Introvertti parisuhteessa

Kaikki ihmissuhteisiin liittyvät aiheet.
Dak
Viestit: 29
Liittynyt: 09.03.2015 23:22
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Dak » 21.04.2015 23:20

Minun mielestäni lähes kaikkien (sukupuolesta riippumatta) jotka luulevat olevansa ylivertaisia muihin nähden ja epäonnistuvat kaikissa suhteissaan olisi syytä katsoa peiliin.

Valitettavasti siihen että joku on (lähes) koko elemänsä yksin tai huonossa suhteessa on yleensä hyvä syy. Ja hyvin usein se vika on siinä henkilössä itsessään eikä kaikissa muissa.

Försti
Viestit: 45
Liittynyt: 27.03.2015 21:33
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Försti » 21.04.2015 23:28

.
Viimeksi muokannut Försti, 22.01.2017 19:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Passepartout

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 22.04.2015 15:44

Missä ihmeen piireissä sinä SilverSoul liikut? Täytyy sanoa että minun kokemukseni miehistä on lähes täysin päinvastainen.

Toki minäkin olen toisinaan tavannut ihmisiä jotka eivät arvosta älyllistä ylemmyyttäni sen edellyttämällä tavalla. Sekä naisia että miehiä. Mutta ei miehet tuossa joukossa mitenkään enemmistönä ole. Enkä ole koskaan, koskaan tavannut miestä joka kuvittelisi että minun pitäisi uskoa mitä se sanoo ihan vaan siksi että se on mies.

En myöskään usko hetkeäkään että kukaan mies olisi kokenut minua uhkana siksi, että ajattelen. Toki omakin mies sanoo että olen pelottava jos minua ei tunne, mutta ei se johdu siitä mitä ajattelen vaan siitä miten tuon ne ajatukseni ulos suustani (ja tietysti yleisestä pahapäisyydestä).

Oikeasti, loukkaannun ihan miesten puolesta aina kun naiset jauhavat tuollaista paskaa. Toki tuollaisiakin miehiä saattaa olla olemassa, mutta kuka vittu käskee tuhlaamaan niihin aikaansa?

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 22.04.2015 22:46

Dak kirjoitti:Minun mielestäni lähes kaikkien (sukupuolesta riippumatta) jotka luulevat olevansa ylivertaisia muihin nähden ja epäonnistuvat kaikissa suhteissaan olisi syytä katsoa peiliin.

Valitettavasti siihen että joku on (lähes) koko elemänsä yksin tai huonossa suhteessa on yleensä hyvä syy. Ja hyvin usein se vika on siinä henkilössä itsessään eikä kaikissa muissa.
Kyse ei välttämättä ole varsinaisesti viasta, vaan joku (kuten esimerkiksi minä) voi tuntea olevansa sen verran erilainen ettei löydä yhteistä säveltä kovinkaan monen kanssa. Kaikki toisia häiritsevät piirteet eivät välttämättä ole myöskään vikoja, vaan ihan luonteeseen kuuluvia ominaisuuksia. Olenhan minäkin etenkin tuntemattomien seurassa hiljainen ja pidättyväinen, en jaksa kovinkaan paljon sosiaalisia tilanteita (ainakaan putkeen) eikä minua kiinnosta olla "viihteellä" tai muutenkaan ns. menevä elämä. Valtaosa rankkaisi nämä kaikki ehkä viaksi, mutta nämähän ovat ihan selvästi vaan introvertin luonteenpiirteitä. Yhtä hyvin minä voisin sanoa ekstrovertin jatkuvaa pulinaa viaksi, mutta sitähän se ei ole kun ekstroverttien käyttäytymismallit ovat yleisesti hyväksyttävämpiä kuin introvertin.

Mulla ehdottomasti ne selvimmät "viat" ovat juuri nämä paskanjauhanta-taitojen puuttuminen ja/tai sellaisen käytöksen aiheuttama epämukavuus itselleni ja sitten tämä etten ole menevä persoona vaan kotihiiri. Olisihan niitä "säätöjä" varmasti ollut vaikka jo 15-vuotiaana, jos olisi ollut sellainen puhelias, suulas, kingi-kaveri. Ei hiljaisempi, ujompi, mietteliäämpi ja herkempi poika ketään kiinnostanut - eikä tunnu kiinnostavan edelleenkään. Sama meno jatkuu tavallaan edelleen: useimmat ikäiseni hakevat kumppanistaan ennenkaikkea eräänlaista viihdyttäjää, ja sellaiseen tehtävään musta ei ole. Olen taistellut jo koko ikäni perusluonnettani vastaan ja sehän kannatti - ei tullut muuta kuin ongelmia. Ulospäinsuuntautuneemmaksi ryhtyminen ei siis ole ratkaisu.

Toinen juttu on sitten vielä se, että olen yleensä ilmeisesti jonkin verran ikäisiäni kypsempi. Tämä näkyy ihan kaksisuuntaisesti: samanikäiset pitävät minua tästä johtuen yleensä tylsänä/kuivana tyyppinä ja minä puolestaan pidän monia ikäisiäni sitten vielä, suoraan sanottuna - aika pentuina. Katsoessani näiden monien nuorten naisten menoa saattaisin jopa tuntea itseni enemmän holhoojaksi kuin kumppaniksi. Eli tämä henkisen kontaktin saaminen voi olla samanikäisteni kanssa usein vaikeaa. Toimeen tulen heidän kanssaan ainakin omalta osaltani loistavasti, mutta siihen se sitten jääkin. En mielestäni kuvittele tätä asetelmaa mitenkään, sillä olen kuullut tämän saman laulun ihan (liian) monelta ulkopuoliseltakin. "Ei sua kyllä uskois parikymppiseksi, menisit ihan kaksvitosesta jos en tietäs". "Oot kyllä paljon ikäistäs vanhemman oloinen" "Oot tosi kypsä ikäseksesi". Tästä huolimatta haluaisin kuitenkin ikäistäni seuraa, en todellakaan rupea seurustelemaan kenenkään 30v kanssa, sillä kuitenkaan mitkään perheen perustamiset yms. eivät ole ajankohtaisia.

Samankaltaisen populaation vähäisyys on myös yksi haaste. On paljon helpompaa löytää mieleistään seuraa, jos kuuluu valtavirtaan koska vaihtoehtojakin on enemmän. Ja vaikka tuskin ainoa laatuani mitenkään olenkaan, mistä sitä tietää vaikka se lähin varteenotettava ehdokas asuisi Rovaniemellä. Tuskin näinkään, mutta vaatii aika paljon tuuria että osuu kohdalle oikeaan paikkaan ja aikaan.

Jos sitten ihan varsinaisia vikoja haetaan, niin mulle varmaan tulee siitä "Förstin kolmiosta" se henkinen epävakaisuus. Kun on siis taipumusta reagoida vastoinkäymisiin masennuksella ja ahdistuneisuudella. Lisäksi kun on vielä kiusaamisen ja muun ihmisen maahanpolkemisen jäljiltä huono itsetunto ja -luottamus, niin siinähän on kuviota jo ihan kivasti. Toisaalta en koe kyllä muuten olevani mitenkään erityisesti henkisesti epävakaa, oireilu/taipumus on kuitenkin suht hallinnassa ja en (yleensä) anna se vaikuttaa elämääni.

Noita itsetunto/-luottamus asioita pyrin kehittämään, mutta introvertin perusluonnettani en voi muuttaa. Jos se siis on tässä se pääongelma, ei kait voi mitään. En oikein tiedä mitä voisin itsessäni muuttaa parantaakseni asemiani, sillä se on ainakin tullut varsin hyvin selväksi että pää ei kestä ekstrovertteilyä.

En kuvittele olevani mitenkään ylivertainen, vain erilainen. Sanon vaan että mielestäni minussakin on paljon hyvää, mutta ilmeisesti ei vaan niissä puolissa mikä vetää samanikäisiäni puoleensa.

Geith
Viestit: 46
Liittynyt: 07.04.2015 20:36
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Geith » 22.04.2015 23:10

Passepartout kirjoitti: Eihän kukaan ole sanonut, että se yhdessä olo ahdistaisi. Mutta useimmiten ihmisillä nyt vaan on muitakin kiinnostuksen kohteita kuin parisuhde. Ja kun se suurin rakastumisvaihe on ohi, sitä alkaa kaivata muutakin kuin kyljessä nyhjäämistä. Ja pitääkin. Että ihmisellä olisi oikeasti koko ajan tarjottavaa kumppanilleen, täytyy olla kiinnostuksen kohteita, uteliaisuutta, jne. Kun "pelkkä" rakkaus ei vaan riitä muuta kuin alkuhuumassa.

Mä olen kommentoinut Niksuulle niin paljon siksi, että hänen kirjoituksistaan on tullut ainakin minulle sellainen "pakene kun vielä voit" -tunne. Minusta tuntui todella tukahduttavalta jos kumppani olisi minussa niin hirveän kiinni kuin Niksuu haluaa saamani käsityksen mukaan olla tulevassa kumppanissaan. Toki olen saattanut tulkita asioita väärinkin.

Tietysti asiaan vaikuttaa se, että minun näkökulmani on kymmenen vuotta parisuhteessa olleen ja Niksuun sellaisen ihmisen, joka ei ole koskaan ollut parisuhteessa mutta kaipaa sitä kovasti. Voi olla että itsekin Niksuun iässä olisin kirjoittanut samoin.

Pointtini on se, että vaikka toinen olisi kuinka ihana, kukaan ei halua olla toisen kanssa koko aikaa. Edes ekstrovertit ei varmasti halua olla koko ajan saman toisen kanssa. Jos ihanneparisuhde muistuttaa symbioosia, ei se ole enää parisuhde vaan läheisriippuvuutta. Ja on ihan luonnollista, että pitkässä suhteessa ihminen nyt ei vaan jaksa koko ajan pitää sitä kumppania maailmankaikkeuden keskipisteenä vaikka kuinka oltaisiin sielunkumppaneita.
Juuri tuota minäkin ajoin takaa, en vain osannut sitä ilmaista ymmärrettävästi.

Itsestäni voin antaa esimerkkinä, että jos nyt olisin parisuhteessa, niin on silti joitakin asioita, jotka haluan tehdä yksin. Esimerkiksi kouluttaessani koiraa (toko-jutut, ei kasvatukselliset) niin en todellakaan kaipaa siihen ketään lähellekään. Tai toisen fyysinen läsnäolo ei haittaa, kunhan hän ei vaan "häiritse" (ja ennen pitkää toiselle introllekin voi käydä tylsäksi pelkästään sivusta seuraaminen). Samoin, kun kirjoitan artikkeleita ja etenkin, kun haen infoa niihin. Yksin minä sen teen koneella ja silloin en toista siihen tarvitse. Edelleenkään se fyysinen läsnäolo ei haittaisi, mutta muuten en halua keskeytyksiä. Tai jos olen menossa asiakastapaamisiin, niin menomatka sinne, jolloin valmistaudun tulevaan, niin kaipaan yksinäisyyttä ja keskittymistä, siellä ollessa keskityn vain koiriin ja asiakkaaseen eikä huomioni riitä muualle ja tulomatka meneekin sitten nollatessa aivoja tai valmistautuessa seuraavaan juttuun. Jos menen yksin metsään (koiratkin himas) istuksimaan kannon nokkaan ja rentoutumaan, niin silloin en halua ketään sinne ja toisen fyysinenkin läsnäolo haittaisi (teen näin about kerran kuussa tai harvemmin, riippuu, miltä tuntuu).

Eli on asioita, joita haluan tehdä yksin, mutta se ei tarkoita, ettenkö kaipaisi sitä toistakin ihmistä. Jos seurustelisin ekson kanssa, niin todennäköisesti tekisin noita asioita silloin, kun toinen on menossa (eli ei himas) ja kun hän saapuu, niin silloin on aikaa yhdessä oloon tehden jtn tai ollen vain. Pitkälti tuo on ajoittamis kysymys, mutta riippuu toki mielialastakin.. Jos taas partnerina on toinen intro, niin hän toivottavasti suhteen alkuvaiheessakin ymmärtää antaa tilaa, kun tarvitseehan hän sitä itsekin.

Eikä tuossa siis ole millään tavoin kyse siitä, että rakastaako toista vai ei tai pitääkö toista tasa-arvoisena. Ja tämä nyt on ääriesimerkki, mutta ei ole itseltäni millään tavoin pois, jos itse olen yöllä kykkimässä kannon päällä notskin ääressä keskellä korpea silloin, kun toinen on bilettämässä. :D

Ja tietenkin vaadin minäkin parisuhteessa toiselta jotakin: ilman läheisyyttä ei parisuhdetta edes ole, tietynlaista intiimiyyttä pitää olla, vastapainona omaa tilaa pitää olla ja arvo- ja ajatusmaailma itselle sopivaa. Niin ja mielellään myös vuorokausi rytmi omaani edes jotenkin yhtenevä.

Ja oon kyllä niksuun kanssa samaa mieltä siitä, että ketä tahansa ei pidä hyväksyä vain parisuhteen vuoksi. Eli omaa vaatimustasoa ei tarvitse laskea.
Ole oma itsesi ja muutu. Muutahan sinä et voi.

Passepartout

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 23.04.2015 14:40

Geith kirjoitti: Tai toisen fyysinen läsnäolo ei haittaa, kunhan hän ei vaan "häiritse" (ja ennen pitkää toiselle introllekin voi käydä tylsäksi pelkästään sivusta seuraaminen). Samoin, kun kirjoitan artikkeleita ja etenkin, kun haen infoa niihin. Yksin minä sen teen koneella ja silloin en toista siihen tarvitse. Edelleenkään se fyysinen läsnäolo ei haittaisi, mutta muuten en halua keskeytyksiä.
Minua itse asiassa häiritsee sekin, jos joku on samassa tilassa. Mies voi olla kotona, mutta jos vaikka istun koneella se ei saa olla samassa huoneessa. Tulee sellainen tunne että minua kytätään.

SilverSoul

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja SilverSoul » 23.04.2015 18:01

Passepartout kirjoitti:Missä ihmeen piireissä sinä SilverSoul liikut? Täytyy sanoa että minun kokemukseni miehistä on lähes täysin päinvastainen.

Toki minäkin olen toisinaan tavannut ihmisiä jotka eivät arvosta älyllistä ylemmyyttäni sen edellyttämällä tavalla. Sekä naisia että miehiä. Mutta ei miehet tuossa joukossa mitenkään enemmistönä ole. Enkä ole koskaan, koskaan tavannut miestä joka kuvittelisi että minun pitäisi uskoa mitä se sanoo ihan vaan siksi että se on mies.

En myöskään usko hetkeäkään että kukaan mies olisi kokenut minua uhkana siksi, että ajattelen. Toki omakin mies sanoo että olen pelottava jos minua ei tunne, mutta ei se johdu siitä mitä ajattelen vaan siitä miten tuon ne ajatukseni ulos suustani (ja tietysti yleisestä pahapäisyydestä).

Oikeasti, loukkaannun ihan miesten puolesta aina kun naiset jauhavat tuollaista paskaa. Toki tuollaisiakin miehiä saattaa olla olemassa, mutta kuka vittu käskee tuhlaamaan niihin aikaansa?
Täällä nyt tuli herneen vetoa nenään ja täysin aiheettomasti.
Yleensä en selventele sanomisiani selkeästi aggressiivisiin viesteihin, mutta koska tässä suoraan kohdistettiin viesti minulle nimellä, niin vastaan.

Minä en kuulu tällaisiin piireihin ja juuri syystä että. Viestini sisältö perustui niihin havaintoihin ja ihmisten omiin puheisiin, joita olen sellaisen + 10 vuoden ajan tehnyt opiskelu- ja työpiireissä. Kuten aiemmin mainitsin, niin olen tehnyt ohjaajan töitä kaiken ikäisten kanssa. Siinä on nähty ja kuultu kaikkea mahdollista ja varsinkin opiskelija- ja työporukoiden ja ohjausporukoiden illanvietoissa. Täällä oli muilla jo puhetta naisten suhtautumisesta miehiin tuon "kolmioesityksen" mukaan, minä toin toisenlaisen näkökulman juttuihin. Eikö olisi saanut ja sinäkö sen kiellät, Passepartout? Tietääkseni jutuissani ei ollut mitään asiatonta, koska adminit olisivat sen tässä tapauksessa poistaneet.

Jos sinä Passepartout et ole törmännyt tällaisiin mainitsemiini ihmisiin, niin onneksi olkoon, et ole menettänyt mitään. Tästä syystä minäkin vietän paljon aikaa yksin ja olen esimerkiksi jättänyt nämä ohjaajan hommat, koska niissä törmää ihmisiin, jotka maksimoivat ns. reaalielämässä fiiliksiä, jotka eivät lisää hyvinvointia omassa elämässä. Tästäkin asiasta olen täällä ketjuissa puhunut.

Se, että sinä sanot, että minä jauhan paskaa on riman alitus tällaisissa keskusteluissa, koska se osoittaa, että sinä et kykene ottamaan huomioon omasta maailmastasi ja omista kokemuksistasi eriäviä mielipiteitä. Tuollainen kommentointi ei mitenkään avaa keskustelua vaan sulkee sen. Jos tilanne olisi toisin päin ja minä kommentoisin, että sinun juttusi ovat paskan jauhantaa, niin mikähän fiilis siitä tulisi?

Mielestäni nämä tämän keskustelupalstan jutut ja mielipiteet ovat aika kevyttä kamaa siihen, mihin netin eri palstoilla voi yleensä törmätä. Jos sellaisesta vetää herneen nenään, että minä kerron oman näkökulmani asioihin ilman että samalla halveeraisin jotain yksittäistä käyttäjää täällä, niin ei ehkä kannata mennä lukemaan muiden nettipalstojen juttuja. Niistä se nettiraivo vasta voisikin roihahtaa. Jos yhtään olette vaivautuneet lukemaan ajatuksella minun kommenttejani täällä, niin vittuilu on kaukana jutuistani. Ja se edellisen viestini alku oli täyttä sarkasmia ja lisätty vielä "joke joke", jotta viimeistään siinä vaiheessa sarkasmille sokea tajuaisi vitsin, joten jos tästäkin huolimatta joku keksii suuttua, niin voi hyvää kesää, suoraan sanottuna.

Mutta anyways, on ollut mielenkiintoista lukea samaa mieltä ja myös eri mieltä olevien juttuja. Itselläni on se periaate, että jos jonkun jutut eivät henk.koht.kiinnosta, niin en niihin mitään vastaa. Enemmänkin täältä etsin vertaisiani ja samanlailla ajattelevia ihmisiä, kuin että etsimällä etsisin tappelua jonkun tuntemattoman kanssa.

aura
Viestit: 102
Liittynyt: 04.03.2015 17:46
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja aura » 23.04.2015 20:08

Jep, munkin on tuosta aggressiivisuudesta sanottava, ketään nyt sormella osoittelematta, että aremmalle ihmiselle voi foorumilla tulla helposti sellainen tunne, ettei ihan avoimesti uskalla kirjoittaa, kun omat kokemukset ja tunteet saatetaan ihan noin vaan leimata "paskaksi". Tottakai sekin on mielipide, tuntemus ja kokemus, että jokin on "paskaa", mutta ne mielipiteet voi ilmaista myös vähän kauniimmassa paketissa, ilman sellaista vastapuolen alentamista. Mut joo, mulla ei ole mitään ketään vastaan ja olen itsekin aikamoinen vittupää internetin ihmemaailmassa, eli ei periaatteessa mitään varaa sanoa, mutta sanon kuitenkin kun on vapaus sanoa, ja lupaan kyllä omasta puolestani vähän pehmittyä tästä. Eli not hating, just saying.

--

Ja tuota, itse aiheesta, kun täällä puhuttiin edellisellä sivulla suhteesta ja rimasta ja kriteereistä, sitä kyllä ennen suhdetta ajattelee vaikka mitä, mutta rakastuneena tulee tehtyä enemmän komromisseja kuin ikinä arvasikaan tekevänsä, eikä se tunnu silloin niin kamalalta kuin mitä joskus luuli, koska kun toisesta välittää, niin sellaisista pikkujutuista, niistä ei oikeestaan tosielämässä välitä.

Dak
Viestit: 29
Liittynyt: 09.03.2015 23:22
Viesti:

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Dak » 23.04.2015 20:16

Tiedän kyllä millaista tekstiä useilla nettifoorumeilla on, ja se on yksi syy miksi tämä foorumi on ainoa mitä seuraan. Mitä tulee moderointiin niin en ole havainnut sitä ollenkaan sinä melko lyhyenä aikana jona olen täällä ollut. Eikä mielestäni ole ollut mitään tarvettakaan. Sinun kommenttisi SilverSoul oli ensimmäinen viesti jonka täällä olen lukenut jonka koin jonkinverran loukkaavana, ja aika monta viestiä olen lukenut. Ei ehkä ollut suunnattu yksilöön, mutta aika lailla edustamaani ryhmään. En silti sitä paskaksi missään tapauksessa kutsuisi, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Ja lisää se vähän väriä keskusteluun, jos pysyy maltillisena. Sen voi kyllä sanoa että jos vielä joskus kumppanin saan/hankin, miestenvihaus on sellainen ominaisuus jota en kumppanissa hyväksy.

SilverSoul

Re: Introvertti parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja SilverSoul » 23.04.2015 21:07

Dak, se on juuri siinä, että jos itse kokee jonkin ajatuksen loukkaavana, niin ensiksihän voi juuri miettiä, että mikä siinä osui itseen. Eli että mikä on se oma herkkä kohta, että jonkin asian kokee loukkaavana, vaikka se ei itseen suoraan henkilönä kohdistu. Minähän puhuin vain ja ainoastaan omista kokemuksista ja omasta näkökulmasta, kuten kaikki muut täällä. Tätä ovat muutkin palstalle kirjoittajat välillä joutuneet sanomaan, että kyse on heidän tuntemuksistaan ja kokemuksistaan, eikä muista palstalaisista ja heidän kokemuksistaan.

Itseäni ei ole loukannut mikään teksti täällä, koska mielipiteet kuvastavat vain sitä ihmistä joka sen sanoo ja hänen kokemuksiaan. Ei minulla ole niiden kanssa mitään tekemistä, niin miksi ottaisin itseeni jonkun toisen omista kokemuksista ja näkemyksistä. Ainoa syy miksi vastasin tuohon yhteen viestiin oli juuri se syy, että se kohdistui suoraan minuun nimimerkillä. Jos joku olisi reaalielämässä tullut samalla tavalla "iholle", niin olisin vastannut samalla tavalla. Ja olen niin myös tehnyt. Ja myös reaalielämässä puolustanut ihmisiä, joiden mielipiteitä on suoraan haukuttu ja joiden "iholle" on tultu. Luulen, että aika moni hakeutuu tälle palstalle juuri siksi, että ns. oikeassa elämässä ei voi avoimesti puhua tuntojaan, niin se syö uskallusta, kuten aura sanoi, jos täällä porukka alkaa omista henkilökohtaisista syistään arvostella ja kontrolloida muita.

Eikä tämä ole vain minun näkemykseni, vaan vastaa keskustelualueen yleisiä ohjeita. Ollaan joviaaleja toisiamme kohtaan, tai kuten Martin L. Gore on asian ilmaissut:

https://www.youtube.com/watch?v=QDWZis4kAFY

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija