Introvertti parisuhteessa

Kaikki ihmissuhteisiin liittyvät aiheet.
Avatar
Viiivi
Viestit: 20
Liittynyt: 20.03.2015 07:55
Paikkakunta: Pirkanmaa
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Viiivi » 11.04.2015 22:57

Toi toimii varmasti kahden aikuisen suhteessa, mutta homma kusee jos kuvioissa on lapsia jotka se kotona viihtyvä hoitaa yksin, eikä näin ollen saa oikeastaan koskaan sitä omaa aikaa latautumiseensa.
Ugh... Do I really have to go? I would much rather stay home look like shit and do nothing.

Geith
Viestit: 46
Liittynyt: 07.04.2015 20:36
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Geith » 11.04.2015 23:03

Mutta Viivi sun tilannetta en kyllä haluais! Eli pitäisin huolen siitä, että toinen ei ala pitää mua itsestään selvänä tai kotityöorjana. Sitähän se himassaolostanauttiminen EI saa olla ja toisen täytyy se ymmärtää. Oli niitä lapsia/eläimiä/kotiyritys tai sitten ei, niin hommia ei saa sälyttää toiselle vain sillä varjolla, että toinen haluaa olla himas. Ja toisaalta siihen ei pidä alistuakaan vaan täytyy pitää kiinni siitä omasta ajasta (mä pidän välillä liiankin kovasti kiinni).

Mutta se, että, jos jommankumman tai molempien osalta on vaikea löytää yhteistäaikaa tai huomiota - oli se yhdistelmä mikä hyvänsä - niiin silloin kannattaa miettiä, onko kyseessä edes parisuhde..
Ole oma itsesi ja muutu. Muutahan sinä et voi.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 11.04.2015 23:08

Geith kirjoitti:Minä en pitäisi itseäni "status-palkintona", jos toinen halutessaan seilaa pitkin maailmaa ja rientoja ja mä halutessani seilaan mielen rantoja himas. Kumpikin saa tehdä juuri sitä, mistä diggaa. Kyllä mäkin sitä yhteistäaikaa vaatisin tietenkin ja huomiota. Sitä yhteistä aikaa olisi katso sitten, kun itse on saanut tarpeeksi "ladata akkuja"/olla yksin/harrastaa ja kun toinen on riennellyt tarpeeksi myöskin. Ja miksei intro-ekso-parilla voisi olla yhteinenkin harrastus?;) Siinähän sitä aikaa viettäisi juuri kuin kummallekin sopii - huomiota unohtamatta. Itse siis näen, että tämä on mahdollista. Intro-Intro-parissa saattaa helposti käydä niin, että molemmat nyhjäävät vain toisella puolen taloa/kaupunkia..
Tämäkin on varmaan pitkälti täysin ihmisriippuvainen kysymys. Musta vaan helposti tuntuisi ekstrovertin kanssa seurustellessa siltä, että se toinen on mulle tärkeämpi kuin minä hänelle. Vaadin mielestäni kuitenkin varsin paljon huomiota ja sitä yhteistä aikaa ja sitä voi olla vaikea järjestää, jos toiselle se tarkoittaa kotosalla olemista ja toiselle viihteelle menemistä. Tästä voi tulla helposti riitoja. Vaikea myöskään hakea kompromissia, kun ekstro tylsistyy kotona ja minä puolestani introna palan ihan loppuun jossain vilskeessä.

Uskoakseni hakemani "henkinen yhteyskin" on mulle helpompi saavuttaa toisen ajattelevaisen intron kuin ekstron kanssa. Siitä kumppanista kun hyvin todennäköisesti muodostuisi mulle (luonnollisesti) todella tärkeä, että musta tuntuisi puolestaan hyvin pahalta jos toinen mieluummin viilettää pitkin kaupunkia kun on minun kanssani.

Voihan tietysti intro-intro suhteessakin olla omat haasteensa. Lähinnä kuitenkin ajattelen niin, että jos rakastan jotakuta - hän hyvin epätodennäköisesti edes kuluttaisi akkujani ollessaan samassa tilassa. Siinä myös ymmärtää hyvin toisen tarpeet kun itsellä on samanlaiset. Voi suoraan sanoa miltä tuntuu, kun tietää että toinen tietää nämä kuviot eikä pahastu tai ymmärrä väärin.

Vaikka introverttiys lähinnä kuvastaakin vain sisäänpäinkääntyneempää luonnetta, on monilla introverteilla paljon juuri niitä ominaisuuksia joita muutenkin kumppanissani haen. :)

Passepartout

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 13.04.2015 14:10

niksuu93 kirjoitti: Juuri tätä hain, minkä Viiivi meille osasikin kertoa. Myös minä tuntisin itseni tavallaan" hyväksikäytetyksi" tällaisessa suhteessa, että toinen huitelee aina jossain muualla ja minä nökötän yksin kotona. Se ei ole mikään puolustus, että kun minä haluan olla kotona että asia olisi ok. Ei se mene silleen, että se toinen osapuoli käy vaan silloin kotona kun sitä huvittaa ja on seurassani vain silloin kun hänellä aikaa riittää. En ole mikään itsestäänselvyys, palkinto joka odottaa häntä kotona bilettämisen jälkeen. Mulle itselleni kun seurustelukumppani olisi tärkeintä koko maailmassa, en aio ruveta suhteeseen jossa itse taas olisin "vain osa pakettia". En todellakaan.

Mulle tällainen suhde ei siis merkitsisi yhtään mitään, koska olisin jokatapauksessa aina yksin - etenkin henkisesti.
Et mitenkään välttämättä suhteessa kokisi asioita noin. Ei se, että toisella on kodin ulkopuolista elämää tarkoita, että kumppani olisi jotenkin vähäarvoisempi. Yhtä hyvin minun mieheni voisi kokea, että taas se vaimo vaan lukee ja hymähtelee yksitavuisia vastauksia juttuihini ja olen sille vaan osa pakettia enkä elämän tärkein asia, yhyy. Ihminen voi tehdä ihan hyvin omia juttujaan vaikka olisi samassa tilassa ja toinen voi kokea itsensä laiminlyödyksi tai sitten voi olla vaikka etäsuhde missä nähdään kerran kahdessa viikossa eikä ihminen tunne itseään lainkaan laiminlyödyksi. Ei se tunneissa mitattu aika mitä vietetään saman katon alla ole mitenkään merkittävä tekijä parisuhteessa. Paitsi jos sitä on liikaa.

Se kumppani voi katsos hyvinkin olla maailman tärkein asia mutta silti ihminen tarvitsee myös omia juttujaan. Sen alkuvaiheen jälkeen tuskin kukaan jaksaa täysin symbioottista parisuhdetta.

On myös tosi outoa että ajattelet heti, että jos kumppani ei ole kotona, se on bilettämässä, ja sinä olisit vain palkinto joka odottaa kotona bilettämisen jälkeen. Ihmisillä voi olla aika paljon muitakin syitä lähteä pois kotoa kuin biletys.

Muutenkin parisuhteessa on kyse antamisesta, ei saamisesta. Ei pitäisi ajatella vain, että mitä minäminäminä haluan parisuhteelta. Täytyy kysyä myös mitä annettavaa itsellä on toiselle.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 13.04.2015 15:45

Passepartout kirjoitti:Et mitenkään välttämättä suhteessa kokisi asioita noin. Ei se, että toisella on kodin ulkopuolista elämää tarkoita, että kumppani olisi jotenkin vähäarvoisempi. Yhtä hyvin minun mieheni voisi kokea, että taas se vaimo vaan lukee ja hymähtelee yksitavuisia vastauksia juttuihini ja olen sille vaan osa pakettia enkä elämän tärkein asia, yhyy. Ihminen voi tehdä ihan hyvin omia juttujaan vaikka olisi samassa tilassa ja toinen voi kokea itsensä laiminlyödyksi tai sitten voi olla vaikka etäsuhde missä nähdään kerran kahdessa viikossa eikä ihminen tunne itseään lainkaan laiminlyödyksi. Ei se tunneissa mitattu aika mitä vietetään saman katon alla ole mitenkään merkittävä tekijä parisuhteessa. Paitsi jos sitä on liikaa.

Se kumppani voi katsos hyvinkin olla maailman tärkein asia mutta silti ihminen tarvitsee myös omia juttujaan. Sen alkuvaiheen jälkeen tuskin kukaan jaksaa täysin symbioottista parisuhdetta.

On myös tosi outoa että ajattelet heti, että jos kumppani ei ole kotona, se on bilettämässä, ja sinä olisit vain palkinto joka odottaa kotona bilettämisen jälkeen. Ihmisillä voi olla aika paljon muitakin syitä lähteä pois kotoa kuin biletys.

Muutenkin parisuhteessa on kyse antamisesta, ei saamisesta. Ei pitäisi ajatella vain, että mitä minäminäminä haluan parisuhteelta. Täytyy kysyä myös mitä annettavaa itsellä on toiselle.
En ehkä osannut ilmaista tuntemuksiani oikein. En missään nimessä tarkoittanut, että minun tarpeeni olisi ykkössijalla tai että kaikki kotoa poistuminen olisi jotain laiminlyömistäni. Tuo biletyskin oli vain esimerkki, ei koko totuus. Enkä tietenkään tarkoittanut että pitäisi kokoajan kyhnöttää yhdessä, kieltämättä vähän oli hankala ajatuksiani sanoiksi pukea ja taisin epäonnistuakin siinä aina totaalisesti.

Mikäs tietysti minä olen sanomaan, mitä eläminen ekstrovertin kanssa olisi - eihän mulla ole mitään kokemusta kummastakaan tyypistä. Lähinnä vain meinaan että olen nähnyt sivusta mitä ekstrovertin kanssa eläminen meinaa, myös ystävien kohdalla, eikä se ole se mun juttu. Kaikki tuntemani tuttunikin ovat kaikenlisäksi vielä syyllistäneet, kun "minusta ei saa ikinä seuraa mihinkään aktiviteetteihin", joten tunnen olevani ekstrojen kanssa helposti jotenkin vähempiarvoisempi, huonompi. Tavallaan saa helposti sellaisen käsityksen, että ekstron toiminta on normaalia ja näistä sitä hyväksyttävämpää ja jotta korttitalo pysyisi kasassa, introvertin on uhrauduttava. Sen takia esimerkiksi suhteessakin ekstron kanssa voin jotenkin helposti kuvitella tilanteen, jossa toinen on lauantai-iltana ulkona kavereidensa kanssa, valittaen "kuinka miestään ei saa ikinä lähtemään minnekään" ja lähtiessään nyyhkyttäessä "että kait se on pakko palata kotiin sen nössykän luo". Voi olla että olen paranoidi, mutta sellaiseksi on taitanut tulla kaiken kokemansa jälkeen. Mulle siis tämä minua suurempi sosiaalinen elämä ei siis varsinaisesti ole se ongelma, vaan siitä aiheutuvat ongelmatilanteet ja ajatuslenkit.

Minulla on aika läheistä kokemusta tällaisesta asettelusta, ei välttämättä omalla kohdalla mutta kuitenkin melko läheltä. Ja usein se on juuri näin mennyt. En sano ettäkö näin olisi kaikkien kohdalla, mutta mulla henkilökohtaisesti on varsin huonot kokemukset tästä asettelusta.


Tässä kappaleessa aika hyvin kiteytettynä se asianhaara, jonka osasin paremmin sanoiksi pukea:
niksuu93 kirjoitti:Tämäkin on varmaan pitkälti täysin ihmisriippuvainen kysymys. Musta vaan helposti tuntuisi ekstrovertin kanssa seurustellessa siltä, että se toinen on mulle tärkeämpi kuin minä hänelle. Vaadin mielestäni kuitenkin varsin paljon huomiota ja sitä yhteistä aikaa ja sitä voi olla vaikea järjestää, jos toiselle se tarkoittaa kotosalla olemista ja toiselle viihteelle menemistä. Tästä voi tulla helposti riitoja. Vaikea myöskään hakea kompromissia, kun ekstro tylsistyy kotona ja minä puolestani introna palan ihan loppuun jossain vilskeessä.

Uskoakseni hakemani "henkinen yhteyskin" on mulle helpompi saavuttaa toisen ajattelevaisen intron kuin ekstron kanssa. Siitä kumppanista kun hyvin todennäköisesti muodostuisi mulle (luonnollisesti) todella tärkeä, että musta tuntuisi puolestaan hyvin pahalta jos toinen mieluummin viilettää pitkin kaupunkia kun on minun kanssani.

Voihan tietysti intro-intro suhteessakin olla omat haasteensa. Lähinnä kuitenkin ajattelen niin, että jos rakastan jotakuta - hän hyvin epätodennäköisesti edes kuluttaisi akkujani ollessaan samassa tilassa. Siinä myös ymmärtää hyvin toisen tarpeet kun itsellä on samanlaiset. Voi suoraan sanoa miltä tuntuu, kun tietää että toinen tietää nämä kuviot eikä pahastu tai ymmärrä väärin.

Vaikka introverttiys lähinnä kuvastaakin vain sisäänpäinkääntyneempää luonnetta, on monilla introverteilla paljon juuri niitä ominaisuuksia joita muutenkin kumppanissani haen.
Mulla nimittäin vaivaa oikeastaan kaikissa sosiaalisissa suhteissani tämä sama vaiva. Se toinen on AINA mulle tärkeämpi kuin minä sille. Kun toisella on suunnilleen 100 kaveria ja tuttavaa, mihinkäs minä sieltä joukosta erotun. Itse kun voi antaa toiselle oikeastaan kaiken osaamansa huomion ja ei saa juuri mitään koskaan takaisin. Pelkään että parisuhteessa ekstron kanssa kävisi juuri samoin. Ja sitten mitä tulee yhteiseen aikaan, sitäkin voi tosiaan olla vaikea järjestää kun molemmilla on hyvin erilainen käsitys siitä miten sitä haluaa viettää.

Tämän ainakin osaan ilmaista oikein: Henkinen yhteys on mulle parisuhteessa niin tärkeä asia, että uskon (en siis tiedä varmuudella) sen olevan helpompi saavuttaa toisen intron kuin ekstron kanssa. Ja vaikka introverttiys kuvaakin lähinnä vain sisäänpäinkääntyneempää luonnetta, on introissa usein paljon muitakin ominaisuuksia joita kumppanissani haen. Siis luonne sekä arvo- ja ajatusmaailma kohtaa mulla helpommin toisen introvertin kanssa.

En siis sano että näin olisi kaikilla, mutta näin siis mulla.

Passepartout

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 13.04.2015 19:06

Meillä kyllä toimii ihan hyvin vaikka mies on ekstrovertimpi kuin minä -tosin se on luultavasti ambivertti, koska se ei omien sanojensa mukaan tarvitse muita ihmisiä. Meillä on alusta asti ollut sellainen diili, että mies menee ja mies tekee ja mies vastaa itse tekemisistänsä (vai miten se vänrikki Koskelan sitaatti menee) ja minä lähden mukaan jos sattuu huvittamaan. Eikä kumpikaan mun käsittääkseni tunne olevansa laiminlyöty.

Väittäisin myös että meillä on poikkeuksellisen syvä henkinen yhteys. Parisuhteessa vaan ihminen viimeistään oppii sen että kukaan toinen vaan ei ymmärrä sinua sataprosenttisesti. Koskaan. Muistan miten meillä oli lukion psykologian kurssilla joku terapeutti kerran luennoimassa ja se sanoi: "Jos ette muista tästä luennosta mitään muuta, niin painakaa mieleenne, että ihminen on viime kädessä aina yksin."

Jankutan tästä vain siksi että mun mielestäni ei ole välttämättä viisasta asettaa itselleen mitään sääntöjä tai rajoitteita parinvalinassa. Tyyliin: "Tuo kyllä tuntuisi niin ihanalta, mutta se ei käy, koska se polttaa tupakkaa/ei ole korkeasti koulutettu/on liian ekstrovertti". Ihminen on kuitenkin niin paljon enemmän kuin yksittäinen ominaisuus. Kerrataan taas kerran: ekstroversio ei kerro mistään muusta kuin siitä, saako ihminen energiaa muista ihmisistä vai yksinolosta.

Tietysti voi olla että yltiointrovertti ja yltioekstrovertti joutuu hakemaan niitä yhteisiä pelisääntöjä enemmän kuin lähempänä toisiaan olevat, mutta ei ole mitään syytä miksei kumppani voisi olla ekstroverTIMPI kuin itse on. Luultavasti siitä on pelkkää hyötyä jos toinen on voimakkaan introvertti. Meillä ainakin on ollut.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 13.04.2015 19:40

^ Ymmärrän kyllä hyvin kantasi. Täällä taas kun itse on käytännössä ainut introvertti koko porukasta, niin tuntee itsensä siksi niin orvoksi. Kaikki muut kaipaavat vähintään jossain määrin ihmisiä ympärilleen ja pitävät sitä "outona" jos joku viihtyy mieluummin yksin. Mulla vain ongelma näissä (lähes) kaikissa sosiaalisissa suhteissa on ollut juuri tuo, että pysyäkseen toisen kanssa väleissä - minun on lähes aina mentävä toisen toiveiden mukaan. Muuten tulee hyvin äkkiä dumppaus ja siirtyminen seuraavaa henkilöön. Minulle introverttina ominainen käytös ei siis ole riittänyt vaan minun on täytynyt aina esittää pitääkseni toisesta kiinni. Muuten hän on tylsistynyt seurassani hyvin nopeasti ja tuttavuus kariutunut yhtä nopeasti kuin alkanutkin. Tämä sama toistunee helposti myös parisuhdemarkkinoilla.

Jos jotain aivan pientä "ihastumisen" tynkää onkaan koskaan kohdallani ollut, mä olen suorastaan jopa ahdistunut näissä kuvioissa. Toinen ekstroverttina on aivan liian "agressiivinen" minuun nähden ja saa minut tuntemaan helposti oloni epämukavaksi, kun kokoajan huomauttaa että "miksi olet tommonen, miksi olet niin hiljainen, miksi et viihdy ihmisten ilmoilla, mikset käy baareissa, mikä sua vaivaa" jne.. Varmaan juuri tästä tulee tämän ekstro-intro -suhteen vaikeus minulle. Kaikki ihmiset ovat minusta AIVAN liian hyökkääviä, yliaktiivisia ja päälle tunkevia. Siis suurin piirtein pitäs olla viikon sisällä ensitapaamisesta yhteenmuuttamassa ja vakuuttamassa rakkauttaan toisella tapaamisella. Mitäpä siihen introverttina oikein vastaamaan kun toinen kertoo olevansa ihan "lääpällään" ja itse ei koe samoin, ainakaan IHAN näin nopeasti...

Voi tietysti osa näistä tuntemuksistani olla ihan itsetunnostani ja yleistyneestä ahdistuneisuudestakin aiheutuvaa. Mutta tosiaan vaan ongelmaksi ekstrojen kanssa kohdallani usein muodostuu se, että olemme aivan liian erilaisia. Emme jaa samoja tavoitteita elämässämme, emme tykkää samoista asioista ja elämme muutenkin elämäämme aivan eri tavalla. Toinen juttu on sitten juuri tuo tunne vähempiarvoisuudesta joka nousee pintaan, kun toinen jatkuvasti motkottaa siitä "kun ei ikinä käydä missään" tai "susta ei ikinä saa seuraa minnekään" jne.. Jotkut myös suoraan ovat kysyneet ihmetellen, että "miksi sua ei kiinnosta viihteellä olo" tai "miksi et lähde ikinä minnekään". Jaa-a, en oikein osaa vastata. Ei ole vain mun juttu. En minä mahda sille mitään että aivoni eivät ole kiinnostuneet samoista asioista. Tässä vaiheessa yleensä sitten tapahtuu se U-käännös kiinnostuneisuuden ja tylsistymisen/pettymyksen välillä. Yleensä siis ongelmaksi muodustuu juuri se, etteivät ihmiset ymmärrä introvertiuttani. Moni kun luonnollisesti haluaisi myös kumppaninsa mukaan näihin kaikkiin omiin rientoihinsa ja loukkaantuvat jos näin ei tapahdukaan.

Alku siis saattaisikin mennä ihan hyvin, mutta heti kun toinen huomaa että liika hiljaisuuteni/ujouteni/passiivisuuteeni ei olekaan väliaikaista vaan pysyvä tila, niin homma kariutuu siihen. Ja pakko myöntää että henkilökohtaisesti en vain pidä välttämättä sellaista jatkuvasti pälättävää, aina äänessä olevaa seurapiiritapausta kovinkaan kiinnostavana. Hiljaisemmat ja omaperäisemmät ihmiset ovat paljon kiinnostavampia. :)

En myöskään halua asettaa mitään erityisiä sääntöjä tällekään rintamalle. Mutta kyllä se kuitenkin vaan niin on että kun itse on absolutisti, ei pahemmin viikonloput baarissa istuvien seura kiinnosta. Tai kun itse on hiljaisempi, ei jaksa mitään jatkuvasti pälättävääkään tapausta kuunnella. Mitkään koulutus/elämäntilanne/historia -asiat eivät minua juurikaan kiinnosta, vaan se itse ihminen kokonaisuutena. Minulle siis lähtökohtaisesti työtön kouluttamaton ihminen on yhtä kiinnostava kuin yliopiston käynyt alansa johtaja.

Geith
Viestit: 46
Liittynyt: 07.04.2015 20:36
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Geith » 13.04.2015 20:15

miksuu:

Varmaan tiesitkin tämän, mutta jokin ihme tarve mainita silti.. eksoistakin huomattava vähemmistö loppupeleissä istuu siellä baarissa ja vielä harvempi yökerhoissa. Ymmärsin, että annoit biletyksen ja baarit esimerkkinä, mutta silti.

Monilla eksommeillakin on mielenkiintoisia harrastuksia/mielenkiinnon kohteita ja ajatuksia, siksi tykkään tutustua erilaisiin ihmisiin (jaksamisen mukaan). Etenkin nämä puheliaammat miellyttävät toisinaan siksi enemmän, että he osaavat ja pystyvät kertomaan kokemuksiaan enemmän ja ainakin mun tuttavapiirissä kaikkein puheliaimmat ovat vain tyytyväisiä, kun saavat itse pälpättää ja mä oon vain hiljaa ja imen rivien välistä sen mua kiinnostavan jutun. Toinen on kans se, että etenkin koirapiireissä tuntuu olevan paljon enemmän eksoja. Itse olen enemmän intrompi. Eli sama mielenkiinnon kohde mutta kaksi eri tapaa lähestyä ko harrastusta. Jo tuo asettelu tuo niin paljon enemmän näkökulmaa ja laajuutta koko touhuun ja etenkin toisten kanssa koirista keskusteluun. Annoin tuon esimerkkinä oikeastaan siksi, että jos ajateltaisiin parisuhdetta, niin ekso-intro-parilla voi olla se yhteinenkin harrastus/mielenkiinnonkohde, eli jos kysymyksessä on se, että miten sitä aikaa tällaisessa parisuhteessa viettäisi, niin tuo on yksi mahdollisuus: harrastaa yhdessä, ei "pelkästään" olla. ;)

En nyt tiedä, osasinko itsekään muotoilla ajatuksiani siten, että niistä kiinni saisi.. Mutta toivottavasti en ainakaan kuulostanut liian "neuvovalta". :D
Ole oma itsesi ja muutu. Muutahan sinä et voi.

Geith
Viestit: 46
Liittynyt: 07.04.2015 20:36
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Geith » 13.04.2015 20:28

niksuu93 kirjoitti:

Voi tietysti osa näistä tuntemuksistani olla ihan itsetunnostani ja yleistyneestä ahdistuneisuudestakin aiheutuvaa. Mutta tosiaan vaan ongelmaksi ekstrojen kanssa kohdallani usein muodostuu se, että olemme aivan liian erilaisia. Emme jaa samoja tavoitteita elämässämme, emme tykkää samoista asioista ja elämme muutenkin elämäämme aivan eri tavalla. Toinen juttu on sitten juuri tuo tunne vähempiarvoisuudesta joka nousee pintaan, kun toinen jatkuvasti motkottaa siitä "kun ei ikinä käydä missään" tai "susta ei ikinä saa seuraa minnekään" jne.. Jotkut myös suoraan ovat kysyneet ihmetellen, että "miksi sua ei kiinnosta viihteellä olo" tai "miksi et lähde ikinä minnekään". Jaa-a, en oikein osaa vastata. Ei ole vain mun juttu. En minä mahda sille mitään että aivoni eivät ole kiinnostuneet samoista asioista. Tässä vaiheessa yleensä sitten tapahtuu se U-käännös kiinnostuneisuuden ja tylsistymisen/pettymyksen välillä. Yleensä siis ongelmaksi muodustuu juuri se, etteivät ihmiset ymmärrä introvertiuttani. Moni kun luonnollisesti haluaisi myös kumppaninsa mukaan näihin kaikkiin omiin rientoihinsa ja loukkaantuvat jos näin ei tapahdukaan.

Alku siis saattaisikin mennä ihan hyvin, mutta heti kun toinen huomaa että liika hiljaisuuteni/ujouteni/passiivisuuteeni ei olekaan väliaikaista vaan pysyvä tila, niin homma kariutuu siihen. Ja pakko myöntää että henkilökohtaisesti en vain pidä välttämättä sellaista jatkuvasti pälättävää, aina äänessä olevaa seurapiiritapausta kovinkaan kiinnostavana. Hiljaisemmat ja omaperäisemmät ihmiset ovat paljon kiinnostavampia. :)
Voihan myös olla, että et vain ole vielä kohdannut sellaista sulle sopivaa toista ihmistä. Sellainen kuitenkin on jossain, odottaa vain sopivaa aikaa. :)

Tuli vain mieleen, mutta voiko olla, että tuo tietynlainen ahdistuineisuus (jos ymmärsin tekstejäsi oikein) voisi johtua osittain myös sun omista hmm.. luulo-ennakko-oletuksista? En nyt parempaakaan sanaa löytänyt.. siis tarkoitan, että kun mulla itselläni oli joskus niin, että luulin toisen odottavan multa tietyn tyyppistä käyttäytymistä (esim sosialisoimista enemmän) ja oletin, että hän tylsistyy seurassani, kun en vaikka pälpätä tai touhua samaa tahtia. Se toi mulle jonkin sortin painetta, kun kuvittelin toisen pitävän mua tylsänä hissukkana, ja vaikka kysyin suoraankin, niin vastaus oli etten ole tylsä vaan kivan rauhallinen ja mielenkiintoinen, mutta en uskonut. Enää en noin ajattele vaan pyrin luottamaan siihen, että toinen kyllä sanoo, jos on tylsää tai ei viihdy kanssani, tuon ajattelumallin mukana paine/ahdistuskin hälveni ja katosi.
Ole oma itsesi ja muutu. Muutahan sinä et voi.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 16.04.2015 14:56

Geith kirjoitti:Varmaan tiesitkin tämän, mutta jokin ihme tarve mainita silti.. eksoistakin huomattava vähemmistö loppupeleissä istuu siellä baarissa ja vielä harvempi yökerhoissa. Ymmärsin, että annoit biletyksen ja baarit esimerkkinä, mutta silti.

Monilla eksommeillakin on mielenkiintoisia harrastuksia/mielenkiinnon kohteita ja ajatuksia, siksi tykkään tutustua erilaisiin ihmisiin (jaksamisen mukaan). Etenkin nämä puheliaammat miellyttävät toisinaan siksi enemmän, että he osaavat ja pystyvät kertomaan kokemuksiaan enemmän ja ainakin mun tuttavapiirissä kaikkein puheliaimmat ovat vain tyytyväisiä, kun saavat itse pälpättää ja mä oon vain hiljaa ja imen rivien välistä sen mua kiinnostavan jutun. Toinen on kans se, että etenkin koirapiireissä tuntuu olevan paljon enemmän eksoja. Itse olen enemmän intrompi. Eli sama mielenkiinnon kohde mutta kaksi eri tapaa lähestyä ko harrastusta. Jo tuo asettelu tuo niin paljon enemmän näkökulmaa ja laajuutta koko touhuun ja etenkin toisten kanssa koirista keskusteluun. Annoin tuon esimerkkinä oikeastaan siksi, että jos ajateltaisiin parisuhdetta, niin ekso-intro-parilla voi olla se yhteinenkin harrastus/mielenkiinnonkohde, eli jos kysymyksessä on se, että miten sitä aikaa tällaisessa parisuhteessa viettäisi, niin tuo on yksi mahdollisuus: harrastaa yhdessä, ei "pelkästään" olla.
Hyviä pointteja. Mutta mun on kieltämättä lähtökohtaisesti todettava, että ainakin täällä idässä varsinkin oman (nuoren) ikäluokkani (22v) vapaa-ajan vietto pyörii hyvin vahvasti tämän baarikulttuurin ja alkoholin ympärillä. Että esimerkiksi jos vaikka työpaikalla sattuisi kohtaamaan jonkun mielenkiintoisen ihmisen, pitäisi sitten lähtee viikonloppuna mukaan näihin rientoihin että pääsisi porukkaan sisään. En sano että tarkoitus olisi pelkästään juoda, mutta usein nämä keilaamiset/biljardit yms. ovat monille vain "tekosyy" päästä juomaan. Mä siis itsekin tykkään näistä aktiviteeteista, mutta mä en yksinkertaisesti pysty sietämään humalaisten ihmisten seuraa. En voi lähteä edes oman isäni kanssa baariin, jota on ihmetellyt suuresti koska en jaksa katella humalaisia ihmisiä ja heidän äänekästä käyttäytymistään. Absolutismi on omiaan karkoittamaan ihmisiä introverttiuden ohella, mutta viha alkoholia kohtaan on päässyt vuosien saatossa vain nousemaan niin suureksi kun on pienestä lähtien joutunut katselemaan sen käyttämistä perheessä (ei tosin omat vanhemmat) ja on se vienyt osan hengenkin, ja monen on ollut lähellä. Mä en myöskään ymmärrä sitä, miksi ihmisillä on niin suuri tarve juoda. Miksei voi pitää hauskaa muutenkin?
Geith kirjoitti:Monilla eksommeillakin on mielenkiintoisia harrastuksia/mielenkiinnon kohteita ja ajatuksia, siksi tykkään tutustua erilaisiin ihmisiin (jaksamisen mukaan). Etenkin nämä puheliaammat miellyttävät toisinaan siksi enemmän, että he osaavat ja pystyvät kertomaan kokemuksiaan enemmän ja ainakin mun tuttavapiirissä kaikkein puheliaimmat ovat vain tyytyväisiä, kun saavat itse pälpättää ja mä oon vain hiljaa ja imen rivien välistä sen mua kiinnostavan jutun. Toinen on kans se, että etenkin koirapiireissä tuntuu olevan paljon enemmän eksoja. Itse olen enemmän intrompi. Eli sama mielenkiinnon kohde mutta kaksi eri tapaa lähestyä ko harrastusta. Jo tuo asettelu tuo niin paljon enemmän näkökulmaa ja laajuutta koko touhuun ja etenkin toisten kanssa koirista keskusteluun. Annoin tuon esimerkkinä oikeastaan siksi, että jos ajateltaisiin parisuhdetta, niin ekso-intro-parilla voi olla se yhteinenkin harrastus/mielenkiinnonkohde, eli jos kysymyksessä on se, että miten sitä aikaa tällaisessa parisuhteessa viettäisi, niin tuo on yksi mahdollisuus: harrastaa yhdessä, ei "pelkästään" olla.
Mulla vaan on ongelma, että tuo liika kuunteleminenkin vie sitä energiaa. Varsinkin jos puhuvat ihan tyhjänpäiväisistä asioista ja itsellä olisi tähdellisempäänkin tekemistä ja ajateltavaa. Mielellään siis kuuntelen ja puhunkin jos sieltä suusta tulee jotain järkevää, osan ihmisten kohdalla näin ei vain ole. Tai siis minä en pidä heidän juttujaan mielenkiintoisina. Suurin osa kun haluaa puhua vain jatkuvaa small-talkia, kertoa arkipäiväisistä tekemisistään tai itsestäänselvyyksistä. Mä haluan jotain enemmän. Mä haluan että voidaan puhua aidosti kaikesta tärkeästä, niin hyvässä kuin pahassa. Useimpien kanssa tämä kommunikointi kun alkaa tuntua minun mielestäni jopa eräänlaiselta teeskentelyltä: kumpikaan ei sanoa mitä ajattelee vaan peittää sen kaikea sen small-talkin alle.

Toki muuten tuollainen yhteinen harrastus/mielenkiinnonkohde lienee kaikissa ihmistyypeissä se paras keino lähestyä muita ja tehdä yhdessä. Kunhan nyt ensin löytäisi ihmisiä, jotka tykkäisivät samoista asioista ja olisivat muutenkin samalla aaltopituudella. :)
Geith kirjoitti:Tuli vain mieleen, mutta voiko olla, että tuo tietynlainen ahdistuineisuus (jos ymmärsin tekstejäsi oikein) voisi johtua osittain myös sun omista hmm.. luulo-ennakko-oletuksista? En nyt parempaakaan sanaa löytänyt.. siis tarkoitan, että kun mulla itselläni oli joskus niin, että luulin toisen odottavan multa tietyn tyyppistä käyttäytymistä (esim sosialisoimista enemmän) ja oletin, että hän tylsistyy seurassani, kun en vaikka pälpätä tai touhua samaa tahtia. Se toi mulle jonkin sortin painetta, kun kuvittelin toisen pitävän mua tylsänä hissukkana, ja vaikka kysyin suoraankin, niin vastaus oli etten ole tylsä vaan kivan rauhallinen ja mielenkiintoinen, mutta en uskonut. Enää en noin ajattele vaan pyrin luottamaan siihen, että toinen kyllä sanoo, jos on tylsää tai ei viihdy kanssani, tuon ajattelumallin mukana paine/ahdistuskin hälveni ja katosi.
Kyllä varmaan osin johtuukin. Varmaan olisi suoranainen ihme ellei, kun on koko elämän uskonut että ainoa oikea tapa olla on olla avoin, sosiaalinen ja menevä/tekevä. Kiitos introverttiyden, alan tuntea taas itseni ihan ihmiseksi sen aiemman "luuseri" leiman alta. Mutta ei se minusta kuitenkaan pelkkää luuloa/ennakko-oletustakaan ole, sillä olen tavallaan aina ollut se viimeinen henkilö jonka kanssa ollaan, kun muita ei ole saatavilla. Heti kun joku toinen on löytynyt tilalle, minut on tylysti dumpattu. On myös selvästi annettu hiljaisesti ymmärtää, että minua ei kaivata porukkaan ja ymmärrän kyllä sen käytöksestä ihan sanomattakin, milloin on aika väistyä. Jos esimerkiksi ollaan oltu kolmen ryhmissä, ne kaksi kulkee aina rinnakkain ja jutustelee keskenään ja minä tulen perässä. Jos yritän päästä vaikka keskusteluun mukaan, kysymykseeni tai muuhun on vain nopeasti vastattua tai kuitattu ja niiden kahden pälättäminen on jatkunut entiseen malliin. Taidan olla tällainen "ikuinen ulkopuolinen".

Samaa käytöstä olen havainnut ollessani kahden kaverinikin kanssa. Silloin harvoin kun hän itse on sattunut ottamaan yhteyttä, hän on ollut seurassani vain parisen tuntia ja tavallaan ihan ajanut/hakeutunut seurastaan/seurastani pois. Sen näkee ihan miten vaivaannuttavaa se on hänelle kun en ole jatkuvasti äänessä tai keksi mitään sanomista tai jos aina ei keksi mitään ihmeellistä tekemistä. Mulle tulee tästä luonnollisesti tunne että mun pitää "esittää" sosiaalisempaa, jotta toinen ei tylsisty ihan kokonaan. Eikä se ole pelkkä tunne, vaan ihan konkreettinen fakta. Heti kun kaverinikin ovat löytäneet muuta seuraa, minut on unohdettu ihan täysin. Nykyään harvemmin edes niihin vähäisiin yhteydenottoihin vastataan.

Siispä oikeastaan näitä kaikkia ihmissuhteitani vaivaa tämä sama asia. Jotta pysyisin heidän kanssaan väleissä, minun on muututtava ekstrovertimmäksi kuin mitä olen. Muuten toinen oikeasti tylsistyy ja tämä tuttavuus kuihtuu pois. Mua muutenkin ärsyttää tällainen asettelu, että olen aina tavallaan "vastuussa" ystäväni/tuttavani "viihtyvyydestä". Se ei riitä että vain on yhdessä ja on oma itsensä, pitää antaa kaikkensa ja kuluttaa kaikki energiani jotta toinen pysyy kanssani - vaikka esittämällä.

Olisi siis ihanaa löytää ihmisiä, joille olisin tarpeeksi mielenkiintoinen ilman tätä esittämistä. :)
Geith kirjoitti:Voihan myös olla, että et vain ole vielä kohdannut sellaista sulle sopivaa toista ihmistä. Sellainen kuitenkin on jossain, odottaa vain sopivaa aikaa.
Toki uskon tähän itsekin. Se ei vain aina lohduta kun katselee toisten onnea ja ystävyyttä ja jää itse aina yksin. Olisi kiva jos se omakin vuoro koittaisi pian. :)

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija