Ääripään introvertti

Kaikki ihmissuhteisiin liittyvät aiheet.
huopatossutehdas
Viestit: 2
Liittynyt: 22.04.2017 17:01
Viesti:

Ääripään introvertti

Viesti Kirjoittaja huopatossutehdas » 23.04.2017 12:44

En ole koskaan tehnyt aloitetta tutustuakseni keneenkään. Voi olla että ehkä joskus peruskoulussa mutta sen jälkeisestä ajasta olen täysin varma. Ei siinä vielä mitään mutta kun ikää alkaa jo olla lähemmäs 40 vuotta ja joinain kuukausina ainoat sanomani sanat ovat minimaaliset kaksi sanaa kaupan kassalle lukuunottamatta mitä vanhemmilleni tulee puhuttua. Ainoa kaveriksi laskettava henkilö on serkku jolla on ollut omat kuviot noin 15 vuotta ja häntä tulee nähtyä vuodessa korkeintaan ehkä parin tunnin verran. Yksikään vastakkaisen sukupuolen edustaja ei ole koskaan tehnyt aloitetta ja se en todellakaan ole minä joka sen aloitteen tekee joten aika hiljaista on ollut sosiaalisella rintamalla.

En ole koskaan ollut sisätiloihin linnottautuvaa tyyppiä ja jo muutaman päivän joutenolon jälkeen pitää saada annos liikuntaa. En hakeudu seuraan enkä myöskään välttele sitä mutta kun toisilleen tuntemattomia ihmisiä kokoontuu niin minä olen aina se joka jää ulkopuoliseksi ja seuraan tilannetta jostain takavasemmalta. Onko olemuksessani jotain joka antaa käsityksen ettei tuon kanssa kannata alkaa yhtään mitään ja tilanteen lopputulos on selvillä ennen kun tulee edes tilaisuutta avata sanaista arkkuani muutaman vaivaantuneen virkkeen verran? Mielestäni en ole ruma sanan varsinaisessa merkityksessä vaikka eipä minulla ole puoleensavetäviä piirteitäkään. Ikäni arvioidaan usein noin 10 vuotta alakanttiin ja painoindeksi on jossain normaalipainoisen alarajoilla.

En käy juuri koskaan missään tilaisuuksissa tai tapahtumissa joten mahdollisuudet jonkun kohtaamiseen joka olisi edes vähääkään kiinnostunut ovat melko vähäiset. Jos ei kaupungilla kulkiessani kukaan ”nykäise hihasta” niin se on sitten siinä. Keskustelut sujuvat nykyään kohtalaisen hyvin ainakin oman mittapuuni mukaan kun kyse on asioiden hoitamisesta virkailijoiden, työnjohdon ja myyjien yms. kanssa mutta kun asiapitoisesta keskustelusta pitäisi siirtyä puhelemaan niitä näitä niin otan välittömästi käyttöön exit-planin ja minimipanostuksella nopea poistuminen tilanteesta. Ja kun joskus todella harvoin joku karvanaama yrittää jutella kanssani niin se on minulta todennäköisesti vain muutaman sanan vastauksia ja kun riittävä aika kiusallista hiljaisuutta on täynnä niin hän jatkaa matkaansa.

Nuoruudessani minulla on todettu selektiivinen mutismi joka hieman selittää sitä miten tähän tilanteeseen olen joutunut. Foorumin testin tulokseksi tuli 18/20 ja erään toisen persoonallisuustestin tulokseksi tuli ISTJ-A ja yhteenveto oli kuin peiliin olisi katsonut. Viralliset pällitestit pitkän kaavan mukaan on tehty vuosikymmen aikaisemmin ja tulos oli yksinkertaistettuna että olen jotakuinkinmuuten normaali. Eräällä älykkyyden osa-alueella tulos oli jopa hyvin korkea.

Jos minulla ei ole reaalimaailmassa elämää niin ei sitä ole myöskään netissä. Vuodessa tulee kirjoitettua ehkä vain muutama foorumiviesti ja sen lisäksi viestittelyt perheen kesken. Kaikesta huolimatta en tunne oloani yksinäiseksi eikä minulla koskaan ole ollut vähääkään masennusta. Elän tällä hetkellä ehkä aikuisikäni onnellisinta aikaa vaikkakin pienellä muutoksella siitä voisi tulla huomattavasti antoisempaa. Mutta kuka tekisi aloitteen, minäkö muka?

cant
Viestit: 5
Liittynyt: 05.02.2017 19:27
Viesti:

Re: Ääripään introvertti

Viesti Kirjoittaja cant » 23.04.2017 21:15

Aika lailla kuulostaa omalta ISTJ-A:n elämältäni tuo sun tarina. Itsekään en ole tehnyt aloitetta koskaan, mutta harrastukseni ansiosta joudun "ihmisten ilmoille" melko usein ja näin ollen minulle myös tullaan juttelemaan silloin tällöin. Yleensä tosin vain vastaan mitä kysytään ettei tarvitsisi keskustella sen enempää.

Olen myös miettinyt onko olemuksessani jotain miksi, vaikkapa kavereiden kanssa ollessani, minä olen yleensä viimeinen jolle mitään sanotaan, jos sanotaan. Voihan se olla että vaan jättäydyn taka-alalle alintajuntaisesti, eikä minua kyllä oikeasti kiinnosta tavata ketään vierasta.

Minäkin elän parasta aikaa elämässäni juuri nyt ja se on kyllä todella mahtavaa huomata.

Petra
Viestit: 89
Liittynyt: 18.08.2016 07:46
Viesti:

Re: Ääripään introvertti

Viesti Kirjoittaja Petra » 24.04.2017 10:33

Parasta A-tyyppiä täälläkin ja samanlaiset kokemukset. Ei aloitekykyä. Joskus yrittänyt jotain mutta aina se peittynyt loppuvaiheessa tavalliseksi arkiseksi kohtaamiseksi sillä nämä tilanteet lähinnä työn puolesta.

Haluan pysytellä taka-alalla. Vihaan small talkia... no eikö se juuri ole ongelma uusiin ihmisiin tutustuessa?

Lisäksi en tunnistaisi toisen kiinnostusta. Huomaan sen tarkkailijana kyllä toisiin kohdistuneissa jutuissa mutta itseeni en takuulla. Joten melko suoraan pitäisi tulla ja ehkei enää tämä vanhentunut habitus muutenkaan sellaisia osakseen saakaan joten ehkä tunnistaisi jos jotain edes tulisi. Yritän ajatella etten tunnistaisi.

Olen vähän liian tyytyväinen yksinelämiseen että toiveet parisuhteesta ovat alkaneet haihtua eikä tosin edes varmaan koskaan olleet kovin isojakaan.

huopatossutehdas
Viestit: 2
Liittynyt: 22.04.2017 17:01
Viesti:

Re: Ääripään introvertti

Viesti Kirjoittaja huopatossutehdas » 21.05.2017 16:16

Nimeltä mainitsemattomassa uutiskeräimessä tuli vastaan tuore artikkeli selektiivisestä mutismista: http://yle.fi/uutiset/3-9624636?origin=rss

Ärrä
Viestit: 1
Liittynyt: 27.12.2017 22:27
Viesti:

Re: Ääripään introvertti

Viesti Kirjoittaja Ärrä » 27.12.2017 22:39

Aika tuttua. Mahdotonta löytää naisseuraa, kun ei juttu luista...

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija