Rekisteröidy    Kirjaudu sisään    Keskustelualue    Käyttäjät   Etsi    UKK

Etusivu » Yleiskeskustelu » Ihmissuhteet




  • Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 148 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3, 4, 5 ... 15  Seuraava
    Kirjoittaja Viesti
     Viestin otsikko: Introvertti parisuhteessa
     Viesti Lähetetty: 19.08.2014 21:48 
    Poissa

    Liittynyt: 19.08.2014 21:36
    Viestit: 6
    Monia kuukausia olen jo tätä foorumia lueskellut, mutta suoranaisesti en ole nähnyt tällaista ketjua vielä. Veikkaanpa kuitenkin, että mulla on kohtalotovereita.

    Oon seurustellut yli vuoden poikaystäväni kanssa. Riitaa tulee yleensä etenkin yhdestä asiasta... yhteisestä ajasta. Olen moneen kertaan selittänyt, mitä introverttius on ja sitä, että oman ajan tarpeellani ei ole mitään tekemistä hänen "rasittavuutensa" takia, vaan ihan oman itseni. Hän on myöskin mielestäni introvertti, mutta on jollakin tavalla "tarvitsevampi" kuin minä, ja haluaisi olla kanssani aina kun minulle vain sopii.

    Alan kuitenkin olla väsynyt siihen, että tunnen syyllisyyttä tästä oman tilan tarpeesta. Omaan toki enemmän mielenkiinnonkin kohteita, ja yritän jakaa näitä asioita tarpeeksi jokaisen viikon varrella; hyviä, syvällisiä ystävyyssuhteita, koulu ja harrastukset. Tuntuu kuitenkin, että joudun aina jollakin tapaa selittelemään sitä, jos haluan viettää yhden päivän vaikka ihan "yksin".
    Tämä tarve lisääntyy, mitä enemmän stressitekijöitä elämässäni on. Mitä enemmän päiväohjelmaa (koulu/työ, pakolliset kotityöt/läksyt), sitä enemmän tarvitsen omaa tilaa.

    Olen niin kovin mukavasti tässä omassa sievässä kämpässäni. Ajatus yhteenmuutosta tuntuu jotenkin ihan kauhealle luopumiselle. Toki, jos asunto olisi vaikkapa 100m2 niin olisihan siinä tilaa olla omassa päädyssä taloa, mutta yhteenmuutossa tilaa tulisi olemaan rajallisesti. Olemme muutamaan otteeseen puhuneet muutosta, ja vaikka hänkään ei ole koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä, niin hän on kuitenkin valmiimpi yhteenmuuttoon kuin minä. Onneksi ei painosta siihen (vielä). Aikaa kuluu, ja kyllä itsekin olen sitä mieltä, että eri tavalla toista oppii tuntemaan kun muuttaa yhteen.

    Ja tässä tulee sitten se fiilis omasta kummallisuudesta; koen yhteiskunnan odotukset painostavina. Minua ei kiinnosta leikkiä kotia kenenkään kanssa, haluaisin mieluiten parisuhteen jossa nähdään 1-2 päivää viikossa, kummallakin omia mielenkiintoisia juttuja mitä tekevät (ihan sama mitä se tekeminen on, virkkausta vaikka). En myöskään halua lapsia, koska lapsilleni en voisi enää sanoa, että äiti tarvitsee nyt omaa aikaa.. Kaikki tämä "yhteiskunnan normaalius" on minun ajatusmaailmassa yhtenä sanana: "overwhelming". Siksi englanniksi, koska se kuvaa olotilaani kaikesta tästä. Mutta ehkä minä olen itse vain rajoittunut, tai en edes tiedä paremmasta?

    Haluaisin kuulla kokemuksia, miten te muut introvertit luovitte parisuhteissanne? Miten olette löytäneet tasapainon suhteissanne? Vai oletteko "päättäneet" olla yksin? Olisin kiinnostunut kuulemaan.

    Ja hei, kiitos jos jaksoit lukea :).


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 21.08.2014 22:14 
    Poissa

    Liittynyt: 15.04.2013 15:09
    Viestit: 109
    Paikkakunta: Yläne
    Tjaa. Meikäläisen "tasapaino" tässä avioliitossa johtunee lähinnä siitä, että vaimoni on laivalla töissä ja siksi aina viikon kerrallaan pois kotoa. Siinä on yleensä riittävästi aikaa mulle latautua sitä kotonaolo-viikkoa varten.

    Lomat voivat olla pahaa aikaa, etenkin loppuosaltaan. Musta tulee hieman äksy jos en saa olla tarpeeksi yksin ja ladata akkuja.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 23.08.2014 22:09 
     
    Meillä mies ymmärtää mun tarpeen olla välillä yksin ja hänellä on (onneksi) oma harrastus joka vie pois kotoa vaikka koko viikonlopuksi :D Lapsikin meillä on ja sehän onkin sitten haastavampi juttu. Sen oman ajan saa yleensä vain silloin, kun poika nukkuu päikkäreitä tai käy yöunille. Mutta eipä tuo lapsonen ikuisuutta helmoissa roiku ;) Oma on kuitenkin aina oma, poikaa tulee kaivattuakin työpäivien aikana.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
      
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 24.08.2014 18:50 
     
    Meillä oli miehen kanssa alkuun etäsuhde, joten minulle tuli tavallaan "pehmeä lasku" parisuhteeseen. Yhteen muutto tuntui sen etäilyn jälkeen tosi helpolta -tosin olin niin lääpälläni mieheen että en tainnut edes hirveästi sitä asiaa harkita. Mies kysyi, että mitäs jos muuttaisin luokseksi, mihin minä totesin, että "okei, olen sen-ja-sen viikon ulkomailla, muuta vaikka silloin niin mun ei tarvitse osallistua muuttoon." Ja sitten se muutti.

    Minä olin meistä alkuun varmaan se tarvitsevampi osapuoli, yllättävää kyllä. Kun minulla ei ole koskaan ollut juurikaan ystäviä ja olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle niin ei ollut harrastuksiakaan. Ajan kanssa tilanne on nyt tasaantunut ja annamme toisillemme tilaa -mies onneksi ymmärtää varsin hyvin minun tarpeeni saada olla rauhassa. Toisaalta nyt kun oltiin lomalla pari viikkoa koko ajan yhdessä niin alkoi kyllä vähän pinna kiristyä. Tai siis mies kävi harrastuksissaan ja mökillä tehdään omia juttujamme eikä mitenkään välttämättä juuri jutella, mutta kun se oli koko ajan siinä. Mutta siitä selvittiin.

    Lapsien kanssa elämisestä ei minullakaan tulisi mitään, kun koirankin tuntuu välillä vaativan liikaa huomiota. Aikuisen miehen sentään voi jättää huomiotta jos haluaa.

    Noin muuten musta tuntuu että yhdessä asuminen on kuitenkin paljon helpompaa kuin se, että tavattaisiin pari kertaa viikossa. Kun nyt se yhdessä olo on rutiinia. Jos tavattaisiin vain pari kertaa viikossa, tapaamiset saisi kovasti painoarvoa ja minulle tulisi sellainen olo, että en mä ehkä haluakaan nähdä sitä, olen mieluummin yksin kotona. Siis vaikka toinen olisi kuinka ihana ja rakas. Nyt kun asutaan yhdessä, mies menee ikään kuin siinä sivussa. Niin että voi olla, Intro, että pelkäät yhteenmuuttoa suotta, on mahdollista että se helpottaa asioita. Koska sitten kun asutaan yhdessä ei sitä toista tarvitse huomioida niin hirveästi ja tavallaan olla niin kauhean ihastunut kuin silloin kun "vaan" seukataan. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

    Meillä mies on ollut nyt viikon reissussa ja vähän melkein jännittää sen kotiintulo. Minulla menee aina aikaa orientoitua siihen, että nyt ollaan taas yhdessä. Siksi minulle sopii paremmin yhdessä asuminen, muuten kaikki aikani menisi vaan orientoitumiseen ja uupuisin siihen.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
      
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 24.08.2014 20:37 
    Poissa

    Liittynyt: 19.08.2014 21:36
    Viestit: 6
    Kiitos kommenteista! Etenkin Passepartout, sinulla oli hyviä näkökulmia. Olen itsekin tuota pohtinut, että noinhan se voi hyvinkin olla. Todennäköistähän tuo yhteenmuutto olisikin aika piakkoin (puolen vuoden sisään), koska tapaamisten järjestämisestä alkaa muodostumaan itselle jo hieman stressin poikasta koska koulu/työ-kuvio vie yksinkertaisesti niin paljon aikaa, että olisi jo senkin takia helpompaa asia saman katon alla.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 29.08.2014 02:56 
    Poissa
    Ylin auktoriteetti
    Avatar

    Liittynyt: 25.02.2013 16:00
    Viestit: 98
    Paikkakunta: Turku
    Miten saada introvertin ja ekstrovertin parisuhde toimimaan?

    Tuossa yksi ketju jonka satuin löytämään. Sivuaa tätä aihetta aika läheltä, vaikkakin tuossa tapauksessa on useampia komplikaatioita.

    _________________
    Question everything. Learn something. Answer nothing. -Euripides


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 07.09.2014 23:21 
     
    Sanoisin, että jos jo pelkkä ajatus yhteenmuutosta ahdistaa ja tuntuu siltä, että joudut luopumaan paljosta niin älä muuta. Ainakaan vielä.

    Itse muutin tammikuussa miehen luo rahallisista syistä ja siksi, että oli hankalaa ilman autoa palloilla eläinten kanssa kahden asunnon välillä. Virhe. Harmitti jo muuttoa tehdessä ja harmittaa edelleen. Nyt on taas autokin käytössä ja olen alkanut katsoa itselleni asuntoa. Lähipiirihän ei tätä ahdistustani ymmärrä ja hämmästelevät miten mies olisi vielä valmis jatkamaan seurustelua jos muutan pois. Eikä mieskään tästä riemuissaan ole, muuttaisi mielellään kanssani esim. kolmioon mutta en tiedä auttaisiko sekään.

    Suurin osa tavaroistani on varastossa, koska eivät tänne asuntoon mahtuneet. Tuntuu ettei ole mitään omaa, eikä tämä paikka tunnu kodilta. Olin juuri saanut aiemman asunnon mieleisen näköiseksi ja tykkäsin olla siellä. Vaikka mulla on "omaa aikaa" esim. miehen töiden takia niin se ei vaan tässä kämpässä tunnu samalta kuin omassa.

    Olen myös alkanut miettiä onko parisuhde mua varten, kun tuntuu että pitäisi antaa niin paljon itsestään. Paras tilanne olisi oma koti, sellainen kevyt suhde jossa nähdään silloin kun molemmille sopii, eikä olisi mitään paineita yhteenmuutosta, kihloista, lapsista.

    Huh, sori jos avauduin. :oops: Löysin ensimmäistä kertaa tämän sivuston ja niin. Olen aika helpottunut.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
      
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 08.09.2014 01:22 
    Poissa
    Ylin auktoriteetti
    Avatar

    Liittynyt: 25.02.2013 16:00
    Viestit: 98
    Paikkakunta: Turku
    Yksi mahdollisuushan on todellakin kolmio tai neliö, jossa molemmilla on omat huoneet. Ei ehkä kaikkein perinteisin ratkaisu, mutta ainakin se takaa sen, että molemmilla on täysin oma tila johon voi vetäytyä.

    _________________
    Question everything. Learn something. Answer nothing. -Euripides


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 13.09.2014 11:02 
    Poissa

    Liittynyt: 19.08.2014 21:36
    Viestit: 6
    Vieras, ymmärrän hyvin tunteesi ja tuo miten kuvailit fiiliksiäsi yhteenmuuton jälkeen on ehkä se mitä eniten pelkään itsekin. Tosin onneksi tuolla miesystävällä ei ole mieletön kiire yhteenmuuttoon, joten saan rauhassa totutella ajatukseen. Mutta ehdottomasti, kolmio täytyisi olla, jotta olisi se oma tila ja toisekseen ei tarvitsisi kaikkia vaivalla hankittuja huonekaluja ruveta kummankaan osapuolen myymään.

    Ystävien suhdejuttuja kuunnellessa olen myös huomannut sen, että ihmisillä on ylipäätään varsin erilaisia tarpeita yhdessäololle; jotkut tarvitsevat todella tiivistä tapailua ja yhdessäoloa, toiset pitävät tarpeellisena sitä, että ns henkinen yhteys säilyy, vaikka ei koko ajan nyhjääkään toisen kyljessä. Itse olen aina ollut hyvin itsenäinen, ja se tuntuu olevan monelle miehelle vaikea pala. Ehkä itse kuulun siihen kategoriaan, jolla parisuhde parhaimmillaan on sitä henkistä yhteyttä, ja yhdessäolon määrälle ei aseteta niin valtavia paineita, vaikka toki haluan viettää aikaa rakkaani kanssa. En vain anna parisuhteelle niin suurta painoarvoa, etten ehtisi näkemään joka viikko myös 1-2 kertaa ystäviäni ja harrastamaan.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viesti Lähetetty: 03.12.2014 19:29 
    Poissa

    Liittynyt: 03.12.2014 11:54
    Viestit: 5
    Minä olen huomannut suhtautuvani kumppaniini huomattavasti vähemmän introverttimäisesti, kuin suhtaudun muihin ihmisiin. Muiden ihmisten seuraa jaksan tilanteesta ja ihmisestä riippuen joko vain muutaman tunnin tai oikein mukavassa tilanteessa kaksi vuorokautta, mutta kumppanini seurasta olen nauttinut sata prosenttisesti silloinkin, kun olemme olleet yhdessä kokonaisen viikon. Hänen seuransa ei ole vielä kertaakaan rasittanut minua, enkä ole koskaan joutunut tai edes halunnut vetäytyä hänen kanssa ollessani omiin oloihini. Yleensä kun olen ollut jonkun ihmisen seurassa vuorokauden tai pidempään, pidän häneen mielelläni etäisyyttä useamman viikon tai jopa kuukausia, mutta kumppanini kanssa vietän aikaa kerran kahdessa viikossa, eikä se ole mielestäni ollenkaan liian usein. Minulle ei tule mieleeni ketään muuta ihmistä, johon olisin suhtautunut yhtä sosiaalisesti.

    Yhteenmuuttoon en ihan vielä olisi kuitenkaan valmis, vaikka ajatus siitä tuntuu toisaalta kovin kiehtovalta. Se muuttaisi kuitenkin elämääni niin paljon, että siihen ajatukseen minun täytyy ensin saada totutella aivan kaikessa rauhassa. Niin paljon, kuin kumppaniani ikävöinkin ja tunnen usein olevani oikeasti yksinäinen ilman häntä, rakastan kuitenkin yksin asumista, sillä saan olla rauhassa ja tehdä sitä, mitä itse haluan.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
    Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
     
    Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 148 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3, 4, 5 ... 15  Seuraava

    Etusivu » Yleiskeskustelu » Ihmissuhteet


  • Paikallaolijat

    Rekisteröityneet käyttäjät:
    Ei rekisteröityneitä käyttäjiä

     
     

     
    Voit kirjoittaa uusia viestejä
    Voit vastata viestiketjuihin
    Et voi muokata omia viestejäsi
    Et voi poistaa omia viestejäsi
    Voit lähettää liitetiedostoja.

    Etsi tätä:
    Hyppää:  
    cron
    Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com