Introvertit.net Keskustelufoorumi

Millaisilla keinoilla tai rutiineilla olet löytänyt omaa tilaa arjessa?

Itse koen toimistotyöpäivän haastavaksi. Joko pitää tulla tavattoman aikaisin paikalle, tai yrittää hengähtää vessassa (joka ei käytännössä toimi, kun vessajono kasvaa!). Olisipa töissä jokin eristyskoppi!

Kotona parisuhteessa on vielä vaikeaa, kumppani ja lapsi ovat läsnä lähes koko ajan. Ajattelin, josko saisi sovittua jonkin tietynpituisen hetken jokaiseen päivään, jolloin saisin olla omissa oloissa, eikä keskeyttää saa.

Haastavaa se on. Työkuviot etenkin tai etenkin kotiolot. Näin jälkikäteen eronneena ja yksin asuvana en tosiaankaan tiedä miten käytännössä onnistuu mikään. Mutta jälkiviisaana ymmärrän että niitä yksinolemisen paikkoja olisi pitänyt järjestää enemmän.

Sellainen tuli mieleen että valita harrastus jossa saa olla yksin ilman että se loukkaa toista. Pyöräily ja valokuvaus luonnossa tai jossain muussa. Siis pakko sitten on vähän kuvatakin saati polkea. Heh. Kävely säässä kun säässä tuntuu meikäläisen päässä. Nyt ei ole pakko mutta silloin koiran kanssa kuljin metsässä ja sain olla yksin.

Kai moni pakenee nettiin yksin ollakseen... tai ei minulla toimisi. Häiriinnyn muiden äänistä ja häiritsevistä keskeytyksistä.

Omassa työssäni saan hetken aina asiakaskäyntien välillä olla yksin mutta ihan puhki olen töiden jälkeen etenkin kun pitää kuunnella työkavereita toimistolla ennen kotiin pääsyä asiakaskäyntien jälkeen.

Jos yhtään lohduttaa niin kunhan lapset kasvavat ja ikää tulee niin edes se puoli helpottaa ellei sitä ala uusi kierros lapsenlapsien kanssa. Silloinkin olisi osattava hankkia se oma aika ja oma tila.

Siis olen itse tosi paljon kärsinyt elämäni aikana tietämättä miksi väsyn lastenhoitoon, työhön, yhdistystoimintaan, parisuhteisiin ja kaikkeen mahdolliseen ajoittain nopeastikin. Tuntenut olevani huono ihminen ja koska tiedän mitä hyvä ihminen tekee, lupauduin kaikkeen auttaakseni muita. Lopun arvaatte. Plääh.

Olen minäkin joskus istunut vessassa ihan rauhallisen hetken toivossa.

Työhulinalta ei aina pääse karkuun, mutta minullakin työmatkojen pyöräily oli aikoinaan hyvä vastapaino. Työmatkaa sattui vielä olemaan melkein 30 kilometriä, joten aamuin illoin sai olla puolitoista tuntia pyörän satulassa, kuulokkeet korvissa. Se oli mukavaa. Nyt ei vain oikein kunto enää kestä. Pitäisi reenata.

Petra kirjoitti:
Siis olen itse tosi paljon kärsinyt elämäni aikana tietämättä miksi väsyn lastenhoitoon, työhön, yhdistystoimintaan, parisuhteisiin ja kaikkeen mahdolliseen ajoittain nopeastikin. Tuntenut olevani huono ihminen ja koska tiedän mitä hyvä ihminen tekee, lupauduin kaikkeen auttaakseni muita. Lopun arvaatte. Plääh.

Sama täällä, syntyy epämääräistä väsymystä kaikesta ympärillä olevasta. On vaikea kuunnella itseään, koska romahdus tulee jotenkin viiveellä. Ja huonommuuden tunne valtaa. Pitää tosiaan löytää rutiinit rauham löytämiseksi.

Joudun varmaan keskeyttämään lukion, koska sosiaaliset tilanteet ahdistavat erittäin paljon.