyöriä alituiseen mielessä.

Aivot turtuvat ärsykkeeseen itseasiassa yllättävän nopeasti, kun vain jaksaa noudattaa tarkasti annettua harjoitusohjelmaa.

[Introambi]

Esimerkiksi vastasyntyneellä ei ole mitään pelkoja

Sori että tartun tähän yksityiskohtaan, mutta joissain tutkimuksissa on käynyt ilmi että jopa sikiövaiheessa jotkut lapset kokevat mm. ahdistuneisuutta ja pelkoa, äidin tunnereaktioiden kautta, ja sillä voi olla vaikutusta neurologiseen kehitykseen. Ja pienissäkin vauvoissa on jo yksilöllisiä temperamenttieroja sosiaalisuudessa ja avoimuudessa ulkomaailmaa kohtaan, se myös näkyy katsekontaktissa, läheisyydentarpeessa, itkuherkkyydessä ym.

En oo itse jaksanut perehtyä aiheeseen kovin tarkasti mutta tieteellisiä artikkeleita voi silmäillä googlaamalla 'impact of maternal stress' tms.

Mutta tuolla on siis merkitystä jos lähdetään vaikka miettimään sitä että mikä siedätys- tai totuttelumetodi sopii kenellekin, koska ihmiset on lähtökohtaisesti luonteiltaan niin erilaisia ja reagoivat eri tavoilla ja siksi mitään universaalia kaikille luonnetyypeille toimivaa keinoa harvemmin löytyy. Pelkoihin ja ahdistukseen liittyvät asiat ovat useimmiten tiedostamattomassa, ja ihmisillä on aika erilaiset tyylit kohdata ja käsitellä sitä aluetta. Se mikä toimii toiselle, saattaa olla hyödytöntä tai jopa vaarallista toiselle.
Hyvä kuitenkin että täälläkin keskusteluissa tulee esille monia erilaisia kokemuksia ja näkökulmia. Kunhan vain vältetään sitä mutu-tuntumaan perustuvaa väittelyä ja 'tyrkyttämistä' ( mitä tietysti on vähän vaikea välttää keskustelufoorumeilla )

Täässä on tärkeä pointti.

Ja kyllähän ihmiset pelot voi perustua biologiseen puoleen oli niitä sitten vastasyntyneillä tai ei. Ilman muuta ihminen kehittyy biologisestikin paljon syntymän jälkeen (!), eikä pelko ole aina turhaa. Esimerkiksi korkean paikan kammo voi tulla biologisesti tiestyssä iässä ilman mitään traumoja ja lähteä sitten vaikka vielä myöhemmin itsestään poiskin.

Itse suhtaudun siedätyksen tyrkytykseen hyvin negatiivisesti. Parempi ainakin kohdallani esim. välttää korkeita paikkoja.

[Skitsoidi]

Mulla on maswennuslääkitys vielä tämän vuoden loppuun, oletan. Synkistä syövereistä on kavuttu askel kerrallaan valoa kohti.

[deadache]

Ite olin just monta kuukautta tosi hyvillä ja vapautuneilla fiiliksillä mutta nyt ihan yhtäkkiä ilman mitään varoitusta iski ihan kauhea ahdistus mikä ei oo todellakaan kivaa. Sinänsä jännää, mulle kävi myös viime keväänä (ja oikeestaan sitä edeltävänäkin) samalla tavalla mutta silloin se räjähti käsiin aika nopeasti ja johti lopulta aika pahaan masennukseen ja oli lähellä etten ruvennut tekemään mitään ns. lopullisia ratkaisuja D:

Pahin ongelma on varmaan kuitenkin se että oon liian itsepäinen ja häpeen tämmöstä liikaa jotta uskaltaisin sanoa kenellekkään tutulle mitään. Tuntuu aina että se on heikkouden merkki ja oon liian pitkään vaalinut sitä ajatusta etten tartte kenenkään apua.

Emmäätiiä

[Vieras]

Nimimerkistä päätellen edellisen viestin kirjoittaja kuuntelee Lordia. Deadache on Lordin neljännen levyn nimi.

[Varjotar]

Onhan noita ollut joo, mutta myös liia irtonaisuus, ulkopuolisuus ja tyhjyys saa aikaan kaikkea ikävää

[outromortti]

Kerran kävin oikein hoidattamassa masennustani terveyskeskuksessa. Sain lääkkeet (sätkimistä, vapinaa, unettomuutta) ja käynnin mielenterveyshoitajalla. Hoitaja oli ihan kiva mutta tajusin heti, että se ei ymmärrä mitään mistä puhuin. Kysyi, pitikö äitini minua sylissä. Lopetin sekä lääkkeet että hoitajan alkuunsa. (Siis lopetin käynnit sillä hoitajalla) Silloin opin minulle sopivimmat itsehoitokeinot: olin tarpeeksi pitkään yksin, luin ja kirjoitin paljon sekä vaihdoin työpaikkaa.

Tänä kesänä olen taas lukenut ja kirjoittanut sekä suunnittelen vaihto-opiskelijaksi lähtemistä. Toivottavasti jälkimmäinen johtaa työpaikan vaihtumiseen. Pitkästä aikaa olen saanut nauttia parasta mahdollista lääkettä eli yksin olemista. Paranemisen (?) huomaan siitä, että olen taas aktivoitunut erilaisilla keskustelupalstoilla. Saan näin jäsenneltyä pääni sisustaa. Ei ole helppoa olla minä mutta en kyllä haluaisi olla kukaan muukaan.

Mukavaa syksyä, kanssaintrovertit.

[Öttiäinen]

Minulla todettiin vuosi sitten masennus ja työuupumus. Lääkitys päällä eikä loppua näkyvissä. Vuoden verran olen käynyt terapeutilla. Itse olen saanut terapiasta suunnattomasti apua. Välillä on helpompia jaksoja ja välillä menee sitten taas huonommin. Mutta eihän sen elämän kai ole tarkoituskaan olla aina helppoa...

[end]

Maailma romahti tänään taas täysin mitättömästä syystä, joka tosin on yhteydessä suurempaan psyykkiseen kokonaisuuteen, kun sain epäsuorat pakit täysin tuntemattomalta ihmiseltä facessa. Tuntuu varmasti naurettavalta monessakin mielessä, mut kun viettää todella pitkiä ajanjaksoja keskenään alkaa ripustautumaan pieniinkin oljenkorsiin, jotka voisi elämää parantaa ja tuoda edes jotain kauan kaivattua läheisyyttä. Suomeksi sanottuna tunsin itseni taas niin epäkelvoksi, että aloin hautomaan itsemurhaa, jota on jatkunut enemmän ja vähemmän 2014 syyskuusta lähtien. Edellisen kerran hautomisen lopetti noin vuodeksi se, kun keksin että minähän olen taiteilija ja pystyn muuttamaan negatiivisen seksuaalienergian musiikin muotoon, jota on tullut väännettyä kolme levyä lähinnä omaan pöytälaatikkoon, kun en osaa/halua mainostaa itseäni. Nyt viime aikoina taas olen ollut sitä mieltä, että tekemäni musiikki on roskaa eikä edes se tee minusta kuolematonta. Mitä enemmän yritän räpiköidä pihalle tästä ahdingosta sitä enemmän tunnen itseni epänormaaliksi ja sitä vähemmän uskallan tavata ketään "normaaleja" ihmisiä. Yksinäisyyttä olen hoitanut lähinnä kaljalla tai höpöheinällä jo monta vuotta ja jälkimmäisestä olen ollut pääsemässä viimeaikoina eroon pikkuhiljaa. Olut ei niinkään ole ongelma vaan käytän sitä silloin kun haluan "tiivistää" ajatusta ja saada jostain kiinni kaaoksen keskellä. Tavallaan myös huvittaa elokuvia katsoessa ne ahdistusoireet, joita saan kun näen miten helposti joku muu pystyy ottamaan kontaktia toiseen ihmiseen. En jaksa avautua enempää...